lauantai 29. marraskuuta 2014

Matkalla taas


Metsä

Lähtö, kun hämärä oli muuttunut valoisammaksi hämäräksi. Aikaa oli kulunut siitä kun viimeksi olimme yhdessä tehneet jo monta vuotta kestäneen viikonloppuretken, johonkin tämän maakuntamme kolkkaan. Sovimme suunnaksi itäpuolen suuret peltolakeudet ja runnellut saloseudut, josta sen jälkeen oli matkan määränpää vielä paremman kerran hakusessa kuten useasti aiemminkin.
     Ensimmäinen konkreettinen näköhavainto metsiemme loppukäsittelystä oli Tykölänvuoren itärinteen hakkuuaukon ylöskaivettu kannokko. Ensimmäinen varsinainen lintuhavainto johon kiinnitimme huomiota, oli varpuspöllö. Kääpiöpöllö istui Rättiänkallion kohdalla pellon yli kulkevalla sähkölangalla hieman ennen kun käännyttiin Koivukujalle.

  Varpuspöllö

Koko matkan ajan lensi rastaita taivaalla ja pellonlaiteiden puissa. Mustarastaita näkyi myös muutamia räkättirastaiden seurana. Haukilan kartanon jälkeen oli sänkipellolla laulujoutsenten lähes satapäinen parvi, 60 aikuista ja 37 nuorta lintua. Joutsenten tuntumassa ruokaili kanadanhanhia ja näitä oli vain kaksitoista yksilöä. Tielle tälle kohden pysäköinti olisi kaarteen vuoksi ollut huono ratkaisu, joten ajoin pellolle vievälle tieluiskalle. Huono ratkaisu joka taas kerran aiheutti sen, että takaisin tielle pakittaminen ei onnistunut. Pysäköinti ei minulta ollut ensimmäinen tämän tapainen, ja niin oli otettava riski ja ajettava pellolle vauhtia ottamaan. Onneksi pelto ei vajottanut auton pyörien alla saimme sen verran vauhtia että pääsimme lähes tielle takaisin ja lopulta se onnistui kun Haukansilmän mies otti ja kävi työntämään. Saapa nähdä oppiiko tuostakaan mitään, tuskin.
   
Laulujoutsenet

Mälkiäisistä ajoimme Kariniemen tietä ja nyt sitten kaukana pellon toisella puolen koivussa oli petolintu joka lopulta monen kriittisen selvityksen perusteella määritettiin tuulihaukaksi. Tässä on huomioitava ryhmämme Haukansilmäksi kutsutun jäsenemme äärettömän tarkka näköaisti. Itse en esimerkiksi kymppikertaisilla kiikareilla ollut löytää koko otusta, ja sitten yksi näkee sen koivussa istumassa ja vielä liikkuvasta autosta tummaa metsikköä vasten!
    Kariniemen rannassa totesimme vain järvenselän täysin autioksi. Tyyntä sentään oli veden pinta kuin peili joka kaukana katosi heikkoon sumuun. Sain sentään autosta huuhdottua nuo peltoajossa tulleet savikerrokset. Takaisin ajaessamme Mälkiäisissä olivat vastassa nuo sinne tyypilliset pikkuvarpuset. Mälkiäisistä Valkeakosken vakinainen pikkuvarpuskanta alkoi kasvaa ja vallata alaa, taisivat olla ensimmäisiä koko Pirkanmaalla nuo ensimmäiset Mälkiäisiin ilmaantuneet pikkuvarpuset.
    Mäkiniityntien kautta Taposentielle ja kohti Ritvalanraittia. Suojoen talon kohdalla Ritvalanraitilla koivun latvassa tapasimme viisi tilheä. Tie oli pelkkää liejua aina siihen saakka kun päästiin Vastamäen alle ja asfaltille. Matkalla toki joitain närhiä ja Ritvalan peltoalueella variksia ja harakoita. Huittulan harjurinteellä risteili rastaita pikku ryhmissä ja muutamia tunnistamattomia pikkutirppoja. Pappilanlahden kohdalla mustarastas ja enemmänkin räkättirastaita ”samoilemassa” epämääräisiin suuntiin.
    Viidennumerolla pysähdyimme sillan pohjoispään seisakkeelle ja kävimme kiikaroimassa molemmat puolet Rauttunselästä. Isokoskeloiden suurparvi oli siirtynyt muualle, nyt niitä oli vain 18 yksilöä. Yksi naaras telkkä ui kohti Talvitienlahtea ja vesissä sekä lennossa oli neljä kalalokkia ja viisi harmaalokkia. Täällä saimme monen viikon jälkeen ihmetellä, että vanha taivas pilvien takana oli vielä paikallaan. 

Vanha taivas

Viidennumerolta Jylhänkärkeen

    Puolenpäivän aikaan alitimme sitten moottoritien Munteentiellä hitaasti ajaen ja tarkkaillen hiljaisia ja tyhjiä peltoja. Hopeavuorentieltä käännyimme Maaniityntielle kun lähes kohta kuului takapenkiltä: Mikä tuo iso tuolla kelossa on? Saimme kyseisen kohteen näkyviin ja totesin että korppi! Juha epäili että on isompi ja kun katsoin kiikarilla sain käsityksen lajista, maakotka. Hitto, että osaa lintu olla kaunis kun sen oikeasta suunnasta näkee. Kaukanahan se oli ja nyt tuli taas kaipaus tuohon Pentaxin 560mm/5,6 HD ED AW objektiiviin, hintakaan ei ole kuin vaille 7500 euroa.

Maakotka

Joku ne naakat säikäytti

    Kun nyt olimme sen verran kaukana, että kuvista tuli pelkkiä habituskuvia, niin käännyimme takaisin ja Hopeavuoren tielle, Sitten pääsimmekin jo puolta lähemmäs, kaune se vaan oli vieläkin, mutta kun nousimme autosta kuvaamaan otti ja heittäytyi kotka siivilleen ja sitten se oli mennyt.
    Tavanomaisia siivekkäitä enää matkalla Hopeavuorentietä, mitä nyt neljä punatulkkua kolme koirasta ja naaras tienvarren koivussa, ennen Patavuoren louhosta. Tarttilan kautta Akaan Toijalaan ja ajo aina Konhon sillalle saakka. Täällä vain kolme isokoskeloa ja Makkaraniemen lahden perukassa kaksi aikuista laulujoutsenta. Jatkoimme kohti Valkeakoskea ja Mamsellinkorven jälkeen peltopensaan latvassa päivysti isolepinkäinen sekä Vedentaantielle käännyttyämme Haukansilmä havaitsi sähköpylvään päässä istuvan pienen petolinnun. Lintu osoittautui lopulta paremmin nähtynä koiras varpushaukaksi.

Konho, Makkaranselälle

Varikset

    Kankaronpään alueella vain varislintuja sekä rastaita. Eikä matkan loppuosa luvannut yhtään sen parempaa. Ajoimme sitten Holmin kautta Marjosaaren telakan rantaan, josko ne isokoskelot olisivat noilla Kärjenniemenselän vesillä. Eivät sitten olleet, ainoastaan parikymmentä kala- ja harmaalokkia, mutta sitten – Haukansilmä taas. Kysymyksenä kuuluva huudahdus; mikä toi on?  Taas kun katsoin lintua takaa ja se piti jalkojaan alhaalla, Harmaahaikara! Mutta Juha oli tiukkana: ei muuten ole. Ja sitten lintu kääntyi, valkopyrstöinen merikotka! No johan! Kotka oli havainnut kalalokin jolla oli iso kala nokassa ja peto suuntasi sitä kohti. Lokki pudotti saaliinsa ja merikotka kävi noukkimasta sen vedestä ja jatkoi kohti Savilahtea. Hetken kuluttua lintu tuli takaisin suunnaten matkansa Rauttunniemen suuntaan, ilmeisesti jo kohti yöpymisaluetta.

Merikotka Kärjenniemenselällä

    Me lähdimme myös kohti kotipuolta. Kaupungin läpi tultuamme Havaitsi takapenkkiläinen taas linnun Lumikorven puolella puun latvassa, arvelimme sitä varikseksi, vaikka takana oltiin eri mieltä. Lupasin varmistaa asian kulkiessani siitä ohi. Ja sehän se oli, kun pääsin Sammonkadulle nähdessäni kohteen lähti se juuri lentoon ja suuntasi kohti Kaskelaa – kanahaukka komea vanha naaras. Lienee sama lintu joka on kierrellyt seutukunnalla koko syksyn ajan.

    Kiitos taas hyvät ystävät, teidän seurassanne ei pääse hymy hyytymään, mukava kun taas tuli tämä kaamosaika paljon valoisammaksi. 

Mänty ja kataja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti