sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Linturallissa

Valkeakosken lintuharrastajien syyslinturalli on monelle aktiiviharrastallekin se ponnahduslauta, jolta syksyn linturetket käynnistyvät. Tämän vuotinen linturalli sai liikkeelle kuusi joukkuetta tuolle 24 tunnin mittaiselle havainnointiretkelle.

    Välillä satoi, sitten paistoi aurinko ja taas satoi...

7. syyskuuta klo. 17:00 ralli käynnistyi. Sää oli varsin vaihteleva, osanottajista toiset pitivät säätilaa haastavana, meidän joukkueellemme ei säätilalla ollut juurikaan merkitystä.  Pääosin kai siksi, että mitään tavoitteita ei oltu asetettu eikä nuotteja oltu sen kummemmin kirjattu, tärkeintä oli pysyä tiellä. Kävimmekin vain kohteissa jotka sattuivat retken aikana mieleen juolahtamaan. Perjantai-illan (7.9.) aikana ajoimme kyllä 123 kilometriä neljän tunnin aikana, mutta se johtui paljolti juuri noista jatkuvista sadekuuroista, jotka loppuivat vasta hiukan kello 19 jälkeen. Lintuja näimme 32 lajia, mikä oli aika lähellä muiden syksyrallien ensimmäisen pikataipaleen saldoja. Mitään hervottoman ihmeellisiä lajeja ei tuona iltana vastaan tullut, mutta ei niitä kyllä hakemalla haettukaan. Ehkä mukavin oli yllättävä uuttukyyhkyhavainto sähkölangalla istuvasta linnusta Metsä-Paavolassa. Samoilla tienoin tapahtui myös varsin näyttävä kurkien ohilento 140 yksilöä (laskettu valokuvista) lensi ohitse illan hämärtyessä, auringon jo ollessa laskenut taivaanrannan taa.


    Kurkia Metsä-Paavolassa

Siinä se sitten olikin ensimmäisen pikataipaleen loppu joukkueemme osalta, enää parinkymmenen kilometrin matka kotiin. Matkalla näimme vielä cityketun hölkkäävän Kaakonojantien yli Vääränkoivun kerrostalojen kohdalla.
    8.9.2012 lauantai kello 07:00
Heti aamusta lähdimme hyvin nukutun yön jälkeen levänneinä, aivan kuin päivätyöläiset, seitsemältä töihin ja... Kalatonlahdella linnut alkoivat kuitenkin heräillä vasta kun aurinko oli kunnolla noussut. Aurinko ei juuri lämmittänyt tuuli oli sen verran viileä, mutta lintuja kuitenkin löytyi. Kiuruja, joukossa yksi kangaskiuru jonka lajimäärityksen varmistamiseen meni joltisesti aikaa, kun kaukoputkimies oli jättänyt kaukoputken aamutorkuille autoon.
    Seuraavalla etapilla matkaa haittasi helkutinmoinen kuralieju, kävely tapahtui kun lumikengillä. Lajeja kyllä kertyi, mutta mitään tunkua ei lajilistalle ollut. Kiireetöntä matkantekoa ja välillä jutustelua niin että meinasi varsinainen retkeilyn tarkoitus unohtua. Hauskinta oli, että vaikka petolintujen lajilista oli varsin yksipuolinen; tuulihaukka, niin niitä kyllä tuntui olevan lähes joka puolella.


    Tuulihaukkoja oli lähestulkoon kaikkialla

Kariniemi Vanajanselän rannalla, Haukilan peltoaukeat, Ritvalan metsäautotiet, Rauttunselän Sillantaanlahti, Metsä-Paavolan ja Käyrälän peltoalueet Toijalan eteläpuolella, Kurjenkallio Mallasselän rannalla, Kalatonlahti, Mahlianmaa Marjosaaren alue, Lempäälän Ahtialanjärvi, Metsäkansan ja Vedentaan-Rantoon peltoalueet, Saarioisjärvi. Siinä joitain kohteita, joilta pitäisi ja luulisi lintuja löytyvän. Meillä vain sattui olemaan eri aikataulu kuin linnuilla, ei se kuitenkaan harrastuksen mielekkyyttä ja hauskuutta millään tavoin vähentänyt. Tähän ikään on jo oppinut kaikenlaisten keväisten ja kesäisten linnustolaskentojen ja rengastusretkien, siis näiden kärsimysornitologisten puuhailujen vastapainoksi vetämään tämän syksyisen rallipolun rennon rauhallisesti, turhia paineita kantamatta.
    Välillä pidimmme kuten päivätyötä tekeville kuuluukin, ruokatunnin, tosin se venyi melkein puoleentoista tuntiin, mutta näinhän se menee kaikilla tuotannon aloilla. Ei töihin heti ryhdytä, on aina voitava hetki levätä raskaan päivällisrupeaman päälle. Tauon jälkeen kävimme muutamia kohteita läpi, kohteita joissa oletimme uusien lajien lymyävän ja löytyi niitä jokunen. varsin harvakseltaan kuitenkin vain kymmenkunta lajia viimeisen neljän iltapäivätunnin aikana saimme listaamme uusina lajeina. Vanhoja tuttuja sitäkin enemmän. Tässäkin oli se hyvä puoli, että nuoremmat oppivat uusia asioita linnuista, mikäli sitten juttuja kuuntelivat ja sisäistivät ne tulevien vuosien muistitiedoksi omaan osaamiseen.

    Kivitasku oli varsin runsaana esiintyvä aukeiden peltomaiden laji

Emmehän me sitten noilla edellä mainituilla eväillä kisassa pärjänneet, emme alkuunkaan. Mutta en ainakaan yhdenkään ryhmämme jäsenen kuullut asettavan mitään tavoitteita. Toisekseen en toistaiseksi ole kuullut ryhmämme jäseniltä yhdeltäkään negatiivista palautetta, tai ilmoitusta siirtymisestä toiseen paremmin ja tiukasti tukka putkelle voittoa hakevaan joukkueeseen. Toistaiseksi joukkueen viimeisten vuosien ralli on pysynyt samanlaisena, mukavana, monituntisena kohtaamisena hauskan ja kiireettömän harrastuksen parissa.
    Saimme kasaan vain 67 lajia, siis täytyy sanoa vain, sillä voittajajoukkue haki listoilleen 118 lajia ja siihen tuskin tällä menolla me emme koskaan pysty. Kokonaisuutena olimme joka tapauksessa tyytyväisiä rallin antiin, lajeihin joita saimme matkalla nähdä ja kokea. Itse kuulin joidenkin joukkueiden suunnalta, että jäi näkemättä ja kokematta lähes aina jotain kun aina oli kiire uuteen paikkaan. Meilläkin olisi vielä opeteltavaa, katselle lintuja kaikessa rauhassa ja saada vähemmän havainnoineille oppia sekä tietoa eri lajeista ja niistä yksityiskohdista joista ne ovat eri puvuissa helpoiten tunnistettavissa.

    Pikkuvarpusen tunnistaa ja erottaa varpusesta valkean niskavyön, valkean posken ja siinä     olevan mustan täplän sekä tiilenpunaisen päälaen perusteella.

Jää sitten vain nähtäväksi kuinka pitkään linturalli innostus kestää. Nyt näyttää hyvältä joukkueita on entistä enemmän. Vielä kun saadaan näinkin monen vuosikymmenen jälkeen koko traditio siihen kuosiin, että yhtään huomautusta rallista tai järjestelyistä ei tule, silloin linturalleista nauttivat kaikki, niin rallia ennen, rallin aikana ja lopulta vielä rallin jälkeenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti