Syyskuun alkupuoli on juuri niitä aikoja, jolloin sääksi
kalastaa viimeisiä kertoja. Harmaahaikarat kiertävät lintujärvillä ja
selkävesien matalissa lahdelmissa, suurin osa lajin nuorista linnuista on
tullut maahamme Suomenlahden eteläpuolelta syksyä viettämään. Isokoskelot
alkavat parveutua kymmenien, jopa satojen lintujen suurparviksi.
Lintuharrastajat ovat kesän hiljaiselon jälkeen aktivoituneet muuttavien
lintujen seurantaan. Valkeakosken Lintuharrastajien perinteinen syyslinturalli
on myös yksi lintuharrastuksen taitekohta.
Konhon sillalla, optiikan esittelyä.
Ensimmäinen paikallinen linturalli näki päivänvalon jo 5.9.1981
eli yli kolme vuosikymmentä sitten. Tämänsyksyinen linturalli oli siis
laskujeni mukaan 33 kisa, siitä mikä joukkue näkee tai kuulee eniten
lintulajeja yhden vuorokauden aikana. Ralli alkoi perjantaina iltapäivällä
kello 17 ja päättyi seuraavana päivänä lauantaina iltapäivällä samaan aikaan.
Kuten aikaisemmillakin kerroilla joukkueiden määrä ei noussut kovin korkeaksi,
mutta tällä kertaa useiden päällekkäisyyksien vuoksi rallista oli jäänyt pois
joukkueita jotka aiemmin olivat kuuluneet ”vakiokalustoon”. Toisaalta voi vain
arvailla onko myös jonkinlainen väsymys iskenyt harrastajiin, sillä onhan
tämäkin eräänlaista kärsimysornitologiaa.
Kaikesta huolimatta kaksi joukkuetta oli silti lähtenyt
liikkeelle, ei välttämättä ”veren maku suussa” metsästämään suurta lajimäärää,
vaan osaksi retkeilemään pitemmäksi aikaan hyvien harrastajaystävien seurassa.
Näin myös joukkue, jossa itse olin mukana havainnoimassa syksyistä lintumaailmaa.
Linturallissahan on kyse siitä, mikä joukkue näkee tai kuulee eniten eri
lintulajeja.
Isokoskelo
Lähdimme liikkeelle saatuamme joukkueen täysilukuiseksi ja
näin ensimmäisenä iltana meitä oli taas se neljän vakiporukan määrä, joka näinä
vuosina on yhteen muotoutunut – kuin Gordionin solmu. Suuntasimme ensiksi
hakemaan niitä lajeja joista useimpina aikaisempina vuosina vain haaveiltiin,
siis kahlaajia. Linnasten alueella oli jo kuukauden päivät ollut peltoalueelle
muodostunut laaja vesialue, jota nimitettiin harrastajien keskuudessa
”Linnastenjärveksi”. Matkalla tuohon kohteeseen onnistuimme saamaan jo kymmenen
lajia, ensimmäinen eli aloituslaji oli närhi, jota paikoin paskonärheksi,
sittunärheksi, ruikkunärheksi ikävästi kutsuttiin joissain päin kaunista isänmaatamme.
Toki yksi mukavakin nimi tuolta paskaisempien joukosta löytyi, Taivassalossa ja
Kustavissa sitä kutsuttiin kansan parissa perunateereksi. No, joka tapauksessa
hieman ennen ”Linnastenjärveä” pysähdyimme Tarttilassa tutkailemaan paikallista
peippoparvea ja samalla kiinnitimme huomion kohti lentävään ’käpytikkaan’ tämä
kuitenkin lähemmin tarkasteltuna osoittautui valkoselkätikaksi, kaiken lisäksi
vanhaksi linnuksi.
"Linnastenjärvi"
Tuon tämänvuotisen, ainutkertaisen lintuharrastajien
paratiisin Linnasten peltolammikon saaliina olikin toiset kymmenen lintulajia,
niistä viisi kahlaajaa. Tuntuuhan se hienolta kun muistaa aikoinaan
Kalatonlahden kaatopaikan lietteet, jossa itse näin ensimmäiset mustavatsaiset
aikuiset suosirrit, kuovisirrit ja pulmussirrit. Tervasaaren Sahanlahden
lietteet olivat toinen kahlaajapaikka, vaikka itse en siellä edes muista
käyneeni kahlaajia etsimässä. Minulle riitti Kalatonlahti, josta hajusta
huolimatta tuli yksi säännöllinen havaintokohde. Joka tapauksessa tuntui
hienolta seurata nuorten ystävien intoa heidän selatessaan kaukoputkien avulla
kahlaajien ja sorsalintujen paljoutta. Täällä oli myös rallin toinen joukkue,
joka oli jo ehtinyt hakea kaikki mahdolliset lajit ja kiirehtivät sitten taas
toisaalle. Vaikka kanahaukka ei meidän haaviimme jäänyt tällä kertaa, saimme
sitä vastoin selän takana saalistavan isolepinkäisen lajilistaamme.
Suosirri
Jatkoimme matkaa pieniä pysähdyksiä tehden Linnasista
Hopeavuorentietä aina Patavuoren kalliolouhosalueelle, jossa vielä
törmäpääskyjen autiot pesäkolot muistuttivat kesäisestä pääsky-yhdyskunnasta.
Matkalla tänne lajilistaan kertyi kuusi lisälajia, mutta vasta Pikku Patavuoren
metsäautotien varressa löysimme käpytikan, joka lajina on joskus oman
rallihistoriani aikana jäänyt löytymättä. Tämän jälkeen ylitsemme lensi kohti
Linnasten ja Kuurilan peltovainioita, puunlatvoja hipoen kahden lähekkäin
matkaavan kurkiparven äänekkäät aurat. Lisää kurkia ruokaili sitten
Metsä-Paavolan ja Käyrälän peltoaukealla. Lisäksi Lontilanjoen rantoja seuraili
naaras sinisuohaukka, jolle koetimme selittää, että häipyisi, mutta kun ei niin
ei. Toinen rallijoukkue saapui kahden auton saattueena ja tottahan vaikka
koetimme kuinka harhauttaa, nämä ”sisun” sieltä noukkivat.
Tälle ensimmäiselle päivälle valoa riitti vain hiukan reilu
neljä tuntia, mutta lintulajeja saimme listalle silti varsin mukavasti, peräti
38 lajia. Viimeisinä vielä katsellessamme Vedentaalla kanadanhanhiparvea, lensi
ylitse noin 80 mustalinnun tyypillinen muuttomuodostelma jossa edessä lentää
rykelmä lintuja ja sen perässä yksi tai useampi nauhamainen lintujono. Hetki
mustalintujen jälkeen kuului korkealta taivaalta vielä kaakkurin tuttu
lentoääni. Kopolantiellä kymmenittäin rastaita ylitti hämärässä tietä auton
edessä.
Kanadanhanhia Kankaronpäässä
Lauantaina lähdimme liikkeelle vasta päivätyöläisten aikaan
kello seitsemän. Haukansilmällä oli nyt muuta menoa, joten olimme jo lähtiessä
pahasti alakynnessä vastustajiin nähden. Heti aamusta alkoi kertyä lajeja jotka
olivat puutelistalla mutta joka tapauksessa helposti havaittavissa. Tali- ja sinitiainen,
punatulkku, mustarastas ja kesykyyhky löytyivät ensimmäiseksi. Mahlianmaan
Marjosaaren jo osin maisemoidulle kaatopaikalle tullessamme häiritsimme
saalista väijymässä ollutta kanahaukkaa. Tuon kanahaukan lisäksi löytyi yhdeltä
seisomalta kaksitoista lajia mukavimpana tikli, leppälintu, lapinkirvinen ja
pikkutikka. Lapinkirvisiä oli kaksi lintua, jotka viipyivät kuusen latvaoksilla
varsin pitkään ja nyt oli helppoa selvitellä lajin värituntomerkkejä. Holmilla
lensi närhimäistä lentoaan palokärki poiketessamme Kalatonlahdelle. Tosin tätä
retkemme ainokaista kauempana lentävää palokärkeä itse epäilin närheksi, mutta
Juha Haukansilmän kouluttamana tarkisti linnun kiikarilla ja niin oli minunkin
todettava, että ei pidä aina uskoa ensimmäiseen mielleyhtymään jonka
näköhavainto takaraivossa aiheuttaa. Kalatonlahdelta saimme sitten vain kolme
uutta lajia pajusirkun, ruokokerttusen ja mustapääkertun.
Harmaahaikara
Ajomatka kaupungin itäpuolelle Mälkiäisiin toi
lajilistallemme hieman ennen Tykölän Isovainiota tien yli lentävän naaras
varpushaukan ja Huijaantieltä nuolihaukan. Tämä sirppisiipinen jalohaukka
kisaili pellon yllä serkkunsa tuulihaukan kanssa. Aikeenamme oli käydä
katsastamassa Kariniemen rannassa Vanajanselkää mutta Kariniemessä oli
satapäinen porukka bailaamassa, joten käännyimme takaisin ja suuntasimme toisen
kerran Linnasiin. Matkalla lensi Viidennumeron pengertiellä vierellämme
harmaahaikara samaan suuntaan. ”Linnastenjärvellä” hetken kiikaroinnin jälkeen
ajoimme Toijalaan missä pysähdyimme lounastamassa. Ruokailun jälkeen ajoimme
Lempäälään Ahtialanjärvelle joka oli oikeastaan osin pettymys vähäisen
lintumäärän vuoksi. Tosin yksi yllätys meitä kohtasi kun seurasimme
parinkymmenen tyllin lentoa Lokkisaaren päällä. Jostain taivaalta syöksyi
kookas petolintu kohti tylliparvea. Tyllien tiivistäessä parvea peto, joka
osoittautui jalohaukaksi, joutui törmäystä välttääkseen vetämään jarrut kiinni
ja kaartamaan kauniisti pystysuoraan ylös. Tulevaisuus näyttää mikä
petolintulaji oli kyseessä, sillä mihinkään aiemmin näkemäämme petolintuun sen
tuntomerkit eivät sopineet. (Nyt sitten myöhempien aikojen ”jälkikatselmuksien”
ja asiantuntijalausuntojen jälkeen pedon on päätelty olleen nuori muuttohaukka,
joilla on melkoisesti muuntelua, niin pään kuin siipien ja selän värityksenkin
suhteen). No minulle tuo riittää, sillä kaiken kaikkiaan pedon aikaansaama
näytös oli yksi upeimpia joita olen pitkän harrastushistoriani aikana nähnyt.
Ahtialanjärvi antoi tuon jalohaukan lisäksi vain neljä uutta vesilintulajia.
Korppi
Loppuaika menikin kuten aina aikaisempina vuosina, uusia
lajeja ei tuntunut irtoavan enää millään, Kävimme vielä Saarioisjärven
Lapinnokassa jossa saalisteli pari nuolihaukkaa ja päämäärättömän tuntuisesti
korkealla lentävä harmaahaikara. Paluumatkalla harjupolun männyissä muutamia
hippiäisiä listalle, mutta tornille mennessä Juhan kuulema puukiipijä jäi
meiltä muilta kuulematta. Nyt päädyimme lopulta siihen, että oli vain jäätävä
paikalleen sopivalle alueelle ja odoteltava. Olimmekin hetken Linnasissa
Kalvolan rajalla sekä ”Linnastenjärven” rannalla aikaa viettämässä. Juhan
kännykkä soi ja saimme tiedon, että kun porukkaa on näin vähän, pidetään purku
heti viiden pintaan. Näin pääsimme sitten toisen kilpailevan joukkueen kanssa
vertailemaan saalistamme. Jäimme kun jäimmekin toiseksi tuloksellamme 76 lajia
(tähän kun lisätään tuo aiemmin mainittu isofalco kaunistuu lista yhdellä eli
77 lajia), kun voittanut joukkue keräsi komeat 93 lintulajia. Vielä lopuksi
tähän mieleeni retken aikana tullut Esko Valtaojan mainio oivallus kirjassa
’Ihmeitä kävelyretkiä kaikkeuteen: ”Lintubongareita roikkuu Suomessa joka puun
oksalla, mutta kärpäsbongareita kuuluu olevan vain kourallinen. Kuitenkin
kärpästen sukukuntaan kuuluu kymmenen kertaa enemmän lajeja kuin lintuihin, ja
paljon monimuotoisempia, ihmeellisempiä, ja huonommin tunnettuja lajeja sitä
paitsi.”
Tästä Ahtialanjärven kummajaisesta asiantuntijat tekivät sitten nuoren muuttohaukan
Siksi kai olen vuosi vuodelta enemmän ja enemmän suunnannut
harrastusaktiivisuuttani hyönteisten suuntaan. Tosin on todettava, että
syyslinturallissa aion olla mukana niin kauan kuin liikkumaan pystyn – vaikka
yksin. Täytyy olla iso asia jota ei pysty siirtämään ennen kuin nyt jo ensi
vuoden syyskuun ensimmäiselle viikonlopulle merkitsemäni ”Syyslinturalli 6.-7.2014” viivataan yli ja
jätetään käymättä, on tämä siksi mahtava kokemus pelkästään jo ystävien vuoksi.
Ehdittiin rallin aikana kuvaamaan perhosiakin
