lauantai 29. marraskuuta 2014

Matkalla taas


Metsä

Lähtö, kun hämärä oli muuttunut valoisammaksi hämäräksi. Aikaa oli kulunut siitä kun viimeksi olimme yhdessä tehneet jo monta vuotta kestäneen viikonloppuretken, johonkin tämän maakuntamme kolkkaan. Sovimme suunnaksi itäpuolen suuret peltolakeudet ja runnellut saloseudut, josta sen jälkeen oli matkan määränpää vielä paremman kerran hakusessa kuten useasti aiemminkin.
     Ensimmäinen konkreettinen näköhavainto metsiemme loppukäsittelystä oli Tykölänvuoren itärinteen hakkuuaukon ylöskaivettu kannokko. Ensimmäinen varsinainen lintuhavainto johon kiinnitimme huomiota, oli varpuspöllö. Kääpiöpöllö istui Rättiänkallion kohdalla pellon yli kulkevalla sähkölangalla hieman ennen kun käännyttiin Koivukujalle.

  Varpuspöllö

Koko matkan ajan lensi rastaita taivaalla ja pellonlaiteiden puissa. Mustarastaita näkyi myös muutamia räkättirastaiden seurana. Haukilan kartanon jälkeen oli sänkipellolla laulujoutsenten lähes satapäinen parvi, 60 aikuista ja 37 nuorta lintua. Joutsenten tuntumassa ruokaili kanadanhanhia ja näitä oli vain kaksitoista yksilöä. Tielle tälle kohden pysäköinti olisi kaarteen vuoksi ollut huono ratkaisu, joten ajoin pellolle vievälle tieluiskalle. Huono ratkaisu joka taas kerran aiheutti sen, että takaisin tielle pakittaminen ei onnistunut. Pysäköinti ei minulta ollut ensimmäinen tämän tapainen, ja niin oli otettava riski ja ajettava pellolle vauhtia ottamaan. Onneksi pelto ei vajottanut auton pyörien alla saimme sen verran vauhtia että pääsimme lähes tielle takaisin ja lopulta se onnistui kun Haukansilmän mies otti ja kävi työntämään. Saapa nähdä oppiiko tuostakaan mitään, tuskin.
   
Laulujoutsenet

Mälkiäisistä ajoimme Kariniemen tietä ja nyt sitten kaukana pellon toisella puolen koivussa oli petolintu joka lopulta monen kriittisen selvityksen perusteella määritettiin tuulihaukaksi. Tässä on huomioitava ryhmämme Haukansilmäksi kutsutun jäsenemme äärettömän tarkka näköaisti. Itse en esimerkiksi kymppikertaisilla kiikareilla ollut löytää koko otusta, ja sitten yksi näkee sen koivussa istumassa ja vielä liikkuvasta autosta tummaa metsikköä vasten!
    Kariniemen rannassa totesimme vain järvenselän täysin autioksi. Tyyntä sentään oli veden pinta kuin peili joka kaukana katosi heikkoon sumuun. Sain sentään autosta huuhdottua nuo peltoajossa tulleet savikerrokset. Takaisin ajaessamme Mälkiäisissä olivat vastassa nuo sinne tyypilliset pikkuvarpuset. Mälkiäisistä Valkeakosken vakinainen pikkuvarpuskanta alkoi kasvaa ja vallata alaa, taisivat olla ensimmäisiä koko Pirkanmaalla nuo ensimmäiset Mälkiäisiin ilmaantuneet pikkuvarpuset.
    Mäkiniityntien kautta Taposentielle ja kohti Ritvalanraittia. Suojoen talon kohdalla Ritvalanraitilla koivun latvassa tapasimme viisi tilheä. Tie oli pelkkää liejua aina siihen saakka kun päästiin Vastamäen alle ja asfaltille. Matkalla toki joitain närhiä ja Ritvalan peltoalueella variksia ja harakoita. Huittulan harjurinteellä risteili rastaita pikku ryhmissä ja muutamia tunnistamattomia pikkutirppoja. Pappilanlahden kohdalla mustarastas ja enemmänkin räkättirastaita ”samoilemassa” epämääräisiin suuntiin.
    Viidennumerolla pysähdyimme sillan pohjoispään seisakkeelle ja kävimme kiikaroimassa molemmat puolet Rauttunselästä. Isokoskeloiden suurparvi oli siirtynyt muualle, nyt niitä oli vain 18 yksilöä. Yksi naaras telkkä ui kohti Talvitienlahtea ja vesissä sekä lennossa oli neljä kalalokkia ja viisi harmaalokkia. Täällä saimme monen viikon jälkeen ihmetellä, että vanha taivas pilvien takana oli vielä paikallaan. 

Vanha taivas

Viidennumerolta Jylhänkärkeen

    Puolenpäivän aikaan alitimme sitten moottoritien Munteentiellä hitaasti ajaen ja tarkkaillen hiljaisia ja tyhjiä peltoja. Hopeavuorentieltä käännyimme Maaniityntielle kun lähes kohta kuului takapenkiltä: Mikä tuo iso tuolla kelossa on? Saimme kyseisen kohteen näkyviin ja totesin että korppi! Juha epäili että on isompi ja kun katsoin kiikarilla sain käsityksen lajista, maakotka. Hitto, että osaa lintu olla kaunis kun sen oikeasta suunnasta näkee. Kaukanahan se oli ja nyt tuli taas kaipaus tuohon Pentaxin 560mm/5,6 HD ED AW objektiiviin, hintakaan ei ole kuin vaille 7500 euroa.

Maakotka

Joku ne naakat säikäytti

    Kun nyt olimme sen verran kaukana, että kuvista tuli pelkkiä habituskuvia, niin käännyimme takaisin ja Hopeavuoren tielle, Sitten pääsimmekin jo puolta lähemmäs, kaune se vaan oli vieläkin, mutta kun nousimme autosta kuvaamaan otti ja heittäytyi kotka siivilleen ja sitten se oli mennyt.
    Tavanomaisia siivekkäitä enää matkalla Hopeavuorentietä, mitä nyt neljä punatulkkua kolme koirasta ja naaras tienvarren koivussa, ennen Patavuoren louhosta. Tarttilan kautta Akaan Toijalaan ja ajo aina Konhon sillalle saakka. Täällä vain kolme isokoskeloa ja Makkaraniemen lahden perukassa kaksi aikuista laulujoutsenta. Jatkoimme kohti Valkeakoskea ja Mamsellinkorven jälkeen peltopensaan latvassa päivysti isolepinkäinen sekä Vedentaantielle käännyttyämme Haukansilmä havaitsi sähköpylvään päässä istuvan pienen petolinnun. Lintu osoittautui lopulta paremmin nähtynä koiras varpushaukaksi.

Konho, Makkaranselälle

Varikset

    Kankaronpään alueella vain varislintuja sekä rastaita. Eikä matkan loppuosa luvannut yhtään sen parempaa. Ajoimme sitten Holmin kautta Marjosaaren telakan rantaan, josko ne isokoskelot olisivat noilla Kärjenniemenselän vesillä. Eivät sitten olleet, ainoastaan parikymmentä kala- ja harmaalokkia, mutta sitten – Haukansilmä taas. Kysymyksenä kuuluva huudahdus; mikä toi on?  Taas kun katsoin lintua takaa ja se piti jalkojaan alhaalla, Harmaahaikara! Mutta Juha oli tiukkana: ei muuten ole. Ja sitten lintu kääntyi, valkopyrstöinen merikotka! No johan! Kotka oli havainnut kalalokin jolla oli iso kala nokassa ja peto suuntasi sitä kohti. Lokki pudotti saaliinsa ja merikotka kävi noukkimasta sen vedestä ja jatkoi kohti Savilahtea. Hetken kuluttua lintu tuli takaisin suunnaten matkansa Rauttunniemen suuntaan, ilmeisesti jo kohti yöpymisaluetta.

Merikotka Kärjenniemenselällä

    Me lähdimme myös kohti kotipuolta. Kaupungin läpi tultuamme Havaitsi takapenkkiläinen taas linnun Lumikorven puolella puun latvassa, arvelimme sitä varikseksi, vaikka takana oltiin eri mieltä. Lupasin varmistaa asian kulkiessani siitä ohi. Ja sehän se oli, kun pääsin Sammonkadulle nähdessäni kohteen lähti se juuri lentoon ja suuntasi kohti Kaskelaa – kanahaukka komea vanha naaras. Lienee sama lintu joka on kierrellyt seutukunnalla koko syksyn ajan.

    Kiitos taas hyvät ystävät, teidän seurassanne ei pääse hymy hyytymään, mukava kun taas tuli tämä kaamosaika paljon valoisammaksi. 

Mänty ja kataja

perjantai 3. lokakuuta 2014

Jäämereltä pukkaa... Suula!

"Nuori suula" kuvaaja Dick Daniels (http://carolinabirds.org/) - Licensed under Creative Commons Attribution-Share Alike 3.0 via Wikimedia Commons






























Torstai iltana 2. lokakuuta Martti "Mara" Raekunnas löysi Hattulan Lehijärveltä nuoren suulan. Upea löytö, jonka moni ehti jo saman iltana bongaamaan. Suula lähti illalla kohti Vanajanselkää ja odotukset olivatkin heti korkealla, saadaanko suulasta seuraavana päivänä uusi laji VLH:n alueelle. Myös Pirkanmaan bongarit olivat toiveikkaina uuden lajin saamisesta Pirkanmaan lajiluetteloon. Suulasta tulikin heti samana iltana uusi laji VLH:n alueelle, kun se jäi nukkumaan keskelle Vanajanselkää. Hienoa! Tai no, näkihän Heikki Kasurinen suulan Valkeakoskella joskus, mutta... sitähän ei lasketa kun havaintoa ei ole koskaan tarkastettu... Jokatapauksessa, tuostakin vanhasta havainnoista on jo noin 50 vuotta, eli aika lailla historiaa.

Itse lähdin suulan perään vasta aikaisin perjantaina aamulla. Arvioni oli että se lähtee joko etelään / lounaaseen, eli jatkaa syysmuuttoansa. Tai sitten se lähtee kiertelemään, jolloin se lähtisi todennäköisesti Sääksmäenselän suuntaan. 

Mikä olisi siis optimipaikka? No, Verhonkulman laituri tietty. Suosittelin paikkaa muillekin, eikä edes jännittänyt, olenko oikeassa. Saavuin rantaan noin 6:30, vähän turhan aikaisin, pääsi taas unohtumaan miten nopeasti päivät lyhenevät. Ensimmäiset lokit olivat kuitenkin jo äänessä järvellä, kaipa se suulakin sieltä heräilee... Hakalan Ilkka tuli paikalle suht pian, samoin muutama muu bongari joista Hellstenin Hannu ekoillen polkupyörällä(!), oli viettänyt yön aluksi Varman Raunon laavulla mutta kuulemma paennut aamuyöstä vilua Iittalan Shellille. Aika suoritus! Päivän valjetessa suulabongareita näkyi Hattulan puolella Ruskeenkärjessä isohko porukka, myös muutama venekunta oli liikkeellä Valkeakosken puolella.

Noin klo 7:45 havaitsimme tumman linnun uimassa Pyterin länsipuolella, minä ja Ilkka tulkitsimme sen aluksi joksikin isoksi lokiksi. Hannun 90x Swarovski kuitenkin näytti linnun aivan toisin ja hän ensimmäisenä uskalsi epäillä suulaa. Ja samantien pistimmekin liikkeelle viestin erittäin potentiaalisesta suula kandidaatista. Ja sitten alkoi tapahtua; suula lähti lentoon, puhelimet soivat, yleistä riemua laiturilla, joku sai suulasta 300. elämänpinnansa. Lintu otti nopeasti korkeutta ja katosi luoteeseen Sääksmäenselän suuntaan.

Pian kävi ilmi että Ruskeenkärjestä lintua ei nähnyt kukaan, ei myöskään venekunnista. Verhonkulma näytti taas maagiset voimansa ;) Sen jälkeen suulaa etsittiin laajalta alueelta Rauttunselkää myöten, mutta ei mitään havaintoa, kunnes yhdeltä venekunnalta tuli tunnin myöhässä viesti suulasta matkalla itään, kohti Retulansaarta. Ja sinne se sitten katosi useiksi tunneiksi.

Pari tuntia myöhemmin tuli uusi hälytys; suula löytyikin Mallasselältä ja näkyi Leppälän uimarannalle Valkeakoskella! Nyt sen näkivät vihdoin ilmeisesti kaikki jotka sen näkemistä niin toivoivat! Suula kalasteli koko iltapäivän selän kaakkoisreunalla, tehden upeita syöksysukelluksia levähtäen välillä vedessä kelluen. Ja itse sain samaan kuvaan kaukoputkessani sekä suulan että leveäpyrstökihun, upeaa! 

Suula kalastuslennolla Mallasselällä. Kuva: Olli Haukkovaara

Iltapäivän lopulla viimeiset minuutit ennen suulan katoamista länteen olivat todella dramaattisia, kuin parhaasta BBC:n luontodokumentista. Vanha merikotka iski suulaan kiinni lennosta kesken sen kalastuksen, roikotti sitä kynsissään hetken mutta suula pääsi irti ja putosi veteen. Sen jälkeen tapahtui useita hyökkäysyrityksiä, suula koitti pakoon lentämällä, tekemällä väistöliikkeitä, pudottautumalla veteen, sukeltamalla, pelottelemalla eli levitti siipensä, nosti kaulan pitkälle ja avasi nokkansa jolloin merikotka pelästyi. Lopulta merikotka lähti toiseen suuntaan ja suula vastakkaiseen. Kotka laskeutui kareille lepäilemään, suula pakeni ties minne.

Merikotka hyökkää suulan kimppuun. Kuva Petri Shemeikka.




Merikotka hyökkää suulan kimppuun. Kuva Micha Fager.












Vanha merikotka lepäilee epäonnistuneen saalistusyrityksen jälkeen. Kuva: Olli Haukkovaara
Mutta ei suulan seikkailut vielä tähän loppuneet. Myöhemmin alkuillasta se nähtiin vielä Mallasselällä lentämässä koilliseen, eli löytyneen sieltä tai ehkä Pälkänevedeltä taas uudelleen. Toivottavasti jatkoa seuraa huomenna!

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Maailman Kahlaajapäivä 2014 / World Shorebird's Day 2014




Viikonloppuna vietettiin World Shorebird's Day'tä eli Maailman Kahlaajapäivää. Tämä oli ensimmäinen kerta kun tapahtuma järjestettiin ja siihen osallistuttiin lähes 900 paikalla. Valkeakosken Lintuharrastajat järjestivät kahlaajatapahtuman yhdessä Lokkisaari ry:n kanssa Lempäälän Ahtialanjärvellä sunnuntaina 7.9. eli eli hieman myöhässä, johtuen VLH:n linturallista joka oli päällekkäin varsinaisen kahlaajapäivän kanssa.






Aamu valkeni sankan sumun peittäessä kaiken alleen... Allolevassa kuvassa 3 laulujoutsenta noin 50 metrin päässä rannasta klo 9:00 aloittaessamme tapahtuman. Sumun seasta kuului sentään tyllin ja liron ääniä :)

Sumusta huolimatta väkeä alkoi tulla paikalle. Ja onneksi sumu hälveni nopeasti auringon noustessa korkeammalle, Valtaosa vieraista halusi tutustua Lokkisaareen myös paikan päällä, ja Lokkisaari ry:n puheenjohtaja Rainer Mäkelä junaili venekuljetuksia saareen.






















Tapahtuman aikana paikalla kävi 14 vierasta, joista 12 myös Lokkisaaressa. Kahlaajia oli paikalla vielä mukavasti, vaikka muutto niiden osalta alkaa jo olla loppusuoralla. Suokukkoja oli noin 50, liroja noin 10, taivaanvuohia 5, tyllejä noin 10, suosirreja noin 10, kuovisirrejä ja pikkusirreja kumpiakin 2 ja sokerina pohjalla tietysti jo pari päivää paikalla ollut palsasirri!

Palsasirri Lokkisaaressa. Kuva: Kari Isokivijärvi


Lokkisaareesta katsoen Ahtialanjärvi onkin aivan toisen näköinen... Lokkisaari ry;n aktiivit ovat tehneet hienoa työtä kahlaajien eteen.



Ensi vuonna sitten uudestaan ja toivotaan että saamme paikalle myös muitakin kuin lintuharrastajia. Viimeisessä kuvassa tapahtuman infopiste koulun rannassa.
Juha Leuhtonen laskee kahlaajia, Pekka Marjomaa myhäilee tyytyväisenä elämänpinnasta :)




Linturallimuistio 2014

    "Päättymätön, suora tie, usvasta se usvaan vie..."  (Yrjö Jylhä)


Aloitimme kuten useimpina aiempinakin vuosina, kello 17:00 kaarsin Sointulassa pysäköintipaikalle Classillisen soidessa autoradiossa. Juhan tullessa paikalle oli kello jo muutaman minuutin yli aloitusajankohdan joten pääsimme kurkistamaan paikallista maastoa lähempää. Ei siksikään, että olisi ollut mitenkään kiire, mutta odottelimme vielä haukansilmää, joka oli tiimimme kolmas jäsen. Kaiken lisäksi takapihan varpuset olivat niitä jo harvinaistuvia lintulajeja. Niiden etsimiseen pikkuvarpusten joukosta menee usein nykyisin tuskallisen kauan. Varpuset löytyivät sekä räkättirastas, varis, västäräkki sekä peippo.
Palasimme pysäköintiruutuun kun Haukansilmä oli saapunut paikalle ja lähdimme liikkeelle kohti huimia seikkailuja. Ajateltu ensimmäinen pysäkki oli Leppälän uimaranta ja pyykkilaituri. Harmaasieppo oli vastaanotto komiteassa ensimmäisenä. Mallasselän puolella souteli kaksi kuikkaa, silkkiuikkuja sekä harmaalokkeja. Lähtiessämme vielä jatkamaan matkaa koivujen latvuksessa keikkui oksistossa sinitiainen. Odotimme hiukan enemmän seuraavalta siirtymätaipaleelta ja saimme sitten vain hiukan ennen Mälkiäistä tien yli lentävän närhen. Kun ajatellaan matkaa Leppälästä Mälkiäisiin, luulisi tuolla matkalla näkyvän lintuja vaikka kuinka, mutta eipä vain. Aiempina syksyinä Haukilan peltoalueiden lintupaljous oli muuttunut pelkäksi sänkipelloksi ilman minkään sortin siivekästä, sudenkorentoja lukuun ottamatta.

    Sinitiainen

Mälkiäisissä heti Kariniementielle käännyttyämme pysähdyimme tuokioksi viherpeippoparvea tutkailemaan. Nyt vasta naakat ilmaantuivat listalle mukaan, samoin keltasirkku, käpytikka ja pikkuvarpunen. Kariniemen rannasta löytyi vain lokkeja, kalalokki uudeksi lajiksi. Silkkiuikkuja seilasi selkävedellä purje- ja kalastajaveneen ohessa. Poistuessamme paikalta lensi tien yli kaksi mustarastasta ja joitain ”pienempiä tirppoja”. Mäkiniityntieltä odotimme pyytä, mutta saimme vain valkohäntäkauriin näkyviin kaksoisvasoineen. Taposentiellä lensi edellämme kaksi kivitaskua ja Taposen tilan kohdalla pellolta nousi lentoon lähes sadan yksilön sepelkyyhkyparvi. Koivukujan kautta käännyimme metsäautotielle jonka varressa yhytimme räkätti- ja punakylkirastaiden sekaparven. Limojärven metsäautotiellä sitten lopulta pyrähti kaksi pyytä edestämme lentoon ja hakkuun laiteen tukkipinolta varmistimme lopulta nuoren punarinnan. Olihan noita lentänyt useitakin edestämme, mutta kuten olimme päättäneet, ”vilahduksista ei oteta”. Hömötiainen jankkasi kutsuääntään tienvarren koivuvesaikossa.

    Valkohäntäkauris

Seuraava pysähdys oli sitten Lapinkankaan kota ja siitä suunnistimme Ritvalan kautta Vatasten tielle Haukansilmän hartaasta toiveesta johtuen. Vatastentien peltoalueelta Laarikkaalta löytyi muutamia töyhtöhyyppiä ja västäräkkiparven ainokainen keltavästäräkki. Aurinko alkoi olla jo lähellä taivaanrantaa ja siksipä päädyimme ajamaan vanhan kolmostien kautta Kalatonlahdelle vielä ennen yöpuulle siirtymistä. Kävellessämme kohti maisemointialuetta näimme jo kaukaa kivikasan päällä auringon viime säteissä kauniin aikuisen kanahaukkakoiraan. Ruohostosta nousi lentoon kiuru ja altailta yksinäinen tavi. Tavin lähdettyä lähti rantapuustosta ampuhaukka kauniisti kaartaen Varsanhännän rantatien uralle, mutta tämäkin oli vain yhden näkemä, ja jäi siksikin pois listalta. Haukansilmän tarkan katseen ansiosta pääsimme katsomaan Säkkisaaren edustalla aivan veden pinnassa lentävää harmaahaikaraa. Illan päätteeksi vielä kelokivun latvasta lähti tuulihaukka lentoon. Siinä tuo perjantai-iltapäivän saldo sitten olikin, 47 kilometrin taival suoritettuna ja pääsimme nukkumaan.



Lauantaiaamu aloitettiin seitsemältä, sillä herrasmiesmäisesti aloittamalla pääsimme mukavasti taas rallifiilikseen. Sumu teki siitä, kuten nykyisin tavataan joka paikassa hokea, varsin haasteellisen. Ajoimme suoraan Mahlianmaalle ”Avilonin kaatopaikalle”. Joko porukkamme ote oli herpaantunut, mutta saaliiksi jäi ainoastaan puolenkymmenen sinisorsan porukka kaatopaikan lampareessa. Autolle palatessa tapasimme ’No Nameksen’ kaksikon ja toivottavasti heillä oli onnea tuon hiljaisen kaatopaikan komppaamisessa. Me sitä vastoin päädyimme Harjunkallion metsäautotielle. Tämä rasti antoi kolme uutta lajia pajulinnut, talitiaisen ja hippiäisen. Tosin Juha pysäytti auton kun oli avoimesta ikkunasta kuulevinaan peukaloisen rätinää. Jäi kuitenkin meiltä muilta kuulematta ja jatkoimme, sitten kun olimme saaneet houkuteltua Haukansilmän autoon, metsäautotien kääntöpaikalle. Aikeemme oli pysähtyä kääntöpaikalla kuuntelemaan, mutta emme sitten näin tehneet sillä auton ikkunoihin pörräsi kymmenittäin hirvikärpäsiä ja ajoimme hiukan eteenpäin.
Viidennumeron ruuhkan läpi pujottelimme lopulta Uittamontien kautta Kuurilantietä Linnasiin. Linnasissa kahdeksan kesykyyhkyä ja peltoalueen sähkölangalla istui sumun pehmentämä kaukoputkinäkymä, lyyrapyrstöinen teerikoiras. Hopeavuorentietä suuntasimme kohti Patavuoren kivilouhosta. Tosin tiesimme törmäpääskyjen jo jättäneen alueen, mutta metsäautotien suorakulmamutkan jälkeisellä hakkuulla istui männyn alaoksalla varpushaukka, joka heti auton pysähdyttyä lensi hakkuun yli metsän suojiin. Kivilouhoksen jälkeen Pikku-Patavuoren kohdalla ylitti tien punatulkkupari ja hetki sen jälkeen tienvarressa pyrähteli tiaisparvi. Töyhtötiainen oli tuon pysähdyksen ainut uusi laji.

    Varpushaukka

Seuraava kohde olikin sitten tuo kuuluisa Metsä-Paavolantien silta, jonka ali hiljaa virtaa Lontilanjoki. Kurkia, töyhtöhyyppiä, kanadanhanhia, laulujoutsenia, suokukkoja, kottaraisia sekä kolme muutolla olevaa mustavikloa. Toki siellä muutakin lajistoa oli, mutta aika lailla sellaisia jotka olimme jo listalle saaneet. 

    Metsähanhet

Umpilammin peltotien varrella oli sitten pensastaskuja enemmänkin ja karja-aitauksen rypykuopassa kymmenen yksilön metsähanhiparvi tarkkaili valppaana ympäristöä. Kurkia oli lähemmäs viisikymmentä, puolenkymmentä laulujoutsenta, tuulihaukka saalisteli Umpilammin yllä ja Siniänmäen läheiselle pellolle laskeutui kolmisenkymmentä kanadanhanhea. Matkalla Toijalaan syömään Haukansilmä totesi Kurisjärventietä ajaessamme tien varrella nähneensä jonkun valkoisen istuvan sähkölangalla. ”Näytti ihan isolepinkäiseltä!” Ei kun käännös takaisin, ja siinä se oli isolepinkäinen tyynesti tarkkailemassa peltomaata.

    Isolepinkäinen

Seuraavana olikin ruokailutauko Akaan Toijalassa. Ruokailun jälkeen suuntasimme Jumusen rantaa, jossa uimarannan laiturilta haravoimme järvialueen, ainoana uutena lajina kolme isokoskeloa. Enemmänkin niitä kaukorannoilla oli lepäilemässä, mutta yhteen lajiin tämä kohde jäi. Sen jälkeen päätimme ajaa Konhoon, jossa ei uusia lajeja matkaan kertynyt. Kaukana saaren rantakivellä harmaahaikara ja kaksi kuikkaa lensi ylitse Konhonselän suuntaan. Vedentaan alue ja Kankaronpään peltolakeus oli yhtäkaikki hiljaisia linnuista. Vasta uudemman kerran käydessämme Mahlianmaan kaatopaikalla saimme muutaman uuden lajin. Nyt ei ollut sumusta haittaa, mutta vain rautiaisen ja metsäkirvisen saimme uusina lajeina tältä alueelta.

    Hernekerttu


Saarioisjärvelle suuntasimme sitten suurin odotuksin, mutta iltapäivän siesta piti linnut paikoillaan. Haapana, telkkä, nokikana ja ruokokerttunen, olivat ainoat uudet lajit rallilistaamme ja päädyimmekin sitten ajamaan Tykölänjärvelle. Ajoimme Huittulasta Vatastentielle, jossa saimme haarapääskyn ja samalla seurata nuoren kanahaukan epäonnista saalistusta. Peto koetti iskeä ylhäältä lokkiparvesta saaliin, mutta kalalokki oli sen mielestä hieman liian kookas. Lintu jarrutti kesken iskun ja kaarsi häpeällisesti pois, lentäen Pitkästenmäen metsään. Matkalla Tykölänjärven tornille Haukansilmä huomasi taivaalla kaartelevan nuolihaukan ja viimeinen uusi laji tuon jälkeen oli järven rantapensaissa liikkuva pajusirkku. Odotettuja sääkseä ja ruskosuohaukkaa ei lopultakaan tunnin odotuksesta huolimatta näkynyt. Päädyimmekin siihen, että meitä oli petetty ja poistuimme. Autolle tullessamme kello olikin sitten jo 17:00 ja ralli oli osaltamme päättynyt. Lajeja 66 joukkueellamme, kilometrejä hiukan yli 170, joka kuten aina on liikaa. Joka tapauksessa hauskaa oli, maailmaa parannettiin lintuhavainnoinnin ohessa, vaikka ei se siitä tainnut miksikään muuttua. Kiitos kuitenkin Juha ja Pirjo. 

    Tykölänjärven laulujoutsenet

   (7.9.2014  JVU)

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Juhannuspäivän aamu

   
Aamuviideltä sataa tihuuttaa vettä. Sää ei ole niin kesäinen kun juhannuspäivästä odottaisi, lämpöasteita seitsemän. Joka tapauksessa aikeeni lähteä maastoon pitää. Hyvin nukutun yön jälkeen ei edes huomaa ilman koleutta, varsinkin kun on pukeutunut samaan tapaan kun huhtikuun retkipäivinä. Parinkymmenen kilometrin pyöräily ja olen määränpäässä, syrjäisellä metsäautotiellä, seutukunnan ainoan metsäksi tunnistamani kohteen laiteella.
Työnnän pyörän tiensivuun ja aloitan maaston tarkastelun. Tarkoitus olisi tutkia mahdollisimman tarkkaan koko puolenkymmenen hehtaarin metsälohko. Ensisijainen toive on löytää alueella pesivän pohjantikan pesäkolo. Koko kevään ja alkukesän paikalla on tavattu pohjantikka, usein vieläpä pariskunnan molemmat sukupuolet.
Hämärä ympäröi heti minut kun astun metsän sisään. Kostea sateen tuoksu nousee aluskasvillisuudesta, pensaiden ja näreiden oksien vesipisarat kastelevat vaatteet. Koetan mahdollisimman paljon etsiä väljiä kulkureittejä puiden lomasta, vaikka se vaikeaa onkin. Tuulen kaatamat puut estävät monella kohden kulkua ja joudun kiertämään niistä tuoreimmat. Vanhojen tuulenkaatojen yli kulkeminen on helppoa koska ne ovat sammaloituneina painuneet usein aivan maata vasten. Sitä vastoin uudemmat ovat oksien varassa korkeammalla ja vielä tiheän oksaisia, neulaset ruskeina vielä oksissa kiinni.
Pohjakasvillisuus on yksitoikkoisen vihreää. Käenkaalin valkeat kukat ovat kuihtuneet ja vanamo ei ole vielä metsän hämärässä ehtinyt kukkimaan kuten avoimilla metsämailla. Kielokasvustoissa lehtien päälle on kertynyt vesipisaroita ja metsäimarteen kasvustot peittävät laajalti metsänpohjaa. Saniaisista metsä- ja isoalvejuuri muodostavat kasvutuppaita, kuin pieniä vihreitä suihkulähteitä. paikoin kasvillisuuden lomassa hohtaa pienimuotoinen tähtiryhmä, tähtitalvikin nuokkuvat kukat täplittävät hehkuvan valkoisina tummanvihreää pohjakasvillisuutta. 
  
    Tähtitalvikin nuokkuvat kukat täplittävät tumman vihreää pohjakasvillisuutta

Peippokoiraiden laulu kaikaa ympäri metsäaluetta. Niillä on uusintapesye aluillaan, sillä ensimmäisen pesyeen poikaset ovat jo maailmalla. Mustarastas ”kotkottaa” taustalla ja kauempaa kuuluu kulorastaan laulu. Puukiipijä kapuaa puunrungolla, silläkin jo uusintapesye meneillään. Pohjantikka vain ei ota löytyäkseen. Käpytikkapari sentään antaa äänekkään hälytyksen tullessani sen pesäkolon tuntumaan. Oudon alhaalla tikkojen pesäkolo kuusen kyljessä on, ensin jo epäilen tulleeni pohjantikan pesäkololle. Ei kuitenkaan, sillä käpytikkapari ruokkii tänne jälkikasvuaan. Olisivatko käpytikat vallanneet pohjantikalta sen rakentaman pesäkolon, sillä koskaan ei kohdalleni ole alle metrin korkeudessa olevaa käpytikan koloa osunut.
Sade on tauonnut ja pilvien lomasta pilkahtaa hetkeksi auringon säde metsän pohjalle, sammuakseen kuitenkin lähes välittömästi. Metsä kietoutuu taas tuohon hämärän pehmeään syleilyyn. Punakylkirastas kiukuttelee kuusen oksistossa, sillä ovat poikaset maastossa. Peippopari ja sinitiainen tulevat punakyljen tukijoukoiksi varoittelemaan. Lintuja kertyy lisää, tiltaltti, talitiaispari, mustarastas ja läheisen metsäaukion räkättirastaat. Katson parhaaksi poistua etäämmäksi punakyljen tontilta ja samalla taakse jäävät linnut rauhoittuvat, palaillen kukin omiin askareihinsa.

    Nuori palokärki tutkii tarkasti alapuolella tarkkailevaa maastopukuista otusta

Tumma hahmo lentää ylitseni ja laskeutuu lähikuusen rungolle. Nuori palokärki tutkii ympäristöä, siirtyy oksalle istumaan varsin epätyypillisesti tikkalinnuksi. Tarkastelee tutkivasti liikkumatonta olemustani, mutta kun ei saa selvää maastopukuisen otuksesta, siirtyy yläpuolelleni naputtelemaan kuivunutta kuusta. Jatkan matkaa ja palokärki jää luottavaisesti takomaan kelokuusta, niin että kuorenpalat sinkoilevat. Yllättäen törmään sitten kuivunutta kuusta kuorivaan pohjantikkaan. Koiras pohjantikka ruokailee paikalla eikä sillä tunnu olevan kiire minnekään. Puoli tuntia seuraan lintua ja kun se vain jatkaa ruokailuaan, on pakko alkaa uskoa, että tämän reviirin parilla on pesintä tältä kesältä ohi. Käpytikat ovat todella vallanneet pohjantikan pesäkolon, eikä pohjantikoilla enää ole ollut rahkeita aloittaa alusta uuden pesäkolon rakentamista.

    Koiras pohjantikka ruokaili kaikessa rauhassa, ilman kiireen kierää parhaimpaan pesimäaikaan


Kierrän vielä loppuosan metsäalueesta, saan pyypoikueen lentoon jaloistani. Pienet alle nyrkin kokoiset poikaset pörräävät muutamia kymmeniä metrejä ja jäävät kuusten oksille nököttämään. Pyyemo kiertää hermostuneena ympärillä toistaen lipisevää varoitustaan. Tännekin ilmaantuu mustarastas kotkottamaan, aivan kuin olisi huolissaan omista poikasistaan. Osa tästäkin metsälohkosta on ollut vanhaa peltomaata, joka on jo osin soistumassa. Pystyyn kuolleita närekuusia ja osaksi umpeen kasvaneita sarkaojia, joista yhden päässä on pieni kirkasvetinen lähde lirittämässä vettä ojan pohjalle rahkasammalikkoon. Lopuksi on ylitettävänä vielä pieni jäkäläpeitteinen kallionnyppylä ja päädyn polkupyörälle juuri kun alkaa taas sataa tihuuttaa vettä. 

    Pikkupyy osaa lentää jo heti pesästä lähdettyään 

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Puheenjohtajan juhlapuhe 40-vuotisjuhlissa



Tervetuloa Valkeakosken Lintuharrastajien 40-vuotisjuhliin!

Niin, 40 vuotta lintuharrastusta Valkeakosken seudulla, muistellaanpa miten tähän on tultu?

Linnuston tutkimuksella ja lintuharrastuksella on pitkä historia Valkeakosken seudulla. Jo 250 vuotta sitten Christopher Herkepaeus kuvasi Hauhon linnustoa selonteossaan Hauhon pitäjästä. 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuoliskolla täällä liikkui - ja myös asui - useita tutkijoita, tunnetuimpana Kaarlo Erik Kivirikko, jonka komea huvila on edelleen pystyssä Rapolan Hirvikallion kupeessa. Kivirikon jälkeen täällä lintuja tutkivat mm Kaarlo Liukkonen ja Pentti Linkola. Paljon mielenkiintoisia havaintoja löytyy näiden miesten teksteistä, jopa lajeja joita ei ole sen koommin täällä nähty. Saisimmekohan 50-vuotisjuhliin tehtyä sen julkaisun, jossa kaikki nämä mielenkiintoisimmat tiedot alueemme linnustosta ja tutkimuksen sekä harrastuksen historiasta olisi samoissa kansissa, tällä kertaa aika ei siihen riittänyt.


Ensimmäiset 200 vuotta täällä siis tutkittiin lintuja. Mutta varsinaisen lintuharrastuksen voidaan katsoa ottaneen ensiaskeleensa vasta 50-luvun lopulla. Kesäkuussa 1959 syntyi Tykölän rengastuskerho, jonka primus motorina toimi Olavi Liukkonen. Rengastuskerhosta ja sen liepeiltä on alkanut monen paikallisen, nyt jo vanhan parran, lintuharrastusura. Tykölän rengastuskerhoa voidaankin hyvällä syyllä pitää Valkeakosken Lintuharrastajien edeltäjänä.

Oma tärkeä roolinsa oli myös koulujen luontokerhoilla, Roukon Yhteiskoulussa Vapsahaiset ja Valkeakosken Yhteiskoulussa Kimalaiset. Nämä biologianopettajien vetämät kerhot loivat pohjaa monen nuoren harrastajan mielessä järjestäytyneelle yhdistystoiminnalle. Tarve kasvoi etenkin koulun loputtua kun aktiivisilla nuorilla lintuharrastajilla ei ollut enää pääsyä koulujen kerhoihin.

Paine omalle yhdistykselle kasvoi 70-luvun alussa. Lintuharrastajien määrä Valkeakoskella oli noussut jo pariin kymmeneen. Tällöin puhuttiin yleisesti lintumiehistä, naisia ei joukossa vielä näkynyt. Tampereelle syntyi oma lintutieteellinen yhdistys, mutta siihen kuuluminen koettiin Valkeakoskella nuoren sukupolven keskuudessa hankalaksi, Tampereelle kun oli vaikea mennä kokouksiin ja yhteydenpito oli haasteellista lankapuhelimen ja kirjeiden varassa.

Omasta yhdistyksestä keskusteltiin, mukana olivat tässä vaiheessa ainakin Rainer Häggblom, Jorma Liesma ja Jorma Ahola. Keskustelut johtivat lopulta perustavaan kokoukseen, joka pidettiin Roukon koululla 14. maaliskuuta, vuonna 1974. Paikalla oli 19 perustajajäsentä, joista paikalla täällä tänään noin puolet.

Yhdistystoiminta käynnistyi vilkkaana, välittömästi tehtiin mm. oma lehti, Emäpitäjän Ornitologi. Lehteä tehtiin noin kaksi vuosikymmentä, kunnes se loppui toiminnan hiljetessä 90-luvulla. Yhdistyksen historiaan mahtuukin niin ylä- ja alamäkiä, sekä tasaista aikaa, jolloin vain pakerrettiin eteenpäin tai pidettiin yhdistystä hengissä.

1980-luvulla tulimme tunnetuiksi tornitologeina. Lintutorneja nousi, ei nyt ihan joka niemen notkoon ja saarelmaan, mutta lähes joka lintujärven rantaan kumminkin. Silloinen puurtaminen loi hyvän lintuharrastusinfrastruktuurin alueellemme, josta saamme edelleen nauttia. Pari tornia on kuitenkin jo kadonnut ja uusillekin torneille ja piilokojuille on kysyntää, näissä on nykyisille ja tuleville aktiiveille purtavaa.

Niin, lintumiehet ovat edelleen enemmistö, mutta naiset ovat vihdoinkin vauhdilla tulossa mukaan. Tämän kevään jäsenhankintakampanja onkin tuonut yhdistykseemme paljon naisia, mikäs sen mukavempaa tässä ukkoutuvassa porukassa. Uutta verta on haettu myös nuorisosta, tosin huonolla menestyksellä, pieni kipinä kuitenkin vielä elää että saisimme joskus oman nuorisojaoston. Näin ollen pidämme lippua korkealla ja otamme jäsenistön ikärakenteen muutoksen huomioon, seuraavaan torniin joka todennäköisesti nousee Lempäälän Ahtialanjärvelle, tulee pääsemään myös rollaattorilla.

Tämän pidemmittä puheitta: Suuret kiitokset kaikille yhdistysaktiiveille jotka vuosikymmenten varrella kehittivät yhdistystämme ja pitivät sen hengissä! Ja voimia nykyisille aktiiveille, yhdistys on jälleen hyvässä nousussa!

Mukavaa iltapäivää ja iltaa teille kaikille!

maanantai 9. kesäkuuta 2014

VLH 40 v


 Puheenjohtajan juhlapuhe



Kippis ja klaus!!!!



 Juhlakansaa



BirdLifen tervehdys: Aki Arkiomaa


Rainer ja Kuunkuiskaajat



Juhlakansaa





Kuunkuiskaajat, jotka tässä vaiheessa olivat vaihtaneet nimensä Kuikankuiskaajiksi!!!



Juhani Koivun esitelmä 



Sääksisäätiön muistaminen yhdistykselle



Iltapäivä jatkui kakkujen ja kahvin merkeissä.


Ilta jatkui saunan, salaatin, makkaran ja saunajuomien voimalla.  Muuta se on toinen tarina se.

Kiitokset järjestäjille, osallistujille ja ennenkaikkea perustajajäsenille joita ilman ei 40 v juhlia olisi ollut!



perjantai 23. toukokuuta 2014

Matinmäen lintukävely 17.5.2014

Pensastasku. Kuva: Juha Leuhtonen
Aamu valkeni aurinkoisena ja vanhan Tekun parkkipaikalle saapuneista lintukävelystä kahdestatoista innostuneesta osa joutui ensi hätään vähentämään vaatetustaan. Mutta ei huolta, ulkoilma-ihmiset osaavat kerrospukeutumisen, joten väliasut pois ja matkaan....

Jo ennen kävelyn alkua parkkipaikan yli lensi kaksi pikkulokkia, ympärillä lauloivat pajulintu, räkättirastas, punakylkirastas. Rikun saavuttua paikalle päästiin liikkeelle kohti Lotilan lehtoa ja eteenpäin Lotilanreittiä. Peippo, naakka, pensaskerttu. Polkua pitkin kuljettaessa kuulimme myös historiallista tietoa Lotilan puutarhasta ja mäkihyppyristä ynnä muuta jutustelua.

Lotilanjärven rantaa pitkin kulkien löytyivät varis, sinitiainen, västäräkki, talitiainen, hernekerttu, naurulokki, kalatiira. Lotilanjärven yksinäinen näkyi valkoisena pisteenä vastarannalla (laulujoutsen), silkkiuikku hautoi aivan rannan tuntumassa, telkkäpari sukelteli matalikossa, rantasipi seuraili rantaviivaa, sinisorsa poikapari uiskenteli päämäärättömästi pitkin järven rantoja. Mustarastas motkotti, sirittäjä kuului jostain taustalta. Hetken seurasimme kirjosiepon ja sinitiaisen kiistaa yksiön hallinnasta. Linnunpönttöjä reitin varrella oli kiitettävästi. Matka jatkui läpi uinuvan Juusonrannan, Vanhankylän pumppuasemalle, jossa katselimme tuulihaukkaa, pensaskertua,kuovia, harakoita, haarapääskyjä, kiuruja,fasaania. Kettu saalisteli pellolla ja poistuessaan loi paheksuvia katseita kohti saalistusta häiritsevää ryhmäämme. Tervapääskyt ilahduttivat ylilennollaan, se on kesä nyt, kuului kommentti. Pensastasku konsertoi koivun latvassa, töyhtöhyypän ylilento ja pikkulepinkäinen, sekä koiras että naaras lähikoivussa. Lyhyt komppaus pelloilla ei tuonut lisälajeja, mutta kuusikujan läpi kävely tuotti kuitenki lisäjin, pikkuvarpuspari autotallin katonharjalla. Lukion parkkipaikalla seisoskelu tuotti vielä kivitaskun, viherpeipon ja sepelkyyhkyn lajilistaan.

Lajeja laskujeni mukaan 35. Kävelijöitä 12. Retken veti Risto Vilpas, assistenttina Juha Leuhtonen ja erityisasiantuntijana Ville Työppönen.

Mukavaa jutustelua, kaunista keliä.

Kiitokset kaikille osallistujille!

Kirjoitti: Juha Leuhtonen

maanantai 12. toukokuuta 2014

VLH ensi kertaa Tornien Taistossa yhdistysjoukkueella


VLH:n upouusi banderolli. Kuva: Tom Eklund
Tornien Taiston aamu 3. toukokuuta oli kirkas ja kuulas, suorastaan hyinen, auton tuulilasi piti raapia jäästä puhtaaksi ennen kuin auton nokan saattoi kääntää kohti Vallonjärveä.

Tornille kävellessä tuntui että vaatteita oli liikaa, mutta vanhat kokemukset mielessä arvasin oikein että taas niitä oli liian vähän, parin tunnin päästä sitä kaipasi jo kesäsäilöön laitettua untuvatakkia...

Villen kanssa virittelimme upouuden banderollin paikalleen sekä opastyskyltit polkujen varsille. Ja sitten torniin, lajeja tuli jo ensi minuutilla niin monta etten enää muista mikä oli ensimmäinen. Ensimmäisen tunnin aikana lajeja tuli 36, kello 7:00 niitä oli 47, kello 8:00 52, kello 9:00 jo 56, sitten tahti hiljeni... kello 12:00 oltiin lukemassa 63 ja loppulukemaksi tuli mukavat 67. Loppulukema olikin positiivinen yllätys, kun olimme pitäneet Vallonjärveä vähälajisena paikka ja tavoitteena oli vain noin 55 lajia!

Tom saapui paikalle hieman myöhässä ja Mea sovitusti vasta kymmenen nurkilla kun tämän kirjoittaja lähti opastamaan 14 ihmistä Heikkilänmetsän kierrokselle.

Silkkiuikku lensi hienosti tornin ohi. Kuva: Ville Työppönen
Metsäretki menikin mukavasti, tosin 45 minuutin pituiseksi suunniteltu kävely venähti tuntiin ja 20 minuuttiin! Retkellä nähtiin läheltä mm. peukaloinen ja hippiäisiä, joita ei tornilta havaittu... Kävelylle osallistui 14 henkilöä ja mukavaa tuntui olevan kaikilla, pienistä lapsista vanhuksiin.

Tällä välin tornillakin oli vierailijakuhinaa, eräs heistä yllätti kisaajat kuulemalla tornille asti fasaanin, mitä yksikään kisaaja ei saanut korviinsa! Aistien suhteen emme ole tasaveroisia, joillain on loistava kuulo, joillain loistava näkö. Me käytämme lintujen katseluun kiikareita, kuunteluun pitänee hankkia myös joku apuväline... ehkä seuraavassa Tornien Taistossa poimimme myös hippiäiset ja peukaloiset lähimetsästä kuuntelulaitteen avulla ;)

Tornien Taiston pienimpiä vieraita. Kuva: Olli Haukkovaara
Tornien Taistoon kuuluu aina myös "mäherrys", eli jokin laji jää vain yhden henkilön havaitsemaksi, kun säännöt vaativat että vähintäin kahden henkilön pitää laji havaita, ennen kuin sen saa ruksata listaan. Meillä tällaisia olivat tällä kertaa helistellen yli lentänyt rautiainen, joita kaksi meistä ei huomannut sekä järven lounaisperukan yli lentänyt kottarainen.

Tornilla vierailleille ulkoilijoille oli mukava esitellä mm. hautova kurki joka näkyi hyvin kaukoputkella. Myös
kaulushaikara, laulujoutsenet, nokikanat ja monet muut kiinnostivat kävijöitä.

Kurjella laskutelineet valmiina. Kuva: Mea Torkko.
Muita mukavia tornista havaittuja lajeja olivat esim. järven yli lentänyt teerikukko, ensihavainto lajista kirjoittajalle Vallonjärveltä sekä ohi muuttaneet tundrahanhet, punajalkaviklo ja tornin vierellä puissa hyönteisiä pyydystelleet mustapääkerttu ja kirjosieppo.

Lumikuuro lähestyy! Kuva: Olli Haukkovaara
Ensi vuonna VLH saattaa osallistua jo kahdella yhdistysjoukkueella, toinen porukka täällä Vallonjärvellä, toinen ehkä Lempäälän Ahtialanjärvellä tai Toijalan Terisjärvellä. Mukavaa oli taas, mutta milloinkahan sitä oppisi ottamaan oikeasti tarpeeksi vaatteita päälleen...?