maanantai 5. syyskuuta 2016

LINTURALLIMUISTIO 2.-3.9.2016


Useista pyynnöistä johtuen, joustan nyt sen verran, että laitan tämän retkiblogin tännekin tuon fb-muistion lisäksi:
“Heinäkuun aamun aurinko tähtäsi ovelan näköisenä kaukaisen Mykrävuoren huipulta, erään kuusen latvasta. Soiden reunat sinersivät autereesta ja lampien pinnat liekehtivät. Kanahaukka söi viimeisen lihanmurusen tappamastaan tavinrääpäleestä Huolainlammen rannalla ja lehahti sitten lentoon…” hups! siis ei pitänyt kopioida tuota teosta vaan kirjoittaa ihka ikioma tarina siitä kun viisikko matkasi periferiaan. Syyskuun alun ilta-aurinko kultasi maisemaa kun pääsimme kaartamaan ensimmäiselle syyslinturallin pikataipaleelle – ja heti jarru pohjaan! Harakka oli näkösällä jo odottaessamme tiimimme nuorinta jäsentä kyytiin, ja nyt sitten peippo lensi muutaman muun pikkusiivekkään kera tienvarren pihavaahteraan. Nuo toiset osoittautuivat viherpeipoksi ja sinitiaiseksi. Taas liikkeelle lähtiessä tienvarresta siirtyi varis sen verran sivuun, että ei jäänyt auton alle. Tosin tämä viimemainittu on vain hämärä muistikuva, sillä saattoihan varis tulla kuvioon mukaan vasta viitisentoista minuuttia myöhemmin Sassin risteyksen naakkaparvessa. Kirjuri oli vielä tuolla hetkellä sen verran jälkijunassa, että noinkin tärkeä pointsi oli vallan unohtua.
    Monontien ja Sääksmäentien risteyksen aitapensaasta etsimme varpusta ja pikkuvarpusta, mutta tällä kertaa saaliiksi jäi vain useampikin pikkuvarpunen. Varpusen metsästys jatkui heikolla menestyksellä, joten suuntasimme lopun kaiken Sääksmäen tielle ja heti Sassin risteyksen kohdalla pysähdyimme tarkistamaan muutaman kymmenen yksilön varislintuparven, jossa oli pääosa naakkoja sekä sitten ilmeisesti se varis ja kaiken päälle neljä kesykyyhkyä. Matka jatkui Sääksmäen kirkolle, Huittulaan ja vanhaa reittiä Vatastentielle. Hiukan ennen Ollilan pihatien risteystä pellon yllä parveili haarapääskyjä jotka välillä lepäilivät tienvarren sähkökaapelilla ja läheisissä pihlajissa. Tien vastapuolella takapenkin porukka huomasi katajan latvassa olevan peippolinnun. Kiikarit siihen suuntaan ja lähes kuorossa tuli tunnistus – hemppo! Juurikin samalla kun se lähti lentoon vaivautuneena aiheuttamastaan huomiosta.
    Kalistajan navetan jälkeen pysähdys pellon laiteelle valtaisan tukkipuupinon viereen ja nyt sitten vasta löytyi koko alkumatkan kaivattu västäräkki, puusta josta edellisessä syyslinturallissa saimme lähes kaksikymmentä lintulajia. Pitkästenmäen puolella olevalla pellolla lähti lapinkirvinen äännellen lentoon, aivan kun se olisi vain tullut näyttäytymään, jotta paikalla ollaan. parin lentokierroksen jälkeen se laskeutui heinäpeltoon saatuaan esittelylentonsa tehtyä. Heti perään näkyi kaukana Ritvalan kylän ja Vähäjärven suunnalla havainnoijia kohti lentävä kurkiperhe. Vatasten peltoalueen yllä kurjet aloittivat kaartelun ja suuntasivat lopulta kohti Vanajanselkää. Tie jatkui ja Vatasten peltojen pohjoisreunalla tienvarresta lähti valkeaa yläperää välkkyvä varpuslintu, kivitasku se siellä herkullisten lietelantatuoksujen höyryissä kierteli einettä etsien. Kokkosmäen autiotalon kohdalla yksinäinen sepelkyyhky suvaitsi sitten tuoda lajin lopulta näytille, sillä tuon jälkeen niitä sitten näkyikin lähestulkoon kaikkialla, yksin, kaksin ja pieninä parvina. Kumma muuten, kun yhden lajin lopulta saa haettua puoliväkisin näkyville, niin sen jälkeen ne tuppaavat sitten jatkuvasti silmille. Ritvalan kylälle tultaessa Vatastentien risteyksen pellolla kymmenien yksilöiden varislintuparvessa pellolla ruokaili kolme nuorta kalalokkia. Täällä Helkajuhlien kotiseudulla päätimme suunnata kulkuneuvomme keulan kohti Viidennumeroa. Matkalla tosin lajilistaa lisäsi tiellä hyönteispyynnissä ollut punarinta.


    Kuten arvata saattaa ja useimmat sen tietävätkin ovat Viidennumeron sillan ensimmäiset linnut lokkeja. Tällä kertaa kun kerran uusia lajeja haettiin, oli katseiden kohteena tietysti sillan yllä kaarteleva harmaalokki. Kurvatessamme sillan alle johtavalle tielle saimme heti näkyviin rantavedessä uivan silkkiuikun, jonka lajitovereita sitten seilasi pitkin selkävettä. Vanajanselän suunnalla Aidassaaren ja Niittysaaren välisillä luodoilla päivysti merimetso. Lisäksi jo alhaalla olevan auringon säteissä lensi harmaahaikara Mäntyrin suuntaan ja toinen kahlaili läheisen saaren rannassa. Matkatessamme eteenpäin Rauttunselkää halkovaa pengertietä oli Mäntyrin edustalla koskeloparvi, joka osoittautui alueella jo pidempään viihtyneeksi tukkakoskelopoikueeksi.
Käännyimme Uittamontielle kohti laskevaa aurinkoa ja kovasti häikäistyneinä sen jälkeen Päivöläntielle. Metsänhakkuun raiskaaman Päivölänmäen ylitettyämme suuntasimme Kuurilantietä kohti Linnasta. Laihialan peltoaukealla pysähdyimme tarkastelemaan varislintujen, töyhtöhyyppien ja kottaraisten ”väkirikasta” yhteisparvea. Vaikka jo matalalla oleva aurinko vääristi värejä niin, että silmämääräisesti parvesta pystyi havaitsemaan useitakin eri kahlaajalajeja, niin kaukoputki ei antanut yhtään ainutta uutta lajia parvesta noiden edellä mainittujen lisäksi. Tien varressa pienen matkan päässä ”traktorinmunakasan” vieressä sentään vielä yksinäinen pensastasku lisäsi lajilistaamme, ennen matkan jatkumista.
    Maatialantietä emme ehtineet kulkea montaakaan sataa metriä kun havaitsimme sähkölinjapylvään päässä päivystäneen tuulihaukan. Auton pysähdyttyä lintu lehahti siivilleen ja siirtyi sitten uuteen kohteeseen myyräjahti mielessään. Alikujan kautta yhytimme radanvarsitielle ja sitä kautta Kumpulantielle josta Hopeavuorentietä kohti Linnasten kylää. Ennen saapumista Kuurilantielle pohjoispuolen peltoalueen ylittävän sähkölinjan langalla istui isolepinkäinen ja aivan lähistöllä olkirullan päällä toinen ”teurastaja” = Lanius.
    Käännyimme tuon jälkeen Linnasten käynnin vakikohteeseen Kalvolan puolelle kuntarajaa (Hämeenlinna Kalvola). Tuolta tienvarsikohteelta on laaja näkyvyys Itkon kartanon sekä laajan Oikolanjoen pellonvarsialueen yli Riuttankallion ja Kaskenmäen suuntaan. Useimmiten täältä on aina jotain ”havaintohaaviin” tarttunut, niinpä tälläkin kertaa. Yksinäinen uuttukyyhky lensi editsemme ja pari räkättirastasta laskeutui pellolle Kuurilan kartanon jättiläisnavetan tuntumaan. Toki siellä muitakin lintuja oli runsain määrin, mutta ne olivat jo aiemmin kirjattuja lajeja. Munteen kyläkeskuksessa listamme lajimäärä lisääntyi kolmella: Talitiainen, varpunen ja harmaasieppo. Viimemainitulla koetin testata seurueemme jäsenistöä, toteamalla sähkölangalla istuvan linnun keltasirkuksi. Yllättävän asiantunteva ryhmä oli koossa, kun ”lajimääritykseni” ei mennyt läpi, ja siksi toisekseen lintu petti odotukseni aloittaen lajityypilliseen tapaan hyönteisten saalistuksen. Pettymykseni lintuun oli suuri, sillä pelkkä habitus olisi pitänyt riittää määritykseen.
    Munteentie, Lahistentie ja Jutikkalantie ilman yhtäkään uutta listalajia, mutta sitäkin hauskempi oli Jutikkalantien ylittänyt kettu. Otus jäi jopa hetkeksi tienvarren rinnemetsään tarkkailemaan autossa olijoita, kunnes lopulta lähti omille teilleen. ”Järkevämpääkin tekemistä kun katsella autossa hihkuvia ihmisiä!” Sata metriä eteenpäin ja heti perään kolme valkohäntäkaurista tuijotti tienvarteen pysähtynyttä autoa, olivat otukset omenavarkaissa maalaistalon puutarhassa.
Aurinko valaisi enää puiden latvoja kun Jutikkalantieltä käännyimme Hämeenlinnantielle ja kohti Viidennumeroa. Kohta kuitenkin takapenkin naisääni huomautti Takaportinmetsän korkeimman kuusen latvassa olevasta petolinnusta. Edessä istuva vanhemman puoleinen keski-ikäinen herrasmies totesi linnun olevaan tuulihaukka. ”Katohan tarkemmin” totesi takapenkin naisääni. No olihan se tunnustettava, kiikarilla katsoessa näkyivät hyvin vanhan kauniin nuolihaukan tunnusmerkit. ”Jatketaan nyt vaan matkaa!” Rauttunselän ylittävän pengertien länsipuolen karikolla, aivan kaukana horisontissa mailleen laskevan auringon viime säteissä, näkyi seitsemän laulujoutsenen siluetit. Siinä olikin tuon ensimmäisen päivän viimeinen laji, sillä tämän jälkeen päädyimme siihen, että päivä olisi pulkassa. Enää oli jäsenistön siirtäminen omiin asuin kohteisiinsa ja kello 20:20 osuuden kirjaaminen päätettiin.
3.9.2016
Aloitus toisen päivän suoritukseen tapahtui hyvin nukutun yön jälkeen kello 07:00 ja lähtö kohti uusia seikkailuja. Ensin koukkasimme läpi kaupungin Hakalantielle, tarkistamaan näkyisikö Putaanvirralla kanadanhanhia, mutta eipä kai niitä väkisellä esiin saa, niin kuin ei saanutkaan. Pikimmiten suuntasimme sitten kohti alkuperäissuunnitelman Kalatonlahtea Niementien kautta Holmin infopisteelle. Hetimiten pysäköityämme ja ulostauduttuamme autosta alkoi tapahtua. Tiaisparvi kiersi metsän reunan lehtikuusikossa ja lajit jotka heti ensihakemalla alueelta saimme, olivat: hömötiainen, vihervarpunen, pajulintu, tiltaltti hippiäinen. Vielä siirtyessämme Kalatonlahden maisemoidulle kaatopaikalle lensi närhi pienteollisuusalueen puolelta metsään.


    Kalatonlahdella olivat uimasillaan hetkeä aiemmin Niementien yli tähän suunnannut laulujoutsenpari, joka ilmeisesti oli jostain kaukaiselta metsälammelta kotoisin koska arkana ajautui ulommas lahdelle koko ajan varoitushuutoaan toistaen. Metsäkirvinen rantakoivun latvassa aloitti kirjaamisen lomakkeelle. Lajeja tuli nopeassa tahdissa, joten kirjaaminen ei sitten tapahtunut aivan havaitussa järjestyksessä. Kaksi tavia kaarsi lennossa laskeutuen lahden länsirannalle, lehtokerttu, Rautiainen, Pajusirkku, telkkä, sinisorsa ja käpytikka. Poistuessamme sitten Holmin puolelle oli siellä taas lintupaljous tarjouksessa, mutta ikävä kyllä vain jo merkatut tiaislajit, kymmenittäin vihervarpusia ja ”määrättömästi” hippiäisiä ja lopun kaiken yksi puukiipijä etsimässä hämähäkkejä lehtikuusen oksissa. Ennen lähtöämme kaksi harmaahaikaraa matkasi vielä ylitse kohti Kärjenniemenselkää.


    Noista hippiäisistä tuli sitten huomattua, jotta olisiko ollut jonkin asteista vaellusta, koska niitä oli lähestulkoon jokaisella metsäkohteella pysähtyessä kymmenittäin liikkeellä. No, joka tapauksessa Holmilta siirryimme Tampereentien kautta Savijärven tielle, mutta pyy ei vain iskostunut eteemme, kuten niin monesti aiemmissa syyslinturalleissamme. Savijärventien ja Aittokalliontien välisellä nimeämättömällä tieosuudella pysähdyimme tauolle hakkuuaukion kohdalla, jolla oli liikkeellä kymmenien peippojen parvi. Läheiselle hakkuujätekasalle pöllähti rastasparvi, kolme laulurastasta, punakylkirastas ja lopun kaiken niitä taisi olla muutama enemmänkin.
    Aittokalliontien ja Kopolantien kautta Nikkarinhankoon ja metsäkansantielle jossa Yhteistenmäen kohdalla yhytimme rastasparven ja siitä saimme mustarastaan lajiluetteloon. Sata metriä edellisestä kohteesta pysähdyimme ja jalkauduimme taas hetkeksi, uutena lajina punatulkku. Nuorin jäsenemme kuuli palokärjen äänen lyhyesti, mutta muille ei enää kuuloalue niin kauaksi ulottunut, joten se jäi sitten lopulta uupeloon. Kuusitiaisen ääniä joku myös kuuli, mutta vaikka kuinka koetimme hippiäisten määrättömästä joukosta sitä löytää, ei se vaan kohilleeen osunut. Pienen matkaa kun olimme tulleet Niittystenjärven ohi, ylitti tien edessämme matalalla lentävä, todella kauniin siniselkäinen koiras varpushaukka. Oli siinä muutamalla naisenpuolella ihmettä, kuinka voi noin tummaselkäinen olla?


    Horkantie, on aina ollut se tienpätkä, jonka varrelta löytyy, ainakin viime kaiken se hiirihaukka, mutta eipä vaan. Niittylän autiotilan pihapiirissä puolenkymmenen keltasirkun parvi ja seuraavalla pysähdyskohteella ei ollut lietteellä kahlaajia, vaikka tuoksusta olisi voinut toisin olettaa. Tullessamme Ylenjoentietä Alikylään lensi varisten kiusaama naaras sinisuohaukka läheisen peltosaarekkeen ympärillä. Kauempana parinkymmenen västäräkin parvi matkasi isolepinkäinen seuranaan, joko koettaen saalistaa västäräkkejä tai västäräkkien kiusatessa sitä, mene ja tiedä, sinne ne kuitenkin hävisivät kaukaisuuteen.
    Matkalla Kankaronpään peltoalueelle, lensi korppi Vedentaantien suuntaisesti ja laskeutui pellonreunan kuusen latvukseen. Kankaronpäältä odotimme paljon, tosin jonkin aikaa kiikaroituamme alkoi vaikuttaa siltä, että turhan aikainen retki aina ennen niin hyvälle lintukohteelle. Sitten! Ja taas haukansilmä, josta alkaa tulla jo legenda, havaitsi linnun joka oli pidemmän aikaa ollut kaukaisella peltokivellä ”Olisiko räkättirastas, mutta miksikö noin kauan samalla paikalla?” Kaukoputki sen sitten paljasti koiras ampuhaukaksi joka tarkasti tutkaili saalistusmahdollisuuksia avoimella peltoalueella. Tuon jälkeen Rantoolla Mustinojan tuntumassa varis ja naakkaparvessa kurkiperheen seurassa ruokaili yksinäinen mustavaris. Vielä Ruokatauolle suunnatessamme poikkesimme Isovuolteen seisakkeella, josta kävimme kiikaroimassa yhdeksän isokoskelon parven Tavaksenniemen pohjoiskärjen tuntumasta. Kaukana Härkökivillä lepäili kolme merimetsoa kymmenkunnan lokin seurassa.

Ruokatauko, kävimme syömässä sen enempiä mainostamassa Papachi Kebab Pizzeriassa aika noin 50 minsaa.


Määränpäänä nyt Lempäälän Ahtialanjärvi, mutta ensin Kopolantien kautta, täällä pellolla ennen Aittokalliontien risteystä parveili parikymmentä niittykirvistä. Seuraavaksi oli poikkeaminen Mäyhäjärven rantaan jossa vedenottamon rannasta kiikaroimme nelikymmenpäisen kanadanhanhiparven Almolahden karikolta. Ahtialanjärveltä kuusi lajia, kaukoputken näkökenttään Lokkisaaresta kaksi tylliä, kolme suokukkoa ja puolentoistakymmenen liron parvi. Kymmenkunta nokikanaa ruokaili eri puolilla järveä, lennossa nuori ruskosuohaukka ja Lokkisaaresta lähtenyt ylitsemme lentänyt taivaanvuohi.
    Kun aikaa oli rallin päättymiseen enää parisen tuntia, päädyimme ajamaan Lipon kautta Konhoon ja Toijalan läpi Hämeenlinnan- ja Uittamontien kautta Saarioisjärvelle. Heti lähdettyämme kävelemään autolta tornille, rätisi polun varressa terhakka peukaloinen. Jutikkalanharjulla sitten lopulta se kauan etsitty kuusitiainen tuli näkösälle ja Haukansilmä pääsi tuskastaan. Saarioisjärven vesilintujen joukosta ei sitten monen henkilön kaukoputkiseulonnan jälkeenkään löytynyt listaan muuta kuin haapana uutena lajina. Oltiin jo viisitoista minuuttia kitutunnin puolella kun koko muutaman sadan vesiäisporukka nousi siivilleen. Kaikkien tornissa olijoiden katseet seuloivat ympäristöä, kunnes Make huomasi suuren petolinnun lentävän Santinsuon yllä kohti Päivölää. Kaukoputkella saatiin lopulta lajimääritys ryhmämme viimeiselle lajille, merikotka kello 16:17.


    Vielä oli aikaa siis vain tarkkailemaan maisemaa, oli jo hiukan kuin harkinnassa hiljaksiin siirtyä autoa kohti. Siinä samassa Haukansilmä huomasi hirvisonnin tornin edustalla uimasillaan. Hirvi oli jo nousemassa ylös vedestä, kun tajusi, että ihmisiä on torni väärällään, eli ei kun uimaan eteenpäin. Niinpä se ui vielä lähes sata metriä Jutikkalan kartanon suuntaan ja koetti siellä rantautua. Kun sitten otus totesi, että ei tästä tule lasta eikä… se suuntasi uimalla takaisin. Kohdalle tuli sitten tuo Lapinnokan venevalkama ja siinähän sitä voi nousta kuivalle maalle, kas kun en sitä aiemmin huomannut. Hetken siinä meni rohkeutta kerätessä kun rannan puolella oli kolme epämääräistä hahmoa, mutta hitot, kyllä tästä ylös noustaan kun kerran tähän asti on jo tultu! Ja niin hirvisonni nousi ylös, siirtyi rantapuiden suojaan josta sitten jatkoi omille teilleen. Siinä sitä oli varsin mieliinpainuva lopetus syyslinturallillemme. Taas voi todeta, jotta mikään ei ole parempi tapa viettää aikaa kuin kiireetön matkanteko saman mielisten ystävien seurassa. Josko sitä vielä tällainen keski-ikäinen vanhemman puoleinen erakko vielä vastaisuudessakin jaksaisi. Jää nähtäväksi ensi vuonna – niin ja onhan tuo talvilinturallikin vielä välissä.
    Se lainattu juttu tuolta alusta jatkui “...Rauhallisin siiveniskuin se huopaili vihreän metsän päällä puiden latvoja hipoen, nousi laiskan näköisesti Havukan rinnettä ylöspäin, teki pari syöksyä hätääntyneen jäniksen perään, mutta ei viitsinyt kehittää hurjempaa ajoa. Se lehahti Havukka-ahon veräjäntolpalle istumaan. Siinä se liikehti raukeasti höyhenpukuaan oikoessaan ja herpaantui sitten liikkumattomana istumaan ja tuijottamaan. Oli tulossa hellepäivä, ilmassa oli kaukaisen kulon tunkkainen haju. Haukka aukaisi nokkansa ja läähätti muutaman kerran kupeet heilahdellen. ...” (Veikko Huovinen; Havukka-ahon ajattelija) Suosittelen kaikille luettavaksi!
JVU 
 


1 kommentti: