sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Markku Alanko 60 vuotta 30.9.2012

Hyvä ystäväni täyttää tänään tasavuosia, tullen juuri sopivasti keski-ikäiseksi, eli on vielä toistaiseksi nuorukainen, vaikkakin kahden lapsenlapsen "Äijä". Kun olen tuntenut Maken kolmekymmentä yksi vuotta ja jotain seitsemisen kuukautta sen päälle, on syytä onnitella miestä, joka joistain vähättelevistä lausumista huolimatta on yksi paikkakunnan lintuharrastuksen rakennusmestareita. Aika heikolla olisimme harrastusmahdollisuuksien suhteen ilman Maken aikaansaannoksia.
    Alla on pieni osa tekstiä, jonka kirjoitin sen jälkeen kun Maken kanssa taas jossain liito-oravakartoituksen yhteydessä tuli puheeksi nuo varhaisten ystävyysvuosien tekemiset. "Sinä kun osaat kirjoittaa, niin kirjoitkkin muistokirjoitus."

    "Häh! Muistokirjoitus? Ei kai nyt aivan vielä, vai mitä?" No se sitten jäi hautumaan, kirjoittaa muistikuvia miehestä jonka oli oppinut tuntemaan vuosikymmenten ajan tekevänä ja nopeasti asioita alkuun laittavana ystävänä - joskus oli jopa pakko hiukan toppuutella. Ihmeesti vaan Tiina on miehen mukana kestänyt :)

HEMULI  - saatekirjoitus

Jorma Ahola                                                                

                                                                                                                              


    Maastossa, liito-oravakartoitusta tekemässä, hymy ei hyydy hangessa tarpoessa.
- - -
Kevättalvi 1981, eräänä kipakankylmänä pakkaspäivänä sain puhelun, joka ei varsinaisesti muuttanut maailmaa, mutta pieneltä osin mullisti usean henkilön sen hetkisen ja etenkin tulevan elämän.
Lapinpöllöllä oli vaellusvuosi ja lehdissä, myös Valkeakosken Sanomissa oli yleisökysely tästä sympaattisesta kiehkuranaamasta.

Tämä kyseinen soittaja ilmoitti nimensä, siviilisäätynsä, sosiaalitunnuksensa, osoitteensa ja lopuksi kuin ohimennen ” minulla olisi tässä pari lapinpöllöä ”. Justiinsa juu, näin helppoa se ei kuitenkaan ollut. Sovimme päivän ja ajan – sukset mukaan ja menoksi. Sovittuna aikana odotti Datsun 100 A Kaapelinristeyksen kioskin edessä, ”kummallisen” tuttavallisen omistajansa kanssa. Sukset kyytiin ja syöksyimme suoraan periferiaan, kohti Lempäälän Nikkarinhankoa ja Leukamaata.

Tällä matkalla sai ilmeisesti alkunsa Valkeakosken Lintuharrastajien uusi, ulospäin aggressiivisesti suuntautuva ja toimiva, lintuharrastusta edistävä ”korporaatio”.

Ei se sittenkään niin nopeasti käynyt, vaikka tuolloin tuo ”puhelias lintu”, pitkällisen lapinpöllöhiihtomme ja suklaatarjoilun aikana, ehti jopa buukata koko lintuharrastajien porukan Ahvenanmaalle, lintuharrastajien tarunhohtoiselle Signilskärille. Löytyi tuo lapinpöllökin lopulta ja tuon retken jälkeen tuli muita yhtä riemastuttavia retkiä, kunnes tuli yllättäen syvä hiljaisuus.
Seuraavan kerran tapasimme Lintuharrastajien kevätkokouksessa, johon Make, kuten opimme miehen nimeltä tuntemaan, ilmaantui kun ei pois olisi ollutkaan – nuoren kuvankauniin naisen kanssa.

”Siitä se sitten lähti”, vanhaa kulunutta maalimainosta lainatakseni.
Kuten tiedossa oli vuosikymmenet ollut, Valkeakosken parhaiden lintujärvien rannoilla kulkeneet harrastajat olivat lähes kaikkialla jotakuinkin järvien rantakasvustojen armoilla. Jo 1970-luvun alussa oli omassa mielessäni kangastellut ajatus Vallonjärven rantakumpareelle pystytettävästä lintutornista, istuessani rantaruovikon laiteen pienellä rakentamallani korotetulla penkillä.
Ajatus tornista konkretisoitui sitten VLH:n hallituksen kokouksessa 1975, mutta jäi odottamaan parempia aikoja. Tuo aika tuli sitten kun ajatus jollain retkellä tuli Maken kanssa keskustelun aiheeksi.

Alkoi TORNITOLOGIEN aika. Saha, vasara, kirves ja ”vintilä” olivat useiden vuosien ajan useiden ”linturetkien” pääasialliset harrastuksen apuvälineet. Pieni mutta sisukas joukko ahkeroi tuleville harrastajapolville, sekä retkeilevälle yleisölle mielekkäät havainnointipuitteet. Päämoottorina, koordinaattorina ja tarpeiston järjestäjänä toimi tästä lähtien kuvaan astunut Make.
Aluksi suunnittelun alaiseksi otettiin jo tuo aikaisemmin mainittu Vallonjärvi, joka keskeisen sijaintinsa ja muutonaikaisen linnustonsa puolesta soveltui erittäin hyvin ensimmäisen tornin sijaintikohteeksi. Käytiin useita monitahoisia ja rakentavia neuvotteluja kaupungin virkamiesten kanssa, rakennusluvan saamiseksi, kaupungin maalle. Lupa saatiin ja suunnittelu alkoi toden teolla. Materiaali torniin järjestyi, kuinkas muuten kuin Maken puuduttavan puhetaidon avulla, kaikki mahdolliset tahot olivat pian valmiit osallistumaan kaikella tapaa tornin kustannuksiin.

    Kaiken kaikkiaan Vallonjärven torni oli erittäin hyvä osoitus useiden henkilöiden uhrautuvasta talkoohengestä ja näyte ammattitaitoisesta osaamisesta, joka tuohon useiden viikkojen resuamiseen tarvittiin.

Vallonjärven lintutornin rakentaminen, olisi oman pienen kirjan mittainen monipolvinen tarina. Kun nyt jälkeenpäin ajattelee poltetulle tornille (12.5.2008, nyttemmin tosin torni on taas käyttökunnossa) pitkospuita kulkiessa, kuinka monta työtuntia pehmeäpohjaisen mutarannan kapeaa ja liejuista uraa kannettiin käsipelillä tornin osat rakennuspaikalle.”Kivijalan” monttu hakattiin hikeä säästämättä kaksi kilometriä vahvan mannerjään puristamaan moreenikumpareeseen, rautakankia ja lapioita käyttäen, tuskallisten vaiheiden kautta lopulta valukuntoon. Kun sitten runko oli pystyssä ja betonin kovetuttua siihen oli mahdollisuus kiivetä oli maisema (joka nyt tuntuu tuiki tavalliselta), sykähdyttävän upea. Eipä järvelle oltu aiemmin katseltu kuin hiukan järviruokokasvuston yläpuolelta.

     Lopulta oli enää katselutason ylöskiskominen, kaikkia työsuojelumääräyksiä rikkoen, mutta vedettiin se ylös saakka ja saatiin jopa kunnolla kiinni. Tämän jälkeen vain pieniä viimeistelyjä, lattialankut, seinälaudat ja metalliputkiset paloportaat, joten 29. Heinäkuuta 1984 torni oli valmis, konjakit sen kunniaksi.

Seuraavaksi samana vuonna syksyllä Tornitologinen harrastuksen kulminaatio oli Saarioisjärven lapinnokan tornin pystytys, Valkeakosken Seudun Luonnonsuojeluyhdistyksen kanssa yhteistyössä. Saarioisjärven tornia kunnostettiin vielä syysmyöhällä 1991, jolloin sitä laajennettiin ja siihen tehtiin alalava (päiväkirjamerkintä: 9.11.1991 klo. 9:00 – 14:30 Saarioisjärven tornin kunnostusta 5 henkilöä).  Tykölän pohjoispään lyhytaikainen, vandaalien lopulta tuhoama luonnonpuusta tehty torni, jonka paikka oli linnustollisesti erinomaisessa kohteessa, mutta kuten sanottu nuo työtunnit menivät lopultakin hukkaan.

Toijalan Terisjärvelle rakennettiin sataman puoleiseen rantaan lintutorni (17.9.1989), samoin Lempäälän Ahtialanjärvelle (7.-9.12.1990), muutonseurantatorni monien vaiherikkaiden tapahtumien jälkeen Lempäälän Murronmäkeen; Lehti kertoo seuraavasti: ”Valkeakosken lintuharrastajien talkooporukka, todetessaan linturintamalla olevan hiljaiselon, vauhditti toimintaansa ottamalla työn alle jo kauan suunnitteilla olleen lintutorniurakan. Kyseessä oli Lempäälän Torninmäellä, Savontien varressa oleva keskeneräinen muutonseurantatorni. Tornin n. 3000 kiloinen runko oli noussut pystyyn, useiden vaiherikkaiden tapahtumien saattelemana ja odotteli lopullista silausta.  Sunnuntaina 28. Huhtikuuta 1991 aamuvarhaisella paikalle saapuneet kymmenkunta lintuharrastajaa nostivat valmiiksi tehdyn, pinta-alaltaan noin kuuden neliömetrin katselulavan, kahdeksan metrisen tornin huipulle. Nosto hoitui kuten ammattiväeltä pitääkin (toki tornin huipulla tapahtui jonkinlainen hemulien välinen suuriääninen keskustelu – kuten hemuleilla on tapana, ennen kuin ne pääsevät asiassa yksituumaisuuteen), tästä lähin Torninmäen kuuluisa ”kotkaränni” lienee keväisin taas tehoseurannassa. Jossain välissä koottiin kuin ohimennen matala ”torninpoikanen”, lava Valkeakosken Ritvalan Vähäjärvelle, Pälkäneen Kukkolan Vähäjärvelle talkoiltiin torni 24.9. ja 8.10.1984, Valkeakosken Tykölänjärvelle (kevät 2000), nyt eteläpäähän Olavi Liukkosen maalle ja lopuksi Saarioisjärvelle Kantalanlahdelle keväällä 2002, pystyyn se nostettiin 8.4.2002.

Mainitsematta jäi vielä suuren mediatapahtuman luonteen saanut Kärsän kallioiden muutonseurantatorni:
    Luontokartoituksen tauolla
- - -
Kärsän kalliolla havainnoitiin lintuja jo 1970-luvun alkuvuosina. Ensin pelkästään kalliolla, koska kallion kaakkois- ja etelärinne oli hakattu aukoksi, jolloin näkyvyys oli kohtuullisen hyvä näihin suuntiin. Jossain vaiheessa kallion laelle muutamat havainnoijat pystyttivät kahden henkilön käyttöön sopivan pienlavan, jossa seisten ja pystypylväistä kiinni pitäen pystyi tekemään havaintoja hieman laajemmalta.
Tätä pienlavaa hyväksikäyttäen rakensi ”tuntematon” lintuharrastaja lähes viisi metriä korkean 3-4 henkilölle osavan lavan kuusen rangoista ja vanhan Metsolan tilan ladon lattialankuista. Tällä pärjättiin lähes kymmenen vuoden ajan.
Kun sitten monitoimimies Markku Alanko oli yhdistyksessä päässyt vauhtiin oli vuorossa nykyisen tornin esivalmistelu, rakentaminen ja pystytys. Torni on rakennettu metallisista sähköpylväistä, kaiteet ovat metallia ja lattialankut painekyllästetty. Ensin tietenkin käytiin Maken ja Tiinan kanssa 21.12. kaatamassa tuo pikkutorni ja puhdistamassa kohde uutta tornia varten. Torni kuljetettiin (27.12.1984) armeijan helikopterilla Lumikorvesta Kärsän kalliolle ja tästä alkoi lähes säännöllinen muutamien henkilöiden toimesta tapahtuva kevät- ja syysmuuton tarkkailu.
Torni sijaitsee Mallasveden Kärsänlahden eteläpuolen kallioilla, kallioalueen korkeimmalla kohdalla. Lähes koko Mallasselkä on tornista nähtävissä, pohjois- ja luoteispuolen kalliomännyt häiritsevät jonkin verran näkyvyyttä, n. 600 metrin päässä piirtyy kaakon puolella Korkeakankaan silhuetti. Idän suunnalla ovat laajat metsäteiden ja hakkuiden pirstomat Viranmaan, Tykölän, Mälkiäisten ja Ritvalan Lukonmäen seutukunnat. Etelässä ovat näkyvissä Rapolanharjun ja etelälounaassa Harjunkallion selänteet. Lounaan, lännen ja koillisen puolella Valkeakosken kaupungin asutus ja teollisuuskohteet vievät pääosan maisemasta. Toki kauemmaksikin näkyvyys yltää, mutta noiden kaukaisempien kohteiden havaitsemiseen on syytä mukana olla kiikari tai kaukoputki, ja torniin tultaessa on hyvä olla vielä onnea sään suhteen. Sumu ja utu heikentävät näkyvyyttä, mutta kirkkaalla ilmalla, varsinkin kevään ja syksyn kuulakkaina päivinä maisemat ovat huikeat. Torniin kiipeäminen ei välttämättä kaikilta onnistu, kiipeäminen vaatii jonkin verran uskallusta. Tornin ylätason korkeus on kalliolta mitaten n. 8 metriä.

 Tätä se on, puhelimeen vastaamista ja neuvojen jakamista eläimistä huolestuneille ihmisille.
                                                                                                                     (kuva Åke Lahtinen)
- - -
Luontopolku Vallonjärveltä Heikkilänmetsään oli oma operatsuuni. Tšernobylin vuonna ja kaksi päivää myöhemmin (28.4.1986) kun ”possahti”, kaksi vuorokautta oli Neuvostoliiton viranomaiset pimittäneet tietoa ydinvoimalan räjähdyksestä. Siinä me sitten sahailimme Nikkarinhangossa kauniissa kevätilmassa 10 000-kertaisessa cesium-sateessa lehtikuusitukeista pitkospuulankkuja Vallonjärven luontopolulle. Talvella sitten siirrettiin lehtikuusilankut lintutornin pysäköintialueelta tulevan reitin varteen ja keväällä 1987 rakennettiin niistä kätevä kulkureitti ranta-alueen yli tornilta eteenpäin (2.5.1987). Sitten tietenkin silta, Vallonjoen yli oli jo aiemmin 15.3.-25.3.1986 rakennettu silta, juntattu sähköpylväitä joenpohjan rantamutaan jäähän tehdyistä avannoista ja lopulta ylitys Heikkilänmetsän puolelle oli valmis.

Se torneista ja luontopoluista, viimemainittuja oli pari muutakin, jossa mukana oltiin. Kaiken aikaa joka tapauksessa kuljimme Maken kanssa eri puolilla Valkeakoskea, joskus kauempanakin.


Kahta eläinambulanssia kierrätetään SEY:n toimesta suomalaisten eläinsuojeluvalvojien käytössä. Ensimmäinen käyttökerta osui Markulle, ja autoon tuli sitä myötä runsaasti käyttöä ja eläinten mukavuutta ja turvallisuutta parantavia muutoksia. 
- - - 
 Kaikkeen mahdolliseen Maken kanssa on tullut jouduttua, on laskettu kolme vuotta Hämeen järvien linnustoa Suomen Akatemian  kolmivuotiseen vesilintututkimukseen (31 järveä kaksi käyntiä joka vuosi eli 186 järvikeikkaa 1987 – 1989). Pyydystetty lepakoita rabies-tutkimuksiin, inventoitu luontokohteita, esimerkkinä Kalvolassa Pyhäsuon eteläpuolella, Allunkaisen alueella oleva metsäkohde, joka dumliini-mäkineen ja niiden välisine soistikkoineen, lopulta rauhoitettiin. Aluetta esittelimme Ari Jokiselle Pirkanmaan ympäristökeskuksesta 19.3.1991. Sitä en osaa sanoa mikä osuus Arilla oli rauhoitukseen, mutta pohjatyön ja maanomistajien pehmittämisen oli Make tehnyt jo perusteellisesti, joten loppu lienee ollut selvää pässinlihaa.
    Rauttunlehdon alueella kuusentarreja 5.1.1990 poistamassa lehtoalueelta, mukana koko operaatiossa oli kahdeksan aktiivia, paitsi. Siksiköhän ympäristökeskukseen valitettiin ja työ jäi pahasti kesken, koska toinen puoli lehtoa jäi läpikäymättä. Nyttemmin tuo lehdon osa on pahoin kuusettunut ja alkaa jo rappeuttaa lehdon lehtipuustoa.
Sääkset olivat erään session aiheena, tekopesien rakentamisia Make järjesteli suunnilleen kymmenkunta vuosien mittaan, kaikista ei minullakaan ole tietoa koska en kaikkiin ehtinyt mukaan. Pääosin pesät rakennettiin männynlatvoihin, mutta ainakin yksi sähköpylvään päähän keskelle Saarioisrahkan käkkyrämännikköä, suuren lehtimiesjoukon seuratessa tapahtumaa. Tämä viimemainittu oli operaatio ”pois moottoritien alta”.

Moottoritielinjaus saattoi aikaan sen, että Make kirjoitti Leena Antilan kanssa kirjeen silloiselle ympäristöministeri Sirpa Pietikäiselle Toijalan Terisjärven osuuden tielinjauksen siirtämisestä. Uhkasimmepa kiivetä rantamäntyihin mikäli linjausta ei siirretä järven päältä. Lopulta se pitkällisten neuvonpitojen jälkeen tapahtui.
   Nuori merikotka pääsemässä vapauteen hoidossa olon jälkeen, kuten linnun ilmeestä näkee on halu taivaalle kaartelemaan hirmuinen. 
- - - 
Monivuotisen puudutus- ja palaveerausoperaation jälkeen tielinja siirtyi lopullisesti pois Terisjärven vesialueelta Nahkialanvuoreen louhittuun kanjoniin. Toki alkuperäinen tunnelivaihtoehto jäi saavuttamatta, mutta jossain on toki joustettava – ainakin pikkuisen.

    Luonnonvaraisten eläinten hoito. Alkunsa tämä nyttemmin Maken elämää lähes ”kontrolloimattomana” pyörittävä toimi, sai alkunsa jo asunnon ollessa Sääksmäentiellä. Juhannusvuoreen siirtymisen jälkeen luonnonvaraisten eläinten hoito alkoi saada nykyisiin mittasuhteisiin yltävät muotonsa.

    Siileistä kotkiin ja kaikkeen siltä väliltä, jopa peuranvasoihin – saapa nähdä koska pihanurmella puree ruohoa hirvi, tai kalterihäkissä rymistelee käpälänsä loukannut karhu? Kun kaiken kaikkiaan tämä toiminta ei tuonut miehellemme täyttä tyydytystä, alkoi opiskelu eläinsuojeluvalvojaksi, nyttemmin lähes kaikkien eläinsuojeluun liittyvien yhdistysten kotisivuilla lukee: eläinsuojeluvalvoja (vain luonnonvaraiset eläimet) Markku Alanko – eläinhoitola, Valkeakoski Siis valvontaa, sekä neuvontaa ja opastusta – jumpanohjaajan sanoin: ”vielä jaksaa, vielä jaksaa”. Näissä merkeissä tutuksi ovat tulleet eri eläinsuojeluyhdistysten ja –tarhojen avainhenkilöt – eritoten tässä yhteydessä on syytä mainita Anthony Bosley, jonka asiantuntemuksesta Make on ottanut kaiken irti. Niinpä paraikaa on syntymässä luonnonvaraisten eläinten hoidon ohjekirja, joka tullee olemaan niin ammattilaisten kuin viranomaisten ns. ”eläintenhoitoraamattu”. Ja kuten sanottu tämä ansiokas työ jatkuu, vaikkakaan esimerkiksi Valkeakosken kaupunki ei juurikaan ole tuota työtä noteerannut. Toisin kuin Heinolan kaupunki, joka teki yhden henkilön toimesta alkaneesta suojelu ja hoitotyöstä kymmeniä tuhansia kävijöitä houkuttelevan matkailukohteen, jossa tämä arvokas luonnonvaraisten eläinten auttaminen silti jatkuu kaupungin ja eri yhteisöjen ja yritysten tuella.

    Lapinpöllöstä ystävyytemme Markun kanssa alkoi ja sittemmin tuo sympaattinen lintu on ollut Markulla myös hoidokkina.
- - -
Markun luottamustoimia:

- Kaupunginvaltuutettu 2005-
-Valkeakosken sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen
-Sosiaali- ja terveyslautakunnan ympäristöosaston puheenjohtaja
-Kokoomuksen Valkeakosken kunnallisjärjestön hallituksen jäsen
-Pirkanmaan liiton maakuntavaltuuston varajäsen 2005-2008
-Kiertokapula Oy:n hallintoneuvoston jäsen
-Lautamies
-Ympäristöpoliittisen toimikunnan 2007 jäsen
-SEY:n eläinsuojeluvalvoja (luonnonvaraiset eläimet)
-Resy:n neuvonantaja, luonnonvaraisien eläinten asioissa
-Valkeakosken vanhustenpalveluohjelman 2007-2010 suunnitteluryhmän jäsen
-Konhon alueen kehittämisstrategian seurantaryhmässä 2001-2003 
-Valkeakosken Lintuharrastajien pitkäaikainen entinen puheenjohtaja
 (Osa näistä luottamustehtävistä on saattanut vaihtua ja lisää lienee tullut sitten vuoden 2008, jolloin tätä tekstiä aikoinaan kirjoitin)

Eikä se varmasti tähän lopu, vaan jatkuu kunnes, viimeinenkin energian ripe on mieheltä imetty kuiviin. Uskon kuitenkin, että siihen menee aikaa – tuleva kunnallisneuvos.

    Sitä paitsi, ettei jäisi aivan luulotteluksi – kyllä Make vielä maastossakin ehtii ja jaksaa kulkea. Laaja-alaisten liito-oravakartoitusten kanssa on pähkäilty päiväkausia ja tutkittu kohteita, joille on aikomus jossakin hamassa tulevaisuudessa kaavoittaa asuin- tai muuta kunnallista rakentamista. Sinänsä on myöskin mainittava, että tämä toiminta ei tosiaankaan ole niitä aivan yksinkertaisimpia tehtäviä.

Onnea Make!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti