Aamuviideltä sataa tihuuttaa vettä. Sää ei ole niin kesäinen
kun juhannuspäivästä odottaisi, lämpöasteita seitsemän. Joka tapauksessa
aikeeni lähteä maastoon pitää. Hyvin nukutun yön jälkeen ei edes huomaa ilman
koleutta, varsinkin kun on pukeutunut samaan tapaan kun huhtikuun retkipäivinä.
Parinkymmenen kilometrin pyöräily ja olen määränpäässä, syrjäisellä
metsäautotiellä, seutukunnan ainoan metsäksi tunnistamani kohteen laiteella.
Työnnän pyörän tiensivuun ja aloitan maaston tarkastelun.
Tarkoitus olisi tutkia mahdollisimman tarkkaan koko puolenkymmenen hehtaarin
metsälohko. Ensisijainen toive on löytää alueella pesivän pohjantikan pesäkolo.
Koko kevään ja alkukesän paikalla on tavattu pohjantikka, usein vieläpä
pariskunnan molemmat sukupuolet.
Hämärä ympäröi heti minut kun astun metsän sisään. Kostea
sateen tuoksu nousee aluskasvillisuudesta, pensaiden ja näreiden oksien
vesipisarat kastelevat vaatteet. Koetan mahdollisimman paljon etsiä väljiä
kulkureittejä puiden lomasta, vaikka se vaikeaa onkin. Tuulen kaatamat puut
estävät monella kohden kulkua ja joudun kiertämään niistä tuoreimmat. Vanhojen
tuulenkaatojen yli kulkeminen on helppoa koska ne ovat sammaloituneina
painuneet usein aivan maata vasten. Sitä vastoin uudemmat ovat oksien varassa
korkeammalla ja vielä tiheän oksaisia, neulaset ruskeina vielä oksissa kiinni.
Pohjakasvillisuus on yksitoikkoisen vihreää. Käenkaalin
valkeat kukat ovat kuihtuneet ja vanamo ei ole vielä metsän hämärässä ehtinyt
kukkimaan kuten avoimilla metsämailla. Kielokasvustoissa lehtien päälle on
kertynyt vesipisaroita ja metsäimarteen kasvustot peittävät laajalti
metsänpohjaa. Saniaisista metsä- ja isoalvejuuri muodostavat kasvutuppaita,
kuin pieniä vihreitä suihkulähteitä. paikoin kasvillisuuden lomassa hohtaa
pienimuotoinen tähtiryhmä, tähtitalvikin nuokkuvat kukat täplittävät hehkuvan
valkoisina tummanvihreää pohjakasvillisuutta.
Tähtitalvikin nuokkuvat kukat täplittävät tumman vihreää pohjakasvillisuutta
Peippokoiraiden laulu kaikaa ympäri metsäaluetta. Niillä on
uusintapesye aluillaan, sillä ensimmäisen pesyeen poikaset ovat jo maailmalla. Mustarastas
”kotkottaa” taustalla ja kauempaa kuuluu kulorastaan laulu. Puukiipijä kapuaa
puunrungolla, silläkin jo uusintapesye meneillään. Pohjantikka vain ei ota
löytyäkseen. Käpytikkapari sentään antaa äänekkään hälytyksen tullessani sen
pesäkolon tuntumaan. Oudon alhaalla tikkojen pesäkolo kuusen kyljessä on, ensin
jo epäilen tulleeni pohjantikan pesäkololle. Ei kuitenkaan, sillä käpytikkapari
ruokkii tänne jälkikasvuaan. Olisivatko käpytikat vallanneet pohjantikalta sen
rakentaman pesäkolon, sillä koskaan ei kohdalleni ole alle metrin korkeudessa
olevaa käpytikan koloa osunut.
Sade on tauonnut ja pilvien lomasta pilkahtaa hetkeksi
auringon säde metsän pohjalle, sammuakseen kuitenkin lähes välittömästi. Metsä
kietoutuu taas tuohon hämärän pehmeään syleilyyn. Punakylkirastas kiukuttelee
kuusen oksistossa, sillä ovat poikaset maastossa. Peippopari ja sinitiainen
tulevat punakyljen tukijoukoiksi varoittelemaan. Lintuja kertyy lisää,
tiltaltti, talitiaispari, mustarastas ja läheisen metsäaukion räkättirastaat. Katson
parhaaksi poistua etäämmäksi punakyljen tontilta ja samalla taakse jäävät
linnut rauhoittuvat, palaillen kukin omiin askareihinsa.
Nuori palokärki tutkii tarkasti alapuolella tarkkailevaa maastopukuista otusta
Tumma hahmo lentää ylitseni ja laskeutuu lähikuusen
rungolle. Nuori palokärki tutkii ympäristöä, siirtyy oksalle istumaan varsin
epätyypillisesti tikkalinnuksi. Tarkastelee tutkivasti liikkumatonta
olemustani, mutta kun ei saa selvää maastopukuisen otuksesta, siirtyy
yläpuolelleni naputtelemaan kuivunutta kuusta. Jatkan matkaa ja palokärki jää
luottavaisesti takomaan kelokuusta, niin että kuorenpalat sinkoilevat.
Yllättäen törmään sitten kuivunutta kuusta kuorivaan pohjantikkaan. Koiras
pohjantikka ruokailee paikalla eikä sillä tunnu olevan kiire minnekään. Puoli
tuntia seuraan lintua ja kun se vain jatkaa ruokailuaan, on pakko alkaa uskoa,
että tämän reviirin parilla on pesintä tältä kesältä ohi. Käpytikat ovat
todella vallanneet pohjantikan pesäkolon, eikä pohjantikoilla enää ole ollut
rahkeita aloittaa alusta uuden pesäkolon rakentamista.
Koiras pohjantikka ruokaili kaikessa rauhassa, ilman kiireen kierää parhaimpaan pesimäaikaan
Kierrän vielä loppuosan metsäalueesta, saan pyypoikueen
lentoon jaloistani. Pienet alle nyrkin kokoiset poikaset pörräävät muutamia
kymmeniä metrejä ja jäävät kuusten oksille nököttämään. Pyyemo kiertää
hermostuneena ympärillä toistaen lipisevää varoitustaan. Tännekin ilmaantuu
mustarastas kotkottamaan, aivan kuin olisi huolissaan omista poikasistaan. Osa
tästäkin metsälohkosta on ollut vanhaa peltomaata, joka on jo osin soistumassa.
Pystyyn kuolleita närekuusia ja osaksi umpeen kasvaneita sarkaojia, joista
yhden päässä on pieni kirkasvetinen lähde lirittämässä vettä ojan pohjalle
rahkasammalikkoon. Lopuksi on ylitettävänä vielä pieni jäkäläpeitteinen
kallionnyppylä ja päädyn polkupyörälle juuri kun alkaa taas sataa tihuuttaa
vettä.
Pikkupyy osaa lentää jo heti pesästä lähdettyään
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti