sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Loppiaisen lintulaskenta

Loppiaisaamu valkeni yhtä hitaasti kuin joulukuun muutkin aamut. Vasta yhdeksältä alkoi olla sen verran valoisaa, että oli hyvä harkita lähteäkö laskentaa suorittamaan, vaiko ei. Kun kerran ei juuri tuolla hetkellä satanut päätin sitten lähteä, ja vartin yli yhdeksän aloitin laskennan Laiskanmäen alta. Ensimmäiset linnut tulivat vastaan jo heti Laiskan pellonreunan metsänlaiteella, sini- ja talitiaisparvi. Puolenkymmentä sinitiaista ja muutama talitiainen, mutta ei sitten mitään metsätiaisia hömö-, kuusi- tai töyhtötiaista.



Linnut olivat lähestulkoon uupeluksissa, varsinkin normaalit varislinnut, varikset ja harakat olivat vallan hukassa. Yleensä niitä on ennen Kärsän mutkia kertynyt muutama kymmenen, mutta nyt vasta ensimmäinen varis kasurissa. Sekin oli jäädä huomaamatta, mutta pari raakkumista paljasti pellonsyrjän kuusen oksalla istuneen harmaatakin. Kärsänlahti oli jäässä, eikä Peltosaaren sivussa ja Huhta- sekä Viitasaaren edustan sulavesialue oli myös tyhjä vesilinnuista. Samoin oli Mallasselkä Leppälän kohdalta kiikaroidessani täysin tyhjillään.


    Punatulkku

Valon määrä ei auringon nousun jälkeen lisääntynyt pätkääkään, oli vain tuollainen sumupäivän kaltainen hämärä, vaikka sumua ei juuri ollut. Ja miten olisi olutkaan kun lämpötila oli lähes kuusi astetta lämpimän puolella. Tuntui varsin kohtuuttomalta, että Laiskan peltojen jälkeen oli vain yksi sinitiainen ja tuo Kärsän varis, kunnes Leppälän jälkeen kaksi harakkaa herätti maisemaan jonkinsortin eloa. Sitten alkoi tapahtua kun hieman ennen Lukonmäentien risteystä pyörätien ja pellon välisellä paju-, leppä- ja koivurääseiköllä liikkui tiaisparvi josta laskin kuusitoista sinitiaista ja kahdeksan talitiaista.


    Töyhtötiainen

Lukonmäentielle käännyttyäni vasemmalla puolen pellon laiteen koivun latvasta sain kiikarin näkökenttään sentään parikymmentä keltasirkkua. Tästä se sitten alkoi, linnut olivat heränneet ja lähteneet lopulta liikkeelle. Keinumäen kohdalla lensi närhi tien yli ja lepatteli peltojen yli kohti Pyykkikalliota. Heti tämän jälkeen tienvarren haavan latvassa taas kuusi keltasirkkua ja korkealla taivaalla matkasi kohti etelää kahdeksan harmaalokkia tiiviissä parvessa. Tervaniityn kohdalla ruokaili koivuissa yksitoista sinitiaista ja puolenkymmentä talitiaista.


    Kuusitiainen

Sitten tulikin tienristeys, josta piti lähteä kulkemaan korpitaivalta. Noustessani ensimmäistä mäkeä, haapavitikosta pörisi kolme pyytä pakolentoon. Virokeskin kärrytiellä oli tehty muutamassa kohteessa rumputöitä ja savea oli nilkkaan saakka, tie oli muutenkin lähestulkoon pelkkää liejua joten kävely oli jonkin asteista luistelua. Juuri hieman ennen Virokeskin pellolta poistuttuani silmäsin vielä kiikarilla pellonlaiteen kuusten latvat. Samalla osui silmiini kahdentoista harmaalokin parvi joka sekin matkasi samaan suuntaan kun aiemmin näkemäni harmaalokkiparvi. Virokeskin ja Hassunniityn välillä kuunnellessani kuulin hiljaista naputusta ja poikkesin pienen matkaa polulta määrittämään korkealla kuusen latvuston oksien välissä puuta kuorivan pohjantikan.


    Pohjantikka

Hassuniityn halki kulkiessa kengät puhdistuivat savivellistä kun lotistelin vetistä peltoa, jonka pinta upotti lähes nilkkaan saakka. Kun vielä heinätupolla hankasin kengät puhtaaksi, tuntui kävelykin taas paljon kevyemmältä. Siinä puhdistuspuuhailun ohessa kuulin palokärjen kuikutusta Karhunkallion suunnasta. Hassuniityltä lähtevä kolmensadan metrin tienpätkä olikin sitten kuiva ja hyvin hiekoitettu. Ainoa mikä hiukan harmistutti, oli tien oikeanpuoleisen metsän tuleva kohtalo, kun metsän läpi näkyi ”kauniisti” Tervaniityn puoleinen valoisa hakkuuaukko puiden lomasta.

Kääntyessäni polulle joka oli yhteysreittinä Iso-Hietasiin johtavalle metsätraktoritielle, lähti pellon syrjästä kaksi pyytä. Linnut lensivät pellon yli lopulta tyypillisesti siivet kuperina liitäen pellonreunalepikkoon. Ennen tuloani Iso-Hietaseen, lähellä Karhunkalliota pieni metsätiaisparvi ylitti tien. Kaksi hömötiaista, kolme kuusitiaista, kolme töyhtötiaista ja kaksi hippiäistä sekä kaksi puukiipijää. Yllättävästi Iso-Hietasen ohittavalla voimalinjalla matkasi korkealla yksinäinen harakka kohti Niittymäen tilaa.


    Pyy

Iso-Hietasen metsäautotielle päästyäni pidin mehutauon ja silmäilin taimikoiden yli hyvällä näköalapaikalla ympärilleni, kaksi teertä oli parkkeerannut kaukana taimikon yläpuolella näkyvälle kelopuun oksalle. Juuri kun olin jatkamassa matkaa, lensi kahdeksantoista yksilön urpiaisparvi tienlaiteen koivikon puiden latvoihin josta ne hetken kuluttua jatkoivat matkaa eteenpäin. Lieneekö urpiaisten lähtöön syynä ollut ylitse lentävä komea naaras kanahaukka, joka sai kaukana olevat teeret kuitenkin karkuteille. Hietasen jälkeen tienvarressa pyrähteli tienpenkalla ja tienvarsipuissa tiaisia ja hippiäisiä, hömö-, kuusi- ja töyhtötiaisia sekä muutama sini- ja talitiainen.


   Kanahaukka

”Bermudan kolmiolta” kuusinäreiköstä lähti teerinaaras ja sitten tienvarressa oli jokin tumma möykky. Oletin sen olevan jostain tiellä kulkeneesta metsäkoneesta pudonnut sammaleen pala. Lähemmäs tultuani se kuitenkin alkoi näyttää enemmän irralliselta hiukan kirjavalta ruohotuppaalta. Kiikarit silmille ja kas! Koppelo katseli minua olkansa yli ja minä tietysti hitaasti ottamaan kameraa laukusta. Kun sain kameran sitten lähestulkoon valmiusasemiin, niin tokihan tuo naisenryökäle otti ja lähti, jättäen minut räpläämään kameraa tyhmän näköisenä. No naisiinhan ei voi koskaan luottaa, kamera tietysti nyt varoiksi kaulaan roikkumaan kiikareiden kanssa kolisemaan.


   Närhi

Kairantielle tullessani lensi käpytikka käpy nokassaan jonnekin männikön sokkeloihin pajalleen. Seuraava laji olikin laskennan toinen närhi kun se rääkyen lensi Kairankorven kohdalla kohti ”kultakaivosaluetta”. Heti sen jälkeen tien oikealla puolella olevan kuivuneen kuusen rungolla ruokaili pohjantikka. Tästäkään en saanut selville sukupuolta siksikin kun oli todella hämärää ja tikka korkealla eikä päälakea alahaalta päin nähnyt. Tullessani peltoalueelle Pellonreunassa kierteli tiaisparvi, matkaten kohti läheistä taloa ja ilmeisesti siellä olevaa lintulautaa. Pellon yli lentäviä lintuja oli kohtuullisen paljon helpompi laskea kun puissa hyöriviä lintuja. Kahdeksantoista sinitiaista, yhdeksän talitiaista ja mukana kulki kolmen punatulkun ryhmä. Viimemainitut olivat sitten lopulta laskennan ainoat, yksi koiras ja kaksi naarasta.


    Käpytikka

Kairantien hevostilan liepeiltä löytyi kolme varista ja kaksi harakkaa, mutta nyt olivat useasti paikalla maleksineet naakat poissa, ilmeisesti kaupungin iloisissa riennoissa. Käpytikka naputteli Kairantien ja kaapelintien risteyksen lähellä olevassa suuressa raidassa käpyä ja ojan pohjalla oli kaksi pientä lintua ilmeisesti juomassa. Lähemmäksi tultuani nuo hiirulaiset pyrähtivät tienvarren reunapensaisiin, vihervarpuspari. Honkisuontien risteyksessä taas tiaisparvi toistakymmentä sinitiaista ja puolenkymmentä talitiaista. Hallamäen jälkeen tienvarren männyn oksalle ilmaantui yksinäinen töyhtötiainen, ja vaikka kuinka tähystelin ja kuuntelin, muita lintuja ei lähistöllä näkynyt. Vasta Sudenkuopantien risteystä vastapäätä pellonlaiteella löytyi lisää tiaisia taas sinitiaisia enemmän kuin talitiaisia. Kaapelin pellolla ruokaili kaksi harakkaa ja varis.


   Vihervarpunen

Hiukan ennen Rinkarintietä lähti tienvarren puista hakkuuaukon jälkeen kaksi pyytä ja sen jälkeen vai palokärki joka hiukan ennen Irjalaa mekasti ”Ilveskallion” suunnalla Kokkolan itäpuolella. Irjalan risteyksessä päättyi laskentareitti, mutta sen jälkeen sitten alkoi olla varislintuja vaikka kuinka. Kun ne olivat olleet laskentareitillä lähes yksittäisten varassa, täällä niitä oli kymmenittäin omakotitalojen pihanurmikoilla ja pihapuissa. Eräänkin talon ruokintapaikalla rasvapötkön kimpussa roikkui kolme naakkaa ja kymmeniä oli yrittämässä osingoille. Variksia ja harakoita vaikka muille jakaa, mutta ne eivät sitten enää kuuluneet laskentaan, joten ehkäpä Jukka oli niistä joitain päässyt kirjaamaan. Iltapäivä alkoi jo hämärtyä kellon ollessa puoli kolme iltapäivällä. Sadetta ei kaikeksi onneksi koko aikana tullut eli siinä suhteessa retki oli täysin tyydyttävä ja lajimääräksi sopivasti 22.
    Palokärki 



lauantai 26. lokakuuta 2013

VLH:n joutsenbongausretki 26.10.2013



Pieni porukka uskalsi lähteä harmaaseen aamuun, kahdella autolla selvittiin liikenteeseen auringon noustua. Peräkkäin sitten suunnattiin kohti Sääksmäkeä, sieltä Linnasten kautta Käyrälään, Naulin aukeille ja Jalannille, missä jakauduttiin kahteen ja puolet lähti Valkeakosken itäpuolelle, puolet Vesilahdelle.

Ensimmäiset joutsenet löytyivät heti Mattilan kylästä, missä tasan 50 lintua oli aamupalalla pelloilla. Ihan mukava aloitus. Sen jälkeen joutsenia näkyikin pääosin pelloilla siellä sun täällä, muutama pikku parvi myös vesistöissä. Kokonaissumaksi tuli 274 joutsenta, joista nuoria oli vain 47, eli aikuispukuisia oli 227, todennäköisesti suuri osa esiaikuisia pesimättömiä lintuja. Parvia oli yhteensä 14. Eli joutsenia kyllä piisaa täällä vielä varmaan myöhään syksyyn, ellei sää tästä radikaalisti kylmene.

Retken paras havainto oli ehkä harmaapäätikka Kuurilassa. Kalalokkeja oli pelloilla vielä paikoin, isoin parvi noin 40. Kanadanhanhia näimme kaksi parvea, 3 + 14 lintua. Vettä alkoi satamaan retken loppupuolella vähän reippaamminkin, mutta se ei juuri laskentaa haitannut, onneksi.

Ensi syksynä sitten uudelleen! Kiitos osallistujille!

Leyhyttelyä. Kuva: Mari Saarela

maanantai 21. lokakuuta 2013

Iso hiiripöllövaellus käynnissä


Viimeisen 30 päivän aikana on VLH:n alueella tavattu ainakin 14 hiiripöllöä. Itse en muista näin voimakasta vaellusta koskaan olleen ja nyt onkin erittäin hyvät ellei peräti varmat mahdollisuudet nähdä näitä sympaattisia pohjoisen pöllöjä täällä etelässä. Havaintopaikkoja voi katsella Tiirasta, tai sitten vaan lähteä kiertelemään maaseutua, hiiripöllöjä voi löytyä nyt melkein miltä vaan pellolta tai hakkuulta.

Hiiripöllöt ovat myös hyvin luottavaisia, joten niiden kuvaaminen on varsin helppoa. Oheisen kuvan pöllö oli 23. syyskuuta Kuohenmaassa Kangasalantien varressa.

- Olli -

perjantai 13. syyskuuta 2013

Syyslinturalli 6.-7.9.2012

Syyskuun alkupuoli on juuri niitä aikoja, jolloin sääksi kalastaa viimeisiä kertoja. Harmaahaikarat kiertävät lintujärvillä ja selkävesien matalissa lahdelmissa, suurin osa lajin nuorista linnuista on tullut maahamme Suomenlahden eteläpuolelta syksyä viettämään. Isokoskelot alkavat parveutua kymmenien, jopa satojen lintujen suurparviksi. Lintuharrastajat ovat kesän hiljaiselon jälkeen aktivoituneet muuttavien lintujen seurantaan. Valkeakosken Lintuharrastajien perinteinen syyslinturalli on myös yksi lintuharrastuksen taitekohta.


    Konhon sillalla, optiikan esittelyä.

Ensimmäinen paikallinen linturalli näki päivänvalon jo 5.9.1981 eli yli kolme vuosikymmentä sitten. Tämänsyksyinen linturalli oli siis laskujeni mukaan 33 kisa, siitä mikä joukkue näkee tai kuulee eniten lintulajeja yhden vuorokauden aikana. Ralli alkoi perjantaina iltapäivällä kello 17 ja päättyi seuraavana päivänä lauantaina iltapäivällä samaan aikaan. Kuten aikaisemmillakin kerroilla joukkueiden määrä ei noussut kovin korkeaksi, mutta tällä kertaa useiden päällekkäisyyksien vuoksi rallista oli jäänyt pois joukkueita jotka aiemmin olivat kuuluneet ”vakiokalustoon”. Toisaalta voi vain arvailla onko myös jonkinlainen väsymys iskenyt harrastajiin, sillä onhan tämäkin eräänlaista kärsimysornitologiaa.

Kaikesta huolimatta kaksi joukkuetta oli silti lähtenyt liikkeelle, ei välttämättä ”veren maku suussa” metsästämään suurta lajimäärää, vaan osaksi retkeilemään pitemmäksi aikaan hyvien harrastajaystävien seurassa. Näin myös joukkue, jossa itse olin mukana havainnoimassa syksyistä lintumaailmaa. Linturallissahan on kyse siitä, mikä joukkue näkee tai kuulee eniten eri lintulajeja.


    Isokoskelo

Lähdimme liikkeelle saatuamme joukkueen täysilukuiseksi ja näin ensimmäisenä iltana meitä oli taas se neljän vakiporukan määrä, joka näinä vuosina on yhteen muotoutunut – kuin Gordionin solmu. Suuntasimme ensiksi hakemaan niitä lajeja joista useimpina aikaisempina vuosina vain haaveiltiin, siis kahlaajia. Linnasten alueella oli jo kuukauden päivät ollut peltoalueelle muodostunut laaja vesialue, jota nimitettiin harrastajien keskuudessa ”Linnastenjärveksi”. Matkalla tuohon kohteeseen onnistuimme saamaan jo kymmenen lajia, ensimmäinen eli aloituslaji oli närhi, jota paikoin paskonärheksi, sittunärheksi, ruikkunärheksi ikävästi kutsuttiin joissain päin kaunista isänmaatamme. Toki yksi mukavakin nimi tuolta paskaisempien joukosta löytyi, Taivassalossa ja Kustavissa sitä kutsuttiin kansan parissa perunateereksi. No, joka tapauksessa hieman ennen ”Linnastenjärveä” pysähdyimme Tarttilassa tutkailemaan paikallista peippoparvea ja samalla kiinnitimme huomion kohti lentävään ’käpytikkaan’ tämä kuitenkin lähemmin tarkasteltuna osoittautui valkoselkätikaksi, kaiken lisäksi vanhaksi linnuksi.


    "Linnastenjärvi"

Tuon tämänvuotisen, ainutkertaisen lintuharrastajien paratiisin Linnasten peltolammikon saaliina olikin toiset kymmenen lintulajia, niistä viisi kahlaajaa. Tuntuuhan se hienolta kun muistaa aikoinaan Kalatonlahden kaatopaikan lietteet, jossa itse näin ensimmäiset mustavatsaiset aikuiset suosirrit, kuovisirrit ja pulmussirrit. Tervasaaren Sahanlahden lietteet olivat toinen kahlaajapaikka, vaikka itse en siellä edes muista käyneeni kahlaajia etsimässä. Minulle riitti Kalatonlahti, josta hajusta huolimatta tuli yksi säännöllinen havaintokohde. Joka tapauksessa tuntui hienolta seurata nuorten ystävien intoa heidän selatessaan kaukoputkien avulla kahlaajien ja sorsalintujen paljoutta. Täällä oli myös rallin toinen joukkue, joka oli jo ehtinyt hakea kaikki mahdolliset lajit ja kiirehtivät sitten taas toisaalle. Vaikka kanahaukka ei meidän haaviimme jäänyt tällä kertaa, saimme sitä vastoin selän takana saalistavan isolepinkäisen lajilistaamme.


    Suosirri

Jatkoimme matkaa pieniä pysähdyksiä tehden Linnasista Hopeavuorentietä aina Patavuoren kalliolouhosalueelle, jossa vielä törmäpääskyjen autiot pesäkolot muistuttivat kesäisestä pääsky-yhdyskunnasta. Matkalla tänne lajilistaan kertyi kuusi lisälajia, mutta vasta Pikku Patavuoren metsäautotien varressa löysimme käpytikan, joka lajina on joskus oman rallihistoriani aikana jäänyt löytymättä. Tämän jälkeen ylitsemme lensi kohti Linnasten ja Kuurilan peltovainioita, puunlatvoja hipoen kahden lähekkäin matkaavan kurkiparven äänekkäät aurat. Lisää kurkia ruokaili sitten Metsä-Paavolan ja Käyrälän peltoaukealla. Lisäksi Lontilanjoen rantoja seuraili naaras sinisuohaukka, jolle koetimme selittää, että häipyisi, mutta kun ei niin ei. Toinen rallijoukkue saapui kahden auton saattueena ja tottahan vaikka koetimme kuinka harhauttaa, nämä ”sisun” sieltä noukkivat.    

Tälle ensimmäiselle päivälle valoa riitti vain hiukan reilu neljä tuntia, mutta lintulajeja saimme listalle silti varsin mukavasti, peräti 38 lajia. Viimeisinä vielä katsellessamme Vedentaalla kanadanhanhiparvea, lensi ylitse noin 80 mustalinnun tyypillinen muuttomuodostelma jossa edessä lentää rykelmä lintuja ja sen perässä yksi tai useampi nauhamainen lintujono. Hetki mustalintujen jälkeen kuului korkealta taivaalta vielä kaakkurin tuttu lentoääni. Kopolantiellä kymmenittäin rastaita ylitti hämärässä tietä auton edessä.

   Kanadanhanhia Kankaronpäässä

Lauantaina lähdimme liikkeelle vasta päivätyöläisten aikaan kello seitsemän. Haukansilmällä oli nyt muuta menoa, joten olimme jo lähtiessä pahasti alakynnessä vastustajiin nähden. Heti aamusta alkoi kertyä lajeja jotka olivat puutelistalla mutta joka tapauksessa helposti havaittavissa. Tali- ja sinitiainen, punatulkku, mustarastas ja kesykyyhky löytyivät ensimmäiseksi. Mahlianmaan Marjosaaren jo osin maisemoidulle kaatopaikalle tullessamme häiritsimme saalista väijymässä ollutta kanahaukkaa. Tuon kanahaukan lisäksi löytyi yhdeltä seisomalta kaksitoista lajia mukavimpana tikli, leppälintu, lapinkirvinen ja pikkutikka. Lapinkirvisiä oli kaksi lintua, jotka viipyivät kuusen latvaoksilla varsin pitkään ja nyt oli helppoa selvitellä lajin värituntomerkkejä. Holmilla lensi närhimäistä lentoaan palokärki poiketessamme Kalatonlahdelle. Tosin tätä retkemme ainokaista kauempana lentävää palokärkeä itse epäilin närheksi, mutta Juha Haukansilmän kouluttamana tarkisti linnun kiikarilla ja niin oli minunkin todettava, että ei pidä aina uskoa ensimmäiseen mielleyhtymään jonka näköhavainto takaraivossa aiheuttaa. Kalatonlahdelta saimme sitten vain kolme uutta lajia pajusirkun, ruokokerttusen ja mustapääkertun.


   Harmaahaikara

Ajomatka kaupungin itäpuolelle Mälkiäisiin toi lajilistallemme hieman ennen Tykölän Isovainiota tien yli lentävän naaras varpushaukan ja Huijaantieltä nuolihaukan. Tämä sirppisiipinen jalohaukka kisaili pellon yllä serkkunsa tuulihaukan kanssa. Aikeenamme oli käydä katsastamassa Kariniemen rannassa Vanajanselkää mutta Kariniemessä oli satapäinen porukka bailaamassa, joten käännyimme takaisin ja suuntasimme toisen kerran Linnasiin. Matkalla lensi Viidennumeron pengertiellä vierellämme harmaahaikara samaan suuntaan. ”Linnastenjärvellä” hetken kiikaroinnin jälkeen ajoimme Toijalaan missä pysähdyimme lounastamassa. Ruokailun jälkeen ajoimme Lempäälään Ahtialanjärvelle joka oli oikeastaan osin pettymys vähäisen lintumäärän vuoksi. Tosin yksi yllätys meitä kohtasi kun seurasimme parinkymmenen tyllin lentoa Lokkisaaren päällä. Jostain taivaalta syöksyi kookas petolintu kohti tylliparvea. Tyllien tiivistäessä parvea peto, joka osoittautui jalohaukaksi, joutui törmäystä välttääkseen vetämään jarrut kiinni ja kaartamaan kauniisti pystysuoraan ylös. Tulevaisuus näyttää mikä petolintulaji oli kyseessä, sillä mihinkään aiemmin näkemäämme petolintuun sen tuntomerkit eivät sopineet. (Nyt sitten myöhempien aikojen ”jälkikatselmuksien” ja asiantuntijalausuntojen jälkeen pedon on päätelty olleen nuori muuttohaukka, joilla on melkoisesti muuntelua, niin pään kuin siipien ja selän värityksenkin suhteen). No minulle tuo riittää, sillä kaiken kaikkiaan pedon aikaansaama näytös oli yksi upeimpia joita olen pitkän harrastushistoriani aikana nähnyt. Ahtialanjärvi antoi tuon jalohaukan lisäksi vain neljä uutta vesilintulajia.

