lauantai 25. toukokuuta 2013

Retki 25.5.2013

Olen usein kirjoittanut ystävien kanssa retkeillessä ns. retkikertomuksen, jonka lähetän yleensä mukana olleille. Ohessa tällainen näytteeksi tämän 25.5.2013 aamupäivän retkestä. Yleensä ne ovat pitempiä ja sisällytän niihin erilaisia detaljeja. Tietoja eri paikkojen tai asioiden historiasta, mutta tällä kertaa kirjoitelma jää hieman vajaaksi siinä suhteessa.

    Phragmitespikkulepinkäinen Rapolanlahdella

Haukansilmä, herttua ja erakko luonto- ja kuvausretkellä


Edellispäivän sateentihruinen sää oli yön aikana muuttunut täysin vastakkaiseksi. Aurinko nousi jo ennen viittä sinisenä hohtavalle pilvettömälle taivaalle. Lievä tuulenhenki enteili iltapäiväksi jo kunnollista puhuria, mutta maastoon lähtiessä tuuli oli vielä heikko ja lämpöasteita lähestulkoon kymmenen.
    Haukansilmä ja Juhana herttua kurvasivat pienellä punaisella parkkipaikalle sovittuun aikaan ja matka maakuntaan alkoi. Suuntasimme ensiksi Sääksmäen kirkon suuntaan, jossa tällä kertaa olivat viimepäivinä tulleet siivekkäät. Kirkon kautta Voipaalan alla kulkevalle Rapolankujalle ajaessamme hautausmaan kiviaidan kolosta lähti västäräkki. Viitakerttunen Voipaalan alapuolella lauloi laiskanlaisesti ja syy selvisi hetimiten. Naaras oli myös saapunut paikalla ja nyt ei ollut aikaa juurikaan laverteluun, kosintamenot veivät pääosan ajasta. Tätä ihmetellessä kolmen ääneti lentävän laulujoutsenen ryhmä matkasi kohti Viidennumeroa.

    Viitakerttunen
   
  Voipaalan puistossa lauloi lehtokerttu, mutta aiempina päivinä paikalla ollut satakieli oli nyt vaiti. Tosin oli mahdollista, että se oli muuttanut lähemmäs tunnettua säveltäjää, aivan takapihalle. Sillä se ”Sääksmäkitalon” tuntumassa paukutti kastanjetteja varsin kuuluvasti. Ylempänä Voipaalan puistossa muiden peipon, pajulinnun vihervarpusten äänten takaa kuului muutaman kerran mustapääkertun huilumainen säe. Kolopökkelön liepeillä mekastivat naakat.
    Siirryimme tämän jälkeen Rapolan pihapiiriin, jossa tuttu mies kiikaroi tammen latvassa laulavaa viitakerttusta. Jäimme hetkeksi juttusille ja kuuntelimme edellä mainitun lisäksi läheisyydessä reippaasti musisoivaa satakieltä. Pajulinnun haikea säe taustalla kilpaili laulurastaan tarinoinnin kanssa ja sekaan sirahteli harmaasieppo. Jostain Rapolan päärakennuksen kulmalta kuului hernekertun säksätys sekä mustarastaan varoitteleva kotkotus.
    Rapolanlahdelle ajaessamme rinnelaitumen kuusen latvassa suki höyheniään kottarainen. Lahdella korrasivat silkkiuikut, koiras pikkulepinkäinen kierteli ruovikossa ja ruokokerttuset pitivät laululentokonserttia. Lopulta mustanaamarinen lepinkäinen kuitenkin lensi tien yli harjurinteen puolelle, muutaman pajusirkun ”pyynnöstä”. Kävimme katsastamassa pikkutikan kolopuun ja muutenkin rantalehtoon tutustumassa. Kirjosieppo lauloi kilpaa peipon ja pajulinnun kanssa ja kaukaa Saunalahden tervaleppäkorvesta kantautui mustapääkertun laulu. Rapolanlahdella oli varsin hiljaista, vain muutama kalatiira ja yksinäinen naurulokki kaukana lahden perukassa.

    Ruokokerttunen
   
  Ajoimme tuloreittiä takaisinpäin, kevätmielisiä rusakoita häiriten. Rauhalan koulun edustalla, monivuotisella reviirillä lauloi viitakerttunen. Jossain Häkärlän, Pohjan suunnalla vihelsi punavarpunen ja koulun takana rinnemaalla laulurastas toisteli säkeitään. Kelhin luona ei tällä kertaa kerttusta kuulunut, kuten usein aiempina vuosina. Pappilan risteyksen kohdalla rantalehdossa satakieli ja toinen lähellä Kruutilantien risteystä. Kruutilantien varressa viitakerttunen, varsin innokkaana laulamassa, vaikka silläkin totesimme olevan jo naaraan paikalla. Täällä lauloi Pappilanlahden rantalehdon kolmas satakieli ja tienvarren sähköpylväässä pesi taas tänäkin vuonna pikkuvarpunen.
    Viidennumerolla ja Rauttunselällä ei näkynyt mitään yllättävää silkkiuikut ja lokit pitivät huolen järvimaiseman elävöittämisestä. Matkalla räkättirastaat ”töyköttivät”, varsinkin yksinäinen lintu kuusen latvuksessa. Visavuoren risteyksen jälkeen tienvarren koivussa olevalle pöntölle lensi kottarainen ja Sillantaan suuntaan järvelle oli autiota. Päivölän tien varressa pysähdyimme ennen notkelmaa ja tutkailimme hetken hyönteisiä. Kevään, tai kesän ensimmäinen karttaperhonen osui nyt kohdalle ja muutama isolampikorento kierteli alueella. Lanttuperhosia, kukkakärpäsiä ja yksi marjalude. Lintuhavainnoista voi mainita Haukansilmän havaitsema ”pieni hiljainen lintu”, josta kysyttäessä totesi, että kun se ei ”puhunut mitään.”
    Päivölän mäen jälkeen ainoastaan naakkoja sekä yksi pensastasku, koiras istui sähköpaimenkepin päässä kuvattavana. Tarttilan paikkeilla taas naakkoja sekä tiellä västäräkki, joka osoittautui keltavästäräkkimäärityksen jälkeen viherpeipoksi. Eldoradoon tultaessa tien vasemmalla puolen lekutteli tuulihaukka, joka pudottautui maahan saakka, mutta lähti jatkamaan ilman saalista. Ennen Linnasten kylää ruokaili pellolla kaksi kurkea. Kunnan rajan tuntumassa, rajan molemmin puolin Kalvolan puolella 18 laulujoutsenta ja Valkeakosken puolella niitä oli yksitoista. Viimemainittujen parissa ruokaili koiras haapana. Rajalla olevissa pöntöissä oli kottaraisilla ruokittavana poikaset ja kaukana Itkon suunnalla ruokaili viisi kurkea. Kiuruja sekä töyhtöhyyppiä lensi ja ruokaili siellä täällä pelloilla, Hopeavuoren tien varressa ruokaili kuovi.

    Laulujoutsenet

    Radanvarsitiellä seurasimme kahden auroraperhosen matkantekoa, mutta linnuista havaittiin vain muutama naakka lennossa, lokkeja kaukana pellolla ja yksi varis ratavartijana radanvarren sähkölangalla. Koiras pikkulepinkäinen pasteerasi ojanvarren pajukossa ja kiurupari katosi siististi kylvetyn pellon mullokselle Valtakunnankujan varressa. Oikaisimme Santintien kautta Linnasten kylään ja Munteentielle. Tällä matkalla ei muuta mielenkiintoista ollut kuin parittelevat töyhtöhyypät, jotka suorittivat toimenpiteen nopeasti sen suuremmin nautiskelematta. Munteentien suoralla vain yksi kiuru lähti tien varresta lentoon.
    Lahisten puolella ei myöskään lintuja juuri näkynyt, tutkailimme sitten lähinnä perhosia, auroraperhonen tien varressa ja muutamia paatsamasinisiipiä sekä jokunen neitoperhonen. 130-tien varressa Kantalantien risteyksen tuntumassa koputteli palokärki sähköpylvästä. Loppumatkan ajoimme Huittulan kautta Hiistiön lehdon kohdalle, josta kirjasimme laulavan mustapääkertun. Tämän jälkeen Huittulan kylän läpi Annanmäkeen ja matkalla lintuhavainnot olivat kuovi, muutama varis ja sepelkyyhky. Kaapelinkulman jälkeen sai jo hyvällä omallatunnolla laittaa kameran laukkuun, ilman pelkoa siitä että vastaan olisi tullut vaikka isohaarahaukka.

    

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Tornien Taisto 2013 Ahtialanjärvellä

Ahtialanjärven torni 3.5. Kuva: Tom Eklund
Ilmatieteen Laitos lupasi vielä perjantai-iltana poutaa, jopa aurinkoa ja kesäisiä lämpötiloja. Siitä huolimatta varasin illalla talviset, vedenkestävät ulkoiluvarusteet, enkä lainkaan suotta, sillä ajomatkalla kohti Lempäälää alkoi vesipisaroita iskeytyä tuulilasiin.

Hieman siinä ajatukset synkkenivät kun sade koveni, tuli elävästi mieleen edellisvuoden taisto, jossa kyyhötimme Ahtialanjärven tornin alla jonkinlaisessa sateensuojassa. Tänä vuonna sade jäi kuitenkin onneksi varsin heikoksi ja loppui kokonaan ensimmäisen tunnin jälkeen.

Saavuin tornin parkkipaikalle noin 4:45, Ville siellä jo odotteli ja viritteli opastuskylttiä paikoilleen mahdollisia vieraita ajatellen. Kamat kantoon ja viimeinen siirtymätaival pellon yli rantaan, tornissa oltiin ajoissa ja Tomkin tuli hetken kuluttua perässä. Kaikki oli kunnossa kellon lähestyessä viittä, kaukoputket pystyssä, reput penkin alla sateelta hieman suojassa ja miehet pirteinä.

