Syysmuuton seurantaa Utössä

Torstai 18.10.

Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistyksen (Pily) organisoima Utön retki kesti torstaiaamusta sunnuntai-iltaan, 18.10 - 21.10.12. Matkaan lähtijöitä oli tusinan verran. Sääennustus pitkälle viikonlopulle näytti etukäteen tasaisen harmaalta. Etelätuulen luvattiin kääntyvän kaakkoiseksi. Mukaan pakkasin sateenpitävät vaatteet ja lämpimiä vaatekertoja riittävästi. Enimmän tilan vei kuukautta aiemmin hankittu raskas, merituulet kestävä kolmijalka ja omassa topatussa repussaan matkustava uutukainen kaukoputki. Kiikarit killuivat varmuuden vuoksi kaulassa heti aamuvarhaisella, kun odotin kyytiä säkkipimeällä parkkipaikalla Toijalassa.

Kimppakyydeillä retkiryhmämme siirtyi muutaman tunnin ajon myötä kohti Pärnäisten lossia. Lossilla ehdittiin jo vartiksi autosta ulos suorittamaan ensimmäiset merelliset havainnot. Retken ensimmäinen merimetso tuli havaituksi, samoin muutama merilokki ja kyhmyjoutsenpari. Matka jatkui lossilta edelleen M/S Eivorin lähtösatamaan, jossa autot jätettiin läheiselle parkkipaikalle. Autosta noustessa korva tavoitti saman tien kuin satojen hopeatiukujen heleän äänen: tilhien parvi oli asettunut aivan automme yläpuolelle suuren kuusen latvaan. Kuusen tumma vihreä oli tilhien harmaan ja käpyjen punaruskean sävyn pilkuttamana koristeellinen kuin joulukuusi.

Yhteysalus Eivoria odotellessa lisättiin havaintolistalle tilhien lisäksi mm. kalalokit, räkätit, harakat ja varikset. Ensimmäinen hippiäinenkin tervehti meitä satamarannassa. Utössä hippiäisiä nähtiin ja kuultiinkin sitten aamusta iltaan.

Yhteysalus matkasi kohti Utöta pienoisessa sateessa. Sää oli ajankohtaan nähden lämmin, +11 astetta. Leppeä etelätuuli puhalteli 10 m/s ja teki kannella havainnoinnin lämpötilan puolesta otolliseksi, mutta kiihtyvä sade ajoi useimmat retkelle lähteneistä nopeasti sisätiloihin hernekeitolle. Sateen pisaroimien ikkunoiden läpi näkyi alkumatkasta melkoisen tyhjiä luotoja. Kyhmyjoutsenia alkoi näkyä sitä enemmän, mitä lähemmäksi matkamme välipysäkkiä, Jurmoa, päästiin. Laivan kannella oli parhaimmillaan parikymmentä havainnoijaa. Kangaskiuru kuultiin ja nähtiin laivan kannen ylitse lentämässä.Yhdeltä luodolta tuli yllättäväksi havainnoksi teeri. Tosin lintukirjasta luin sitten, että ulkoluodoilla teeri ei ole mitenkään erityisen harvinainen näky. Merisirrien parvi pienellä matalalla luodolla piristi kannella sateessa seisoskelevaa porukkaa. Opin, että merisirristä käytetään lempinimeä merirotta: sirriparven liikehtiessä tummana matalana massana luodoilla näky muistuttaa kauempaa rottalaumaa.

Utössä veimme tavarat nopeasti rivitaloparakkeihin. Oli kiire päästä kiertelemään saarta, sillä päivänvaloa oli vain pariksi tunniksi jäljellä. En raaskinut ”tuhlata aikaa” edes putken purkamiseen tavaroista esille, ulos piti päästä nopeasti. Kun sitten kävelimme saaren itäniityllä monenkirjavan sirkutuksen keskellä, kaipasin putkea moneen otteeseen. Kyllähän kiikareillakin tavoitti mm. hienon pyrstötiaisten parven, mutta moni kauempana häämöttävä kiinnostava puska jäi vielä tarkkaa analyysia vaille. Hippiäisiä hypähteli puissa jatkuvasti, peukaloinen säräytteli joukossa. Useita rastasparvia lensi niityn ylitse. Ensimmäinen puukiipijä löytyi havaintolistalle talitiaisten, sinitiaisten ja hippiäisten seurasta. Myöhemmin saimme todeta, että puukiipijöitä oli ihan joka puolella saarta, ruusupensaidenkin juurilla, ja määrä vaikutti kasvavan päivä päivältä. Ehkä myös oma havaintosilmä alkoi kehittyä huomaamaan epätodennäköisissäkin paikoissa kiertelevät puukiipijät.

Saaren pienelle kaupalle päin kävellessä retkikaverini Stina kertoi, että hippiäisuunilinnusta oli epävarma havainto tältä viikolta. Naureskellen totesimme, että sepä olisi hieno havainto meillekin, mutta ainakaan minä en uskonut onnentähtieni olevan niin jämptilleen kohdallansa tällä kertaa.

Taigauunilintu oli havaittu melkein varmaksi saaren pienen kaupan lähistöllä torstaipäivän kuluessa. Kaupan auetessa iltapäivän lopulla pysähdyin hetkeksi muiden joukkoon kiikaroimaan korkeiden puiden latvustoja, joista aiemmat havainnot oli tehty. Taigauunilintu oli nähty juuri puoli tuntia aiemmin uudelleen. Suuri osa paikalle pysähtyneistä noin kymmenestä havainnoijasta oli ennättänyt tavoittaa linnusta enemmän tai vähemmän selvän vilahduksen. Meidän pienen seurueemme saapuessa paikalle ino ei kuitenkaan ollut enää hallinnassa. Kun en vartin kiikaroinnilla mitään tavoittanut, lähdin eväitä ostamaan. Seisoskelin kaupan sisällä pitkässä kassajonossa hyvät 20 minuuttia. Sillä välin – kuinkas muutenkaan! - taigauunilintu oli jälleen pyrähtänyt näytille kaupan ympäristöön, ja ennättänyt uudelleen kadota. Ilta pimeni. Punatulkun haikea viheltely saatteli meidät parakeille.

Perjantai 19.10.

Perjantaiaamu koitti pilvisenä ja sadetta enteillen. Malttamattomana kipaisin katsomaan majakalta aukeavaa merenrantaa jo ennen auringonnousua. Ranta oli hämärä ja linnuista tyhjä, mutta maisemat olivat komeat. Tiaisten tirskutus kuului kylänraitin puista, ja punatulkkukin oli jälleen äänessä.

Kaukoputken olin ottanut majakalle mukaani hieman epävarmoin tunnelmin. Olimme aamulla ihmetelleet joukolla jalustani pikalukitusalustaa, jonka iso kiinnitysruuvi höltyi vähän väliä siten, että putki pääsi lopulta pyörimään holtittomasti. Majakalta palatessa tunsin putken pyörähtävän jalustassaan selkääni vasten. Tuskin ennätin oikaista jalustan hartioilta etupuolelleni, kun jo putki irtosi käteeni!

Myöhemmin selvisi, että tämä oli tuttu asia ko. pikalukitusalustan tunteville. Ison kiinnitysruuvin kiusallisena ominaisuutena on tärinästä höltyminen, joka voi tapahtua todella nopeastikin. Kannoin sitten retkemme loppupäivien ajan viisisenttistä aina taskussani. Pienimmänkin heilahduksen huomatessani irrotin putken saman tien ja väänsin ruuvin viisisenttisellä mahdollisimman tiukkaan takaisin kiinni. Hyviä ratkaisuja ongelmaan ideoitiin kimpassa muutamankin kerran.

Oli lämmintä + 12 astetta, etelätuuli puhalteli 12-14 m/s. Sadetta saatiin pitkin päivää, välillä vähän reippaamminkin. Kastumista en ainakaan minä oikeastaan juuri noteerannut, sillä sen verran kiinnostavaa oli kuljeskella saaren hyvillä lintupaikoilla. Iltapäivällä sateen yltyessä oli toki harmillista, että pisaroita alkoi kertyä optiikkaa kuorruttamaan haitaksi asti.

Aloitimme yhteisen retken koulun rannasta, jatkoimme majakalle ja siitä sitten itäniitylle. Huhu ruskouunilinnun havaitsemisesta saarella kiersi hetken ryhmässämme. Havainto oli ollut kuitenkin melko epävarma, joten emme asiasta sen enempää turisseet vaan keskityimme rauhassa omin silmin nähtäviin lajeihin. Päivän mittaan näimme useita tilhi- ja räkättiparvia. Niittykirvisiä pyrähteli heinikossa runsaasti. Yhden ryhmämme konkareista tekemä isokirvishavainto innosti meitä muita seurailemaan pienen hautausmaan nurkkaheinikkoa entistäkin tarkemmalla silmällä. Kiurut sujahtelivat niityn päällä. Kulorastaita kuultiin ja nähtiin, hippiäisiä vilahteli puissa ja pensaissa, pyrstötiaiset olivat jälleen paikalla, ja muutama taivaanvuohikin havaittiin.

Mereltä kaukoputkeen poimittiin kaksi merikotkaa istumasta merimerkin päällä. Vedessä oli 15 telkän parvi, muutamia alleja, isokoskeloita ja sinisorsia. Merenrannan kalliolla yksinäisen puun latvassa tähystävä isolepinkäinen antoi joukkomme rauhassa ihailla rosvonaamariaan. Lintuja ei tarvinnut havaittavakseen etsimällä etsiä. Tuntui, että minne vain putkensa tai kiikarinsa suuntasi, sieltä aina jotakin silmään tarttui.

Iltapäivällä kertyi kaupan eteen jälleen ryhmä haravoimaan puustosta näkyviinsä juuri uudelleen havaittua, eiliseksi taigauunilinnuksi arveltua ”pikkuvihreää”. Itse liityin kolmatta kertaa joukkoon mukaan, ja tällä kertaa onnisti! Vihreänharmaan pikkulinnun sujahtelu oksistossa oli mieltä kiihdyttävä näkymä. Silmä ehti nipin napin tavoittaa kaksi selkeää siipijuovaa, kun lintu taas pyrähteli seuraavalle oksalle. Kaivattu rari oli löytynyt omallekin havaintolistalleni!

Vilkasliikkeistä lintua oli vaikea saada kiikariin, ja vielä vaikeampi tavoittaa kameran kuvaan. Järjestelmäkamerat rasahtelivat kiivasta sarjatulta. Kameraa ahkeraan käytellyt havainnoija ryhtyi tarkastelemaan otoksiaan vieressäni, ja huudahti yhtäkkiä: ”Sehän on hippiäisuunilintu!” Toden totta! Yhdessä kuvassa näkyi juuri lentoon pyrähtävän linnun selkäpuoli. Avattujen siipien lomasta loisti kirkkaana hippiäisuunilinnulle ominainen keltainen yläperä, jota kiikarilla ei ollut ehtinyt havaita lainkaan.

Voi sitä hälinää ja tekstiviestien määrää! Itsekin soitin juuri kamppeitaan kuivattelemaan menneelle huonekaverille, että äkkiä märät vaatteet takaisin päälle ja kaupalle! Muutamien minuuttien aikana juoksi kaupan eteen lisää väkeä kiihtyneessä mielentilassa. Lintu ei pysynyt kovin hyvin hallinnassa vaan katosi välillä useiksi minuuteiksi. Epätoivon hetkien jälkeen hippiäisuunilintu lennähti kuitenkin suosiollisesti vielä kerran takaisin puun latvustoon, ja oli sieltä viimeisillekin tulijoille nähtävissä. Koordinaatteja sinkoili ilmassa:”Vasemmalla, ei, nyt meni oikealle, alas menossa, katosi, ei kun savupiipun yllä, tuolla oksissa...” Huolimatta kiivaista ja sekavista huudoista saimme kaikki linnun lopultakin hyvin havaituksi.

Illan hämärtyessä hienon päivän päätteeksi lennähteli varpushaukka kylän talojen yllä. Se oli itselleni ensimmäinen haukkahavainto koko retkellä. Nukkumaan mennessäni tunsin vahvasti olevani oikeassa paikassa oikeaan aikaan, varsinkin kun edessä oli vielä yksi kokonainen havaintopäivä ennen kotiinpaluuta.

Lauantai 20.10.

Koilliseen kääntynyt tuuli ja pieni sade tervehti meitä lauantaiaamuna. Itäniittyä kohti kulkiessamme huomasimme punatulkkujen lisääntyneen: nyt parvia oli monessa puussa. Urpiaisia pyrähteli kylänraitin puiden latvustossa. Varpushaukka syöksähti päämme päältä yhtä ohilentävää tiaisparvea kohti, mutta jäi ilman saalista. Tilhiparvia lensi edelleen runsaasti. Järripeippoja lennähteli ruokinnalla peippojen ja viherpeippojen joukossa. Toki talitiaisia ja sinitiaisiakin näkyi etenkin saaren muutamilla ruokinnoilla.

Aamupäivän kohina alkoi niin kutsutun raripuskan luona. Kuten arvata saattaa, kyseinen pajupensaikko on saanut nimensä siitä, että sieltä on usein havaittu harvinaisia lajeja. Raripuska on tiheäoksainen ja läpitunkematon pyöreähkö pensaskeskittymä itäniityn laidalla – kuin luotu muuttomatkallaan olevien pikkulintujen piileskelyyn ja lepäilyyn. Tarkastelimme raripuskaa putkilla ja kiikareilla ihan varmuuden vuoksi. Yhtäkkiä yksi ryhmämme kokenut ja luotettava havainnoitsija tavoitti silmiinsä ruskouunilinnuksi sopivan puikkelehtijan melkein maan tasalta. Muutamat muut havaitsivat myös linnun liikahduksen, mutta eivät saaneet kovin hyvää näkymää linnun habitukseen. Lintu päästi pyrähtäessään äännähdyksen, joka niin ikään sopi ruskouunilintuhavaintoon. Koko ryhmä sähköistyi, tekstiviestit lensivät jälleen hälyttäen lisää orneja saaren eri kolkista kiireesti paikalle.

Huolimatta erittäin tarkasta syynistä kaikista mahdollisista tarkkailukulmista melkein 20 hengen voimin ei ruskouunilintua enää tavoitettu näkyviin. Piileskelevä, maaston värinen lintu oli saattanut siirtyä matalalla heinikossa ja ruovikossa vaikka kuinka kauas kenenkään huomaamatta. Lopulta laitettiin yksi henkilö komppaamaan puskaa sen verran kuin mahdollista oli, mutta turhaan. Laihaksi lohduksi saatiin sentään pikkutikka puskan sisältä havaituksi.

Raripuskalta siirryttiin itäiselle merenrannalle. Taivasta halkoivat jatkuvasti milloin rastaiden, milloin sepelkyyhkyjen, kottaraisten tai tilhien parvet, menipä 15 merimetson aurakin ylitsemme. Muutama pilkkasiipi lensi saaren rantaviivaa kaartaen. Kaukana taivaanrannassa näkyvä muuttolintujen rihma arvioitiin valkoposkihanhien satapäiseksi joukoksi. Vedessä oli loppujen lopuksi aika vähän katseltavaa: näimme jälleen muutamia alleja, haahkoja ja kyhmyjoutsenia, sekä merilokin ja pikkulokin.

Päivän hienoin havainto oli niitylle palatessa matalalla ohitsemme liihottava kauniin kellanruskea suopöllö. Se oli upea näky! Pöllöstä saatiin muutamia hienoja kuviakin, mutta suurimman osan aikaa se onnistui piilottelemaan kuvaajien lähellä kauan ja ovelasti, matalalla istuen, hipihiljaa paikoillaan pysyen ja maastoon väriseen olemukseensa turvautuen.

Lauantaina iltapäivällä lajilista karttui vielä mm. tiklillä, kangaskiuruilla ja tiltaltilla. Kahvilan pihasta käsin katselimme läheisen pihan ruokintaa. Peippojen, viherpeippojen ja järripeippojen joukossa oli myös mustapääkerttupari. Iltapäivän loppupuolella sää ajoittain poutaantui. Kiipesin vielä majakalle katselemaan auringonlaskua. Etelärannan lahti oli melkein tyhjä muutamia sinisorsia lukuunottamatta. Kaukana merimerkillä päivysti yksinäinen merikotka. Auringon painuessa taivaanrannan tummiin pilviin ulapalta ilmestyi vielä n. 70 rastaan parvi, joka pudottautui muitta mutkitta suoraan etelärannan niitylle lepäämään. Päivänvalo katosi, ja oli aika kulkea väsyneenä ja tyytyväisenä tutun parakin lämpöön.

Sunnuntai 21.10.

Sankka sumu verhosi saaren maisemia auringon noustessa. Lämpötila oli n. +8 ja kaakkoistuuli puhalteli 8 -10 m/s. Ennen yhteysaluksen lähtöä meillä oli tilaisuus käyttää vielä muutama aamupäivän tunti saarella. Koulun rannan ja itäniityn tutkailussa löytyi tuttuja lajeja. Itäniityllä oli aiempia päiviä huomattavasti rauhallisempaa. Edellisenä päivänä joka puolella pyrähteleviä niittykirvisiä ei näkynyt lainkaan. Poissa näkyvistäni pysyttelivät myös pyrstötiaiset. Raripuskassa ei näkynyt liikettä. Isoja rastasparvia sentään syöksähteli tasaisin väliajoin taivaalla, tilhiä samaten. Kulorastas äänteli surahtelevat terveisensä ryhmällemme kaupan ylitse lentäessään. Maisemaa ja etenkin ehkä havainnoitsijoita leimasi hieman haikea lähdön tunnelma.

Laivan vielä ollessa Utön laiturissa havaittiin satamarannan mastolle tähyilemään lentävä muuttohaukka. Kumma, ettei laiva kallistunut, kun kaikki kannella olevat kiikaroitsijat ryntäsivät yhtäaikaa toiselle laidalle havainnoimaan kaunista petoa. Muutama putki oli laivan kannelle tuotu myös, ja niiden äärelle järjestyi kuin itsestään havainnoitsijoiden jono. Muuttohaukka lepäili mastossa hienosti näkysällä laivan lähtöön saakka. Sen komeampaa jäähyväistervehdystä ei olisi voinut saada – ikävä saaren havaintojen äärelle asettui mieleen jo heti lähtiessä.

Katselin omasta retkikokoisesta lintukirjastani (Suomen ja Euroopan linnut) muuttohaukan puvun tarkempaa kuvausta, ja aprikoin ääneen näkemämme linnun ikää ja sukupuolta. Onneksi avasin suuni ja kysyin asiasta, sillä ryhmämme kokeneet konkarit huomasivat ”pienen” virheen kirjassani: muuttohaukan sukupuolten höyhenpukujen väritys oli kuvattu juuri päinvastoin kuin piti! Olin jo ennen retkeä ajatellut hankkia entistä paremman lintukirjan, kaikilla muilla olevan ”sinikantisen linturaamatun”. Nyt sainkin sitten painokkaan ohjeen laittaa oma ”luovaa ajattelua sisältävä” retkikirjani kirjahyllyyn ja pitää se siellä, ja etenkin poissa lasten silmistä! Tarvitseeko mainitakaan, että tätä kirjoittaessa on se uusi hyvä kirja ostettu ja vanha kirja hyllytetty. Lintuharrastuksen aloittaminen on tarpeeksi vaikeaa muutenkin, siihen ei harhaanjohtavia kuvia enää tarvita ajatuksia sekoittamaan.

Merimatkasta muodostui vielä yksi retken kohokohdista, sillä petoja havaittiin matkan aikana melko runsaasti. Useita merikotkahavaintoja tehtiin kaukaa ja muutamia myös lähempää. Jurmon kohdalla näimme ensimmäiset kaksi piekanaa taivaalla, ja niitä havaittiin vielä useita lisää matkan aikana. Tuulihaukka havaittiin niin ikään, ja useita varpushaukkoja myös pitkin matkaa. Toiset onnekkaat havaitsivat riskilän, minun silmistäni se katosi liian nopeasti aaltojen syliin. Mustalintujen pieni parvi ui meressä, toisaalla näkyi 5 haahkaa. Kaakkuri lensi ohitse, samoin muutamia merihanhia. Yhden ison merimerkin olivat miehittäneet merimetsot, ja kuninkaana kukkulalla keikkui suurikokoinen merilokki. Saimme hyvää havainto-opetusta nuoren merimetson pingviinimäisestä värityksestä, kun yksi valkovatsainen lintu patsasteli mustien aikuisten joukossa. Mukavaksi lisäiloksi pulpahti aalloista pinnalle muutamia kertoja hallin pyöreä pää tummine silmineen kurkistelemaan, mikä kumma joukkio merellä kulkee.

Lämpimistä vaatteista huolimatta alkoi yksi ja toinen käydä yhä tiheämmin kannen alla kahvilassa lämmittelemässä. Lähtöpäivän lämmin etelätuuli oli muisto vain, nyt tuntuivat ilmassa selvästi yhä pohjoisemmaksi käyvät virtaukset. Kylmyys alkoi tunkeutua luihin ja ytimiin, ja auttoi ajatuksiakin siirtymään hiljalleen kohti mantereella odottavaa arkea.

Lossijonossa havainnoimme vielä omasta autokunnastamme vähän väsynein mielin viimeiset kyhmyjoutsenet. Onnistunut matka kääntyi kohti loppuaan.

Oma lajilistani on vielä päivittämättä, mutta retken aikana havaitut 86 lajia ovat alla. Itse en kaikkia alla olevia lajeja nähnyt, oma listani on lyhyempi. Isokirvisen arvaamaton pyrähtely jäi etenkin harmittamaan – oli pienestä kiinni, etten olisi sitäkin nähnyt. Mukanani olleella kännykällä sain otettua muutaman maisemakuvan ennen kuin akku loppui. Lintujen kuvia en ikävä kyllä vielä pystynyt ottamaan. Ehkä ensi vuonna, paremmin välinein, tämäkin puute korjaantuu.

Retken lajilista (muistiin kirjaamisesta kiitokset Stina Ahvenjärvelle!):

Kyhmyjoutsen, merihanhi, valkoposkihanhi, haapana, sinisorsa, tukkasotka,
haahka, alli, mustalintu, pilkkasiipi, telkkä, tukkakoskelo, isokoskelo,
teeri, kaakkuri, kuikka, silkkiuikku, merimetso, harmaahaikara, merikotka,
sinisuohaukka, varpushaukka, piekana, tuulihaukka, muuttohaukka, merisirri,
taivaanvuohi, merikihu, pikkulokki, naurulokki, kalalokki, selkälokki,
harmaalokki, merilokki, riskilä, uuttukyyhky, sepelkyyhky, suopöllö,
käpytikka, pikkutikka, kangaskiuru, kiuru, isokirvinen, niittykirvinen,
tilhi, peukaloinen, rautiainen, punarinta, mustaleppälintu, kivitasku,
mustarastas, räkättirastas, laulurastas, punakylkirastas, kulorastas,
mustapääkerttu, hippiäisuunilintu, taigauunilintu, tiltaltti, hippiäinen,
pyrstötiainen, sinitiainen, talitiainen, puukiipijä, isolepinkäinen, närhi,
harakka, naakka, varis, korppi, kottarainen, peippo, järripeippo,
viherpeippo, tikli, vihervarpunen, urpiainen, pikkukäpylintu, punatulkku,
nokkavarpunen, lapinsirkku, pulmunen, keltasirkku, pajusirkku, lehtokurppa, kanahaukka.