    Korppi

Loppuaika menikin kuten aina aikaisempina vuosina, uusia lajeja ei tuntunut irtoavan enää millään, Kävimme vielä Saarioisjärven Lapinnokassa jossa saalisteli pari nuolihaukkaa ja päämäärättömän tuntuisesti korkealla lentävä harmaahaikara. Paluumatkalla harjupolun männyissä muutamia hippiäisiä listalle, mutta tornille mennessä Juhan kuulema puukiipijä jäi meiltä muilta kuulematta. Nyt päädyimme lopulta siihen, että oli vain jäätävä paikalleen sopivalle alueelle ja odoteltava. Olimmekin hetken Linnasissa Kalvolan rajalla sekä ”Linnastenjärven” rannalla aikaa viettämässä. Juhan kännykkä soi ja saimme tiedon, että kun porukkaa on näin vähän, pidetään purku heti viiden pintaan. Näin pääsimme sitten toisen kilpailevan joukkueen kanssa vertailemaan saalistamme. Jäimme kun jäimmekin toiseksi tuloksellamme 76 lajia (tähän kun lisätään tuo aiemmin mainittu isofalco kaunistuu lista yhdellä eli 77 lajia), kun voittanut joukkue keräsi komeat 93 lintulajia. Vielä lopuksi tähän mieleeni retken aikana tullut Esko Valtaojan mainio oivallus kirjassa ’Ihmeitä kävelyretkiä kaikkeuteen: ”Lintubongareita roikkuu Suomessa joka puun oksalla, mutta kärpäsbongareita kuuluu olevan vain kourallinen. Kuitenkin kärpästen sukukuntaan kuuluu kymmenen kertaa enemmän lajeja kuin lintuihin, ja paljon monimuotoisempia, ihmeellisempiä, ja huonommin tunnettuja lajeja sitä paitsi.”



    Tästä Ahtialanjärven kummajaisesta asiantuntijat tekivät sitten nuoren muuttohaukan

Siksi kai olen vuosi vuodelta enemmän ja enemmän suunnannut harrastusaktiivisuuttani hyönteisten suuntaan. Tosin on todettava, että syyslinturallissa aion olla mukana niin kauan kuin liikkumaan pystyn – vaikka yksin. Täytyy olla iso asia jota ei pysty siirtämään ennen kuin nyt jo ensi vuoden syyskuun ensimmäiselle viikonlopulle merkitsemäni ”Syyslinturalli 6.-7.2014” viivataan yli ja jätetään käymättä, on tämä siksi mahtava kokemus pelkästään jo ystävien vuoksi.

    Ehdittiin rallin aikana kuvaamaan perhosiakin

lauantai 25. toukokuuta 2013

Retki 25.5.2013

Olen usein kirjoittanut ystävien kanssa retkeillessä ns. retkikertomuksen, jonka lähetän yleensä mukana olleille. Ohessa tällainen näytteeksi tämän 25.5.2013 aamupäivän retkestä. Yleensä ne ovat pitempiä ja sisällytän niihin erilaisia detaljeja. Tietoja eri paikkojen tai asioiden historiasta, mutta tällä kertaa kirjoitelma jää hieman vajaaksi siinä suhteessa.

    Phragmitespikkulepinkäinen Rapolanlahdella

Haukansilmä, herttua ja erakko luonto- ja kuvausretkellä


Edellispäivän sateentihruinen sää oli yön aikana muuttunut täysin vastakkaiseksi. Aurinko nousi jo ennen viittä sinisenä hohtavalle pilvettömälle taivaalle. Lievä tuulenhenki enteili iltapäiväksi jo kunnollista puhuria, mutta maastoon lähtiessä tuuli oli vielä heikko ja lämpöasteita lähestulkoon kymmenen.
    Haukansilmä ja Juhana herttua kurvasivat pienellä punaisella parkkipaikalle sovittuun aikaan ja matka maakuntaan alkoi. Suuntasimme ensiksi Sääksmäen kirkon suuntaan, jossa tällä kertaa olivat viimepäivinä tulleet siivekkäät. Kirkon kautta Voipaalan alla kulkevalle Rapolankujalle ajaessamme hautausmaan kiviaidan kolosta lähti västäräkki. Viitakerttunen Voipaalan alapuolella lauloi laiskanlaisesti ja syy selvisi hetimiten. Naaras oli myös saapunut paikalla ja nyt ei ollut aikaa juurikaan laverteluun, kosintamenot veivät pääosan ajasta. Tätä ihmetellessä kolmen ääneti lentävän laulujoutsenen ryhmä matkasi kohti Viidennumeroa.

    Viitakerttunen
   
  Voipaalan puistossa lauloi lehtokerttu, mutta aiempina päivinä paikalla ollut satakieli oli nyt vaiti. Tosin oli mahdollista, että se oli muuttanut lähemmäs tunnettua säveltäjää, aivan takapihalle. Sillä se ”Sääksmäkitalon” tuntumassa paukutti kastanjetteja varsin kuuluvasti. Ylempänä Voipaalan puistossa muiden peipon, pajulinnun vihervarpusten äänten takaa kuului muutaman kerran mustapääkertun huilumainen säe. Kolopökkelön liepeillä mekastivat naakat.
    Siirryimme tämän jälkeen Rapolan pihapiiriin, jossa tuttu mies kiikaroi tammen latvassa laulavaa viitakerttusta. Jäimme hetkeksi juttusille ja kuuntelimme edellä mainitun lisäksi läheisyydessä reippaasti musisoivaa satakieltä. Pajulinnun haikea säe taustalla kilpaili laulurastaan tarinoinnin kanssa ja sekaan sirahteli harmaasieppo. Jostain Rapolan päärakennuksen kulmalta kuului hernekertun säksätys sekä mustarastaan varoitteleva kotkotus.
    Rapolanlahdelle ajaessamme rinnelaitumen kuusen latvassa suki höyheniään kottarainen. Lahdella korrasivat silkkiuikut, koiras pikkulepinkäinen kierteli ruovikossa ja ruokokerttuset pitivät laululentokonserttia. Lopulta mustanaamarinen lepinkäinen kuitenkin lensi tien yli harjurinteen puolelle, muutaman pajusirkun ”pyynnöstä”. Kävimme katsastamassa pikkutikan kolopuun ja muutenkin rantalehtoon tutustumassa. Kirjosieppo lauloi kilpaa peipon ja pajulinnun kanssa ja kaukaa Saunalahden tervaleppäkorvesta kantautui mustapääkertun laulu. Rapolanlahdella oli varsin hiljaista, vain muutama kalatiira ja yksinäinen naurulokki kaukana lahden perukassa.

    Ruokokerttunen
   
  Ajoimme tuloreittiä takaisinpäin, kevätmielisiä rusakoita häiriten. Rauhalan koulun edustalla, monivuotisella reviirillä lauloi viitakerttunen. Jossain Häkärlän, Pohjan suunnalla vihelsi punavarpunen ja koulun takana rinnemaalla laulurastas toisteli säkeitään. Kelhin luona ei tällä kertaa kerttusta kuulunut, kuten usein aiempina vuosina. Pappilan risteyksen kohdalla rantalehdossa satakieli ja toinen lähellä Kruutilantien risteystä. Kruutilantien varressa viitakerttunen, varsin innokkaana laulamassa, vaikka silläkin totesimme olevan jo naaraan paikalla. Täällä lauloi Pappilanlahden rantalehdon kolmas satakieli ja tienvarren sähköpylväässä pesi taas tänäkin vuonna pikkuvarpunen.
    Viidennumerolla ja Rauttunselällä ei näkynyt mitään yllättävää silkkiuikut ja lokit pitivät huolen järvimaiseman elävöittämisestä. Matkalla räkättirastaat ”töyköttivät”, varsinkin yksinäinen lintu kuusen latvuksessa. Visavuoren risteyksen jälkeen tienvarren koivussa olevalle pöntölle lensi kottarainen ja Sillantaan suuntaan järvelle oli autiota. Päivölän tien varressa pysähdyimme ennen notkelmaa ja tutkailimme hetken hyönteisiä. Kevään, tai kesän ensimmäinen karttaperhonen osui nyt kohdalle ja muutama isolampikorento kierteli alueella. Lanttuperhosia, kukkakärpäsiä ja yksi marjalude. Lintuhavainnoista voi mainita Haukansilmän havaitsema ”pieni hiljainen lintu”, josta kysyttäessä totesi, että kun se ei ”puhunut mitään.”
    Päivölän mäen jälkeen ainoastaan naakkoja sekä yksi pensastasku, koiras istui sähköpaimenkepin päässä kuvattavana. Tarttilan paikkeilla taas naakkoja sekä tiellä västäräkki, joka osoittautui keltavästäräkkimäärityksen jälkeen viherpeipoksi. Eldoradoon tultaessa tien vasemmalla puolen lekutteli tuulihaukka, joka pudottautui maahan saakka, mutta lähti jatkamaan ilman saalista. Ennen Linnasten kylää ruokaili pellolla kaksi kurkea. Kunnan rajan tuntumassa, rajan molemmin puolin Kalvolan puolella 18 laulujoutsenta ja Valkeakosken puolella niitä oli yksitoista. Viimemainittujen parissa ruokaili koiras haapana. Rajalla olevissa pöntöissä oli kottaraisilla ruokittavana poikaset ja kaukana Itkon suunnalla ruokaili viisi kurkea. Kiuruja sekä töyhtöhyyppiä lensi ja ruokaili siellä täällä pelloilla, Hopeavuoren tien varressa ruokaili kuovi.

