maanantai 5. syyskuuta 2016

LINTURALLIMUISTIO 2.-3.9.2016


Useista pyynnöistä johtuen, joustan nyt sen verran, että laitan tämän retkiblogin tännekin tuon fb-muistion lisäksi:
“Heinäkuun aamun aurinko tähtäsi ovelan näköisenä kaukaisen Mykrävuoren huipulta, erään kuusen latvasta. Soiden reunat sinersivät autereesta ja lampien pinnat liekehtivät. Kanahaukka söi viimeisen lihanmurusen tappamastaan tavinrääpäleestä Huolainlammen rannalla ja lehahti sitten lentoon…” hups! siis ei pitänyt kopioida tuota teosta vaan kirjoittaa ihka ikioma tarina siitä kun viisikko matkasi periferiaan. Syyskuun alun ilta-aurinko kultasi maisemaa kun pääsimme kaartamaan ensimmäiselle syyslinturallin pikataipaleelle – ja heti jarru pohjaan! Harakka oli näkösällä jo odottaessamme tiimimme nuorinta jäsentä kyytiin, ja nyt sitten peippo lensi muutaman muun pikkusiivekkään kera tienvarren pihavaahteraan. Nuo toiset osoittautuivat viherpeipoksi ja sinitiaiseksi. Taas liikkeelle lähtiessä tienvarresta siirtyi varis sen verran sivuun, että ei jäänyt auton alle. Tosin tämä viimemainittu on vain hämärä muistikuva, sillä saattoihan varis tulla kuvioon mukaan vasta viitisentoista minuuttia myöhemmin Sassin risteyksen naakkaparvessa. Kirjuri oli vielä tuolla hetkellä sen verran jälkijunassa, että noinkin tärkeä pointsi oli vallan unohtua.
    Monontien ja Sääksmäentien risteyksen aitapensaasta etsimme varpusta ja pikkuvarpusta, mutta tällä kertaa saaliiksi jäi vain useampikin pikkuvarpunen. Varpusen metsästys jatkui heikolla menestyksellä, joten suuntasimme lopun kaiken Sääksmäen tielle ja heti Sassin risteyksen kohdalla pysähdyimme tarkistamaan muutaman kymmenen yksilön varislintuparven, jossa oli pääosa naakkoja sekä sitten ilmeisesti se varis ja kaiken päälle neljä kesykyyhkyä. Matka jatkui Sääksmäen kirkolle, Huittulaan ja vanhaa reittiä Vatastentielle. Hiukan ennen Ollilan pihatien risteystä pellon yllä parveili haarapääskyjä jotka välillä lepäilivät tienvarren sähkökaapelilla ja läheisissä pihlajissa. Tien vastapuolella takapenkin porukka huomasi katajan latvassa olevan peippolinnun. Kiikarit siihen suuntaan ja lähes kuorossa tuli tunnistus – hemppo! Juurikin samalla kun se lähti lentoon vaivautuneena aiheuttamastaan huomiosta.
    Kalistajan navetan jälkeen pysähdys pellon laiteelle valtaisan tukkipuupinon viereen ja nyt sitten vasta löytyi koko alkumatkan kaivattu västäräkki, puusta josta edellisessä syyslinturallissa saimme lähes kaksikymmentä lintulajia. Pitkästenmäen puolella olevalla pellolla lähti lapinkirvinen äännellen lentoon, aivan kun se olisi vain tullut näyttäytymään, jotta paikalla ollaan. parin lentokierroksen jälkeen se laskeutui heinäpeltoon saatuaan esittelylentonsa tehtyä. Heti perään näkyi kaukana Ritvalan kylän ja Vähäjärven suunnalla havainnoijia kohti lentävä kurkiperhe. Vatasten peltoalueen yllä kurjet aloittivat kaartelun ja suuntasivat lopulta kohti Vanajanselkää. Tie jatkui ja Vatasten peltojen pohjoisreunalla tienvarresta lähti valkeaa yläperää välkkyvä varpuslintu, kivitasku se siellä herkullisten lietelantatuoksujen höyryissä kierteli einettä etsien. Kokkosmäen autiotalon kohdalla yksinäinen sepelkyyhky suvaitsi sitten tuoda lajin lopulta näytille, sillä tuon jälkeen niitä sitten näkyikin lähestulkoon kaikkialla, yksin, kaksin ja pieninä parvina. Kumma muuten, kun yhden lajin lopulta saa haettua puoliväkisin näkyville, niin sen jälkeen ne tuppaavat sitten jatkuvasti silmille. Ritvalan kylälle tultaessa Vatastentien risteyksen pellolla kymmenien yksilöiden varislintuparvessa pellolla ruokaili kolme nuorta kalalokkia. Täällä Helkajuhlien kotiseudulla päätimme suunnata kulkuneuvomme keulan kohti Viidennumeroa. Matkalla tosin lajilistaa lisäsi tiellä hyönteispyynnissä ollut punarinta.


    Kuten arvata saattaa ja useimmat sen tietävätkin ovat Viidennumeron sillan ensimmäiset linnut lokkeja. Tällä kertaa kun kerran uusia lajeja haettiin, oli katseiden kohteena tietysti sillan yllä kaarteleva harmaalokki. Kurvatessamme sillan alle johtavalle tielle saimme heti näkyviin rantavedessä uivan silkkiuikun, jonka lajitovereita sitten seilasi pitkin selkävettä. Vanajanselän suunnalla Aidassaaren ja Niittysaaren välisillä luodoilla päivysti merimetso. Lisäksi jo alhaalla olevan auringon säteissä lensi harmaahaikara Mäntyrin suuntaan ja toinen kahlaili läheisen saaren rannassa. Matkatessamme eteenpäin Rauttunselkää halkovaa pengertietä oli Mäntyrin edustalla koskeloparvi, joka osoittautui alueella jo pidempään viihtyneeksi tukkakoskelopoikueeksi.
Käännyimme Uittamontielle kohti laskevaa aurinkoa ja kovasti häikäistyneinä sen jälkeen Päivöläntielle. Metsänhakkuun raiskaaman Päivölänmäen ylitettyämme suuntasimme Kuurilantietä kohti Linnasta. Laihialan peltoaukealla pysähdyimme tarkastelemaan varislintujen, töyhtöhyyppien ja kottaraisten ”väkirikasta” yhteisparvea. Vaikka jo matalalla oleva aurinko vääristi värejä niin, että silmämääräisesti parvesta pystyi havaitsemaan useitakin eri kahlaajalajeja, niin kaukoputki ei antanut yhtään ainutta uutta lajia parvesta noiden edellä mainittujen lisäksi. Tien varressa pienen matkan päässä ”traktorinmunakasan” vieressä sentään vielä yksinäinen pensastasku lisäsi lajilistaamme, ennen matkan jatkumista.
    Maatialantietä emme ehtineet kulkea montaakaan sataa metriä kun havaitsimme sähkölinjapylvään päässä päivystäneen tuulihaukan. Auton pysähdyttyä lintu lehahti siivilleen ja siirtyi sitten uuteen kohteeseen myyräjahti mielessään. Alikujan kautta yhytimme radanvarsitielle ja sitä kautta Kumpulantielle josta Hopeavuorentietä kohti Linnasten kylää. Ennen saapumista Kuurilantielle pohjoispuolen peltoalueen ylittävän sähkölinjan langalla istui isolepinkäinen ja aivan lähistöllä olkirullan päällä toinen ”teurastaja” = Lanius.
    Käännyimme tuon jälkeen Linnasten käynnin vakikohteeseen Kalvolan puolelle kuntarajaa (Hämeenlinna Kalvola). Tuolta tienvarsikohteelta on laaja näkyvyys Itkon kartanon sekä laajan Oikolanjoen pellonvarsialueen yli Riuttankallion ja Kaskenmäen suuntaan. Useimmiten täältä on aina jotain ”havaintohaaviin” tarttunut, niinpä tälläkin kertaa. Yksinäinen uuttukyyhky lensi editsemme ja pari räkättirastasta laskeutui pellolle Kuurilan kartanon jättiläisnavetan tuntumaan. Toki siellä muitakin lintuja oli runsain määrin, mutta ne olivat jo aiemmin kirjattuja lajeja. Munteen kyläkeskuksessa listamme lajimäärä lisääntyi kolmella: Talitiainen, varpunen ja harmaasieppo. Viimemainitulla koetin testata seurueemme jäsenistöä, toteamalla sähkölangalla istuvan linnun keltasirkuksi. Yllättävän asiantunteva ryhmä oli koossa, kun ”lajimääritykseni” ei mennyt läpi, ja siksi toisekseen lintu petti odotukseni aloittaen lajityypilliseen tapaan hyönteisten saalistuksen. Pettymykseni lintuun oli suuri, sillä pelkkä habitus olisi pitänyt riittää määritykseen.
    Munteentie, Lahistentie ja Jutikkalantie ilman yhtäkään uutta listalajia, mutta sitäkin hauskempi oli Jutikkalantien ylittänyt kettu. Otus jäi jopa hetkeksi tienvarren rinnemetsään tarkkailemaan autossa olijoita, kunnes lopulta lähti omille teilleen. ”Järkevämpääkin tekemistä kun katsella autossa hihkuvia ihmisiä!” Sata metriä eteenpäin ja heti perään kolme valkohäntäkaurista tuijotti tienvarteen pysähtynyttä autoa, olivat otukset omenavarkaissa maalaistalon puutarhassa.
Aurinko valaisi enää puiden latvoja kun Jutikkalantieltä käännyimme Hämeenlinnantielle ja kohti Viidennumeroa. Kohta kuitenkin takapenkin naisääni huomautti Takaportinmetsän korkeimman kuusen latvassa olevasta petolinnusta. Edessä istuva vanhemman puoleinen keski-ikäinen herrasmies totesi linnun olevaan tuulihaukka. ”Katohan tarkemmin” totesi takapenkin naisääni. No olihan se tunnustettava, kiikarilla katsoessa näkyivät hyvin vanhan kauniin nuolihaukan tunnusmerkit. ”Jatketaan nyt vaan matkaa!” Rauttunselän ylittävän pengertien länsipuolen karikolla, aivan kaukana horisontissa mailleen laskevan auringon viime säteissä, näkyi seitsemän laulujoutsenen siluetit. Siinä olikin tuon ensimmäisen päivän viimeinen laji, sillä tämän jälkeen päädyimme siihen, että päivä olisi pulkassa. Enää oli jäsenistön siirtäminen omiin asuin kohteisiinsa ja kello 20:20 osuuden kirjaaminen päätettiin.
3.9.2016
Aloitus toisen päivän suoritukseen tapahtui hyvin nukutun yön jälkeen kello 07:00 ja lähtö kohti uusia seikkailuja. Ensin koukkasimme läpi kaupungin Hakalantielle, tarkistamaan näkyisikö Putaanvirralla kanadanhanhia, mutta eipä kai niitä väkisellä esiin saa, niin kuin ei saanutkaan. Pikimmiten suuntasimme sitten kohti alkuperäissuunnitelman Kalatonlahtea Niementien kautta Holmin infopisteelle. Hetimiten pysäköityämme ja ulostauduttuamme autosta alkoi tapahtua. Tiaisparvi kiersi metsän reunan lehtikuusikossa ja lajit jotka heti ensihakemalla alueelta saimme, olivat: hömötiainen, vihervarpunen, pajulintu, tiltaltti hippiäinen. Vielä siirtyessämme Kalatonlahden maisemoidulle kaatopaikalle lensi närhi pienteollisuusalueen puolelta metsään.


    Kalatonlahdella olivat uimasillaan hetkeä aiemmin Niementien yli tähän suunnannut laulujoutsenpari, joka ilmeisesti oli jostain kaukaiselta metsälammelta kotoisin koska arkana ajautui ulommas lahdelle koko ajan varoitushuutoaan toistaen. Metsäkirvinen rantakoivun latvassa aloitti kirjaamisen lomakkeelle. Lajeja tuli nopeassa tahdissa, joten kirjaaminen ei sitten tapahtunut aivan havaitussa järjestyksessä. Kaksi tavia kaarsi lennossa laskeutuen lahden länsirannalle, lehtokerttu, Rautiainen, Pajusirkku, telkkä, sinisorsa ja käpytikka. Poistuessamme sitten Holmin puolelle oli siellä taas lintupaljous tarjouksessa, mutta ikävä kyllä vain jo merkatut tiaislajit, kymmenittäin vihervarpusia ja ”määrättömästi” hippiäisiä ja lopun kaiken yksi puukiipijä etsimässä hämähäkkejä lehtikuusen oksissa. Ennen lähtöämme kaksi harmaahaikaraa matkasi vielä ylitse kohti Kärjenniemenselkää.


    Noista hippiäisistä tuli sitten huomattua, jotta olisiko ollut jonkin asteista vaellusta, koska niitä oli lähestulkoon jokaisella metsäkohteella pysähtyessä kymmenittäin liikkeellä. No, joka tapauksessa Holmilta siirryimme Tampereentien kautta Savijärven tielle, mutta pyy ei vain iskostunut eteemme, kuten niin monesti aiemmissa syyslinturalleissamme. Savijärventien ja Aittokalliontien välisellä nimeämättömällä tieosuudella pysähdyimme tauolle hakkuuaukion kohdalla, jolla oli liikkeellä kymmenien peippojen parvi. Läheiselle hakkuujätekasalle pöllähti rastasparvi, kolme laulurastasta, punakylkirastas ja lopun kaiken niitä taisi olla muutama enemmänkin.
    Aittokalliontien ja Kopolantien kautta Nikkarinhankoon ja metsäkansantielle jossa Yhteistenmäen kohdalla yhytimme rastasparven ja siitä saimme mustarastaan lajiluetteloon. Sata metriä edellisestä kohteesta pysähdyimme ja jalkauduimme taas hetkeksi, uutena lajina punatulkku. Nuorin jäsenemme kuuli palokärjen äänen lyhyesti, mutta muille ei enää kuuloalue niin kauaksi ulottunut, joten se jäi sitten lopulta uupeloon. Kuusitiaisen ääniä joku myös kuuli, mutta vaikka kuinka koetimme hippiäisten määrättömästä joukosta sitä löytää, ei se vaan kohilleeen osunut. Pienen matkaa kun olimme tulleet Niittystenjärven ohi, ylitti tien edessämme matalalla lentävä, todella kauniin siniselkäinen koiras varpushaukka. Oli siinä muutamalla naisenpuolella ihmettä, kuinka voi noin tummaselkäinen olla?


    Horkantie, on aina ollut se tienpätkä, jonka varrelta löytyy, ainakin viime kaiken se hiirihaukka, mutta eipä vaan. Niittylän autiotilan pihapiirissä puolenkymmenen keltasirkun parvi ja seuraavalla pysähdyskohteella ei ollut lietteellä kahlaajia, vaikka tuoksusta olisi voinut toisin olettaa. Tullessamme Ylenjoentietä Alikylään lensi varisten kiusaama naaras sinisuohaukka läheisen peltosaarekkeen ympärillä. Kauempana parinkymmenen västäräkin parvi matkasi isolepinkäinen seuranaan, joko koettaen saalistaa västäräkkejä tai västäräkkien kiusatessa sitä, mene ja tiedä, sinne ne kuitenkin hävisivät kaukaisuuteen.
    Matkalla Kankaronpään peltoalueelle, lensi korppi Vedentaantien suuntaisesti ja laskeutui pellonreunan kuusen latvukseen. Kankaronpäältä odotimme paljon, tosin jonkin aikaa kiikaroituamme alkoi vaikuttaa siltä, että turhan aikainen retki aina ennen niin hyvälle lintukohteelle. Sitten! Ja taas haukansilmä, josta alkaa tulla jo legenda, havaitsi linnun joka oli pidemmän aikaa ollut kaukaisella peltokivellä ”Olisiko räkättirastas, mutta miksikö noin kauan samalla paikalla?” Kaukoputki sen sitten paljasti koiras ampuhaukaksi joka tarkasti tutkaili saalistusmahdollisuuksia avoimella peltoalueella. Tuon jälkeen Rantoolla Mustinojan tuntumassa varis ja naakkaparvessa kurkiperheen seurassa ruokaili yksinäinen mustavaris. Vielä Ruokatauolle suunnatessamme poikkesimme Isovuolteen seisakkeella, josta kävimme kiikaroimassa yhdeksän isokoskelon parven Tavaksenniemen pohjoiskärjen tuntumasta. Kaukana Härkökivillä lepäili kolme merimetsoa kymmenkunnan lokin seurassa.

Ruokatauko, kävimme syömässä sen enempiä mainostamassa Papachi Kebab Pizzeriassa aika noin 50 minsaa.


Määränpäänä nyt Lempäälän Ahtialanjärvi, mutta ensin Kopolantien kautta, täällä pellolla ennen Aittokalliontien risteystä parveili parikymmentä niittykirvistä. Seuraavaksi oli poikkeaminen Mäyhäjärven rantaan jossa vedenottamon rannasta kiikaroimme nelikymmenpäisen kanadanhanhiparven Almolahden karikolta. Ahtialanjärveltä kuusi lajia, kaukoputken näkökenttään Lokkisaaresta kaksi tylliä, kolme suokukkoa ja puolentoistakymmenen liron parvi. Kymmenkunta nokikanaa ruokaili eri puolilla järveä, lennossa nuori ruskosuohaukka ja Lokkisaaresta lähtenyt ylitsemme lentänyt taivaanvuohi.
    Kun aikaa oli rallin päättymiseen enää parisen tuntia, päädyimme ajamaan Lipon kautta Konhoon ja Toijalan läpi Hämeenlinnan- ja Uittamontien kautta Saarioisjärvelle. Heti lähdettyämme kävelemään autolta tornille, rätisi polun varressa terhakka peukaloinen. Jutikkalanharjulla sitten lopulta se kauan etsitty kuusitiainen tuli näkösälle ja Haukansilmä pääsi tuskastaan. Saarioisjärven vesilintujen joukosta ei sitten monen henkilön kaukoputkiseulonnan jälkeenkään löytynyt listaan muuta kuin haapana uutena lajina. Oltiin jo viisitoista minuuttia kitutunnin puolella kun koko muutaman sadan vesiäisporukka nousi siivilleen. Kaikkien tornissa olijoiden katseet seuloivat ympäristöä, kunnes Make huomasi suuren petolinnun lentävän Santinsuon yllä kohti Päivölää. Kaukoputkella saatiin lopulta lajimääritys ryhmämme viimeiselle lajille, merikotka kello 16:17.


    Vielä oli aikaa siis vain tarkkailemaan maisemaa, oli jo hiukan kuin harkinnassa hiljaksiin siirtyä autoa kohti. Siinä samassa Haukansilmä huomasi hirvisonnin tornin edustalla uimasillaan. Hirvi oli jo nousemassa ylös vedestä, kun tajusi, että ihmisiä on torni väärällään, eli ei kun uimaan eteenpäin. Niinpä se ui vielä lähes sata metriä Jutikkalan kartanon suuntaan ja koetti siellä rantautua. Kun sitten otus totesi, että ei tästä tule lasta eikä… se suuntasi uimalla takaisin. Kohdalle tuli sitten tuo Lapinnokan venevalkama ja siinähän sitä voi nousta kuivalle maalle, kas kun en sitä aiemmin huomannut. Hetken siinä meni rohkeutta kerätessä kun rannan puolella oli kolme epämääräistä hahmoa, mutta hitot, kyllä tästä ylös noustaan kun kerran tähän asti on jo tultu! Ja niin hirvisonni nousi ylös, siirtyi rantapuiden suojaan josta sitten jatkoi omille teilleen. Siinä sitä oli varsin mieliinpainuva lopetus syyslinturallillemme. Taas voi todeta, jotta mikään ei ole parempi tapa viettää aikaa kuin kiireetön matkanteko saman mielisten ystävien seurassa. Josko sitä vielä tällainen keski-ikäinen vanhemman puoleinen erakko vielä vastaisuudessakin jaksaisi. Jää nähtäväksi ensi vuonna – niin ja onhan tuo talvilinturallikin vielä välissä.
    Se lainattu juttu tuolta alusta jatkui “...Rauhallisin siiveniskuin se huopaili vihreän metsän päällä puiden latvoja hipoen, nousi laiskan näköisesti Havukan rinnettä ylöspäin, teki pari syöksyä hätääntyneen jäniksen perään, mutta ei viitsinyt kehittää hurjempaa ajoa. Se lehahti Havukka-ahon veräjäntolpalle istumaan. Siinä se liikehti raukeasti höyhenpukuaan oikoessaan ja herpaantui sitten liikkumattomana istumaan ja tuijottamaan. Oli tulossa hellepäivä, ilmassa oli kaukaisen kulon tunkkainen haju. Haukka aukaisi nokkansa ja läähätti muutaman kerran kupeet heilahdellen. ...” (Veikko Huovinen; Havukka-ahon ajattelija) Suosittelen kaikille luettavaksi!
JVU 
 


maanantai 4. heinäkuuta 2016

Pertti Nikkasen muistolle



Kaksi kalasääskeä kaartelee korkealla hellepäivän taivaalla, hentoa ääntään toistaen. Ilta-auringon valossa suon mäntyjen lomassa lentävät sudenkorennot siivet välkkyen ja suopursun tuoksu tuntuu väkevänä. Tulemme toverini kanssa lopulta etsintämme kohteelle ja löydämme ystävämme menehtyneenä sääksen pesältä. Tämä oli meille Pertin ystäville sääksen pesäkäyntien pitkässä ketjussa, käynti jota ei koskaan olisi kohdalleen halunnut tulevan.

Pertti Nikkanen menehtyi tuntemattomasta syystä 29. kesäkuuta, ollessaan rengastamassa kalasääsken poikasia Valkeakosken Saarioispuolen Santinsuolla. Näiden suurten mäntyjen latvassa pesivien sääksien rengastus oli Pertin sydäntä lähellä, monien muiden petolintulajien rengastamisen ohella.

Pertti oli täyttänyt juuri muutamaa viikkoa aiemmin 17.6. 69 vuotta ja oli syntyperäinen valkeakoskilainen.

1960-luvulta alkanut rengastusura, varsinkin petolintujen parissa kehittyi Pertillä huippuunsa. Alueen petolinnut tulivat, päiväpetolintujen, mutta varsinkin pöllöjen osalta vuosi toisensa jälkeen rengastettua. Vuosi vuodelta Pertin rengastamien petolintujen määrä lisääntyi, jopa siinä määrin, että esimerkiksi pöllörengastuksista pystyi usean lehto- ja viirupöllöyksilön sukupuuta seuraamaan kymmenien sukupolvien taakse. Petolinturengastusten määrä oli Pertillä jo vuosia aiemmin ylittänyt 10 000 rengastetun yksilön rajan.

Usein ollaan siinä luulossa, että rengastaja harrastuksessaan pitäytyy vain kevään ja kesän aikaan jolloin on lintujen pesimäkausi meneillään. Näin ei kuitenkaan ole, eikä petolinturengastajan harrastus ole aina vain hauskaa rengastamista, vaikka mielekästä ja mielenkiintoista onkin. Pertti tiesi harrastuksen hyvät ja huonot puolet, mutta intohimo joka oli mieleen iskenyt jo nuorukaisena, ei päästänyt otteestaan edes iän karttuessa. Samaa intohimoa Pertti siirsi nuoremman ikäpolven harrastajiin, ottamalla usein aloittelevia harrastajia rengastusretkilleen avustajiksi.

Kun ajatellaan niitä tuhansien tuntien, maastossa kulkemista, hakkuuryteikköjen, suo- ja metsäojien ylityksiä, soutamisia jalohaukkojen pesimiin saariin ja kiipeämisiä milloin helpompiin, mutta useimmiten vaikeisiin ja vaarallisen hoikkiin mäntykonkeloihin. Voi hyvällä syyllä sanoa, että Pertti teki oman leipätyönsä ohessa toisen työrupeaman petolinturengastajana.  Eläkkeelle jäätyään Pertti jatkoi petolinturengastusta, mutta nyt ei työ enää haitannut harrastusta.

Tähän on hyvä lisätä se työ joka vuosien mittaan tapahtui pöllönpönttöjen ylläpidossa ja petolintujen tekopesien rakentamisessa. Varsinkin sääksen pesien rakentaminen ja kunnossapito yhdessä Valkeakosken lintuharrastajien aktiiviryhmän kanssa oli Pertille sydämen asia. Pertin johtamalle ryhmälle myönnettiin Sääksisäätiön toimesta Valkeakosken kaupungin lahjoittama apuraha vuonna 2001.

Pertin petolintujen pesinnöistä Valkeakosken seutukunnalta keräämä aineisto on valtava. Pesivien petolintujen pesähavaintoja on kirjattu lähes 20 000 ja kun useimpien kohdalla on enemmän kuin yksi käyntimerkintä nousee havaintokirjausten määrä moninkertaiseksi. Esimerkiksi tuulihaukan osalta ensimmäiset pesälöytökirjaamiset alkavat jo vuodelta 1961, mutta varsinaisen systemaattisen kirjaamisen kaikkien rengastamiensa petolintujen osalta Pertti aloitti vuodesta 1974.

Vuosi 1974 oli myös Valkeakosken lintuharrastajien yhdistyksen perustamisvuosi ja Pertti toimi yhdistyksen ensimmäisenä puheenjohtajana perustavan kokouksen jälkeen usean vuoden ajan.

Pertin ystäväpiiri oli laaja ja luonteeltaan sosiaalisena, ei tuo ystäväpiiri jäänyt pelkästään rengastajaystävien piiriin.  Jo 1960-luvun alussa Pertti liittyi jäseneksi Olavi Liukkosen johtamaan ja organisoimaan Tykölän rengastuskerhoon, aiemmin jo rengastajana toimineen ystävänsä Risto Juvasteen mukana.

Vuonna 1978 Pertti järjesti ensimmäisen Hämeen petolinturengastajien kokoontumisen saunaillan muodossa. Tuosta kokoontumisesta muodostui sitten vuosittainen petolinturengastajien yhteistapahtuma Valkeakoskella. Varsin pian osallistujiin kuului myös Pirkanmaan alueella toimivat petolinturengastajat. Pertti teki vuosittain aina viime vuoteen saakka suuren työn, järjestäessään tuon kokouksen ja sinne esitelmöitsijät kertomaan ajankohtaisista petolintuihin liittyvistä asioista. Yksi näiden kokousten traditio oli Pertin vaimon Saaran, varta vasten tätä tilaisuutta varten leipomat herkulliset korvapuustit kahvituksen kera.

Pertti osallistui Valkeakosken Reserviupseerikerhon toimintaan. Vaikka rengastus urheilusta kävikin, Pertti nautti suunnistamisesta, osallistuen myös Jukolan viestiin ainakin kolmena vuonna Säteri Oy:n joukkueessa: 2003, 2004 ja 2005.

Yksi aikakausi on päättynyt Pertin poismenon myötä. Tulevaisuuden haasteita onkin kuinka saadaan Pertin jälkeen jäänyt aukko täytettyä ja jatkuvuus hänen tällä seudulla tekemälleen valtaisalle rengastustyölle petolintujen osalta turvattua. Jäljellä on surutyö joka on tehtävä, aikaa myöten kuitenkin muistot hyvistä menneistä hetkistä nousevat päällimmäisiksi ja jäävät mieleen elämään.

Pertti sai rengastajien keskuudessa legendaarisen maineen saavuttaneen, rengastustyöstä ansioituneelle rengastajalle vuosittain jaetun rengastuspokaalin vuonna 2000. BirdLifen hopeinen ansiomerkki Pertille myönnettiin vuonna 2013.

Perttiä jäivät kaipaamaan vaimon lisäksi lapset ja lastenlapset, sekä sukulaisten lisäksi laaja joukko ystäviä ja rengastajia.

Muistokirjoituksen kirjoitti Jorma Ahola

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

SISIS 2016 - arktinen aamu, kovaa tuulta ja sadekuuroja

Etelänsatakieli oli rallin harvinaisin laji.
Kuva: Frebeck - CC BY-SA 3.0 Wikipedia Commons
VLH:n kesäralli, SISIS 2016, järjestettiin nyt toista kertaa 12 tunnin rallina 11.6.2015. Sisis - termi lienee tuttu ainakin kokeneemmille lintuharrastajille, tarkoittaa siis sisämaan lintuharrastajaa. No, on rallin nimessä tietysti pieni vihje edelleen ajankohtaiseen maailmanpolitiikkaankin ;)

Mukaan ilmoittautui 4 joukkuetta, joissa rallasi yhteensä 10 lintuharrastajaa. Viime vuodesta poiketen kaikki joukkueet etsivät lajeja lähes koko rallialueelta. Ajokilometrejä kertyi joukkuille 165 - 350, keskimääräinen kilometrilukema oli 255.

Odotukset olivat korkealla, olihan jo ennakkoon tiedossa että rallialueella on mm. etelänsatakieli, ruokosirkkalintu, rastaskerttunen, viiriäinen ja ilmeinen keltohemppo. Varsinaista pohjustusta ei ollut tehnyt yksikään joukkue, joten lajien löytäminen oli spontaanin retkeilyn ja Tiiraan tallennettujen havaintojen varassa.

Tämä kuvastaa petojen löytämisen haastavuutta, kova tuuli piti ne paikoillaan,
tässä naaras tuulihaukka hautoo laatikossa ja koiras lepäilee seinän raossa
Aamu oli tänäkin vuonna arktisen kylmä, vain 3,5°C, mutta tyyni, päivällä kova pohjoistuuli ja sadekuurot haittasivat havainnointia vaikka lämpötila nousikin +15°C korville. Jatkuvalta sateelta onneksi vältyttiin. Kylmä aamu kuitenkin vaikutti selvästi joidenkin hyönteissyöjien lauluintoon, ne ilmeisesti keskittyivät ruoanhakuun mikä teki löytämisestä haasteellisempaa. Kova tuuli piti myös taivaan tyhjänä, pääskyt saalistelivat monin paikoin aivan veden pinnassa eikä petoja näkynyt kuin jokusia - esim. hiirihaukkaa ei nähty ollenkaan. Viime vuodesta poiketen kahlaajia oli varsin vähän, tulvapeltoja ei ollut enää ja järvien vedenpinnatkin olivat korkealla.

Kisaan osallistuivat tänä vuonna:
  • "Peräkylän Spedet": Ilkka Hakala, Niklas Paulaniemi ja Lassi Kangasmäki
  • "Eldoradon Kurpat": Risto Vilpas ja Olli Haukkovaara
  • "Pyyttömät Ponnistajat": Lasse Kosonen, Aatu Rundgrén ja Joni Raivio
  • "Fiinit Dudet": Jani Vastamäki ja Petri Salo

Juhlapukuinen harmaahaikara oli ässä Eldoradon Kurpille
Ässiä eli vain yhden joukkueen havaitsemia lajeja oli 18 ja ne jakaantuivat seuraavasti:

Peräkylän Spedet: viirupöllö, pikkulepinkäinen, käenpiika, kulorastas, kultarinta, törmäpääsky, merikotka, pikkutylli, tylli

Eldoradon Kurpat: liro, pikkutikka, harmaahaikara, mustakurkku-uikku, varpushaukka, luhtakana

Fiinit Dudet: lehtokurppa, ruisrääkkä

Pyyttömät Ponnistajat: valkoviklo

Rallin harvinaisimmat lajit olivat etelänsatakieli Pälkäneellä ja ruokosirkkalintu Akaassa. Kaikki joukkueet eivät onnistuneet saaman näitä lajeja, yölaulajiiin kuin ei ollut paljoa aikaa panostaa.

Voittajiksi nousivat Peräkylän Spedet hienolla 113 lajin tuloksella! Viime vuonna voittajilla oli 100 lajia eli parannusta tulokseen tuli paljon! Kakkoseksi nousivat Fiinit Dudet 98 lajilla ja viime vuoden voittaja Eldoradon Kurpat jäi pronssille 96 lajilla. Pyyttömät Ponnistajat olivat neljänsiä 81 lajilla, yhden jäsenen flunssa hidasti joukkuetta.

Rallin purku pidettiin mukavissa tunnelmissa Mallasmajalla, hyviä lihaisia makkaroita mutustellen. Saunaan ei jaksanut enää kukaan ja se jääkin purusta ensi vuonna sitten kokonaan pois.

Ja ensivuonna ralli järjestetään osallistujien toiveesta 24 tunnin rallina syysrallin tapaan, mikä mahdollistaa kunnollisen yölaulajien kuuntelun ja pöllöjen etsinnän.

Kiitokset osallistujille, syysrallissa sitten tavataan toivottavasti!

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Pääsiäisen lämpö toi muuttolinnut


Sää lämpeni Valkeakosken seudulla pääsiäisenä. Kylmä, talvinen sää hellitti ja Suomeen virtasi lämmintä ilmaa Brittein saarten suunnalta. Kauneinta ja lämpimintä säätä saatiin pääsiäispyhien loppupuolella. Lämpötila nousi poutaisina, sunnuntaina ja maanantaina reilusti plussan puolelle, lähes kahdeksaan lämpöasteeseen. Runsasta auringon paistetta ei saatu ja tuulikin oli kohtalaista tai peräti navakkaa, mutta tuulesta huolimatta siivekkäiden ja muutto pääsi voimakkaaseen käyntiin. Leuto sunnuntai toi suuren joukon suurella sydämellä lurittelevia kiuruja Sääksmäen Linnasten peltoaukeille. Samoilta viljelysmailta kiikaroitiin myös suuri joukko riemullisesti ja heti soidinhurmioissaan naukuvia töyhtöhyyppiä, sekä ensimmäiset paikalliset pelloilla harppovat kurjet.
Harmaita hanhia
Metsähanhi on pohjoinen soiden laji, joka pesimäaikaan on arka ja viihtyy kaukana ihmisasutuksesta. Lajin pääasiallista pesimäympäristöä ovat rimpinevat ja -aavat, sekä rämeet. Koskin seudulla niitä havaitaan vain kevät- ja syysmuutolla sänkipeloilla lepäilemässä, tänä kevään Kuurilan kartanon pelloilla lepäili noin nelisenkymmentä yksilöä. Samasta joukosta yhytettiin myös viisi valkealla otsalla merkittyjä tundrahanhia, sekä kaksi lyhytnokkahanhea. Tundrahanhet pesivät Koillis-Venäjän ja Siperian tundralla nimensä mukaisesti. Lyhytnokkahanhet ovat Huippuvuorten ja Islannin pesimälinnustoa.

Lempäälän Ahtialanjärven sorsat
Matala ja rehevä Ahtialanjärvi on nykyisin Pirkanmaan selvästi monipuolisin lintujärvi. Järven pinta-ala on rantaluhdat ja -pensaikot mukaan lukien 168 hehtaaria. Sen peltoihin rajoittuneet rannat ovat säilyneet pääosin rakentamattomina. Viimevuosina Valkeakosken Lintuharrastajien toimialueen kevään ensimmäiset vesilintujen suurimmat parvet on havaittu aina täällä. Järvi on valtakunnallisestikin arvokas lintuvesi. Toinen pääsiäispäivänä ei tehnyt poikkeusta; järveltä ynnättiin kymmeniä vesien lintuja: haapanoita, taveja, punasotkia, nauru- ja kalalokkeja sekä nokikanoja.
Seuraavaksi lintuharrastajat odottelevat peippoja, västäräkkejä ja rastaita.
Linturetkien ohessa voi VLH:n alueen pelloilla voi törmätä myös upeisiin nisäkkäisiin. Akaan Käyrälän peltoaukeilla on liikuskellut läpi talven seitsemän metsäkauriin lauma.

Teksti ja kuvat Risto Vilpas

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Laskennat kertovat talvilinnuston muutoksista

Teksti Jukka Leskelä, Kuvat Olli Haukkovaara

Taakse jäänyt lintutalvi ei tarjonnut kovin paljon ikimuistoisia ilmiöitä. Parhaiten varmaan jää mieleen valkoselkätikkojen syysvaellus, jonka jäljiltä niitä löytyi maastosta ja oli bongattavana monessa paikassa. Lämmin alkutalvi jätti vesilintuja talvehtimaan, mutta tammikuun paukkupakkaset siirsivät viivyttelijät etelään.


Talvella oli poikkeuksellisen vähän urpiaisia, ei juuri lainkaan käpylintuja, tilhet ja räkättirastaat olivat lähes kokonaan kadoksissa ja hävisivät tyystin vuodenvaihteen jälkeen.

Valkeakosken lintuharrastajien alueella suoritettavat talvilintulaskennat paljastavat kuitenkin näiden näkyvien lintumaailman ilmiöiden takaa monia talvilajiston muutoksia. Osa niistä on pitkäaikaisia kehityssuuntia, joskus havaitaan yllättäviä ja nopeita muutoksia, joita ei voitaisi todentaa ilman laskentoja.

Laskennat kertovat, että pitkällä aikavälillä talvilajistomme on monipuolistunut ja runsastunut. Monet lajit ovat runsastuneet: korppi, naakka, mustarastas, tali-, sini ja kuusitiainen, viherpeippo, palokärki ja harmaapäätikka. Ja kokonaan uusi talvilaji pikkuvarpunen on nyt yksi runsaimmista. Monet tuiki tavalliset talvilajit ovat myös vähentyneet, kuten varpunen, hömötiainen ja keltasirkku.

Viime vuosina on kuitenkin tapahtunut merkittäviä muutoksia osaan näistäkin kehityssuunnista. Viherpeipon talvikannan hurja kasvu jatkui noin vuoteen 2005. Muutaman vuoden tasaisen jälkeen tuli melkoinen romahdus, josta laji ei ole toipunut. Tänä talvena viherpeippoja oli vielä vähemmän kuin edellisissä laskennoissa. Nyt ollaan 1990-luvun alun tasolla. Silti viherpeippo oli toki edelleen kevätlaskennan neljänneksi runsain lintulaji.

Varpunen ja hömötiainen ovat vähentyneet melko tasaisesti. Tänä vuonna hömötiainen romahti entisestään, varpunen jo edellistalvena. Molempia on nyt noin viidesosa siitä määrästä, jota havaittiin vuosituhannen vaihteessa. Hömötiaisen rinnalla töyhtötiainen näyttää myös pikku hiljaa vähenevän. Varpunen on hävinnyt esimerkiksi Valkeakosken keskustasta ja sen omakotitaloalueilta jo lähes olemattomiin. Maaseudulla on yksittäisiä runsaampia populaatioita, mutta ne voivat hyvin helposti hävitä pientenkin ympäristönmuutosten seurauksena. 

Pikkuvarpunen valloitti VLH:n alueen vuosituhannen vaihteen jälkeen. Vielä 1990-luvulla pikkuvarpunen oli laskennoissa erikoisuus. Nyt se on yksi runsaimmista lajeista ja sitä havaitaan suunnilleen samoja määriä kuin varista, keltasirkkua tai viherpeippoa. Mielenkiintoista kuitenkin on, että pikkuvarpusen kanta näyttää nyt tasaantuneen. Onko tämä tasanne ennen uutta kasvua, vakiintuminen nykytasoon vai ennen kannan alenemisesta? Sen aika näyttää. Vaikea kuvitella, miksi pikkuvarpunen vähenisi, mutta niin kävi viherpeipollekin, johon ovat ainakin taudit vaikuttaneet.

Naakka oli joululaskennan runsain talvilintu ja kevätlaskennassa niukasti kakkonen talitiaisen jälkeen. Tämä on huikea kasvu. Osittaismuuttajana naakan talvikantaan toki vaikuttaa erityisesti alkutalven lämpötila ja talvikannan vaihtelu on suurta. Naakka on kuitenkin ehdoton ykkösmenestyjä talvisessa linnustossamme.

Talvista linnustoamme rikastuttavat monet vähälukuisemmat paikkalinnut kuten kanalinnut, tikat, pöllöt ja petolinnut. Näistä kanalintujen ja pöllöjen kannanmuutoksia on vaikea talvilintulaskentojen avulla havaita. Pyyn ja teeren osalta kulunut talvi näyttäisi kuitenkin laskentojen valossa olleen melko heikko parin vahvemman talven jälkeen. Sen sijaan näyttää siltä, että harmaapäätikka- ja palokärkikanta on melko vahva ja kasvanut takavuosista. Vakoselkätikkojakin löytyi muutamia vaelluksen jäljiltä.

VLH:n alueella viihtyy varsin niukasti kana- ja varpushaukkoja talviaikaan. Niitä ei havaita edes joka laskennassa, vaikka laskettavia reittejä on yli 20 ja laskentojen biotoopit kattavat hyvin näiden lajien talviset reviirit ja ruokailupaikat.

Talvilintulaskenta on erinomainen tapa kartoittaa talvista linnustoa ja sen kannankehitystä. Laskijalle saman reitin toisto vuodesta toiseen tarjoaa ainutlaatuisen näköalapaikan sekä kotiseudun että sen linnuston elämänmuutokseen.  Nykyään laskentojen tuloksia koko maan osalta sekä alueittain ja reiteittäin voi seurata melkein reaaliajassa. VLH:n alueen laskentojen yhteenvedot julkaistaan yhdistyksen sähköpostilistalla ja yksityiskohtaiset tulokset toimitetaan laskijoille.

Itse olen laskenut talvilintuja Valkeakoskella yhtäjaksoisesti syksystä 1979. Olen osallistunut laskentareitin havainnointiin 239 kertaa ja kilometrejä on tullut käveltyä 2674. Havaintoja on 159 828 lintuyksilöstä. Myös omien tilastojen ja aikasarjojen pitäminen on muodostunut osaksi harrastusta. Keväällä, kesällä ja syksyllä kiikaroidaan muuttajia ja nautitaan monipuolisemmasta lintumaailmasta. Mutta ensi marraskuun alussa ovat taas talvilaskennat mielessä.

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Pöllöretken sitkeimmät osallistujat palkittiin hienolla loppuhuipennuksella

Lehtopöllö, kuva Michael Gäbler, CC BY 3.0 






































VLH:n perinteinen pöllöretki tehtiin perjantaina 4.3.2016. Tällä kertaa lähdettiin liikkeelle jo auringon laskiessa, jolloin huuhkaja ja varpuspöllö ovat aktiivisimmillaan. Retkeläisiä riitti peräti 7 autoon ja karavaani herättikin huomiota mm. Metsäkansassa, Ilolan maatilamatkailun emäntä soitti Kallion Jussille ja ihmetteli mitä Vedentaantien varressa tapahtui :)

Varpuspöllö ja huuhkaja olivat kuitenkin hiljaa... vai olivatko, huuhkaja saattoi hetken kuulua Kankaronpäähän, varmuutta havainnosta ei kuitenkaan saatu. Liuttulassa kuitenkin lehtopöllö vastasi kaukaa Kärjenniemen suunnasta.

Karavaani jatkoi matkaansa kohti Toijalan Heinäkangasta, jonne pienen harhailun jälkeen tie löytyikin. Sarvipöllö piti kumminkin nokkansa kiinni ja jatkoimme Kurisjärven kautta kohti Lontilaa, pysähdellen aina silloin tällöin kuulostelemaan ja atrappia soittamaan lähinnä paikallisten koirien iloksi - pöllöt olivat masentavan hiljaa. Ensimmäinen autoporukka kääntyi jo Kurisjärvellä kotia kohti...

Käyrälän - Lontilan alueella koitimme saada myös peltopyyn vastaamaan atrappiin, epävarma vastaus kuului kahdesti yhden talon suunnasta, mutta tämäkin havainto jäi niin epävarmaksi että saa unohtua unholaan...

Lontilan puolella pysähdyimme peltoaukeilla viimeisen kerran. Ei sarvipöllöä täälläkään, mutta yhtäkkiä alkoi helmipöllö puputtamaan jossain koillisen metsän suunnalla. Mukava vuodenpinna ainakin tämän kirjoittajalle! :)

Lontilasta suuntasimme sitten jo kotia kohti, viimeinen pysähdyspaikka oli Sääksmäen kirkolla. Sinne ei karavaanista saapunutkaaan enää kuin kaksi autoa. Hiljaista oli hautuumaallakin, lehtopöllön huhuilu kännykästä ei tuottanut tulosta. Mutta atrapin vaihto lehtopöllönaaraan naukumiseen aloitti hienon loppuhuipennuksen! Olimme parkissa kirkon vieressä isojen kuusien kohdalla. Yhtäkkiä toisesta kuusesta lennähti pöllö toiseen kuuseen, aivan meidän viereemme ja lehtopöllö koiras aloitti komean konsertin vain noin 15 metrin päässä!

Kuuntelimme lehtopöllöä aika pitkään ja pian alkoi Pappilanlahden suunnalta kuulua toisen koiraan huhuilua ja naaraan naukumista! Aivan täydellinen lopetus pöllöretkelle, harmi vain että enemmistö retkeläisistä oli jo luovuttanut. Koskaan ei kannattaisi antaa periksi...

Kirjoittaja: Olli Haukkovaara

Lämmin sää toi ensimmäiset muuttolinnut Valkeakosken seudulle

Telkkäkoiraita, kuva Risto Vilpas


Ensimmäiset muuttolinnut ovat jo saapuneet Valkeakoskelle. Syynä on sää, joka on tavanomaista lämpimämpää.  Tammikuun pakkasten loputtua alkoi tavallista lauhempi helmikuu. Valoisa aika lisääntyi huimaa vauhtia. Aurinko nousee Valkeakoskella jo varttia vaille kahdeksan ja laskee puoli kuuden aikoihin, päivän pituus on jo lähes kymmenen tuntia.

Pulmuset, kuva Juha Leuhtonen


Ensimmäisinä siivekkäinä seudullemme ehättivät Lapin tunturilakien karuilla kivikkorakoilla pesivät pulmuset. Näitä sirkkujen sukulaisia havaittiin kolme lintua 6.2. Lempäälän Ideaparkin rampin pientareella ruokailemassa. Pulmusten lähimmät talvehtimisalueet ovat Etelä-Ruotsissa.

Rannikon tuntumassa talvehtineita vesilintuja tavattiin Viialan Jumusella 13.2.. Laajassa sulassa viihtyivät: telkkä pariskunta ja muutama isokoskelo, sekä viitisenkymmentä harmaalokkia, sekä kymmenkunta merilokkia. Nykyisin nämä lokkilajit viettävät talvensa suurin määrin varsin lähellä Pirkanmaata, Pietarin, Tallinnan ja Espoon Mankkaan kaatopaikoilla. Viime vuosina tähän on totuttu, että lokkikevät voi alkaa tähänkin aikaan. Metsäkansan pelloilta kiikaroitiin myös laulujoutsen pari.
Ennätysaikainen oli sen sijaan Valkeakosken Raikkaalle, Valkeakosken Lintuharrastajien jäsenen Markku Ranta-Eilolan linturuokinnalle pulujen piiriin 17.2. yllättäen ilmestynyt sepelkyyhky. Lajin talvehtimisalueet ovat Pääosin läntisessä Euroopassa. Ruokintapaikkojen läheisyydessä on kiikaroitu myös enemmän osittaismuuttajia, kuten tiklejä, vihervarpusia ja viherpeippoja.

Merikotkia muuttaa ja talvehtii Koskissa

Nuori merikotka, kuva Risto Vilpas


Merikotka on Suomen suurin lintu, kun perusteena on siipien kärkiväli., joka voi vaihdella 1,9–2,4 metriin. Siivet ovat paitsi pitkät, myös leveät.  Näitä uljaita lintuja näkee seudullamme linturetkellä lähes päivittäin. ”Mekoja” pesiikin pari pariskunta sekä Vanajan, että Mallasveden puolella.  Osa kotkista talvehtii myös meillä, etenkin ne viihtyvät Vanajan Rauttunselällä , siellä merikotkat saavat ravintoa kalastajien jättämistä kalanperkuista varisten ja korppien seurassa. Yleisesti merikotkat viettävät talvensa Turun saaristossa ja Ahvenanmaalla.

Valkeakosken kautta kulkee keväisin hyvä merikotkien muuttoreitti. Hyvän muuttosään sattuessa maaliskuun puolenvälin aikoihin, voi taivaalla havaita useita merikotkia suuntavan Pirkanmaan yli kohti pesimäalueitaan. Merikotkat muuttavat pääsääntöisesti vasta puolen päivän jälkeen, koska silloin syntyy lentoa auttavia ilmavirtauksia. Maamme kautta muuttaa myös Jäämeren lintuja.

Merikotkia on nähty enimmillään 14 Vesilahden, Säijänselällä, 12 Valkeakosken Rauttunselällä ja 13 Hattulan ja Hämeenlinnan, Vanajanselällä.

Sama juttu julkaistu Valkeakosken Sanomissa 25.2.2016

Teksti: Risto Vilpas, VLH ry:n tiedotusvastaava

maanantai 25. tammikuuta 2016

Haihunkosken laulujoutsenen selviytymistarina



Alkuvuoden pakkasten jälkeen sain soiton Haukkovaaran Ollilta, joka kertoi Viialan Haihunkoskessa olevasta huonokuntoisesta joutsenesta ja kysyi olisinko kiinnostunut ruokkimaan tätä yksinäistä lintupoloista. Lintuhoitolat kun ovat täynnä huono-onnisia joutsenia niin kokeiltaisiin ruokintaa. Lempäälästä saimme Pirkanmaan Lintutieteellisen Yhdistyksen järjestämänä lahjoituksena 40kg säkin kauraa, joka sitten tuotiin suoraan kotiini Facebookin kyydinetsinnän kautta. Kaveriksi ruokintoihin sain naapurista Markku "Immo" Ruonalan, joka lupautui ruokkimaan aina kun en pystyisi sekä omina etäpäivinään.




Alkuun ruokinta tuotti haasteita kun joutsen viihtyi niin hyvin keskellä koskea ja ruuan toimittaminen lähelle oli oikeastaan mahdotonta. Onneksi koskessa näytti olevan jonkun verran aluskasvillisuutta jota joutsen näykki. Ruoka oli jätettävä mahdollisimman lähelle jään reunaa veden äärelle, mutta oli täysin epävarmaa huomaisiko joutsen sitä vai menisikö kenties parempiin suihin.

Uudet kovat pakkaset alkoivat puolen kuun tienoilla ja huoli joutsenesta kasvoi päivä päivältä. Ruoka oli kyllä hävinnyt joka kerta, mutta ei vaan varmuutta minne. Sitten yhden kovan pakkaspäivän aikaan, kun olin viemässä ruokaa, oli joutsen aivan rannassa, juurikin sillä puolella koskea missä minä kävin. Menin rohkeasti melko lähelle, jolloin sähinän säestyksellä joutsen päästi minut lähelle. Arvelin sen olevan kylmissään ja nälissään ja haistoi varmasti sylissäni olevan kauran. Kun olin ensin vähän käsissäni heittämässä kauraa nokan eteen, joutsen kurottikin minua kohti ja kirjaimellisesti söi kädestäni. Päätin kuitenkin nopeasti kaataa koko kulhon mahdollisimman lähelle nokkaa, jolloin vihdoin näin että nyt ruoka menee oikeaan osoitteeseen. Tämän jälkeen joutsen olikin aina samassa paikassa, mutta pakkasen ollessa lähellä -30 astetta, hän oli hyvin liikkumaton eikä kiinnittänyt minuun mitään huomiota. Pakkastenkin aikaan ruoka kyllä katosi, toivottavasti oikeaan suuhun.

Kun sitten lauhat kelit alkoivat viikonloppuna, alkoi näkyä taas varsinaisia terhakkuuden merkkejä ja joutsen näytti suorastaan odottavan minua ja ruokaa. Ainakin tietenkin haluan asian niin nähdä 😊
Huomasin myös, että kun keli lauhtui, löysi joutsen uusia kohtia koskesta, josta löytyi aluskasvillisuutta. Kun vein ruuan rantaan, hän ystävällisesti antoi minulle aina tilaa ja heti kun poistuin, tuli hän ystävänsä sinisorsan kanssa ruokailemaan. En tainnutkaan heti muistaa kertoa, että paikalla on myös sorsa.
Tänään sitten tapahtui se, josta tajusin, että tämä pesti on tällä hetkellä elämäni palkitsevin ja ihanin asia. Joutsen ja sorsa viettivät aikaa keskellä koskea virrattomassa paikassa vierekkäin kun tulin. Kuten tavallista, höpisin jälleen itsekseni ääneen, vaikka kaksikko olikin n.50-60 metrin päässä minusta. Kun laskeuduin kosken rannalle tavanomaisen ruokintapaikan lähelle, lähti joutsen saman tien  tulemaan minua kohti, sorsan jäädessä paikalleen. Joutsen tuli aivan viereen odottamaan,,että sain laskettua kaurat maahan, otin askeleen taaksepäin ja hän tuli syömään! Voi sitä onnellisuuden tunnetta kun minuun iski se ymmärrys, että hän tiesi minun tuovan ruokaa. Se näky, kun joutsen laskeutui sivuluisua keskeltä koskea minun luokseni sai minut nauramaan paikalla ääneen.😄

Ja hei, joutsen tulee  selviämään tästä talvesta! Niin olen päättänyt!!😊 Fiilis ruokinnan jälkeen oli aivan käsittämätön. Teoillani on merkitystä ja elämälläni tällä hetkellä iso tarkoitus. Odotan joka päivä, että pääsen töistä kotiin ruokkimaan joutsenen. Liian luottavaiseksi en häntä halua, vaan pysyn tarkoituksellisesti hieman etäällä, mutta minun sydämeeni tuo iso lintu on kyllä päässyt. Voi elämää 😄

Kirjoittaja: Ami Jaskari

maanantai 4. tammikuuta 2016

Lintumaailman väestönlaskentaa Kärtsyssä

Koiras pikkutikka Ali-Nississä, kävelytien varrella
Joulun ja Loppiaisen väliin asettuu vuosittainen talvilintulaskenta, tai tarkemmin yksi kolmesta laskennasta eli joululaskenta. Syyslaskennat tehtiin alkutalvesta ja kevätlaskennat tehdään helmi-maaliskuun vaihteessa.

7 km pitkä reitti kiertelee Kärjenniemen asutusalueita vähän pitkin ja poikin ja asettuu kahden muun talvilintulaskentareitin väliin. Tämä reitti on vielä suht uusi, laskin sen ensimmäisen kerran syksyllä 2014 eli mitään pidemmän ajan tilastoja en vielä pysty esittämään Kärtsyn talvilinnuston muutoksista.

Laskentapäivänä keli oli jo varsin talvinen, pakkasta oli -15° C, lunta tosin vain pari senttiä. Kylmä keli oli kuitenkin ajanut ison osan linnuista asutusten ja erityisesti ruokintapaikkojen / lintulautojen tuntumaan. Kärjenniemen parhaat lintukeskittymät löytyivätkin vanhoilta tutuilta paikoilta Siilintieltä, Revontieltä ja Revonhännän pihoista. Hieman yllättäen myös Ali-Nissin alueella on paljon lintuja, ilmeisesti joku on siellä aloittanut talviruokinnan? En kyllä nähnyt siellä lintulautoja / ruokintapaikkaa, mutta saattoivat toki jäädä katveeseen kävelytieltä katsottuna.

Mustarastaita löytyi neljä
Runsaslukuisin talvilintu Kärjenniemessä on sinitiainen, niitä tuli reitillä vastaan yhteensä 107. Pääosin ne keskittyivät juuri edellä mainittujen ruokintapaikkojen ja lintulautojen tienoille. Marjalinnut olivat lähes kateissa, vain neljä mustarastasta koko reitillä. Samoin käpyjen siemeniä käyttävät käpylinnut ovat tänä talvena kateissa ja käpytikkojakin on normaalia vähemmän; reitille niitä osui vain yksi ainoa. Vähissä ovat myös koivun ja lepän siemeniä hyödyntävät urpiaiset ja vihervarpuset, ensinmainittua ei näkynyt reitillä ollenkaan ja vihervarpusiakin vain yksi. Ja hieman yllättäen täysin kateissa olivat myös varpunen, hömötiainen ja keltasirkku. Hömötiaisella syynä lienee sen kannan yleinen väheneminen Suomen metsissä ja keltasirkut lienevät vielä kauempana maaseudulla. Varpusen katoaminen Kärtsystä kummastuttaa, hyviä paikkoja lajille olisi paljon.

Mukavimpia yllätyksiä tässä laskennassa olivat koiras pikkutikka Ali-Nississä kävelytien varrella, varpuspöllö Peurantiellä puun latvassa sekä kaksi töyhtötiaista Revonhännän viimeisen talon lintulaudalla. Lintulajeja näkyi tällä kertaa yhteensä 16 ja lintuyksilöitä 311.

Lopuksi vinkki Kärjenniemen asukkaille: pistäkääpä niitä lintulautoja pihoillenne, tai rasvatankoja roikkumaan puiden oksiin. Talvilinnuista on paljon iloa, ne tuovat eloa, väriä ja hiemän ääntäkin pihapiiriin.

Kirjoittaja: Olli Haukkovaara 




sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Talvilinturalli 2016 - retkeilyä upeassa talvikelissä

Telkkiä Herralankoskella
VLH:n perinteinen talvilinturalli järjestetään joka tammikuun ensimmäisena lauantaina. Tällä kertaa joukkueiden kasaaminen tuotti puheenjohtajalle harmaita hiuksia, kaikkia halukkaita ralliin osallistujia ei onnistuttu ymppäämään joukkueisiin ja pari joukkuetta haihtui olemattomiin sairastumisien yms vuoksi. Ensi talvena joukkuejärjestelyt on ehkä syytä aloittaa huomattavasti aiemmin, jotta kaikki halukkaat varmasti pääsevät mukaan.

Loppujen lopuksi ralliin saatiin sentään neljä joukkuetta. Kävynpurija eli Sami Laukkanen retkeili vain Saarioispuolella, Lokkisaarelaiset eli Mari Kukkamäki, Rainer Mäkelä ja Tatu Itkonen lähinnä Lempäälässä, Herrashenkilöt eli Jorma Ahola, Markku Alanko, Juha Leuhtonen, Pirjo Kivistö ja Mea Torkko suhasivat ympäri VLH:n aluetta, samoin kuin Pj3 eli Jussi Kallio, Risto Vilpas ja Olli Haukkovaara.

Joutsen Viialassa


Sää oli mitä mainioin, pakkasta oli kymmenisen astetta, aurinko paistoi koko päivän ja heikko tuuli puhalsi lounaasta - eipä juuri parempaa talviretkikeliä olis voinut toivoa. Toki avoimen järvenselän rannalla keli tuntui varsin arktiselta, mutta eipä siellä onneksi tarvinnut pitkää aikaa viettää.

Rallin voittivat Pj3 38 lajilla, hopealle kipusivat Herrashenkilöt 25 lajilla, pronssille pääsivät Lokkisaarelaiset ja neljänneksi tuli Kävynpurija. Ajokilometrejä tuli voittajille 188, Herrashenkilöille 145, Lokkisaarelaisille 50 ja Kävynpurijalle huimat 6 ;)

Varpuspöllö Sääksmäen Kelhissä



Ässät eli vain yhden joukkueen havaitsemat lajit alla:

Pj3: Kyhmyjoutsen, teeri, fasaani, harmaahaikara, kanahaukka, varpuspöllö,  västäräkki, pähkinänakkeli, peippo

Lokkisaarelaiset: Urpiainen

Kävynpurija: Palokärki

Kuikka Valkeakosken Alakanavalla
Rallin kokonaislajimäärä oli 42 johon on laskettu mukaan myös Valkeakosken Alakanavalla oleva kuikka, jota ei joukkuiden rallituloksiin laskettu, koska lintu oli sinne juuri ennen rallia vaputettu Markku Alangon lintuhoitolasta.

Kokonaislajimäärä jäi tänä talvena varsin alhaiseksi huonon koivun ja lepän siemensadon sekä huonon marja- ja käpytilanteen vuoksi, eikä myyriäkään ole paljoa mikä näkyi tuuli- ja hiirihaukkojen puuttumisena. Parhaina talvina kokonaislajimäärä onkin noussut jopa 58 lajiin. Nyt jäi kokonaan havaitsematta mm. vihervarpunen, tikli, käpylinnut ja tilhi jotka usein ovat varsin tavallisia talvilintuja.

Rallin purku pidettiin mukavissa tunnelmissa Myllypirtillä, pullakahvien parissa. Ensi vuonna sitten uudestaan!

Rallin kiertopalkinto, allihaahka - taulu. Lajia ei ole vielä talvirallissa nähty, vaikka se muutamia kertoja on täällä talvella havaittukin.