keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Lähiluonnossa tapahtuu

ainakin joskus.
Joku ilta taaksepäin istuskelin taas rannalla tututuksi tulleella paikalla seuraamassa pääosin lintujen elämää.  Ylhäällä järven ylle kaartuvien mäntyjen oksien kärjissä ruokaili sinitiasten lentopoikue, 8 tai 9 nuorta kerjäten ruokaa  emoiltaan.




Noh, kuvaaminen koti taivaita on vaikeaa joten katse kohti järveä.  Eikä aikaakaan kun jotain plumpsahti järveen noin kolmen metrin päähän rannasta.  Rantakasvusto peitti näkyvyyden kohteeseen.  Kävyn tai mitälie poikue saanut pudotettua?
Parinkymmenen metrin päässä karikolla pesinyt ja nyt kivellä päivystänyt kalalokki näki kyllä mitä putosi ja oli ns. haukkana  paikalla.



Noukki järvestä saaliin  ja palasi pesäkivelleen.  Hitaanpikin kuvaaja ymmärsi ettei tainnut käpy olla!


Jo kameran etsimestä näkyi, että sinitintin poikanenhan se oli.
Oliko joku poikueesta tönäissyt heikomman pois ruokajonosta vai kerjuuinnon ylittäessä lentotaidon tapahtunut virhearvio?


Joka tapauksessa lokin poikanen otti mielellään vastaan aterian.



Kovasti saaliin nieleminen töitä teetti, mutta lopulta onnistui.

Poikasen nauttiessa ateriaansa emolokki palasi mäntyjen alle.


 Ilmeisesti odottelemaan josko ylhäältä putoilisi lisää evästä.
Eipä pudonnut, joten lokki palasi takaisin kivelleen.


Ruokailusta uupuneena lokin pentu päätti ottaa pienet ruokaperäset.


Puolen tunnin kuluttua se oli toipunut urakastaan ja suki itseään tyytyväisenä.

Että tämmönen tarina tällä kertaa!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti