sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Tornien Taisto 2013 Ahtialanjärvellä

Ahtialanjärven torni 3.5. Kuva: Tom Eklund
Ilmatieteen Laitos lupasi vielä perjantai-iltana poutaa, jopa aurinkoa ja kesäisiä lämpötiloja. Siitä huolimatta varasin illalla talviset, vedenkestävät ulkoiluvarusteet, enkä lainkaan suotta, sillä ajomatkalla kohti Lempäälää alkoi vesipisaroita iskeytyä tuulilasiin.

Hieman siinä ajatukset synkkenivät kun sade koveni, tuli elävästi mieleen edellisvuoden taisto, jossa kyyhötimme Ahtialanjärven tornin alla jonkinlaisessa sateensuojassa. Tänä vuonna sade jäi kuitenkin onneksi varsin heikoksi ja loppui kokonaan ensimmäisen tunnin jälkeen.

Saavuin tornin parkkipaikalle noin 4:45, Ville siellä jo odotteli ja viritteli opastuskylttiä paikoilleen mahdollisia vieraita ajatellen. Kamat kantoon ja viimeinen siirtymätaival pellon yli rantaan, tornissa oltiin ajoissa ja Tomkin tuli hetken kuluttua perässä. Kaikki oli kunnossa kellon lähestyessä viittä, kaukoputket pystyssä, reput penkin alla sateelta hieman suojassa ja miehet pirteinä.

Ensimmäisiä lajeja oli paljon, vaikea sanoa mikä oli se ensimmäinen. Parikymmentä lajia havaittiin heti ensimmäisen varttitunnin aikana ja ensimmäisen tunnin jälkeen niitä oli kasassa jo 40. Yltiö-optimistisena tavoitteena meillä oli 75 lajia, realistisena 70. Viileän kevään vuoksi odotukset eivät siis olleet mitenkään korkealla.

Lokkisaari, Ahtialanjärven lintumagneetti. Kuva: Tom Eklund
Mukavia lajeja alkoi tulla kuitenkin heti aamusta. Matalapaine pudotti kahlaajia järvelle ja Lokkisaareen. Suokukkoja, valkovikloja, mustavikloja, liroja, kapustarintoja... Lokkisaari on tehnyt Ahtialanjärvesta todellisen "hot spotin", suuri kiitos saaren kunnostuksesta etenkin Rainerille ja Tatulle!

Tornien Taistossa Ahtialanjärven tornin heikkous on aina ollut tornin mataluus. Optimi torni olisikin nykyaikainen yli puiden latvojen nouseva iso, tukeva torni. Ehkä sekin vielä tuonne joskus nousee, kun aika vanhasta tornista jättää... Mutta siihen asti tosiasia on, että metsälajit jäävät Ahtialanjärvellä paitsioon. Tällä kertaa tuli kuitenkin muutama yllätyslaji, teerien pulputus kantautui tornille jostain kaukaa tuulen mukana, kuusitiainen lauloi lähimetsässä ja pikkukäpylintujakin kävi rantametsässä, samoin tikli poikkesi tornilla - mitään näistä emme ole havainneet paikalla aiemmissa Tornien Taistoissa!

Ruskosuohaukka koiras. Kuva Olli Haukkovaara
Ahtialanjärven peruslajit kartuttivat lajimääräämme tasaisesti. Vesilintuja oli paljon, näkemättä jäivät lähinnä heinätavi ja harmaasorsa, joita olemme siellä aiemmin silloin tällöin nähneet.

Jossain vaiheessa aamua puhelin pirahti, Rainer soitti vastarannalta että "huomasitteko merikotkan tuolla kaukana pohjoisessa?" Tornissa oli hetken aikaa pieni kaaos, mutta nopeasti esiaikuinen merikotka löytyi metsän päältä Sarvikkaan suunnalta. Hienoa, kiitos Rainer! Saimme Rainerilta muutaman muunkin vinkkipuhelun, kaikki ei kuitenkaan mennyt niinkuin piti, esim. Lokkisaaren yli vauhdilla pohjoiseen lentänyt ampuhaukka ei löytynyt meidän kiikareillamme...

