Torstai
18.10.
Pirkanmaan
lintutieteellisen yhdistyksen (Pily) organisoima Utön retki kesti
torstaiaamusta sunnuntai-iltaan, 18.10 - 21.10.12. Matkaan lähtijöitä
oli tusinan verran. Sääennustus pitkälle viikonlopulle näytti etukäteen
tasaisen harmaalta. Etelätuulen luvattiin kääntyvän
kaakkoiseksi. Mukaan pakkasin sateenpitävät vaatteet ja lämpimiä
vaatekertoja riittävästi. Enimmän tilan vei kuukautta aiemmin hankittu
raskas, merituulet kestävä kolmijalka ja omassa topatussa
repussaan matkustava uutukainen kaukoputki. Kiikarit killuivat
varmuuden vuoksi kaulassa heti aamuvarhaisella, kun odotin kyytiä
säkkipimeällä parkkipaikalla Toijalassa.
Kimppakyydeillä
retkiryhmämme siirtyi muutaman tunnin ajon myötä kohti Pärnäisten
lossia. Lossilla ehdittiin jo vartiksi autosta ulos suorittamaan
ensimmäiset merelliset havainnot. Retken ensimmäinen merimetso tuli
havaituksi, samoin muutama merilokki ja kyhmyjoutsenpari. Matka
jatkui lossilta edelleen M/S Eivorin lähtösatamaan, jossa autot
jätettiin läheiselle parkkipaikalle. Autosta noustessa korva
tavoitti saman tien kuin satojen hopeatiukujen heleän äänen:
tilhien parvi oli asettunut aivan automme yläpuolelle suuren kuusen
latvaan. Kuusen tumma vihreä oli tilhien harmaan ja käpyjen
punaruskean sävyn pilkuttamana koristeellinen kuin joulukuusi.
Yhteysalus
Eivoria odotellessa lisättiin havaintolistalle tilhien lisäksi mm.
kalalokit, räkätit, harakat ja varikset. Ensimmäinen hippiäinenkin
tervehti meitä satamarannassa. Utössä hippiäisiä nähtiin ja
kuultiinkin sitten aamusta iltaan.
Yhteysalus
matkasi kohti Utöta pienoisessa sateessa. Sää oli ajankohtaan
nähden lämmin, +11 astetta. Leppeä etelätuuli puhalteli 10 m/s ja
teki kannella havainnoinnin lämpötilan puolesta otolliseksi, mutta
kiihtyvä sade ajoi useimmat retkelle lähteneistä nopeasti
sisätiloihin hernekeitolle. Sateen pisaroimien ikkunoiden läpi
näkyi alkumatkasta melkoisen tyhjiä luotoja. Kyhmyjoutsenia alkoi
näkyä sitä enemmän, mitä lähemmäksi matkamme välipysäkkiä,
Jurmoa, päästiin. Laivan kannella oli parhaimmillaan parikymmentä
havainnoijaa. Kangaskiuru kuultiin ja nähtiin laivan kannen ylitse
lentämässä.Yhdeltä luodolta tuli yllättäväksi havainnoksi
teeri. Tosin lintukirjasta luin sitten, että ulkoluodoilla teeri ei
ole mitenkään erityisen harvinainen näky. Merisirrien parvi
pienellä matalalla luodolla piristi kannella sateessa seisoskelevaa
porukkaa. Opin, että merisirristä käytetään lempinimeä
merirotta: sirriparven liikehtiessä tummana matalana massana
luodoilla näky muistuttaa kauempaa rottalaumaa.
Utössä
veimme tavarat nopeasti rivitaloparakkeihin. Oli kiire päästä
kiertelemään saarta, sillä päivänvaloa oli vain pariksi tunniksi
jäljellä. En raaskinut ”tuhlata aikaa” edes putken purkamiseen
tavaroista esille, ulos piti päästä nopeasti. Kun sitten kävelimme
saaren itäniityllä monenkirjavan sirkutuksen keskellä, kaipasin
putkea moneen otteeseen. Kyllähän kiikareillakin tavoitti mm. hienon
pyrstötiaisten parven, mutta moni kauempana häämöttävä
kiinnostava puska jäi vielä tarkkaa analyysia vaille. Hippiäisiä
hypähteli puissa jatkuvasti, peukaloinen säräytteli joukossa.
Useita rastasparvia lensi niityn ylitse. Ensimmäinen puukiipijä
löytyi havaintolistalle talitiaisten, sinitiaisten ja hippiäisten
seurasta. Myöhemmin saimme todeta, että puukiipijöitä oli ihan
joka puolella saarta, ruusupensaidenkin juurilla, ja määrä vaikutti kasvavan päivä päivältä. Ehkä myös oma havaintosilmä alkoi kehittyä huomaamaan epätodennäköisissäkin
paikoissa kiertelevät puukiipijät.
Saaren
pienelle kaupalle päin kävellessä retkikaverini Stina kertoi, että
hippiäisuunilinnusta oli epävarma havainto tältä viikolta.
Naureskellen totesimme, että sepä olisi hieno havainto meillekin,
mutta ainakaan minä en uskonut onnentähtieni olevan niin
jämptilleen kohdallansa tällä kertaa.
Taigauunilintu
oli havaittu melkein varmaksi saaren pienen kaupan lähistöllä
torstaipäivän kuluessa. Kaupan auetessa iltapäivän lopulla
pysähdyin hetkeksi muiden joukkoon kiikaroimaan korkeiden puiden
latvustoja, joista aiemmat havainnot oli tehty. Taigauunilintu oli
nähty juuri puoli tuntia aiemmin uudelleen. Suuri osa paikalle
pysähtyneistä noin kymmenestä havainnoijasta oli ennättänyt
tavoittaa linnusta enemmän tai vähemmän selvän vilahduksen.
Meidän pienen seurueemme saapuessa paikalle ino ei kuitenkaan ollut
enää hallinnassa. Kun en vartin kiikaroinnilla mitään
tavoittanut, lähdin eväitä ostamaan. Seisoskelin kaupan sisällä
pitkässä kassajonossa hyvät 20 minuuttia. Sillä välin –
kuinkas muutenkaan! - taigauunilintu oli jälleen pyrähtänyt
näytille kaupan ympäristöön, ja ennättänyt uudelleen kadota.
Ilta pimeni. Punatulkun haikea viheltely saatteli meidät parakeille.
Perjantai
19.10.
Perjantaiaamu
koitti pilvisenä ja sadetta enteillen. Malttamattomana kipaisin
katsomaan majakalta aukeavaa merenrantaa jo ennen auringonnousua.
Ranta oli hämärä ja linnuista tyhjä, mutta maisemat olivat
komeat. Tiaisten tirskutus kuului kylänraitin puista, ja
punatulkkukin oli jälleen äänessä.
Kaukoputken
olin ottanut majakalle mukaani hieman epävarmoin tunnelmin. Olimme
aamulla ihmetelleet joukolla jalustani pikalukitusalustaa, jonka iso kiinnitysruuvi höltyi vähän väliä siten,
että putki pääsi lopulta pyörimään holtittomasti. Majakalta
palatessa tunsin putken pyörähtävän jalustassaan selkääni
vasten. Tuskin ennätin oikaista jalustan hartioilta etupuolelleni,
kun jo putki irtosi käteeni!
Myöhemmin
selvisi, että tämä oli tuttu asia ko. pikalukitusalustan
tunteville. Ison kiinnitysruuvin kiusallisena ominaisuutena on
tärinästä höltyminen, joka voi tapahtua todella nopeastikin.
Kannoin sitten retkemme loppupäivien ajan viisisenttistä aina
taskussani. Pienimmänkin heilahduksen huomatessani irrotin putken
saman tien ja väänsin ruuvin viisisenttisellä mahdollisimman
tiukkaan takaisin kiinni. Hyviä ratkaisuja ongelmaan ideoitiin
kimpassa muutamankin kerran.
Oli lämmintä + 12 astetta, etelätuuli puhalteli 12-14 m/s. Sadetta
saatiin pitkin päivää, välillä vähän reippaamminkin.
Kastumista en ainakaan minä oikeastaan juuri noteerannut, sillä sen
verran kiinnostavaa oli kuljeskella saaren hyvillä lintupaikoilla.
Iltapäivällä sateen yltyessä oli toki harmillista, että
pisaroita alkoi kertyä optiikkaa kuorruttamaan haitaksi asti.
Aloitimme
yhteisen retken koulun rannasta, jatkoimme majakalle ja siitä sitten
itäniitylle. Huhu ruskouunilinnun havaitsemisesta saarella kiersi
hetken ryhmässämme. Havainto oli ollut kuitenkin melko epävarma,
joten emme asiasta sen enempää turisseet vaan keskityimme rauhassa
omin silmin nähtäviin lajeihin. Päivän mittaan näimme useita
tilhi- ja räkättiparvia. Niittykirvisiä pyrähteli heinikossa
runsaasti. Yhden ryhmämme konkareista tekemä isokirvishavainto innosti meitä
muita seurailemaan pienen hautausmaan nurkkaheinikkoa entistäkin
tarkemmalla silmällä. Kiurut sujahtelivat niityn päällä.
Kulorastaita kuultiin ja nähtiin, hippiäisiä vilahteli puissa ja
pensaissa, pyrstötiaiset olivat jälleen paikalla, ja muutama
taivaanvuohikin havaittiin.
Mereltä
kaukoputkeen poimittiin kaksi merikotkaa istumasta merimerkin päällä.
Vedessä oli 15 telkän parvi, muutamia alleja, isokoskeloita ja
sinisorsia. Merenrannan kalliolla yksinäisen puun latvassa tähystävä
isolepinkäinen antoi joukkomme rauhassa ihailla rosvonaamariaan.
Lintuja ei tarvinnut havaittavakseen etsimällä etsiä. Tuntui, että
minne vain putkensa tai kiikarinsa suuntasi, sieltä aina jotakin
silmään tarttui.
Iltapäivällä
kertyi kaupan eteen jälleen ryhmä haravoimaan puustosta näkyviinsä
juuri uudelleen havaittua, eiliseksi taigauunilinnuksi arveltua
”pikkuvihreää”. Itse liityin kolmatta kertaa joukkoon mukaan,
ja tällä kertaa onnisti! Vihreänharmaan pikkulinnun sujahtelu
oksistossa oli mieltä kiihdyttävä näkymä. Silmä ehti nipin
napin tavoittaa kaksi selkeää siipijuovaa, kun lintu taas pyrähteli
seuraavalle oksalle. Kaivattu rari oli löytynyt omallekin
havaintolistalleni!
Vilkasliikkeistä
lintua oli vaikea saada kiikariin, ja vielä vaikeampi tavoittaa
kameran kuvaan. Järjestelmäkamerat rasahtelivat kiivasta
sarjatulta. Kameraa ahkeraan käytellyt havainnoija ryhtyi
tarkastelemaan otoksiaan vieressäni, ja huudahti yhtäkkiä: ”Sehän
on hippiäisuunilintu!” Toden totta! Yhdessä kuvassa näkyi juuri
lentoon pyrähtävän linnun selkäpuoli. Avattujen siipien lomasta
loisti kirkkaana hippiäisuunilinnulle ominainen keltainen yläperä,
jota kiikarilla ei ollut ehtinyt havaita lainkaan.
Voi sitä
hälinää ja tekstiviestien määrää! Itsekin soitin juuri
kamppeitaan kuivattelemaan menneelle huonekaverille, että äkkiä
märät vaatteet takaisin päälle ja kaupalle! Muutamien minuuttien
aikana juoksi kaupan eteen lisää väkeä kiihtyneessä
mielentilassa. Lintu ei pysynyt kovin hyvin hallinnassa vaan katosi
välillä useiksi minuuteiksi. Epätoivon hetkien jälkeen
hippiäisuunilintu lennähti kuitenkin suosiollisesti vielä kerran
takaisin puun latvustoon, ja oli sieltä viimeisillekin tulijoille
nähtävissä. Koordinaatteja sinkoili ilmassa:”Vasemmalla, ei, nyt
meni oikealle, alas menossa, katosi, ei kun savupiipun yllä, tuolla
oksissa...” Huolimatta kiivaista ja sekavista huudoista saimme
kaikki linnun lopultakin hyvin havaituksi.
Illan
hämärtyessä hienon päivän päätteeksi lennähteli varpushaukka
kylän talojen yllä. Se oli itselleni ensimmäinen haukkahavainto
koko retkellä. Nukkumaan mennessäni tunsin vahvasti olevani
oikeassa paikassa oikeaan aikaan, varsinkin kun edessä oli vielä
yksi kokonainen havaintopäivä ennen kotiinpaluuta.
Lauantai
20.10.
Koilliseen
kääntynyt tuuli ja pieni sade tervehti meitä lauantaiaamuna.
Itäniittyä kohti kulkiessamme huomasimme punatulkkujen
lisääntyneen: nyt parvia oli monessa puussa. Urpiaisia pyrähteli
kylänraitin puiden latvustossa. Varpushaukka syöksähti päämme päältä yhtä ohilentävää tiaisparvea kohti, mutta jäi ilman
saalista. Tilhiparvia lensi edelleen runsaasti. Järripeippoja
lennähteli ruokinnalla peippojen ja viherpeippojen joukossa. Toki
talitiaisia ja sinitiaisiakin näkyi etenkin saaren muutamilla
ruokinnoilla.
Aamupäivän
kohina alkoi niin kutsutun raripuskan luona. Kuten arvata saattaa, kyseinen pajupensaikko on saanut
nimensä siitä, että sieltä on usein havaittu harvinaisia lajeja.
Raripuska on tiheäoksainen ja läpitunkematon pyöreähkö
pensaskeskittymä itäniityn laidalla – kuin luotu muuttomatkallaan
olevien pikkulintujen piileskelyyn ja lepäilyyn. Tarkastelimme
raripuskaa putkilla ja kiikareilla ihan varmuuden vuoksi. Yhtäkkiä
yksi ryhmämme kokenut ja luotettava havainnoitsija tavoitti
silmiinsä ruskouunilinnuksi sopivan puikkelehtijan melkein maan
tasalta. Muutamat muut havaitsivat myös linnun liikahduksen, mutta
eivät saaneet kovin hyvää näkymää linnun habitukseen. Lintu
päästi pyrähtäessään äännähdyksen, joka niin ikään sopi
ruskouunilintuhavaintoon. Koko ryhmä sähköistyi, tekstiviestit
lensivät jälleen hälyttäen lisää orneja saaren eri kolkista
kiireesti paikalle.
Huolimatta
erittäin tarkasta syynistä kaikista mahdollisista tarkkailukulmista
melkein 20 hengen voimin ei ruskouunilintua enää tavoitettu
näkyviin. Piileskelevä, maaston värinen lintu oli saattanut
siirtyä matalalla heinikossa ja ruovikossa vaikka kuinka kauas
kenenkään huomaamatta. Lopulta laitettiin yksi henkilö komppaamaan
puskaa sen verran kuin mahdollista oli, mutta turhaan. Laihaksi
lohduksi saatiin sentään pikkutikka puskan sisältä havaituksi.
Raripuskalta
siirryttiin itäiselle merenrannalle. Taivasta halkoivat jatkuvasti
milloin rastaiden, milloin sepelkyyhkyjen, kottaraisten tai tilhien
parvet, menipä 15 merimetson aurakin ylitsemme. Muutama pilkkasiipi
lensi saaren rantaviivaa kaartaen. Kaukana taivaanrannassa näkyvä
muuttolintujen rihma arvioitiin valkoposkihanhien satapäiseksi
joukoksi. Vedessä oli loppujen lopuksi aika vähän katseltavaa:
näimme jälleen muutamia alleja, haahkoja ja kyhmyjoutsenia, sekä
merilokin ja pikkulokin.
Päivän
hienoin havainto oli niitylle palatessa matalalla ohitsemme
liihottava kauniin kellanruskea suopöllö. Se oli upea näky!
Pöllöstä saatiin muutamia hienoja kuviakin, mutta suurimman osan
aikaa se onnistui piilottelemaan kuvaajien lähellä kauan ja
ovelasti, matalalla istuen, hipihiljaa paikoillaan pysyen ja maastoon
väriseen olemukseensa turvautuen.
Lauantaina
iltapäivällä lajilista karttui vielä mm. tiklillä,
kangaskiuruilla ja tiltaltilla. Kahvilan pihasta käsin katselimme
läheisen pihan ruokintaa. Peippojen, viherpeippojen ja
järripeippojen joukossa oli myös mustapääkerttupari. Iltapäivän
loppupuolella sää ajoittain poutaantui. Kiipesin vielä majakalle
katselemaan auringonlaskua. Etelärannan lahti oli melkein tyhjä
muutamia sinisorsia lukuunottamatta. Kaukana merimerkillä päivysti
yksinäinen merikotka. Auringon painuessa taivaanrannan tummiin
pilviin ulapalta ilmestyi vielä n. 70 rastaan parvi, joka
pudottautui muitta mutkitta suoraan etelärannan niitylle lepäämään.
Päivänvalo katosi, ja oli aika kulkea väsyneenä ja tyytyväisenä
tutun parakin lämpöön.
Sunnuntai
21.10.
Sankka sumu
verhosi saaren maisemia auringon noustessa. Lämpötila oli n. +8 ja
kaakkoistuuli puhalteli 8 -10 m/s. Ennen yhteysaluksen lähtöä
meillä oli tilaisuus käyttää vielä muutama aamupäivän tunti
saarella. Koulun rannan ja itäniityn tutkailussa löytyi tuttuja
lajeja. Itäniityllä oli aiempia päiviä huomattavasti
rauhallisempaa. Edellisenä päivänä joka puolella pyrähteleviä
niittykirvisiä ei näkynyt lainkaan. Poissa näkyvistäni pysyttelivät myös
pyrstötiaiset. Raripuskassa ei näkynyt liikettä. Isoja
rastasparvia sentään syöksähteli tasaisin väliajoin taivaalla,
tilhiä samaten. Kulorastas äänteli surahtelevat terveisensä
ryhmällemme kaupan ylitse lentäessään. Maisemaa ja etenkin ehkä
havainnoitsijoita leimasi hieman haikea lähdön tunnelma.
Laivan vielä
ollessa Utön laiturissa havaittiin satamarannan mastolle tähyilemään
lentävä muuttohaukka. Kumma, ettei laiva kallistunut, kun kaikki
kannella olevat kiikaroitsijat ryntäsivät yhtäaikaa toiselle
laidalle havainnoimaan kaunista petoa. Muutama putki oli laivan
kannelle tuotu myös, ja niiden äärelle järjestyi kuin itsestään
havainnoitsijoiden jono. Muuttohaukka lepäili mastossa hienosti
näkysällä laivan lähtöön saakka. Sen komeampaa
jäähyväistervehdystä ei olisi voinut saada – ikävä saaren
havaintojen äärelle asettui mieleen jo heti lähtiessä.
Katselin
omasta retkikokoisesta lintukirjastani (Suomen ja Euroopan linnut)
muuttohaukan puvun tarkempaa kuvausta, ja aprikoin ääneen näkemämme
linnun ikää ja sukupuolta. Onneksi avasin suuni ja kysyin asiasta,
sillä ryhmämme kokeneet konkarit huomasivat ”pienen” virheen
kirjassani: muuttohaukan sukupuolten höyhenpukujen väritys oli
kuvattu juuri päinvastoin kuin piti! Olin jo ennen retkeä ajatellut
hankkia entistä paremman lintukirjan, kaikilla muilla olevan
”sinikantisen linturaamatun”. Nyt sainkin sitten painokkaan
ohjeen laittaa oma ”luovaa ajattelua sisältävä” retkikirjani
kirjahyllyyn ja pitää se siellä, ja etenkin poissa lasten
silmistä! Tarvitseeko mainitakaan, että tätä kirjoittaessa on se
uusi hyvä kirja ostettu ja vanha kirja hyllytetty. Lintuharrastuksen
aloittaminen on tarpeeksi vaikeaa muutenkin, siihen ei
harhaanjohtavia kuvia enää tarvita ajatuksia sekoittamaan.
Merimatkasta
muodostui vielä yksi retken kohokohdista, sillä petoja havaittiin
matkan aikana melko runsaasti. Useita merikotkahavaintoja tehtiin
kaukaa ja muutamia myös lähempää. Jurmon kohdalla näimme
ensimmäiset kaksi piekanaa taivaalla, ja niitä havaittiin vielä
useita lisää matkan aikana. Tuulihaukka havaittiin niin ikään, ja
useita varpushaukkoja myös pitkin matkaa. Toiset onnekkaat
havaitsivat riskilän, minun silmistäni se katosi liian nopeasti
aaltojen syliin. Mustalintujen pieni parvi ui meressä, toisaalla
näkyi 5 haahkaa. Kaakkuri lensi ohitse, samoin muutamia merihanhia.
Yhden ison merimerkin olivat miehittäneet merimetsot, ja kuninkaana
kukkulalla keikkui suurikokoinen merilokki. Saimme hyvää
havainto-opetusta nuoren merimetson pingviinimäisestä värityksestä,
kun yksi valkovatsainen lintu patsasteli mustien aikuisten
joukossa. Mukavaksi lisäiloksi pulpahti aalloista pinnalle muutamia
kertoja hallin pyöreä pää tummine silmineen kurkistelemaan, mikä
kumma joukkio merellä kulkee.
Lämpimistä
vaatteista huolimatta alkoi yksi ja toinen käydä yhä tiheämmin
kannen alla kahvilassa lämmittelemässä. Lähtöpäivän lämmin
etelätuuli oli muisto vain, nyt tuntuivat ilmassa selvästi yhä
pohjoisemmaksi käyvät virtaukset. Kylmyys alkoi tunkeutua luihin ja
ytimiin, ja auttoi ajatuksiakin siirtymään hiljalleen kohti
mantereella odottavaa arkea.
Lossijonossa
havainnoimme vielä omasta autokunnastamme vähän väsynein mielin
viimeiset kyhmyjoutsenet. Onnistunut matka kääntyi kohti loppuaan.
Oma
lajilistani on vielä päivittämättä, mutta retken aikana havaitut
86 lajia ovat alla. Itse en kaikkia alla olevia lajeja nähnyt, oma
listani on lyhyempi. Isokirvisen arvaamaton pyrähtely jäi etenkin
harmittamaan – oli pienestä kiinni, etten olisi sitäkin nähnyt.
Mukanani olleella kännykällä sain otettua muutaman
maisemakuvan ennen kuin akku loppui. Lintujen kuvia en ikävä kyllä
vielä pystynyt ottamaan. Ehkä ensi vuonna, paremmin välinein,
tämäkin puute korjaantuu.
Retken
lajilista (muistiin kirjaamisesta kiitokset Stina Ahvenjärvelle!):
Kyhmyjoutsen,
merihanhi, valkoposkihanhi, haapana, sinisorsa, tukkasotka,
haahka, alli, mustalintu, pilkkasiipi, telkkä, tukkakoskelo, isokoskelo,
teeri, kaakkuri, kuikka, silkkiuikku, merimetso, harmaahaikara, merikotka,
sinisuohaukka, varpushaukka, piekana, tuulihaukka, muuttohaukka, merisirri,
taivaanvuohi, merikihu, pikkulokki, naurulokki, kalalokki, selkälokki,
harmaalokki, merilokki, riskilä, uuttukyyhky, sepelkyyhky, suopöllö,
käpytikka, pikkutikka, kangaskiuru, kiuru, isokirvinen, niittykirvinen,
tilhi, peukaloinen, rautiainen, punarinta, mustaleppälintu, kivitasku,
mustarastas, räkättirastas, laulurastas, punakylkirastas, kulorastas,
mustapääkerttu, hippiäisuunilintu, taigauunilintu, tiltaltti, hippiäinen,
pyrstötiainen, sinitiainen, talitiainen, puukiipijä, isolepinkäinen, närhi,
harakka, naakka, varis, korppi, kottarainen, peippo, järripeippo,
viherpeippo, tikli, vihervarpunen, urpiainen, pikkukäpylintu, punatulkku,
nokkavarpunen, lapinsirkku, pulmunen, keltasirkku, pajusirkku, lehtokurppa, kanahaukka.
haahka, alli, mustalintu, pilkkasiipi, telkkä, tukkakoskelo, isokoskelo,
teeri, kaakkuri, kuikka, silkkiuikku, merimetso, harmaahaikara, merikotka,
sinisuohaukka, varpushaukka, piekana, tuulihaukka, muuttohaukka, merisirri,
taivaanvuohi, merikihu, pikkulokki, naurulokki, kalalokki, selkälokki,
harmaalokki, merilokki, riskilä, uuttukyyhky, sepelkyyhky, suopöllö,
käpytikka, pikkutikka, kangaskiuru, kiuru, isokirvinen, niittykirvinen,
tilhi, peukaloinen, rautiainen, punarinta, mustaleppälintu, kivitasku,
mustarastas, räkättirastas, laulurastas, punakylkirastas, kulorastas,
mustapääkerttu, hippiäisuunilintu, taigauunilintu, tiltaltti, hippiäinen,
pyrstötiainen, sinitiainen, talitiainen, puukiipijä, isolepinkäinen, närhi,
harakka, naakka, varis, korppi, kottarainen, peippo, järripeippo,
viherpeippo, tikli, vihervarpunen, urpiainen, pikkukäpylintu, punatulkku,
nokkavarpunen, lapinsirkku, pulmunen, keltasirkku, pajusirkku, lehtokurppa, kanahaukka.