maanantai 4. heinäkuuta 2016

Pertti Nikkasen muistolle



Kaksi kalasääskeä kaartelee korkealla hellepäivän taivaalla, hentoa ääntään toistaen. Ilta-auringon valossa suon mäntyjen lomassa lentävät sudenkorennot siivet välkkyen ja suopursun tuoksu tuntuu väkevänä. Tulemme toverini kanssa lopulta etsintämme kohteelle ja löydämme ystävämme menehtyneenä sääksen pesältä. Tämä oli meille Pertin ystäville sääksen pesäkäyntien pitkässä ketjussa, käynti jota ei koskaan olisi kohdalleen halunnut tulevan.

Pertti Nikkanen menehtyi tuntemattomasta syystä 29. kesäkuuta, ollessaan rengastamassa kalasääsken poikasia Valkeakosken Saarioispuolen Santinsuolla. Näiden suurten mäntyjen latvassa pesivien sääksien rengastus oli Pertin sydäntä lähellä, monien muiden petolintulajien rengastamisen ohella.

Pertti oli täyttänyt juuri muutamaa viikkoa aiemmin 17.6. 69 vuotta ja oli syntyperäinen valkeakoskilainen.

1960-luvulta alkanut rengastusura, varsinkin petolintujen parissa kehittyi Pertillä huippuunsa. Alueen petolinnut tulivat, päiväpetolintujen, mutta varsinkin pöllöjen osalta vuosi toisensa jälkeen rengastettua. Vuosi vuodelta Pertin rengastamien petolintujen määrä lisääntyi, jopa siinä määrin, että esimerkiksi pöllörengastuksista pystyi usean lehto- ja viirupöllöyksilön sukupuuta seuraamaan kymmenien sukupolvien taakse. Petolinturengastusten määrä oli Pertillä jo vuosia aiemmin ylittänyt 10 000 rengastetun yksilön rajan.

Usein ollaan siinä luulossa, että rengastaja harrastuksessaan pitäytyy vain kevään ja kesän aikaan jolloin on lintujen pesimäkausi meneillään. Näin ei kuitenkaan ole, eikä petolinturengastajan harrastus ole aina vain hauskaa rengastamista, vaikka mielekästä ja mielenkiintoista onkin. Pertti tiesi harrastuksen hyvät ja huonot puolet, mutta intohimo joka oli mieleen iskenyt jo nuorukaisena, ei päästänyt otteestaan edes iän karttuessa. Samaa intohimoa Pertti siirsi nuoremman ikäpolven harrastajiin, ottamalla usein aloittelevia harrastajia rengastusretkilleen avustajiksi.

Kun ajatellaan niitä tuhansien tuntien, maastossa kulkemista, hakkuuryteikköjen, suo- ja metsäojien ylityksiä, soutamisia jalohaukkojen pesimiin saariin ja kiipeämisiä milloin helpompiin, mutta useimmiten vaikeisiin ja vaarallisen hoikkiin mäntykonkeloihin. Voi hyvällä syyllä sanoa, että Pertti teki oman leipätyönsä ohessa toisen työrupeaman petolinturengastajana.  Eläkkeelle jäätyään Pertti jatkoi petolinturengastusta, mutta nyt ei työ enää haitannut harrastusta.

Tähän on hyvä lisätä se työ joka vuosien mittaan tapahtui pöllönpönttöjen ylläpidossa ja petolintujen tekopesien rakentamisessa. Varsinkin sääksen pesien rakentaminen ja kunnossapito yhdessä Valkeakosken lintuharrastajien aktiiviryhmän kanssa oli Pertille sydämen asia. Pertin johtamalle ryhmälle myönnettiin Sääksisäätiön toimesta Valkeakosken kaupungin lahjoittama apuraha vuonna 2001.

Pertin petolintujen pesinnöistä Valkeakosken seutukunnalta keräämä aineisto on valtava. Pesivien petolintujen pesähavaintoja on kirjattu lähes 20 000 ja kun useimpien kohdalla on enemmän kuin yksi käyntimerkintä nousee havaintokirjausten määrä moninkertaiseksi. Esimerkiksi tuulihaukan osalta ensimmäiset pesälöytökirjaamiset alkavat jo vuodelta 1961, mutta varsinaisen systemaattisen kirjaamisen kaikkien rengastamiensa petolintujen osalta Pertti aloitti vuodesta 1974.

Vuosi 1974 oli myös Valkeakosken lintuharrastajien yhdistyksen perustamisvuosi ja Pertti toimi yhdistyksen ensimmäisenä puheenjohtajana perustavan kokouksen jälkeen usean vuoden ajan.

Pertin ystäväpiiri oli laaja ja luonteeltaan sosiaalisena, ei tuo ystäväpiiri jäänyt pelkästään rengastajaystävien piiriin.  Jo 1960-luvun alussa Pertti liittyi jäseneksi Olavi Liukkosen johtamaan ja organisoimaan Tykölän rengastuskerhoon, aiemmin jo rengastajana toimineen ystävänsä Risto Juvasteen mukana.

Vuonna 1978 Pertti järjesti ensimmäisen Hämeen petolinturengastajien kokoontumisen saunaillan muodossa. Tuosta kokoontumisesta muodostui sitten vuosittainen petolinturengastajien yhteistapahtuma Valkeakoskella. Varsin pian osallistujiin kuului myös Pirkanmaan alueella toimivat petolinturengastajat. Pertti teki vuosittain aina viime vuoteen saakka suuren työn, järjestäessään tuon kokouksen ja sinne esitelmöitsijät kertomaan ajankohtaisista petolintuihin liittyvistä asioista. Yksi näiden kokousten traditio oli Pertin vaimon Saaran, varta vasten tätä tilaisuutta varten leipomat herkulliset korvapuustit kahvituksen kera.

Pertti osallistui Valkeakosken Reserviupseerikerhon toimintaan. Vaikka rengastus urheilusta kävikin, Pertti nautti suunnistamisesta, osallistuen myös Jukolan viestiin ainakin kolmena vuonna Säteri Oy:n joukkueessa: 2003, 2004 ja 2005.

Yksi aikakausi on päättynyt Pertin poismenon myötä. Tulevaisuuden haasteita onkin kuinka saadaan Pertin jälkeen jäänyt aukko täytettyä ja jatkuvuus hänen tällä seudulla tekemälleen valtaisalle rengastustyölle petolintujen osalta turvattua. Jäljellä on surutyö joka on tehtävä, aikaa myöten kuitenkin muistot hyvistä menneistä hetkistä nousevat päällimmäisiksi ja jäävät mieleen elämään.

Pertti sai rengastajien keskuudessa legendaarisen maineen saavuttaneen, rengastustyöstä ansioituneelle rengastajalle vuosittain jaetun rengastuspokaalin vuonna 2000. BirdLifen hopeinen ansiomerkki Pertille myönnettiin vuonna 2013.

Perttiä jäivät kaipaamaan vaimon lisäksi lapset ja lastenlapset, sekä sukulaisten lisäksi laaja joukko ystäviä ja rengastajia.

Muistokirjoituksen kirjoitti Jorma Ahola