    Laulujoutsenet

    Radanvarsitiellä seurasimme kahden auroraperhosen matkantekoa, mutta linnuista havaittiin vain muutama naakka lennossa, lokkeja kaukana pellolla ja yksi varis ratavartijana radanvarren sähkölangalla. Koiras pikkulepinkäinen pasteerasi ojanvarren pajukossa ja kiurupari katosi siististi kylvetyn pellon mullokselle Valtakunnankujan varressa. Oikaisimme Santintien kautta Linnasten kylään ja Munteentielle. Tällä matkalla ei muuta mielenkiintoista ollut kuin parittelevat töyhtöhyypät, jotka suorittivat toimenpiteen nopeasti sen suuremmin nautiskelematta. Munteentien suoralla vain yksi kiuru lähti tien varresta lentoon.
    Lahisten puolella ei myöskään lintuja juuri näkynyt, tutkailimme sitten lähinnä perhosia, auroraperhonen tien varressa ja muutamia paatsamasinisiipiä sekä jokunen neitoperhonen. 130-tien varressa Kantalantien risteyksen tuntumassa koputteli palokärki sähköpylvästä. Loppumatkan ajoimme Huittulan kautta Hiistiön lehdon kohdalle, josta kirjasimme laulavan mustapääkertun. Tämän jälkeen Huittulan kylän läpi Annanmäkeen ja matkalla lintuhavainnot olivat kuovi, muutama varis ja sepelkyyhky. Kaapelinkulman jälkeen sai jo hyvällä omallatunnolla laittaa kameran laukkuun, ilman pelkoa siitä että vastaan olisi tullut vaikka isohaarahaukka.

    

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Tornien Taisto 2013 Ahtialanjärvellä

Ahtialanjärven torni 3.5. Kuva: Tom Eklund
Ilmatieteen Laitos lupasi vielä perjantai-iltana poutaa, jopa aurinkoa ja kesäisiä lämpötiloja. Siitä huolimatta varasin illalla talviset, vedenkestävät ulkoiluvarusteet, enkä lainkaan suotta, sillä ajomatkalla kohti Lempäälää alkoi vesipisaroita iskeytyä tuulilasiin.

Hieman siinä ajatukset synkkenivät kun sade koveni, tuli elävästi mieleen edellisvuoden taisto, jossa kyyhötimme Ahtialanjärven tornin alla jonkinlaisessa sateensuojassa. Tänä vuonna sade jäi kuitenkin onneksi varsin heikoksi ja loppui kokonaan ensimmäisen tunnin jälkeen.

Saavuin tornin parkkipaikalle noin 4:45, Ville siellä jo odotteli ja viritteli opastuskylttiä paikoilleen mahdollisia vieraita ajatellen. Kamat kantoon ja viimeinen siirtymätaival pellon yli rantaan, tornissa oltiin ajoissa ja Tomkin tuli hetken kuluttua perässä. Kaikki oli kunnossa kellon lähestyessä viittä, kaukoputket pystyssä, reput penkin alla sateelta hieman suojassa ja miehet pirteinä.

Ensimmäisiä lajeja oli paljon, vaikea sanoa mikä oli se ensimmäinen. Parikymmentä lajia havaittiin heti ensimmäisen varttitunnin aikana ja ensimmäisen tunnin jälkeen niitä oli kasassa jo 40. Yltiö-optimistisena tavoitteena meillä oli 75 lajia, realistisena 70. Viileän kevään vuoksi odotukset eivät siis olleet mitenkään korkealla.

Lokkisaari, Ahtialanjärven lintumagneetti. Kuva: Tom Eklund
Mukavia lajeja alkoi tulla kuitenkin heti aamusta. Matalapaine pudotti kahlaajia järvelle ja Lokkisaareen. Suokukkoja, valkovikloja, mustavikloja, liroja, kapustarintoja... Lokkisaari on tehnyt Ahtialanjärvesta todellisen "hot spotin", suuri kiitos saaren kunnostuksesta etenkin Rainerille ja Tatulle!

Tornien Taistossa Ahtialanjärven tornin heikkous on aina ollut tornin mataluus. Optimi torni olisikin nykyaikainen yli puiden latvojen nouseva iso, tukeva torni. Ehkä sekin vielä tuonne joskus nousee, kun aika vanhasta tornista jättää... Mutta siihen asti tosiasia on, että metsälajit jäävät Ahtialanjärvellä paitsioon. Tällä kertaa tuli kuitenkin muutama yllätyslaji, teerien pulputus kantautui tornille jostain kaukaa tuulen mukana, kuusitiainen lauloi lähimetsässä ja pikkukäpylintujakin kävi rantametsässä, samoin tikli poikkesi tornilla - mitään näistä emme ole havainneet paikalla aiemmissa Tornien Taistoissa!

Ruskosuohaukka koiras. Kuva Olli Haukkovaara
Ahtialanjärven peruslajit kartuttivat lajimääräämme tasaisesti. Vesilintuja oli paljon, näkemättä jäivät lähinnä heinätavi ja harmaasorsa, joita olemme siellä aiemmin silloin tällöin nähneet.

Jossain vaiheessa aamua puhelin pirahti, Rainer soitti vastarannalta että "huomasitteko merikotkan tuolla kaukana pohjoisessa?" Tornissa oli hetken aikaa pieni kaaos, mutta nopeasti esiaikuinen merikotka löytyi metsän päältä Sarvikkaan suunnalta. Hienoa, kiitos Rainer! Saimme Rainerilta muutaman muunkin vinkkipuhelun, kaikki ei kuitenkaan mennyt niinkuin piti, esim. Lokkisaaren yli vauhdilla pohjoiseen lentänyt ampuhaukka ei löytynyt meidän kiikareillamme...

Ruskosuohaukkoja sen sijaan näkyi yllin kyllin, yksi pari rakensi pesää ja välillä järvelle tuli ruskiksia jostain kaeumpaakin, parhaimmillaan niitä oli paikalla 3 koirasta ja 4 naarasta! Muita havaitsemiamme petolintuja olivat kanahaukka, hiirihaukka ja tuulihaukka sekä tietysti kalasääski, joita järvellä vieraili koko koko ajan.


Sääksiä vierali Ahtialanjärvellä lähes tauotta. Kuva: Olli Haukkovaara
Muita petoja siis näkyi mukavasti, mutta päivän mahdollinen kruunu luikahti selkämme takaa noin 10:45. Lintutiedotukseen tuli hieman sitä ennen viesti isohaarahaukasta, joka oli nähty Lempäälän Pyhällön tornista, suuntana Tampereen Hervanta. Puolisen tuntia haravoimme taivasta tiukasti, kunnes luovutimme. Kunpa olisi ollut allamme nykyaikainen korkea torni, niin olisimme todennäköisesti saaneet hienon lajin kruunuksi kaikkien muiden päälle.

Ei Sendari meitä kuitenkaan täysin hylännyt. Hyviä lajeja oli plakkarissa jo monta, kello 11 nurkilla lajeja oli kasassa 74! Ja hyvä meno senkun jatkui; huomasin yhtäkkiä järven toisella puolen lennossa parven isoja ruskeita kahlaajia. Varmistus kaukoputkella: pikkukuoveja! Parvi tuli suoraan kohti tornia ja samalla huomasin seassa pienemmän kahlaajan: ei voi olla totta, karikukko !!! Todella mukava laji sisämaassa, missä karikukko ei tule todellakaan vastaan edes joka vuosi.

Kaulushaikaratkin näyttäytyivät pariin otteeseen, jopa yleisövieraille. Kuva: Tom Eklund
Yleisöä tornilla kävi 8 henkilöä, joista 3 lapsia, heistä kaksi niin pientä että laskimme kaukoputket noin 40-50 cm korkeudelle. Nämä lintuharrastajien taimet olivat todella iloisia kun pääsivät katsomaan lintuja tarkasti läheltä. Osa heistä pääsi näkemään jopa kaulushaikaroita, Sendari oli suosiollinen ;)

Tornien Taistossa viimeiset tunnit ovat yleensä hiljaisia uusien lajien suhteen. Niin näytti käyvän tälläkin kertaa. Kello 12:00 lajimäärä oli edelleen 74. Olimme jo tyytyväisiä siihenkin, ihan hyvä lukema ja lähellä yltiö-optimista tavoitettamme eli 75:ttä.

Viime hetken yritystä, tuolla on pikkuvarpunen... Kuva: Tom Eklund
Noin 12:20 alkoi kuitenkin tapahtua, uusia lajeja tulla tupsahti muutamien minuuttien välein! 78 kohdalla uskalsimme jo ottaa uudeksi tavoitteeksi 80. Yhtä lajia emme kumminkaan saaneet, yllä olevan kuvan oikeassa reunassa olevan punaisen talon vasemmalla puolen pikkuvarpuset rakensivat pesää sähköpylvään poikkipalkkiin. Itse näin pikkuvarpuset vilaukselta, Villelle ne eivät kumminkaan suostuneet näyttäytymään...Ja sääntöken mukaanhan kahden on lintu nähtävä. Tämä sääntö pudotti meiltä kaikkiaan 3 lajia pois.

Onneksi hetken kuluttua kanahaukka tuli metsän päällä kohti Ahtialaa ja sen jälkeen pirahti taas puhelin, Rainer soitti punajalkaviklosta joka lähti Lokkisaaresta muutolle valkoviklojen kera. Viimeinen hässäkkä tornissa, parvi saatiin kuin saatiinkin putkiin ja punajalkaviklo listalle :)

Lopputuloksemme oli siis tasan 80, Nuijamiehet - joukkueemme kaikkien aikojen paras tulos, Ahtialanjärven ennätys ja sillä heltisi Pirkanmaan tasolla toinen sija. Olipa hieno päivä!

lauantai 4. toukokuuta 2013

Tornien taisto, Tykölänjärvi


    Tykölänjärven tornin ryhmää

Ensin paistoi aurinko ja sitten oli kuitenkin pilvessä, ainakin 02:50 kun avasin silmäni ja vilkaisin herätyskellon numerotaulua. Ei kai sitten muuta kun ylös herätys pois päältä ja suunnittelemaan kuinka saisi päivän lähtemään käyntiin. Ensin laitoin kahvinkeittimen porisemaan, aamutoimet ja muutama suupala kahvin kera. Pienten eväiden valmistus, kamat reppuun ja menoksi. Autotallilla totesin repun olevan vielä kotieteisessä ja eikun takaisin.

Luvatusta myöhässä Make noutamaan (katsoi tullessani merkitsevästi kelloa), no Mea pääsi kyytiin aikataulussa. Siirryimme sitten rajoitusten mukaisella vauhdilla Tykölään, kartanon pihaan ja siitä polkua tornille. Eke liittyi matkalla karavaaniin, Pirjo, Juha ja HPI olivat jo paikalla ja kello oli kymmentä vaille viisi. Jouduimme siis hetken odottamaan aloitusta. Lähtölaukausta ei ammuttu tai aloitusta muullakaan äänekkäällä laitteella laitettu alkamaan, vain muutamalla toteamuksella, että ”olisi aika.”

Jo vuosia olemme aloittaneet laulujoutsenella, nyt kuitenkin aloituslajiksi tuli talitiainen koska joutsenia ei näkynyt järven vesialueella. Laulujoutsenesta tulikin sitten vasta 35. laji listallemme, mutta sen jälkeen se oli sitten niin näkyvä kuin kuuluva. Kaikki vieraat laulujoutsenet ja yhden lentävän kanadanhanhiparin paikallisen parin koiras kävi häätämässä, vaikka järven toiselta rannalta yli kilometrin päästä. Toista kanukkiparia siedettiin ajoittain, mutta ainakin kerran koiras laulujoutsen kävi tekemässä toiselle hanhelle hukutuskoulutusta, josta tämä selvisi ja lensi etäämmälle. Ilmeisesti kanadanhanhilla oli jo pesintä käynnissä koska tuo kurmootusta saanut ei kovin etäälle lentänyt.


    Pajulintu

Ensimmäinen tunti oli lajien kirjaamista kuten aina aloittaessa. Kun kello oli 05:59, kirjattiin lajilistalle naakka, joka oli tämän ensimmäisen tunnin 40. laji. Kirjaamisessa tapahtuu joskus harvoin, että joku täysin tuttu laji, esimerkiksi keltasirkku unohtuu kirjaamatta. Tämä on toki täysin normaalia, joku laji vain tuntuu niin itsestään selvältä että sen olemassa oloa ei vain muista. Meidän ryhmässämme yhteisöllinen solidaarisuus piti huolen siitä, että mikään laji ei jäänyt kirjaamatta. Jostain syystä tavan takaa kysyttiin että onko se ja se laji kirjattu? Hieman huolestuneena aloin jo ajatella, että porukalla, varsinkin nuoremmilla saattaisi olla muistin suhteen oireita joista olisi syytä käydä keskustelemassa muistikeskuksen henkilökunnan kanssa.

Toinen tunti alkoi rantasipillä, jonka Eke metsästi kaukoputken näkökenttään linnun lentäessä rannan tuntumassa. Tuulihaukka matkasi järven yli ja harakka lensi tuttuun tapaansa välillä siivillään tyhjää lyöden Isosaaren yllä. Kakkoshaukansilmä kysyi, olisiko toi merikotka, näytti suunnan ja selitti koordinaatit. Ja samassa kun kaikki saivat jostain hupsankuukasta Isosaaren kaakkoispuolelle ilmaantuneen linnun näkyviin, tämä sieppasi järven pinnalta kalan ja lähti lentämään kohti Pykälänvuorta, lokit kirkuen kintereillä. Tämän tunnin saldo oli 11 lajia, parhaana merikotkasta huolimatta piekana, joka oli uusi laji Tykölänjärven TT-kisan 13-vuotisessa historiassa. Peräti neljä petolintua saman tunnin aikana, edellä mainittujen lisäksi järven rantaluhtia partioi koiras ruskosuohaukka. Aivan tunnin lopulla merikotka löytyi istumassa Pykälänvuoren sääksen tekopesän päällä, varisten kiusaamisesta huolimatta se pysyi paikalla varsin pitkään.


    Merikotka

Kello seitsemästä alkanut kolmas tunti toi taas hieman vähäisemmän lajimäärän, ainoastaan seitsemän lajia kahdeksaan mennessä. Tummaselkäinen ja tiukkakatseinen merilokki seisoi puolen kilometrin päässä Pöytäkivenkarin suunnalla vesikivellä lähellä laulujoutsenten ilmeistä pesäpaikkakohdetta. Palokärki mekasti Tykölänvuoren rinteellä ja lopulta ilma oli sen verran lämmennyt, että haarapääskyt uskaltautuivat järvelle. Kiuru lensi kurahdellen ylitse, töyhtöhyyppä kävi näyttäytymässä, rautiainen lauloi tornin takamaastossa ja metsäviklo lensi rantasaraikon yllä sointuvasti äännellen; ”vhlyyit, vit , vit”.


    Taivaanvuohi

Neljännellä tunnilla havaittujen lajien määrä putosi viiteen. Lieneekö osasyynä, että Haukansilmä poistui paikalta toisaalla odottavan vastuullisen tehtävän vuoksi. Hiirihaukka Buteo buteo buteo lensi ohitse aivan kunnanrajaa myötäillen. Tuo nimirotu oli se todennäköisin, väriltään syvän tumma ja todella kookas. Itse puhuin idänhiirihaukasta vaikka piti puhua nimirodusta, mutta perustaksi jäi toki tuo hiirihaukka. Tämä syystä, että ei liene mitään väliä tilastollisesti tai tieteellisesti oliko lintu nimirotu Buteo b. buteo vai Buteo b. vulpinus. Olihan se hauskaa saivarrella ajankuluksi, siitä huolimatta, että osa harrastajista ottaa nuo nimilaji vs. alalajit varsin tosikkomaisesti. Muistan erään nuoren polven tutkijan jossain seminaarissa jutellessamme sanoneen, että kyse on osaksi siitä että bongarit varautuvat siihen kun ja jos jokin alalaji saa lajin statuksen silloin on yksi pinna hoidettu jo etukäteen. Muutama räystäspääsky lensi haarapääskyparven matkassa, närhen ja punatulkun ääntä rantametsästä. Kulorastas lensi järven yli tornin editse kohti länsipuolen peltoja.


   Metsäkirvinen

Tuntijaksotusten pohjanoteeraus lajimäärissä, vain kaksi uutta lajia. Tämä viides tunti kului lähinnä kuunnellessa jo havaittujen lintujen ääniä, sekä katsellessa niiden lentoa epämääräisiin suuntiin ja varmistaessa kauempana liikkuva lintu lajilleen. Yleensä nämä tarkistetut olivat jo listalla, mutta yllättäen selän takaa Tykölänvuoren suunnasta saapui sääksi kalastamaan järven rantavesiin. Taivaanvuohet kitkuttivat, lensivät toisiaan seuraten ja pudottautuivat korkealta taivaalta pyrstö levitettynä niin että pyrstön reunasulat saavat aikaan tyypillisen ”mäkätyksen”. Pykälänvuoren länsirinteen yllä löytyi varpushaukka kaartelemasta. Merikotka näyttäytyi korkealla Yltiön suunnalla ja hiukan myöhemmin järven länsipuolella, jonka jälkeen se katosi.
   Rautiainen lauloi tornin takamaastossa 

Korppi, käenpiika ja urpiainen olivat tämän kuudennen tunnin tuloksena. Korpit varsinkin Maken työvoitto, taivaan ”haravoiminen” kaukoputkella toi lopulta kaksi kaartelevaa korppia Pykälänvuoren länsirinteen yllä. Käenpiika kuultiin jo edellisellä tunnilla, mutta palokärjen jatkuva mekastus häiritsi tunnistusta. Varmuus saatiin vasta kun palokärki oli kaikonnut jonnekin kauemmas ja tuuli toi Tykölän kartanon suunnalta selkeän kiikityksen. Urpiainen saatiin kolmanneksi listalle sen lentäessä äännellen yli, seuraavan tunnin aikana havaittiin toinen ääntelevä urpiainen.


     Nuolihaukka

Kakkoshaukansilmä löysi vartin yli yksitoista taas uuden petolinnun Isosaaren tuntumasta ja kaukoputkilla se tunnistettiin nuolihaukaksi sen jälkeen kun se Pykälänvuoren edustalla alkoi kaarrella. Tämän toiseksi viimeisen tunnin aikana löydettiin sitten pitkään ja hartaasti pääskyparvista etsitty pieni ruskeasävyinen törmäpääsky. Yksinäinen mustavaris lensi Järven yli rantapellon suuntaan ja loppujen kaikki, viimeinen laji kauan odotettu ja etsitty kalatiira lensi siksakkia korkealla taivaalla Isosaaren itäpuolella kello 11:57.


    Kurki

Kumma juttu muuten, että aina, kun tämänkaltainen tapahtuma jossa tuttu harrastajaporukka on pitempään yhdessä, tuntuu kuin juuri tuo tilaisuus oli se paras ja muistorikkain kokoontuminen yhteisen harrastuksen puitteissa. Niin nytkin, ilma oli havainnointiin sään ja valaistuksen puolesta mitä parhain. Palelijat eivät tällä kertaa palelleet, eikä puolilta päivin ollut tukahduttavan lämmin. Lintuja oli vaikka kuinka, mutta lajeja vain 72, joten kun en tätä kirjoittaessa ehtinyt vilkuilemaan mitään BirdLifen tornien taiston tuloslistaa en edes tiedä sijoitustamme, mutta sen ei ole väliä pätkän vertaa. Mukavinta oli olla, parantaa maailmaa puhua menneistä hyvistä ajoista, verrata niitä nykyisiin hyviin aikoihin ja todeta: Pääasia on kun harrastaa LINTUJA!
    Naaras punasotka

perjantai 3. toukokuuta 2013

Isohaarahaukka, uusi laji Valkeakosken Lintuharrastajien alueelle

Isohaarahaukka Linnasten aukealla 2.5.2013

Löysin eilen isohaarahaukan Valkeakoskelta.

Havaintotilanne tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta, ajoin 80 km/h kohti Valkeakoskea vanhalla kolmostiellä kun Rapolanharjun kohdalla huomasin ison pedon kaartelevan matalalla ja näin samalla sen väreistä että nyt on kyseessä jokin muu kuin mikään tavallinen petolintu ja samalla näin jo syvän lovipyrstön. 

Äkkijarrutus ja auto jäi vinoon puoliksi kaistalle, puoliksi penkalle. Nappasin kiikarit penkiltä, nopea varmistus ja seuraavaksi kamera äkkiä autosta, sähläsin sen kanssakin varmaan parikymmentä sekuntia kun kädet tärisivät, sydän löi hurjaa vauhtia ja hikikarpalot nousivat otsalle. Mutta sain kuin sainkin ensimmäiset kuvat, ihan kelvolliset Rariteettikomitealle :) Ja tietysti viestin Lintutiedotukseen.

Edelliset havaintoni lajista ovat 32 vuoden takaa Etelä-Saksasta. Oli kyllä mahtavaa löytää tämä kaunis petolintu ihan spontaanisti Suomesta ja vielä kotinurkilta!

Isohaarahaukka jatkoi Rapolasta Viidennumeron suuntaan. Hetken kuluttua alkoi puhelin soida, lähiseudun bongarit kaasuttelivat kohti Valkeakoskea ja kyselivät arvioitani mihin haukka suuntaa. Arvioni osui oikeaan, jonkin ajan kuluttua lintu löytyi Linnasten aukealta, suuntana etelä. Sieltä se siirtyi Iittalan puolelle, jossa törmäsi sadekuuroon ja kääntyi takaisin pohjoiseen.

Tässä vaiheessa lähdin itsekin katsomaan lintua uudelleen, kun meidän Ronikin halusi nähdä sen. Ehdimme juuri sopivasti Linnasten aukealle kun lintu lensi rauhallisesti aivan vierestä ohi. Onnellisia bongareita oli paikalla parikymmentä - ja hetken päästä myös muutama vähemmän onnellinen jotka saapuivat paikalle pari minuuttia liian myöhässä. Isohaarahaukka oli juuri kadonnut metsän rajan taakse Toijalan suuntaan. Viimeiset havainnot siitä tehtiin hetkeä myöhemmin Tarttilan - Toijalan välistä, missä se katosi matalalla länteen / länsiluoteeseen metsän taa.

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Kangasala, Kuohenmaa Kivivuori 1.5.2013



                               Vanha korpin pesäpuu

Siinä se oli, mänty jonka juurella olen lähestulkoon joka vapunpäivän aikaan vuosittain käynyt aina 1970-luvun puolivälistä saakka. Sen jälkeen kun korppipari pesän jätti heitteille se on päässyt pahemman kerran rapistumaan. Lupaan mielessäni joka kerta täällä käydessäni, että ”tulevana kesänä tulen paikalle ja rakennan puuhun kunnollisen tekopesän joka kestää ainakin sen aikaa kun täällä jaksan käydä.” Aina se on jäänyt, mutta ehkä tänä kesänä? Joka tapauksessa täällä sitä taas ollaan.

Palataan kuitenkin aamuun. Lähdön piti tapahtua viimeistään kello 07:00, mutta pyöräremontin vuoksi lähtö viivästyi. Kahdeksalta sitten pääsin matkaan. Kaupunki oli hiljainen, ilmeisesti vapun aatto oli kuten aina aikaisemminkin saanut väsytettyä ihmiset – kaupunki nukkui. Linnut sentään olivat äänessä, varsinkin nyt kun aurinko paistoi kirkkaasti pilvettömältä taivaalta. Ensimmäinen huomattavampi havainto tapahtui Teollisuustien risteyksessä. Korkealta taivaalta kuului yksinäisen kurjen valittava huuto. Lintu lensi kohti luodetta, vastatuuleen surkealla äänellä huutaen. Mieleeni tuli 28.4. Tykölänjärvellä Pykälänvuoren suunnalla jäällä seisonut yksinäinen kurki, joka säännöllisin välein huusi surkeasti, aina kun kaulushaikara piti taukoa. Lieneekö samainen lintu ollut kyseessä käydessäni muutamaa päivää myöhemmin Myllyniitynojan koskialueella? Ensin se lensi huutaen ylitseni korkealla kohti koillista. Palatessani se matkasi Rimminkallion yli lounaaseen ja Vanhassakylässä tapasin sen lentämässä kohti Tikinmaata.


                                Yksinäinen kurki matkalla jonnekin

Nyt tämän päivän matkalla Vanhankyläntien varrella omakotitalon omenapuussa lauloi ja ruokaili pajulintu ja pensasaidoissa silputtivat pikkuvarpuset. Räkättirastaat kuljettivat tien varsilta pesänrakennusaineksia rakenteilla oleville pesilleen, samaa tekivät myös punakylkirastaat. Muutaman kerran pysähdyin kun punakylkirastas lauloi sopivasti tienvarren matalan kuusen latvuksessa, mutta aivan sama vaikka olisin ajanut ohi, kuvata linnut eivät antaneet. Niinpä sitten tyydyin seuraavaksi variksen kuvaamiseen Leppäjärven talon luona. Leppäjärven pellolla rastaat mekastivat ja töyhtöhyyppä kurmootti ohi lentävää varista. Matkan toinen tiltaltti lauloi kuivuneen koivun latvuksessa ja korkealla kuusen latvassa toinen pikkulintu. Kiikarilla en saanut linnun lajista tolkkua, jollain tapaa se vaikutti sieppomaiselta, mutta kun ei mennyt jakeluun niin ei, mutta josko kuva selventäisi asian tilan, outolintu mikä outolintu. Kuvakaan ei tuonut valaistusta. Samassa tienvarresta lähti lehtokurppa nuhanenäisesti äännellen ”jhääh, jhääh – jhääh, jhääh!”


                               Outolintu

Ennen Kangasalan rajaa, Saukonkorvesta Iso Leppäjärveen kulkevan ojanvarsirääseiköstä kuului peukaloisen temperamenttinen, voimakas laulunsäe johon keltasirkun sinnikäs laulu tuntui hukkuvan. Punarinta helisi, metsäkirvinen lensi laululentoa ja mustarastaan huilu taustalla sai metsänreunan kuulostamaan konserttisalilta. Juuri ennen Ahvenjärven tienristeystä pyypari tepasteli keskellä tietä, pöristen pakolentoon tullessani sopivasti niiden näköpiiriin. Oli onni että e ollut ehtinyt (laiskuuttani) vielä vaihtamaan talvirenkaita kesärenkaisiin, sillä Ahvenjärventie oli kunnostettu, vaan ei polkupyörää varten. Uusi sepelipinta tiellä teki ajosta lähes holtittoman, mutta onnekseni tätä hauskuutta kesti vain puolitoista kilometriä ja olin Kivivuoren vanhan Ajoksen ja Nesteen välisen ratastien kohdalla.


                               Peippo


Kivijärveltä kuului teeren ja vastapuolelta sepelkyyhkyn kujerrus. Katsellessani ympärilleni ennen kuin aloin taluttaa pyörääni tienvarteen lensi mäntyjen välissä kalatiira, yllättävää että se muutti täällä sydänmaalla eikä selkävesiä myöten. Kivivuoren lounaisrinteen vanha kuusimetsä oli talven aikana saanut matkata runkoina muualle, rinnemaa oli kalliomännikköön saakka autiona. En tällä kertaa kulkenut tuttua polkua vuoren laelle vaan kiersin myllynkivialueen kautta ja kaakkoispuolen jyrkänteen alitse vuoren päälle. Jyrkänteen alla lähti suoalueelta koppelo jo kaukaa edestäni pakolentoon, kaartaen puiden välistä jyrkänteen reunan yli näkymättömiin. Jyrkänteen päälle päästyäni pidin lyhyen lepotauon. Kuuntelin järripeippojen ryystämistä ja kaukaista korpin korrausta. Jossain Halkohaavan suunnalla lensi äänten perusteella laulujoutsenpari, keskustellen kohti pohjoista.


                                Kalatiira matkalla pohjoiseen

Matka jyrkänteeltä määränpäähän kävi Kivivuoren pohjoisrinnettä ja oli varsin haasteellinen kulkea. Kiertelin lähinnä sammaljuotteja, sillä jäkäläpintaisella rinnemaalla ei kosteuden liukastamalla jäkäliköllä pysynyt kuin hetkittäin liukumatta ja pystyssä. Onneksi olin valinnut tämän reitin, sillä vakituista reittiä vuoren laen yli olisi päässyt lähestulkoon liukumalla pääosan matkaa alaspäin. Täällä vasta kuulin ensimmäisen kulorastaan laulavan ja jossain vuorenrinteen alla lauloi taas peukaloinen. Laskeutuessani suonotkelmaan huusi kurkipari Kivijärven suunnalla ja valtaojan ylitettyäni nousin pienelle kalliolle ja olin määränpäässä. Pesämänty oli edessäni, pesä edellistä kertaa heikommassa kunnossa – mutta ehkä tänä kesänä!



                                Kivivuoren rinnemaata

Tauko paikalla ja paluu takaisin vuoren rinteelle, mutta nyt en noussut ylös saakka vaan kuljin rinnemaata vuoren länsipuolella, kunnes pääsin louhikkoisen osuuden ohi ja laskeuduin vielä ”elossa” olevaan vanhan kuusimetsän hämärään. Täälläkin peukaloinen, järripeippoja ja muutama laulurastas koetti häivyttää korkealla kuusen latvuksessa laulavan rautiaisen hennon säkeen kuulumasta. Ylhäällä rinteellä lauloi kirjosieppo ja hieman ennen kun tulin aiemmin mainitsemalleni hakkuuaukolle hippiäinen kuulutti kaikille omistavansa tämän reviirin.


                               Kivijärvi oli vielä jäässä

Ylitettyäni hakkuuaukon kiersin kallionotkelman kuusinäreikön ja kallion rinnettä männikön kautta Kivijärven koillisrantaan. Järvi oli jäässä ja teeri oli lähtenyt, ainoastaan korppi lensi kaukana metsän yllä kohti Nälkäkalliota. Kiersin järven rantaa sen eteläpäähän katsomaan vaiverojen tilannetta. Kukat olivat vielä nupullaan, mutta osa jo ennakoi aukeamista. Pienen tauon jälkeen, jolloin olin kuulevinani hiirihaukan naukumisen. Päädyin kuitenkin närheen vaikka ääni olikin varsin luonteenomainen hiirihaukalle, närhi ei matkimisessaan juuri erehdy. Erehtyy usein rääkäisemään omalla äänellään kuten teki tässäkin tapauksessa. Samalta suunnalta kuului palokärjen kuikutus ja tämä ei närhen imitointia ollut.

                                Mopsi 


                                Vaivero valmistautuu kukkimaan

Lopulta olin OIVAllisen pyöräni luona ja matkalla takaisin kotiin päin. Samaiset pyyt hätistin taas metsäautotieltä pakolentoon. Tiltaltit lauloivat vielä kuten tullessa ja kurjet huusivat Korentijärvellä. En tällä kertaa ajanut kaupungin kautta vaan kiersin Pispantallin ja Holmin kautta Vuolteelle josta Tavaksentietä kotiin. Holmilla yhytin kahden variksen seurasta mustan variksen, jonka hartioilla oli variksen harmaata. Haapasaaressa varis ja naakkaparven mukana kierteli nuori mustavaris ja näiden havaintojen jälkeen saatoin jättää tuon vuosittaisen Kivivuoren retkeni muistojen joukkoon, taas kerran miellyttävien muistojen kera. 

                                Ahvenjärventie