lauantai 21. kesäkuuta 2014

Juhannuspäivän aamu

   
Aamuviideltä sataa tihuuttaa vettä. Sää ei ole niin kesäinen kun juhannuspäivästä odottaisi, lämpöasteita seitsemän. Joka tapauksessa aikeeni lähteä maastoon pitää. Hyvin nukutun yön jälkeen ei edes huomaa ilman koleutta, varsinkin kun on pukeutunut samaan tapaan kun huhtikuun retkipäivinä. Parinkymmenen kilometrin pyöräily ja olen määränpäässä, syrjäisellä metsäautotiellä, seutukunnan ainoan metsäksi tunnistamani kohteen laiteella.
Työnnän pyörän tiensivuun ja aloitan maaston tarkastelun. Tarkoitus olisi tutkia mahdollisimman tarkkaan koko puolenkymmenen hehtaarin metsälohko. Ensisijainen toive on löytää alueella pesivän pohjantikan pesäkolo. Koko kevään ja alkukesän paikalla on tavattu pohjantikka, usein vieläpä pariskunnan molemmat sukupuolet.
Hämärä ympäröi heti minut kun astun metsän sisään. Kostea sateen tuoksu nousee aluskasvillisuudesta, pensaiden ja näreiden oksien vesipisarat kastelevat vaatteet. Koetan mahdollisimman paljon etsiä väljiä kulkureittejä puiden lomasta, vaikka se vaikeaa onkin. Tuulen kaatamat puut estävät monella kohden kulkua ja joudun kiertämään niistä tuoreimmat. Vanhojen tuulenkaatojen yli kulkeminen on helppoa koska ne ovat sammaloituneina painuneet usein aivan maata vasten. Sitä vastoin uudemmat ovat oksien varassa korkeammalla ja vielä tiheän oksaisia, neulaset ruskeina vielä oksissa kiinni.
Pohjakasvillisuus on yksitoikkoisen vihreää. Käenkaalin valkeat kukat ovat kuihtuneet ja vanamo ei ole vielä metsän hämärässä ehtinyt kukkimaan kuten avoimilla metsämailla. Kielokasvustoissa lehtien päälle on kertynyt vesipisaroita ja metsäimarteen kasvustot peittävät laajalti metsänpohjaa. Saniaisista metsä- ja isoalvejuuri muodostavat kasvutuppaita, kuin pieniä vihreitä suihkulähteitä. paikoin kasvillisuuden lomassa hohtaa pienimuotoinen tähtiryhmä, tähtitalvikin nuokkuvat kukat täplittävät hehkuvan valkoisina tummanvihreää pohjakasvillisuutta. 
  
    Tähtitalvikin nuokkuvat kukat täplittävät tumman vihreää pohjakasvillisuutta

Peippokoiraiden laulu kaikaa ympäri metsäaluetta. Niillä on uusintapesye aluillaan, sillä ensimmäisen pesyeen poikaset ovat jo maailmalla. Mustarastas ”kotkottaa” taustalla ja kauempaa kuuluu kulorastaan laulu. Puukiipijä kapuaa puunrungolla, silläkin jo uusintapesye meneillään. Pohjantikka vain ei ota löytyäkseen. Käpytikkapari sentään antaa äänekkään hälytyksen tullessani sen pesäkolon tuntumaan. Oudon alhaalla tikkojen pesäkolo kuusen kyljessä on, ensin jo epäilen tulleeni pohjantikan pesäkololle. Ei kuitenkaan, sillä käpytikkapari ruokkii tänne jälkikasvuaan. Olisivatko käpytikat vallanneet pohjantikalta sen rakentaman pesäkolon, sillä koskaan ei kohdalleni ole alle metrin korkeudessa olevaa käpytikan koloa osunut.
Sade on tauonnut ja pilvien lomasta pilkahtaa hetkeksi auringon säde metsän pohjalle, sammuakseen kuitenkin lähes välittömästi. Metsä kietoutuu taas tuohon hämärän pehmeään syleilyyn. Punakylkirastas kiukuttelee kuusen oksistossa, sillä ovat poikaset maastossa. Peippopari ja sinitiainen tulevat punakyljen tukijoukoiksi varoittelemaan. Lintuja kertyy lisää, tiltaltti, talitiaispari, mustarastas ja läheisen metsäaukion räkättirastaat. Katson parhaaksi poistua etäämmäksi punakyljen tontilta ja samalla taakse jäävät linnut rauhoittuvat, palaillen kukin omiin askareihinsa.

    Nuori palokärki tutkii tarkasti alapuolella tarkkailevaa maastopukuista otusta

Tumma hahmo lentää ylitseni ja laskeutuu lähikuusen rungolle. Nuori palokärki tutkii ympäristöä, siirtyy oksalle istumaan varsin epätyypillisesti tikkalinnuksi. Tarkastelee tutkivasti liikkumatonta olemustani, mutta kun ei saa selvää maastopukuisen otuksesta, siirtyy yläpuolelleni naputtelemaan kuivunutta kuusta. Jatkan matkaa ja palokärki jää luottavaisesti takomaan kelokuusta, niin että kuorenpalat sinkoilevat. Yllättäen törmään sitten kuivunutta kuusta kuorivaan pohjantikkaan. Koiras pohjantikka ruokailee paikalla eikä sillä tunnu olevan kiire minnekään. Puoli tuntia seuraan lintua ja kun se vain jatkaa ruokailuaan, on pakko alkaa uskoa, että tämän reviirin parilla on pesintä tältä kesältä ohi. Käpytikat ovat todella vallanneet pohjantikan pesäkolon, eikä pohjantikoilla enää ole ollut rahkeita aloittaa alusta uuden pesäkolon rakentamista.

    Koiras pohjantikka ruokaili kaikessa rauhassa, ilman kiireen kierää parhaimpaan pesimäaikaan


Kierrän vielä loppuosan metsäalueesta, saan pyypoikueen lentoon jaloistani. Pienet alle nyrkin kokoiset poikaset pörräävät muutamia kymmeniä metrejä ja jäävät kuusten oksille nököttämään. Pyyemo kiertää hermostuneena ympärillä toistaen lipisevää varoitustaan. Tännekin ilmaantuu mustarastas kotkottamaan, aivan kuin olisi huolissaan omista poikasistaan. Osa tästäkin metsälohkosta on ollut vanhaa peltomaata, joka on jo osin soistumassa. Pystyyn kuolleita närekuusia ja osaksi umpeen kasvaneita sarkaojia, joista yhden päässä on pieni kirkasvetinen lähde lirittämässä vettä ojan pohjalle rahkasammalikkoon. Lopuksi on ylitettävänä vielä pieni jäkäläpeitteinen kallionnyppylä ja päädyn polkupyörälle juuri kun alkaa taas sataa tihuuttaa vettä. 

    Pikkupyy osaa lentää jo heti pesästä lähdettyään 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti