sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Ruotsinkalliolta Lapinnokkaan ja välissä Vähäjärvellä

Kuikka Ruotsinkallin edustalla

Olipa hieno retki taas, ei ollenkaan valittamista. Tai no, Ritvalan Vähäjärven tilasta pitää kyllä valittaa, kun tilaisuus tulee. Järvi on lähes täysin pilalla, liekö surviaissääksien massapyynti pilkkimisliiketoimintaa varten pilannut sen vai onko kyse ylisuuresta pikkukalakannasta vai pelloilta järveen valuvista lannoitteista? Unohtamatta supikoiria ja minkkejä... Vai onko syynä kaikkien noiden yhteissumma? Kannattaisi ehdottomasti kokeilla järven tyhjentämistä vedestä ja antaa sen uudelleen täyttyä, tällä menetelmällä on saatu usean pienen vesialueen tila kohentumaan. Surviaissääksien paluu järvelle olisi elintärkeää vesilintujen poikasille. Ja samalla voisi mustakurkku-uikkukin palata, Vähäjärvellä pesi niitä aikoinaan 27 paria, nykyään nolla. Vesilintujen paluuta auttaisi myös tekosaaren rakentaminen, missä vesilinnut voisivat pesiä naurulokkien ja kalatiirojen suojissa. Saareen ei olisi supikoiralla asiaa, ihmisen tänne levittämällä lajilla joka aikoinaan yhdessä illassa tuhosi koko Vähäjärven naurulokkiyhdyskunnan. Sen jälkeen naurulokit siirtyivät selkävesien kareille, turvallisemmille pesimäpaikoille. Mutta Lempäälän Ahtialanjärven kunnostus kertoo selkeästi, että naurulokit ja niiden suojissa vesilinnut voivat pesiä menestyksekkäästi myös pienemmillä järvillä.

Valituksesta takaisin positiivisempiin asioihin eli itse retkeen. Vähäjärven vähälinnustoisesta ympäristöstä poistuimme Helkaharjun taakse Ruotsinkalliolle. Auto parkkiin metsän siimekseen, jostain kuului muuttavan kurkiparven ääntä. Kalliolle päästyämme huomasimme komean kuikan uivan rannan lähellä ja Sydänniemen suunnalta reilusti yli puolentoista kilometrin päästä kantautui peilityynen selän yli palokärjen rummutus. Miltei samantien huomasin selän toiselta puolen Tunturivuorelta lähestyvän suuren petolinnun, joka näytti seuraavan saaria, Mäntysaarelta Iso-Kantturiin ja sieltä Pitkäseen. Hieman outoa käyttäytymistä merikotkalta, ajattelin, miksi se ei seuraa vesistöä niinkuin ne aina näyttävät täällä tekevän. Nopeasti syy selvisi, kyseessä olikin maakotka! Ja se paineli saaria seuraten suoraan koilliseen, komea esiaikuinen lintu, arviolta viisivuotias. Vuoden kolmas maakotka minulle. Kuikan ja maakotkan lisäksi voisi mainita selällä kelluneet 26 laulujoutsenta ja 35 maahanmuuttajaa eli kanadanhanhea. Noita kanadalaisia saisivat paikalliset metsästäjät vähän ahkerammin ammuskella pakastimiinsa...

Ritvalasta siirryimme Saarioispuolelle, Lapinnokan lintutornille Saarioisjärvelle. Joutsenet olivat jo vähentyneet, paikalla enää 106 lintua, parhaimmillan niitä oli 12. huhtikuuta 178 lintua. Seasta löytyi kumminkin uusi vuodenpinna, merihanhi, vähälukuinen laji täällä sisämaassa. Päivänpesän puolella kiljui myös kevään ensimmäinen luhtakana ja tietysti kahta puolen Oikolanjoen suistoa huusi kilpaa kaksi harmaapäätikkaa, kuten joka kerta tänä keväänä tornilla käydessä.

Ihan mukava retki siis, huomista odottaen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti