sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Maailman Kahlaajapäivä 2014 / World Shorebird's Day 2014




Viikonloppuna vietettiin World Shorebird's Day'tä eli Maailman Kahlaajapäivää. Tämä oli ensimmäinen kerta kun tapahtuma järjestettiin ja siihen osallistuttiin lähes 900 paikalla. Valkeakosken Lintuharrastajat järjestivät kahlaajatapahtuman yhdessä Lokkisaari ry:n kanssa Lempäälän Ahtialanjärvellä sunnuntaina 7.9. eli eli hieman myöhässä, johtuen VLH:n linturallista joka oli päällekkäin varsinaisen kahlaajapäivän kanssa.






Aamu valkeni sankan sumun peittäessä kaiken alleen... Allolevassa kuvassa 3 laulujoutsenta noin 50 metrin päässä rannasta klo 9:00 aloittaessamme tapahtuman. Sumun seasta kuului sentään tyllin ja liron ääniä :)

Sumusta huolimatta väkeä alkoi tulla paikalle. Ja onneksi sumu hälveni nopeasti auringon noustessa korkeammalle, Valtaosa vieraista halusi tutustua Lokkisaareen myös paikan päällä, ja Lokkisaari ry:n puheenjohtaja Rainer Mäkelä junaili venekuljetuksia saareen.






















Tapahtuman aikana paikalla kävi 14 vierasta, joista 12 myös Lokkisaaressa. Kahlaajia oli paikalla vielä mukavasti, vaikka muutto niiden osalta alkaa jo olla loppusuoralla. Suokukkoja oli noin 50, liroja noin 10, taivaanvuohia 5, tyllejä noin 10, suosirreja noin 10, kuovisirrejä ja pikkusirreja kumpiakin 2 ja sokerina pohjalla tietysti jo pari päivää paikalla ollut palsasirri!

Palsasirri Lokkisaaressa. Kuva: Kari Isokivijärvi


Lokkisaareesta katsoen Ahtialanjärvi onkin aivan toisen näköinen... Lokkisaari ry;n aktiivit ovat tehneet hienoa työtä kahlaajien eteen.



Ensi vuonna sitten uudestaan ja toivotaan että saamme paikalle myös muitakin kuin lintuharrastajia. Viimeisessä kuvassa tapahtuman infopiste koulun rannassa.
Juha Leuhtonen laskee kahlaajia, Pekka Marjomaa myhäilee tyytyväisenä elämänpinnasta :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti