perjantai 13. syyskuuta 2013

Syyslinturalli 6.-7.9.2012

Syyskuun alkupuoli on juuri niitä aikoja, jolloin sääksi kalastaa viimeisiä kertoja. Harmaahaikarat kiertävät lintujärvillä ja selkävesien matalissa lahdelmissa, suurin osa lajin nuorista linnuista on tullut maahamme Suomenlahden eteläpuolelta syksyä viettämään. Isokoskelot alkavat parveutua kymmenien, jopa satojen lintujen suurparviksi. Lintuharrastajat ovat kesän hiljaiselon jälkeen aktivoituneet muuttavien lintujen seurantaan. Valkeakosken Lintuharrastajien perinteinen syyslinturalli on myös yksi lintuharrastuksen taitekohta.


    Konhon sillalla, optiikan esittelyä.

Ensimmäinen paikallinen linturalli näki päivänvalon jo 5.9.1981 eli yli kolme vuosikymmentä sitten. Tämänsyksyinen linturalli oli siis laskujeni mukaan 33 kisa, siitä mikä joukkue näkee tai kuulee eniten lintulajeja yhden vuorokauden aikana. Ralli alkoi perjantaina iltapäivällä kello 17 ja päättyi seuraavana päivänä lauantaina iltapäivällä samaan aikaan. Kuten aikaisemmillakin kerroilla joukkueiden määrä ei noussut kovin korkeaksi, mutta tällä kertaa useiden päällekkäisyyksien vuoksi rallista oli jäänyt pois joukkueita jotka aiemmin olivat kuuluneet ”vakiokalustoon”. Toisaalta voi vain arvailla onko myös jonkinlainen väsymys iskenyt harrastajiin, sillä onhan tämäkin eräänlaista kärsimysornitologiaa.

Kaikesta huolimatta kaksi joukkuetta oli silti lähtenyt liikkeelle, ei välttämättä ”veren maku suussa” metsästämään suurta lajimäärää, vaan osaksi retkeilemään pitemmäksi aikaan hyvien harrastajaystävien seurassa. Näin myös joukkue, jossa itse olin mukana havainnoimassa syksyistä lintumaailmaa. Linturallissahan on kyse siitä, mikä joukkue näkee tai kuulee eniten eri lintulajeja.


    Isokoskelo

Lähdimme liikkeelle saatuamme joukkueen täysilukuiseksi ja näin ensimmäisenä iltana meitä oli taas se neljän vakiporukan määrä, joka näinä vuosina on yhteen muotoutunut – kuin Gordionin solmu. Suuntasimme ensiksi hakemaan niitä lajeja joista useimpina aikaisempina vuosina vain haaveiltiin, siis kahlaajia. Linnasten alueella oli jo kuukauden päivät ollut peltoalueelle muodostunut laaja vesialue, jota nimitettiin harrastajien keskuudessa ”Linnastenjärveksi”. Matkalla tuohon kohteeseen onnistuimme saamaan jo kymmenen lajia, ensimmäinen eli aloituslaji oli närhi, jota paikoin paskonärheksi, sittunärheksi, ruikkunärheksi ikävästi kutsuttiin joissain päin kaunista isänmaatamme. Toki yksi mukavakin nimi tuolta paskaisempien joukosta löytyi, Taivassalossa ja Kustavissa sitä kutsuttiin kansan parissa perunateereksi. No, joka tapauksessa hieman ennen ”Linnastenjärveä” pysähdyimme Tarttilassa tutkailemaan paikallista peippoparvea ja samalla kiinnitimme huomion kohti lentävään ’käpytikkaan’ tämä kuitenkin lähemmin tarkasteltuna osoittautui valkoselkätikaksi, kaiken lisäksi vanhaksi linnuksi.


    "Linnastenjärvi"

Tuon tämänvuotisen, ainutkertaisen lintuharrastajien paratiisin Linnasten peltolammikon saaliina olikin toiset kymmenen lintulajia, niistä viisi kahlaajaa. Tuntuuhan se hienolta kun muistaa aikoinaan Kalatonlahden kaatopaikan lietteet, jossa itse näin ensimmäiset mustavatsaiset aikuiset suosirrit, kuovisirrit ja pulmussirrit. Tervasaaren Sahanlahden lietteet olivat toinen kahlaajapaikka, vaikka itse en siellä edes muista käyneeni kahlaajia etsimässä. Minulle riitti Kalatonlahti, josta hajusta huolimatta tuli yksi säännöllinen havaintokohde. Joka tapauksessa tuntui hienolta seurata nuorten ystävien intoa heidän selatessaan kaukoputkien avulla kahlaajien ja sorsalintujen paljoutta. Täällä oli myös rallin toinen joukkue, joka oli jo ehtinyt hakea kaikki mahdolliset lajit ja kiirehtivät sitten taas toisaalle. Vaikka kanahaukka ei meidän haaviimme jäänyt tällä kertaa, saimme sitä vastoin selän takana saalistavan isolepinkäisen lajilistaamme.


    Suosirri

Jatkoimme matkaa pieniä pysähdyksiä tehden Linnasista Hopeavuorentietä aina Patavuoren kalliolouhosalueelle, jossa vielä törmäpääskyjen autiot pesäkolot muistuttivat kesäisestä pääsky-yhdyskunnasta. Matkalla tänne lajilistaan kertyi kuusi lisälajia, mutta vasta Pikku Patavuoren metsäautotien varressa löysimme käpytikan, joka lajina on joskus oman rallihistoriani aikana jäänyt löytymättä. Tämän jälkeen ylitsemme lensi kohti Linnasten ja Kuurilan peltovainioita, puunlatvoja hipoen kahden lähekkäin matkaavan kurkiparven äänekkäät aurat. Lisää kurkia ruokaili sitten Metsä-Paavolan ja Käyrälän peltoaukealla. Lisäksi Lontilanjoen rantoja seuraili naaras sinisuohaukka, jolle koetimme selittää, että häipyisi, mutta kun ei niin ei. Toinen rallijoukkue saapui kahden auton saattueena ja tottahan vaikka koetimme kuinka harhauttaa, nämä ”sisun” sieltä noukkivat.    

Tälle ensimmäiselle päivälle valoa riitti vain hiukan reilu neljä tuntia, mutta lintulajeja saimme listalle silti varsin mukavasti, peräti 38 lajia. Viimeisinä vielä katsellessamme Vedentaalla kanadanhanhiparvea, lensi ylitse noin 80 mustalinnun tyypillinen muuttomuodostelma jossa edessä lentää rykelmä lintuja ja sen perässä yksi tai useampi nauhamainen lintujono. Hetki mustalintujen jälkeen kuului korkealta taivaalta vielä kaakkurin tuttu lentoääni. Kopolantiellä kymmenittäin rastaita ylitti hämärässä tietä auton edessä.

   Kanadanhanhia Kankaronpäässä

Lauantaina lähdimme liikkeelle vasta päivätyöläisten aikaan kello seitsemän. Haukansilmällä oli nyt muuta menoa, joten olimme jo lähtiessä pahasti alakynnessä vastustajiin nähden. Heti aamusta alkoi kertyä lajeja jotka olivat puutelistalla mutta joka tapauksessa helposti havaittavissa. Tali- ja sinitiainen, punatulkku, mustarastas ja kesykyyhky löytyivät ensimmäiseksi. Mahlianmaan Marjosaaren jo osin maisemoidulle kaatopaikalle tullessamme häiritsimme saalista väijymässä ollutta kanahaukkaa. Tuon kanahaukan lisäksi löytyi yhdeltä seisomalta kaksitoista lajia mukavimpana tikli, leppälintu, lapinkirvinen ja pikkutikka. Lapinkirvisiä oli kaksi lintua, jotka viipyivät kuusen latvaoksilla varsin pitkään ja nyt oli helppoa selvitellä lajin värituntomerkkejä. Holmilla lensi närhimäistä lentoaan palokärki poiketessamme Kalatonlahdelle. Tosin tätä retkemme ainokaista kauempana lentävää palokärkeä itse epäilin närheksi, mutta Juha Haukansilmän kouluttamana tarkisti linnun kiikarilla ja niin oli minunkin todettava, että ei pidä aina uskoa ensimmäiseen mielleyhtymään jonka näköhavainto takaraivossa aiheuttaa. Kalatonlahdelta saimme sitten vain kolme uutta lajia pajusirkun, ruokokerttusen ja mustapääkertun.


   Harmaahaikara

Ajomatka kaupungin itäpuolelle Mälkiäisiin toi lajilistallemme hieman ennen Tykölän Isovainiota tien yli lentävän naaras varpushaukan ja Huijaantieltä nuolihaukan. Tämä sirppisiipinen jalohaukka kisaili pellon yllä serkkunsa tuulihaukan kanssa. Aikeenamme oli käydä katsastamassa Kariniemen rannassa Vanajanselkää mutta Kariniemessä oli satapäinen porukka bailaamassa, joten käännyimme takaisin ja suuntasimme toisen kerran Linnasiin. Matkalla lensi Viidennumeron pengertiellä vierellämme harmaahaikara samaan suuntaan. ”Linnastenjärvellä” hetken kiikaroinnin jälkeen ajoimme Toijalaan missä pysähdyimme lounastamassa. Ruokailun jälkeen ajoimme Lempäälään Ahtialanjärvelle joka oli oikeastaan osin pettymys vähäisen lintumäärän vuoksi. Tosin yksi yllätys meitä kohtasi kun seurasimme parinkymmenen tyllin lentoa Lokkisaaren päällä. Jostain taivaalta syöksyi kookas petolintu kohti tylliparvea. Tyllien tiivistäessä parvea peto, joka osoittautui jalohaukaksi, joutui törmäystä välttääkseen vetämään jarrut kiinni ja kaartamaan kauniisti pystysuoraan ylös. Tulevaisuus näyttää mikä petolintulaji oli kyseessä, sillä mihinkään aiemmin näkemäämme petolintuun sen tuntomerkit eivät sopineet. (Nyt sitten myöhempien aikojen ”jälkikatselmuksien” ja asiantuntijalausuntojen jälkeen pedon on päätelty olleen nuori muuttohaukka, joilla on melkoisesti muuntelua, niin pään kuin siipien ja selän värityksenkin suhteen). No minulle tuo riittää, sillä kaiken kaikkiaan pedon aikaansaama näytös oli yksi upeimpia joita olen pitkän harrastushistoriani aikana nähnyt. Ahtialanjärvi antoi tuon jalohaukan lisäksi vain neljä uutta vesilintulajia.

    Korppi

Loppuaika menikin kuten aina aikaisempina vuosina, uusia lajeja ei tuntunut irtoavan enää millään, Kävimme vielä Saarioisjärven Lapinnokassa jossa saalisteli pari nuolihaukkaa ja päämäärättömän tuntuisesti korkealla lentävä harmaahaikara. Paluumatkalla harjupolun männyissä muutamia hippiäisiä listalle, mutta tornille mennessä Juhan kuulema puukiipijä jäi meiltä muilta kuulematta. Nyt päädyimme lopulta siihen, että oli vain jäätävä paikalleen sopivalle alueelle ja odoteltava. Olimmekin hetken Linnasissa Kalvolan rajalla sekä ”Linnastenjärven” rannalla aikaa viettämässä. Juhan kännykkä soi ja saimme tiedon, että kun porukkaa on näin vähän, pidetään purku heti viiden pintaan. Näin pääsimme sitten toisen kilpailevan joukkueen kanssa vertailemaan saalistamme. Jäimme kun jäimmekin toiseksi tuloksellamme 76 lajia (tähän kun lisätään tuo aiemmin mainittu isofalco kaunistuu lista yhdellä eli 77 lajia), kun voittanut joukkue keräsi komeat 93 lintulajia. Vielä lopuksi tähän mieleeni retken aikana tullut Esko Valtaojan mainio oivallus kirjassa ’Ihmeitä kävelyretkiä kaikkeuteen: ”Lintubongareita roikkuu Suomessa joka puun oksalla, mutta kärpäsbongareita kuuluu olevan vain kourallinen. Kuitenkin kärpästen sukukuntaan kuuluu kymmenen kertaa enemmän lajeja kuin lintuihin, ja paljon monimuotoisempia, ihmeellisempiä, ja huonommin tunnettuja lajeja sitä paitsi.”



    Tästä Ahtialanjärven kummajaisesta asiantuntijat tekivät sitten nuoren muuttohaukan

Siksi kai olen vuosi vuodelta enemmän ja enemmän suunnannut harrastusaktiivisuuttani hyönteisten suuntaan. Tosin on todettava, että syyslinturallissa aion olla mukana niin kauan kuin liikkumaan pystyn – vaikka yksin. Täytyy olla iso asia jota ei pysty siirtämään ennen kuin nyt jo ensi vuoden syyskuun ensimmäiselle viikonlopulle merkitsemäni ”Syyslinturalli 6.-7.2014” viivataan yli ja jätetään käymättä, on tämä siksi mahtava kokemus pelkästään jo ystävien vuoksi.

    Ehdittiin rallin aikana kuvaamaan perhosiakin