Ruskosuohaukkoja sen sijaan näkyi yllin kyllin, yksi pari rakensi pesää ja välillä järvelle tuli ruskiksia jostain kaeumpaakin, parhaimmillaan niitä oli paikalla 3 koirasta ja 4 naarasta! Muita havaitsemiamme petolintuja olivat kanahaukka, hiirihaukka ja tuulihaukka sekä tietysti kalasääski, joita järvellä vieraili koko koko ajan.


Sääksiä vierali Ahtialanjärvellä lähes tauotta. Kuva: Olli Haukkovaara
Muita petoja siis näkyi mukavasti, mutta päivän mahdollinen kruunu luikahti selkämme takaa noin 10:45. Lintutiedotukseen tuli hieman sitä ennen viesti isohaarahaukasta, joka oli nähty Lempäälän Pyhällön tornista, suuntana Tampereen Hervanta. Puolisen tuntia haravoimme taivasta tiukasti, kunnes luovutimme. Kunpa olisi ollut allamme nykyaikainen korkea torni, niin olisimme todennäköisesti saaneet hienon lajin kruunuksi kaikkien muiden päälle.

Ei Sendari meitä kuitenkaan täysin hylännyt. Hyviä lajeja oli plakkarissa jo monta, kello 11 nurkilla lajeja oli kasassa 74! Ja hyvä meno senkun jatkui; huomasin yhtäkkiä järven toisella puolen lennossa parven isoja ruskeita kahlaajia. Varmistus kaukoputkella: pikkukuoveja! Parvi tuli suoraan kohti tornia ja samalla huomasin seassa pienemmän kahlaajan: ei voi olla totta, karikukko !!! Todella mukava laji sisämaassa, missä karikukko ei tule todellakaan vastaan edes joka vuosi.

Kaulushaikaratkin näyttäytyivät pariin otteeseen, jopa yleisövieraille. Kuva: Tom Eklund
Yleisöä tornilla kävi 8 henkilöä, joista 3 lapsia, heistä kaksi niin pientä että laskimme kaukoputket noin 40-50 cm korkeudelle. Nämä lintuharrastajien taimet olivat todella iloisia kun pääsivät katsomaan lintuja tarkasti läheltä. Osa heistä pääsi näkemään jopa kaulushaikaroita, Sendari oli suosiollinen ;)

Tornien Taistossa viimeiset tunnit ovat yleensä hiljaisia uusien lajien suhteen. Niin näytti käyvän tälläkin kertaa. Kello 12:00 lajimäärä oli edelleen 74. Olimme jo tyytyväisiä siihenkin, ihan hyvä lukema ja lähellä yltiö-optimista tavoitettamme eli 75:ttä.

Viime hetken yritystä, tuolla on pikkuvarpunen... Kuva: Tom Eklund
Noin 12:20 alkoi kuitenkin tapahtua, uusia lajeja tulla tupsahti muutamien minuuttien välein! 78 kohdalla uskalsimme jo ottaa uudeksi tavoitteeksi 80. Yhtä lajia emme kumminkaan saaneet, yllä olevan kuvan oikeassa reunassa olevan punaisen talon vasemmalla puolen pikkuvarpuset rakensivat pesää sähköpylvään poikkipalkkiin. Itse näin pikkuvarpuset vilaukselta, Villelle ne eivät kumminkaan suostuneet näyttäytymään...Ja sääntöken mukaanhan kahden on lintu nähtävä. Tämä sääntö pudotti meiltä kaikkiaan 3 lajia pois.

Onneksi hetken kuluttua kanahaukka tuli metsän päällä kohti Ahtialaa ja sen jälkeen pirahti taas puhelin, Rainer soitti punajalkaviklosta joka lähti Lokkisaaresta muutolle valkoviklojen kera. Viimeinen hässäkkä tornissa, parvi saatiin kuin saatiinkin putkiin ja punajalkaviklo listalle :)

Lopputuloksemme oli siis tasan 80, Nuijamiehet - joukkueemme kaikkien aikojen paras tulos, Ahtialanjärven ennätys ja sillä heltisi Pirkanmaan tasolla toinen sija. Olipa hieno päivä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti