sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Ruotsinkalliolta Lapinnokkaan ja välissä Vähäjärvellä

Kuikka Ruotsinkallin edustalla

Olipa hieno retki taas, ei ollenkaan valittamista. Tai no, Ritvalan Vähäjärven tilasta pitää kyllä valittaa, kun tilaisuus tulee. Järvi on lähes täysin pilalla, liekö surviaissääksien massapyynti pilkkimisliiketoimintaa varten pilannut sen vai onko kyse ylisuuresta pikkukalakannasta vai pelloilta järveen valuvista lannoitteista? Unohtamatta supikoiria ja minkkejä... Vai onko syynä kaikkien noiden yhteissumma? Kannattaisi ehdottomasti kokeilla järven tyhjentämistä vedestä ja antaa sen uudelleen täyttyä, tällä menetelmällä on saatu usean pienen vesialueen tila kohentumaan. Surviaissääksien paluu järvelle olisi elintärkeää vesilintujen poikasille. Ja samalla voisi mustakurkku-uikkukin palata, Vähäjärvellä pesi niitä aikoinaan 27 paria, nykyään nolla. Vesilintujen paluuta auttaisi myös tekosaaren rakentaminen, missä vesilinnut voisivat pesiä naurulokkien ja kalatiirojen suojissa. Saareen ei olisi supikoiralla asiaa, ihmisen tänne levittämällä lajilla joka aikoinaan yhdessä illassa tuhosi koko Vähäjärven naurulokkiyhdyskunnan. Sen jälkeen naurulokit siirtyivät selkävesien kareille, turvallisemmille pesimäpaikoille. Mutta Lempäälän Ahtialanjärven kunnostus kertoo selkeästi, että naurulokit ja niiden suojissa vesilinnut voivat pesiä menestyksekkäästi myös pienemmillä järvillä.

Valituksesta takaisin positiivisempiin asioihin eli itse retkeen. Vähäjärven vähälinnustoisesta ympäristöstä poistuimme Helkaharjun taakse Ruotsinkalliolle. Auto parkkiin metsän siimekseen, jostain kuului muuttavan kurkiparven ääntä. Kalliolle päästyämme huomasimme komean kuikan uivan rannan lähellä ja Sydänniemen suunnalta reilusti yli puolentoista kilometrin päästä kantautui peilityynen selän yli palokärjen rummutus. Miltei samantien huomasin selän toiselta puolen Tunturivuorelta lähestyvän suuren petolinnun, joka näytti seuraavan saaria, Mäntysaarelta Iso-Kantturiin ja sieltä Pitkäseen. Hieman outoa käyttäytymistä merikotkalta, ajattelin, miksi se ei seuraa vesistöä niinkuin ne aina näyttävät täällä tekevän. Nopeasti syy selvisi, kyseessä olikin maakotka! Ja se paineli saaria seuraten suoraan koilliseen, komea esiaikuinen lintu, arviolta viisivuotias. Vuoden kolmas maakotka minulle. Kuikan ja maakotkan lisäksi voisi mainita selällä kelluneet 26 laulujoutsenta ja 35 maahanmuuttajaa eli kanadanhanhea. Noita kanadalaisia saisivat paikalliset metsästäjät vähän ahkerammin ammuskella pakastimiinsa...

Ritvalasta siirryimme Saarioispuolelle, Lapinnokan lintutornille Saarioisjärvelle. Joutsenet olivat jo vähentyneet, paikalla enää 106 lintua, parhaimmillan niitä oli 12. huhtikuuta 178 lintua. Seasta löytyi kumminkin uusi vuodenpinna, merihanhi, vähälukuinen laji täällä sisämaassa. Päivänpesän puolella kiljui myös kevään ensimmäinen luhtakana ja tietysti kahta puolen Oikolanjoen suistoa huusi kilpaa kaksi harmaapäätikkaa, kuten joka kerta tänä keväänä tornilla käydessä.

Ihan mukava retki siis, huomista odottaen...

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Kaksi upeaa tuntia Eldoradossa

Tämä kevät on ollut lintujen saapumisen kannalta outo. Äärimmäisen aikainen kevät toi tullessaan monta lajia äärimmäisen aikaisin, uusia saapumisennätyksiä tuli paljon, mutta osa lajeista saapuikin samoihin aikoihin kuin "normaaleina" keväinä. Kaikkia lajeja ei siis sää ohjaa muutolle, vaan todennäköisesti valon määrän lisääntyminen on laukaiseva tekijä muutolle lähtemiseen. Kylmät yöt kuitenkin pidättelivät monia muuttajia pitkään etelämpänä ja aivan viime aikoihin asti on maastossa retkeillessä tuntunut että lintuja on vielä suhteellisen vähän.

Mutta ei enää tänään! Lähdin retkelle hyvin nukutun yön, rauhassa luettujen sanomalehtien ja kunnon aamupalan jälkeen vasta puoli yhdentoista maissa. Suuntasin kohti Eldoradoa eli Linnasten peltoaukeita. Linnanen on etenkin kevätmuuton kannalta hyvällä paikalla, monet lajit kun eivät lähde ylittämään Vanajanselkää vaan kiertävät sen joko itä- tai länsipuolelta. Ja niin kävi tänäänkin. Ensimmäiset kurkiparvet sattuivat silmiini jo ohittaessani Sääksmäen kirkon ja seuraavat ottivat korkeutta kaarrellen Jylhänkärjen päällä. Noiden kurkiparvien myötä odotukset nousivatkin korkealle.

Eikä suotta! Linnasten aukealle päästyäni silmiin sattui heti seuraava parvi ja niitä riittikin sitten hyvän aikaa, yhteensä 17 parvea ja 389 yksilöä, ihan kelpo rysäys keväänä jolloin kurkia on tiputellut tänne tasaisesti jo viikkojen ajan enkä edes odotellut näkeväni kunnon kurkimuuttoa tänä keväänä. Kauaksihan tämä summa toki jää niistä tuhansien kurkien päiväsummista, mitä Hämeessä voi parhaimmillaan nähdä, mutta silti oikein mukava piristysruiske, varsinkin kun kurkien ääniä kuului taivaalta välillä tauotta kymmeniä minuutteja kun uusia parvia tuli yksi toisensa perään.

Kurkiparvi Eldoradon yllä

Ja kun samaan aikaan pellot ympärillä kuhisivat rastaita, kiuruja, niittykirvisiä, västäräkkejä, peippoja, kuoveja, hyyppiä, kyyhkyjä, lokkeja ynnä muita, ei välillä tiennyt mihin suuntaan olisi oikeasti pitänyt katsoa! Jostain putkahti hetkeksi näkyviin kaunis sinisuohaukka naaras hienosti myötävalossa pellon pinnassa parin sadan metrin päästä ohi, tuulihaukka tuli kuin tyhjästä sen kimppuun, ampuhaukka osui yhtäkkiä kiikareihin sen jahdatessa niittykirvisiä, Santinsuon päällä kisaili neljä kalasääskeä, Saarioisjärven ruskosuohaukkakin nousi välillä taivaalle. Kuin tyhjästä tuli myös Olkajoen rantapajujen latvaan yhtäkkiä lapinharakka, joka hävisi myös yhtä yllättäen eikä enää näyttäytynyt. Pikkutikka kimitti Linnasten kylän suunnalla, närhiä muutti korkealla suoraan koilliseen, jostain kuului kapustarinnan haikea vihellys...

Kuovin lentoonlähtö

Tämä kaikki siis noin kahdessa tunnissa, aika meni hujahtaen ja leppoisalla mielellä oli mukava suunnata kotia kohti. Saapa nähdä mitä ensi yö tuo tullessaan, lämmin yö edessä ja tuuli lounaasta, hyvältä vaikuttaa!