perjantai 4. toukokuuta 2012

Joskus osuu kohdalle

Retkelle lähtiessä ovat yleensä aina mieli ja odotukset korkealla. Varsinkin nykyään, kun kaikkien muiden havainnot ympäri Suomea ovat parin naksautuksen päässä joko puhelimella tai läppärillä. Mitähän hienoa voisinkaan tänään itse nähdä.

Omat retkeni ovat nykyään lähinnä kahdenlaisia. Varaan keväin syksyin jonkun päivän sieltä täältä koko päivän kunnolliseen linturetkeen hyvälle lintupaikalle. Hankoniemelle, Porkkalan kärkeen, Virolahdelle, Pukkilan Kanteleenjärvelle. Yleensä odotukset ovat tällöin tapissa ja vaikka lintuja näkee hyvin, kaikkia mielikuvituksessa olleita superhavaintoja ei tietenkään tule tehtyä eikä edes pikkuharvinaisuuksia yleensä osu kohdalle.

Toisentyyppistä retkeilyä harrastan, kun olen perheen kanssa jossain viikonloppureissulla. Tyypillisesti anoppilassa Hartolassa, äitini luona Valkeakoskella tai kesällä jossain mökillä. Yritän käydä aamulla varhain pienellä kierroksella yleensä tutuilla lintupaikoilla. Tällöin odotukset kohdistuvat lähinnä siihen, että näkisi tuttuja lintuja monipuolisesti ja ehkä jotain kivaa yllättävää, muttei niinkään mitään harviansuuksia.

Pari viikkoa sitten kevät oli ottanut pienen harppauksen ja olin Päijät-Hämeen puolella Hartolassa. Lintuja oli tosi paljon liikkeellä, kun lunta oli vielä maassa monin paikoin ja rastaat, joutsenet, kurjet, kiurut, peipot ja muut kevään linnut olivat kokoontuneet peltoaukeille. Oli upea sää retkeilyyn ja lähdin, kun muu sukukunta meni ruokaperäisille.

Pohjolan kartanon pellot ovat vakiokohteeni. Paikallinen kalakauppiasyrittäjä on rakentanut kai lähinnä markkinointimielessä pienen tornin pellon laitaan aivan nelostien viereen. Melu ja tornin matala katto eivät tee havaintopaikasta kovin miellyttävää, mutta näkymä peltoaukealle on hyvä.

Hartolan arosuohaukka. Kuva: Reijo Ikonen
Havaitsin kaukana pellolla suohaukkakoiraan, joka ei lähtenyt lentoon, vaikka kauan odotin. Kun tulin tornista alas ja kävelin pellon laitaa, haukka tulikin vastaan komeasti aika läheltä tehden matalia kaarroksia pellon päällä. Kaukoputki pystyyn ja herkuttelemaan. Sitten tulikin kiire takaisin autolle lintukirjan pariin. Näinkö todellakin oikein: kapeat mustat kiilat siivenkärjissä, ei selvää valkoista yläperää, hyvin vaaleat siivenaluset. Kyllä, arosuohaukkakoiras! Soitto paikalliselle lintumiehelle. Lintu karkasi häneltä, mutta palasi myöhemmin ja kaveri otti siitä muutaman kuvan ark-ilmoitusta helpottamaan. Uusi laji Hartolan kuntalistaan.

Seuraavan aamun kierroksella ei löytynyt mitään kummallista. Mutta kun palasin anoppilaan, kertoivat muut että keittiön ikkunan edessä oli jokin aika sitten hyppinyt outo musta rastas, jolla oli valkoinen kaari kaulan alla. Puurokauha putosi kädestä, kun ryntäsin hakemaan kiikarit. Ja kyllähän se sepelrastas siellä pihalla edelleen hyppi muiden rastaiden kanssa! Toinen havainto Hartolasta kautta aikojen.

Kaksi hienoa havaintoa muutenkin mukavien kevätretkien lomassa. Joskus vaan osuu kohdalle. Harviansuuksien - vaikka tässä tapauksessa vain pikkuharvinaisuuksien - kohtaaminen on mukava mauste harrastukselle. Mutta vain mauste. Edelleenkin on hienoa kiertää vain luonnossa ja kohdata mitä milloinkin eteen tulee.

1 kommentti:

  1. Kävisipä itselläkin moinen tuuri vaihteeksi, harvinaisuuksia kun ei ole tullut spontaanisti vastaan pitkään aikaan. No, siihen voisi auttaa tietysti retkeily, kun vaan töiltä kerkeisi.

    VastaaPoista