Ensimmäisiä lajeja oli paljon, vaikea sanoa mikä oli se ensimmäinen. Parikymmentä lajia havaittiin heti ensimmäisen varttitunnin aikana ja ensimmäisen tunnin jälkeen niitä oli kasassa jo 40. Yltiö-optimistisena tavoitteena meillä oli 75 lajia, realistisena 70. Viileän kevään vuoksi odotukset eivät siis olleet mitenkään korkealla.

Lokkisaari, Ahtialanjärven lintumagneetti. Kuva: Tom Eklund
Mukavia lajeja alkoi tulla kuitenkin heti aamusta. Matalapaine pudotti kahlaajia järvelle ja Lokkisaareen. Suokukkoja, valkovikloja, mustavikloja, liroja, kapustarintoja... Lokkisaari on tehnyt Ahtialanjärvesta todellisen "hot spotin", suuri kiitos saaren kunnostuksesta etenkin Rainerille ja Tatulle!

Tornien Taistossa Ahtialanjärven tornin heikkous on aina ollut tornin mataluus. Optimi torni olisikin nykyaikainen yli puiden latvojen nouseva iso, tukeva torni. Ehkä sekin vielä tuonne joskus nousee, kun aika vanhasta tornista jättää... Mutta siihen asti tosiasia on, että metsälajit jäävät Ahtialanjärvellä paitsioon. Tällä kertaa tuli kuitenkin muutama yllätyslaji, teerien pulputus kantautui tornille jostain kaukaa tuulen mukana, kuusitiainen lauloi lähimetsässä ja pikkukäpylintujakin kävi rantametsässä, samoin tikli poikkesi tornilla - mitään näistä emme ole havainneet paikalla aiemmissa Tornien Taistoissa!

Ruskosuohaukka koiras. Kuva Olli Haukkovaara
Ahtialanjärven peruslajit kartuttivat lajimääräämme tasaisesti. Vesilintuja oli paljon, näkemättä jäivät lähinnä heinätavi ja harmaasorsa, joita olemme siellä aiemmin silloin tällöin nähneet.

Jossain vaiheessa aamua puhelin pirahti, Rainer soitti vastarannalta että "huomasitteko merikotkan tuolla kaukana pohjoisessa?" Tornissa oli hetken aikaa pieni kaaos, mutta nopeasti esiaikuinen merikotka löytyi metsän päältä Sarvikkaan suunnalta. Hienoa, kiitos Rainer! Saimme Rainerilta muutaman muunkin vinkkipuhelun, kaikki ei kuitenkaan mennyt niinkuin piti, esim. Lokkisaaren yli vauhdilla pohjoiseen lentänyt ampuhaukka ei löytynyt meidän kiikareillamme...

Ruskosuohaukkoja sen sijaan näkyi yllin kyllin, yksi pari rakensi pesää ja välillä järvelle tuli ruskiksia jostain kaeumpaakin, parhaimmillaan niitä oli paikalla 3 koirasta ja 4 naarasta! Muita havaitsemiamme petolintuja olivat kanahaukka, hiirihaukka ja tuulihaukka sekä tietysti kalasääski, joita järvellä vieraili koko koko ajan.


Sääksiä vierali Ahtialanjärvellä lähes tauotta. Kuva: Olli Haukkovaara
Muita petoja siis näkyi mukavasti, mutta päivän mahdollinen kruunu luikahti selkämme takaa noin 10:45. Lintutiedotukseen tuli hieman sitä ennen viesti isohaarahaukasta, joka oli nähty Lempäälän Pyhällön tornista, suuntana Tampereen Hervanta. Puolisen tuntia haravoimme taivasta tiukasti, kunnes luovutimme. Kunpa olisi ollut allamme nykyaikainen korkea torni, niin olisimme todennäköisesti saaneet hienon lajin kruunuksi kaikkien muiden päälle.

Ei Sendari meitä kuitenkaan täysin hylännyt. Hyviä lajeja oli plakkarissa jo monta, kello 11 nurkilla lajeja oli kasassa 74! Ja hyvä meno senkun jatkui; huomasin yhtäkkiä järven toisella puolen lennossa parven isoja ruskeita kahlaajia. Varmistus kaukoputkella: pikkukuoveja! Parvi tuli suoraan kohti tornia ja samalla huomasin seassa pienemmän kahlaajan: ei voi olla totta, karikukko !!! Todella mukava laji sisämaassa, missä karikukko ei tule todellakaan vastaan edes joka vuosi.

Kaulushaikaratkin näyttäytyivät pariin otteeseen, jopa yleisövieraille. Kuva: Tom Eklund
Yleisöä tornilla kävi 8 henkilöä, joista 3 lapsia, heistä kaksi niin pientä että laskimme kaukoputket noin 40-50 cm korkeudelle. Nämä lintuharrastajien taimet olivat todella iloisia kun pääsivät katsomaan lintuja tarkasti läheltä. Osa heistä pääsi näkemään jopa kaulushaikaroita, Sendari oli suosiollinen ;)

Tornien Taistossa viimeiset tunnit ovat yleensä hiljaisia uusien lajien suhteen. Niin näytti käyvän tälläkin kertaa. Kello 12:00 lajimäärä oli edelleen 74. Olimme jo tyytyväisiä siihenkin, ihan hyvä lukema ja lähellä yltiö-optimista tavoitettamme eli 75:ttä.

Viime hetken yritystä, tuolla on pikkuvarpunen... Kuva: Tom Eklund
Noin 12:20 alkoi kuitenkin tapahtua, uusia lajeja tulla tupsahti muutamien minuuttien välein! 78 kohdalla uskalsimme jo ottaa uudeksi tavoitteeksi 80. Yhtä lajia emme kumminkaan saaneet, yllä olevan kuvan oikeassa reunassa olevan punaisen talon vasemmalla puolen pikkuvarpuset rakensivat pesää sähköpylvään poikkipalkkiin. Itse näin pikkuvarpuset vilaukselta, Villelle ne eivät kumminkaan suostuneet näyttäytymään...Ja sääntöken mukaanhan kahden on lintu nähtävä. Tämä sääntö pudotti meiltä kaikkiaan 3 lajia pois.

Onneksi hetken kuluttua kanahaukka tuli metsän päällä kohti Ahtialaa ja sen jälkeen pirahti taas puhelin, Rainer soitti punajalkaviklosta joka lähti Lokkisaaresta muutolle valkoviklojen kera. Viimeinen hässäkkä tornissa, parvi saatiin kuin saatiinkin putkiin ja punajalkaviklo listalle :)

Lopputuloksemme oli siis tasan 80, Nuijamiehet - joukkueemme kaikkien aikojen paras tulos, Ahtialanjärven ennätys ja sillä heltisi Pirkanmaan tasolla toinen sija. Olipa hieno päivä!

lauantai 4. toukokuuta 2013

Tornien taisto, Tykölänjärvi


    Tykölänjärven tornin ryhmää

Ensin paistoi aurinko ja sitten oli kuitenkin pilvessä, ainakin 02:50 kun avasin silmäni ja vilkaisin herätyskellon numerotaulua. Ei kai sitten muuta kun ylös herätys pois päältä ja suunnittelemaan kuinka saisi päivän lähtemään käyntiin. Ensin laitoin kahvinkeittimen porisemaan, aamutoimet ja muutama suupala kahvin kera. Pienten eväiden valmistus, kamat reppuun ja menoksi. Autotallilla totesin repun olevan vielä kotieteisessä ja eikun takaisin.

Luvatusta myöhässä Make noutamaan (katsoi tullessani merkitsevästi kelloa), no Mea pääsi kyytiin aikataulussa. Siirryimme sitten rajoitusten mukaisella vauhdilla Tykölään, kartanon pihaan ja siitä polkua tornille. Eke liittyi matkalla karavaaniin, Pirjo, Juha ja HPI olivat jo paikalla ja kello oli kymmentä vaille viisi. Jouduimme siis hetken odottamaan aloitusta. Lähtölaukausta ei ammuttu tai aloitusta muullakaan äänekkäällä laitteella laitettu alkamaan, vain muutamalla toteamuksella, että ”olisi aika.”

Jo vuosia olemme aloittaneet laulujoutsenella, nyt kuitenkin aloituslajiksi tuli talitiainen koska joutsenia ei näkynyt järven vesialueella. Laulujoutsenesta tulikin sitten vasta 35. laji listallemme, mutta sen jälkeen se oli sitten niin näkyvä kuin kuuluva. Kaikki vieraat laulujoutsenet ja yhden lentävän kanadanhanhiparin paikallisen parin koiras kävi häätämässä, vaikka järven toiselta rannalta yli kilometrin päästä. Toista kanukkiparia siedettiin ajoittain, mutta ainakin kerran koiras laulujoutsen kävi tekemässä toiselle hanhelle hukutuskoulutusta, josta tämä selvisi ja lensi etäämmälle. Ilmeisesti kanadanhanhilla oli jo pesintä käynnissä koska tuo kurmootusta saanut ei kovin etäälle lentänyt.


    Pajulintu

Ensimmäinen tunti oli lajien kirjaamista kuten aina aloittaessa. Kun kello oli 05:59, kirjattiin lajilistalle naakka, joka oli tämän ensimmäisen tunnin 40. laji. Kirjaamisessa tapahtuu joskus harvoin, että joku täysin tuttu laji, esimerkiksi keltasirkku unohtuu kirjaamatta. Tämä on toki täysin normaalia, joku laji vain tuntuu niin itsestään selvältä että sen olemassa oloa ei vain muista. Meidän ryhmässämme yhteisöllinen solidaarisuus piti huolen siitä, että mikään laji ei jäänyt kirjaamatta. Jostain syystä tavan takaa kysyttiin että onko se ja se laji kirjattu? Hieman huolestuneena aloin jo ajatella, että porukalla, varsinkin nuoremmilla saattaisi olla muistin suhteen oireita joista olisi syytä käydä keskustelemassa muistikeskuksen henkilökunnan kanssa.

Toinen tunti alkoi rantasipillä, jonka Eke metsästi kaukoputken näkökenttään linnun lentäessä rannan tuntumassa. Tuulihaukka matkasi järven yli ja harakka lensi tuttuun tapaansa välillä siivillään tyhjää lyöden Isosaaren yllä. Kakkoshaukansilmä kysyi, olisiko toi merikotka, näytti suunnan ja selitti koordinaatit. Ja samassa kun kaikki saivat jostain hupsankuukasta Isosaaren kaakkoispuolelle ilmaantuneen linnun näkyviin, tämä sieppasi järven pinnalta kalan ja lähti lentämään kohti Pykälänvuorta, lokit kirkuen kintereillä. Tämän tunnin saldo oli 11 lajia, parhaana merikotkasta huolimatta piekana, joka oli uusi laji Tykölänjärven TT-kisan 13-vuotisessa historiassa. Peräti neljä petolintua saman tunnin aikana, edellä mainittujen lisäksi järven rantaluhtia partioi koiras ruskosuohaukka. Aivan tunnin lopulla merikotka löytyi istumassa Pykälänvuoren sääksen tekopesän päällä, varisten kiusaamisesta huolimatta se pysyi paikalla varsin pitkään.


    Merikotka

Kello seitsemästä alkanut kolmas tunti toi taas hieman vähäisemmän lajimäärän, ainoastaan seitsemän lajia kahdeksaan mennessä. Tummaselkäinen ja tiukkakatseinen merilokki seisoi puolen kilometrin päässä Pöytäkivenkarin suunnalla vesikivellä lähellä laulujoutsenten ilmeistä pesäpaikkakohdetta. Palokärki mekasti Tykölänvuoren rinteellä ja lopulta ilma oli sen verran lämmennyt, että haarapääskyt uskaltautuivat järvelle. Kiuru lensi kurahdellen ylitse, töyhtöhyyppä kävi näyttäytymässä, rautiainen lauloi tornin takamaastossa ja metsäviklo lensi rantasaraikon yllä sointuvasti äännellen; ”vhlyyit, vit , vit”.


    Taivaanvuohi

Neljännellä tunnilla havaittujen lajien määrä putosi viiteen. Lieneekö osasyynä, että Haukansilmä poistui paikalta toisaalla odottavan vastuullisen tehtävän vuoksi. Hiirihaukka Buteo buteo buteo lensi ohitse aivan kunnanrajaa myötäillen. Tuo nimirotu oli se todennäköisin, väriltään syvän tumma ja todella kookas. Itse puhuin idänhiirihaukasta vaikka piti puhua nimirodusta, mutta perustaksi jäi toki tuo hiirihaukka. Tämä syystä, että ei liene mitään väliä tilastollisesti tai tieteellisesti oliko lintu nimirotu Buteo b. buteo vai Buteo b. vulpinus. Olihan se hauskaa saivarrella ajankuluksi, siitä huolimatta, että osa harrastajista ottaa nuo nimilaji vs. alalajit varsin tosikkomaisesti. Muistan erään nuoren polven tutkijan jossain seminaarissa jutellessamme sanoneen, että kyse on osaksi siitä että bongarit varautuvat siihen kun ja jos jokin alalaji saa lajin statuksen silloin on yksi pinna hoidettu jo etukäteen. Muutama räystäspääsky lensi haarapääskyparven matkassa, närhen ja punatulkun ääntä rantametsästä. Kulorastas lensi järven yli tornin editse kohti länsipuolen peltoja.


   Metsäkirvinen

Tuntijaksotusten pohjanoteeraus lajimäärissä, vain kaksi uutta lajia. Tämä viides tunti kului lähinnä kuunnellessa jo havaittujen lintujen ääniä, sekä katsellessa niiden lentoa epämääräisiin suuntiin ja varmistaessa kauempana liikkuva lintu lajilleen. Yleensä nämä tarkistetut olivat jo listalla, mutta yllättäen selän takaa Tykölänvuoren suunnasta saapui sääksi kalastamaan järven rantavesiin. Taivaanvuohet kitkuttivat, lensivät toisiaan seuraten ja pudottautuivat korkealta taivaalta pyrstö levitettynä niin että pyrstön reunasulat saavat aikaan tyypillisen ”mäkätyksen”. Pykälänvuoren länsirinteen yllä löytyi varpushaukka kaartelemasta. Merikotka näyttäytyi korkealla Yltiön suunnalla ja hiukan myöhemmin järven länsipuolella, jonka jälkeen se katosi.
   Rautiainen lauloi tornin takamaastossa 

Korppi, käenpiika ja urpiainen olivat tämän kuudennen tunnin tuloksena. Korpit varsinkin Maken työvoitto, taivaan ”haravoiminen” kaukoputkella toi lopulta kaksi kaartelevaa korppia Pykälänvuoren länsirinteen yllä. Käenpiika kuultiin jo edellisellä tunnilla, mutta palokärjen jatkuva mekastus häiritsi tunnistusta. Varmuus saatiin vasta kun palokärki oli kaikonnut jonnekin kauemmas ja tuuli toi Tykölän kartanon suunnalta selkeän kiikityksen. Urpiainen saatiin kolmanneksi listalle sen lentäessä äännellen yli, seuraavan tunnin aikana havaittiin toinen ääntelevä urpiainen.


     Nuolihaukka

Kakkoshaukansilmä löysi vartin yli yksitoista taas uuden petolinnun Isosaaren tuntumasta ja kaukoputkilla se tunnistettiin nuolihaukaksi sen jälkeen kun se Pykälänvuoren edustalla alkoi kaarrella. Tämän toiseksi viimeisen tunnin aikana löydettiin sitten pitkään ja hartaasti pääskyparvista etsitty pieni ruskeasävyinen törmäpääsky. Yksinäinen mustavaris lensi Järven yli rantapellon suuntaan ja loppujen kaikki, viimeinen laji kauan odotettu ja etsitty kalatiira lensi siksakkia korkealla taivaalla Isosaaren itäpuolella kello 11:57.


    Kurki

Kumma juttu muuten, että aina, kun tämänkaltainen tapahtuma jossa tuttu harrastajaporukka on pitempään yhdessä, tuntuu kuin juuri tuo tilaisuus oli se paras ja muistorikkain kokoontuminen yhteisen harrastuksen puitteissa. Niin nytkin, ilma oli havainnointiin sään ja valaistuksen puolesta mitä parhain. Palelijat eivät tällä kertaa palelleet, eikä puolilta päivin ollut tukahduttavan lämmin. Lintuja oli vaikka kuinka, mutta lajeja vain 72, joten kun en tätä kirjoittaessa ehtinyt vilkuilemaan mitään BirdLifen tornien taiston tuloslistaa en edes tiedä sijoitustamme, mutta sen ei ole väliä pätkän vertaa. Mukavinta oli olla, parantaa maailmaa puhua menneistä hyvistä ajoista, verrata niitä nykyisiin hyviin aikoihin ja todeta: Pääasia on kun harrastaa LINTUJA!
    Naaras punasotka

perjantai 3. toukokuuta 2013

Isohaarahaukka, uusi laji Valkeakosken Lintuharrastajien alueelle

Isohaarahaukka Linnasten aukealla 2.5.2013

Löysin eilen isohaarahaukan Valkeakoskelta.

Havaintotilanne tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta, ajoin 80 km/h kohti Valkeakoskea vanhalla kolmostiellä kun Rapolanharjun kohdalla huomasin ison pedon kaartelevan matalalla ja näin samalla sen väreistä että nyt on kyseessä jokin muu kuin mikään tavallinen petolintu ja samalla näin jo syvän lovipyrstön. 

Äkkijarrutus ja auto jäi vinoon puoliksi kaistalle, puoliksi penkalle. Nappasin kiikarit penkiltä, nopea varmistus ja seuraavaksi kamera äkkiä autosta, sähläsin sen kanssakin varmaan parikymmentä sekuntia kun kädet tärisivät, sydän löi hurjaa vauhtia ja hikikarpalot nousivat otsalle. Mutta sain kuin sainkin ensimmäiset kuvat, ihan kelvolliset Rariteettikomitealle :) Ja tietysti viestin Lintutiedotukseen.

Edelliset havaintoni lajista ovat 32 vuoden takaa Etelä-Saksasta. Oli kyllä mahtavaa löytää tämä kaunis petolintu ihan spontaanisti Suomesta ja vielä kotinurkilta!

Isohaarahaukka jatkoi Rapolasta Viidennumeron suuntaan. Hetken kuluttua alkoi puhelin soida, lähiseudun bongarit kaasuttelivat kohti Valkeakoskea ja kyselivät arvioitani mihin haukka suuntaa. Arvioni osui oikeaan, jonkin ajan kuluttua lintu löytyi Linnasten aukealta, suuntana etelä. Sieltä se siirtyi Iittalan puolelle, jossa törmäsi sadekuuroon ja kääntyi takaisin pohjoiseen.

Tässä vaiheessa lähdin itsekin katsomaan lintua uudelleen, kun meidän Ronikin halusi nähdä sen. Ehdimme juuri sopivasti Linnasten aukealle kun lintu lensi rauhallisesti aivan vierestä ohi. Onnellisia bongareita oli paikalla parikymmentä - ja hetken päästä myös muutama vähemmän onnellinen jotka saapuivat paikalle pari minuuttia liian myöhässä. Isohaarahaukka oli juuri kadonnut metsän rajan taakse Toijalan suuntaan. Viimeiset havainnot siitä tehtiin hetkeä myöhemmin Tarttilan - Toijalan välistä, missä se katosi matalalla länteen / länsiluoteeseen metsän taa.

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Kangasala, Kuohenmaa Kivivuori 1.5.2013



                               Vanha korpin pesäpuu

Siinä se oli, mänty jonka juurella olen lähestulkoon joka vapunpäivän aikaan vuosittain käynyt aina 1970-luvun puolivälistä saakka. Sen jälkeen kun korppipari pesän jätti heitteille se on päässyt pahemman kerran rapistumaan. Lupaan mielessäni joka kerta täällä käydessäni, että ”tulevana kesänä tulen paikalle ja rakennan puuhun kunnollisen tekopesän joka kestää ainakin sen aikaa kun täällä jaksan käydä.” Aina se on jäänyt, mutta ehkä tänä kesänä? Joka tapauksessa täällä sitä taas ollaan.

Palataan kuitenkin aamuun. Lähdön piti tapahtua viimeistään kello 07:00, mutta pyöräremontin vuoksi lähtö viivästyi. Kahdeksalta sitten pääsin matkaan. Kaupunki oli hiljainen, ilmeisesti vapun aatto oli kuten aina aikaisemminkin saanut väsytettyä ihmiset – kaupunki nukkui. Linnut sentään olivat äänessä, varsinkin nyt kun aurinko paistoi kirkkaasti pilvettömältä taivaalta. Ensimmäinen huomattavampi havainto tapahtui Teollisuustien risteyksessä. Korkealta taivaalta kuului yksinäisen kurjen valittava huuto. Lintu lensi kohti luodetta, vastatuuleen surkealla äänellä huutaen. Mieleeni tuli 28.4. Tykölänjärvellä Pykälänvuoren suunnalla jäällä seisonut yksinäinen kurki, joka säännöllisin välein huusi surkeasti, aina kun kaulushaikara piti taukoa. Lieneekö samainen lintu ollut kyseessä käydessäni muutamaa päivää myöhemmin Myllyniitynojan koskialueella? Ensin se lensi huutaen ylitseni korkealla kohti koillista. Palatessani se matkasi Rimminkallion yli lounaaseen ja Vanhassakylässä tapasin sen lentämässä kohti Tikinmaata.


                                Yksinäinen kurki matkalla jonnekin

Nyt tämän päivän matkalla Vanhankyläntien varrella omakotitalon omenapuussa lauloi ja ruokaili pajulintu ja pensasaidoissa silputtivat pikkuvarpuset. Räkättirastaat kuljettivat tien varsilta pesänrakennusaineksia rakenteilla oleville pesilleen, samaa tekivät myös punakylkirastaat. Muutaman kerran pysähdyin kun punakylkirastas lauloi sopivasti tienvarren matalan kuusen latvuksessa, mutta aivan sama vaikka olisin ajanut ohi, kuvata linnut eivät antaneet. Niinpä sitten tyydyin seuraavaksi variksen kuvaamiseen Leppäjärven talon luona. Leppäjärven pellolla rastaat mekastivat ja töyhtöhyyppä kurmootti ohi lentävää varista. Matkan toinen tiltaltti lauloi kuivuneen koivun latvuksessa ja korkealla kuusen latvassa toinen pikkulintu. Kiikarilla en saanut linnun lajista tolkkua, jollain tapaa se vaikutti sieppomaiselta, mutta kun ei mennyt jakeluun niin ei, mutta josko kuva selventäisi asian tilan, outolintu mikä outolintu. Kuvakaan ei tuonut valaistusta. Samassa tienvarresta lähti lehtokurppa nuhanenäisesti äännellen ”jhääh, jhääh – jhääh, jhääh!”


                               Outolintu

Ennen Kangasalan rajaa, Saukonkorvesta Iso Leppäjärveen kulkevan ojanvarsirääseiköstä kuului peukaloisen temperamenttinen, voimakas laulunsäe johon keltasirkun sinnikäs laulu tuntui hukkuvan. Punarinta helisi, metsäkirvinen lensi laululentoa ja mustarastaan huilu taustalla sai metsänreunan kuulostamaan konserttisalilta. Juuri ennen Ahvenjärven tienristeystä pyypari tepasteli keskellä tietä, pöristen pakolentoon tullessani sopivasti niiden näköpiiriin. Oli onni että e ollut ehtinyt (laiskuuttani) vielä vaihtamaan talvirenkaita kesärenkaisiin, sillä Ahvenjärventie oli kunnostettu, vaan ei polkupyörää varten. Uusi sepelipinta tiellä teki ajosta lähes holtittoman, mutta onnekseni tätä hauskuutta kesti vain puolitoista kilometriä ja olin Kivivuoren vanhan Ajoksen ja Nesteen välisen ratastien kohdalla.


                               Peippo


Kivijärveltä kuului teeren ja vastapuolelta sepelkyyhkyn kujerrus. Katsellessani ympärilleni ennen kuin aloin taluttaa pyörääni tienvarteen lensi mäntyjen välissä kalatiira, yllättävää että se muutti täällä sydänmaalla eikä selkävesiä myöten. Kivivuoren lounaisrinteen vanha kuusimetsä oli talven aikana saanut matkata runkoina muualle, rinnemaa oli kalliomännikköön saakka autiona. En tällä kertaa kulkenut tuttua polkua vuoren laelle vaan kiersin myllynkivialueen kautta ja kaakkoispuolen jyrkänteen alitse vuoren päälle. Jyrkänteen alla lähti suoalueelta koppelo jo kaukaa edestäni pakolentoon, kaartaen puiden välistä jyrkänteen reunan yli näkymättömiin. Jyrkänteen päälle päästyäni pidin lyhyen lepotauon. Kuuntelin järripeippojen ryystämistä ja kaukaista korpin korrausta. Jossain Halkohaavan suunnalla lensi äänten perusteella laulujoutsenpari, keskustellen kohti pohjoista.


                                Kalatiira matkalla pohjoiseen

Matka jyrkänteeltä määränpäähän kävi Kivivuoren pohjoisrinnettä ja oli varsin haasteellinen kulkea. Kiertelin lähinnä sammaljuotteja, sillä jäkäläpintaisella rinnemaalla ei kosteuden liukastamalla jäkäliköllä pysynyt kuin hetkittäin liukumatta ja pystyssä. Onneksi olin valinnut tämän reitin, sillä vakituista reittiä vuoren laen yli olisi päässyt lähestulkoon liukumalla pääosan matkaa alaspäin. Täällä vasta kuulin ensimmäisen kulorastaan laulavan ja jossain vuorenrinteen alla lauloi taas peukaloinen. Laskeutuessani suonotkelmaan huusi kurkipari Kivijärven suunnalla ja valtaojan ylitettyäni nousin pienelle kalliolle ja olin määränpäässä. Pesämänty oli edessäni, pesä edellistä kertaa heikommassa kunnossa – mutta ehkä tänä kesänä!



                                Kivivuoren rinnemaata

Tauko paikalla ja paluu takaisin vuoren rinteelle, mutta nyt en noussut ylös saakka vaan kuljin rinnemaata vuoren länsipuolella, kunnes pääsin louhikkoisen osuuden ohi ja laskeuduin vielä ”elossa” olevaan vanhan kuusimetsän hämärään. Täälläkin peukaloinen, järripeippoja ja muutama laulurastas koetti häivyttää korkealla kuusen latvuksessa laulavan rautiaisen hennon säkeen kuulumasta. Ylhäällä rinteellä lauloi kirjosieppo ja hieman ennen kun tulin aiemmin mainitsemalleni hakkuuaukolle hippiäinen kuulutti kaikille omistavansa tämän reviirin.


                               Kivijärvi oli vielä jäässä

Ylitettyäni hakkuuaukon kiersin kallionotkelman kuusinäreikön ja kallion rinnettä männikön kautta Kivijärven koillisrantaan. Järvi oli jäässä ja teeri oli lähtenyt, ainoastaan korppi lensi kaukana metsän yllä kohti Nälkäkalliota. Kiersin järven rantaa sen eteläpäähän katsomaan vaiverojen tilannetta. Kukat olivat vielä nupullaan, mutta osa jo ennakoi aukeamista. Pienen tauon jälkeen, jolloin olin kuulevinani hiirihaukan naukumisen. Päädyin kuitenkin närheen vaikka ääni olikin varsin luonteenomainen hiirihaukalle, närhi ei matkimisessaan juuri erehdy. Erehtyy usein rääkäisemään omalla äänellään kuten teki tässäkin tapauksessa. Samalta suunnalta kuului palokärjen kuikutus ja tämä ei närhen imitointia ollut.

                                Mopsi 


                                Vaivero valmistautuu kukkimaan

Lopulta olin OIVAllisen pyöräni luona ja matkalla takaisin kotiin päin. Samaiset pyyt hätistin taas metsäautotieltä pakolentoon. Tiltaltit lauloivat vielä kuten tullessa ja kurjet huusivat Korentijärvellä. En tällä kertaa ajanut kaupungin kautta vaan kiersin Pispantallin ja Holmin kautta Vuolteelle josta Tavaksentietä kotiin. Holmilla yhytin kahden variksen seurasta mustan variksen, jonka hartioilla oli variksen harmaata. Haapasaaressa varis ja naakkaparven mukana kierteli nuori mustavaris ja näiden havaintojen jälkeen saatoin jättää tuon vuosittaisen Kivivuoren retkeni muistojen joukkoon, taas kerran miellyttävien muistojen kera. 

                                Ahvenjärventie