sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Nokipannukahvia ja arktisia vesilintuja



Viikonloppuna vietettiin kansainvälistä Euroopan ja Keski-Aasian kattavaa EuroBirdwatch - tapahtumaa. EuroBirdwatchiin osallistuu vuosittain kymmeniä tuhansia ihmisiä sekä yleisötapahtumissa että omatoimisesti retkeillen. EuroBirdwatchin tärkein tavoite on herättää kiinnostusta muuttolintuja ja niiden suojelua kohtaan. Valkeakosken Lintuharrastajat järjestivät sen puitteissa sunnuntaina yhteisstaijauksen eli yhteismuutontarkkailun Riuttasaaressa Mallasselän rannalla.


Riuttasaareen saapui aamulla 8 lintuharrastajaa, sunnuntaiaamu varmaan hieman verotti osallistujia vaikka keli oli hyvä. Tosin kahta viikkoa aiemmin geokätköilijöiden nokipannu-aamukahvitapahtumaan Akaan Terissaaressa osallistui sunnuntaiaamuna 35 ihmistä. Mikä pitää lintuharrastajat sängyssä mutta saa geokätköilijät liikkeelle? Etenkin kun syysmuutto on vielä vilkasta ja oli mahdollisuus nähdä paljon läpimuuttavia lintuja.

Etelätuuli toki heikensi muuttoa, mutta muutaman aamutunnin aikana nähtiin kuitenkin ihan mukavasti lintuja, sekä paikallisia että muuttavia:
hanhia meni yksi noin 40 linnun parvi, alleja 2 + 9 + noin 40, jouhisorsia  1 + 7, lapasotkia 9, haapanoita 7 + 20 + 40 + 15, joutsenia 2 viiden linnun parvea, kuikkia 7 m ja 3 p. Selältä löytyi myös 7 merimetsoa, 11 tukkakoskeloa, isokoskeloita, silkkiuikkuja, merilokki yms. Saaren yli muutti myös järripeippoja ja urpiaisia, paikallisena oli palokärki aivan staijipaikan vieressä, tiltaltti, pyy, puukiipijöitä, hippiäisiä ja tiaisia.

Reinikan Jyrin keittämä nokipannukahvi oli TODELLA HYVÄÄ! :)





































Ensi vuonna taas uudelleen, katsotaan sitten löytyisikö vielä houkuttelevampaa paikkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti