maanantai 30. huhtikuuta 2012

Satelliittikiljukotka piipahti VLH:n alueella

Virolainen satelliittikiljukotka Tönn piipahti tänäkin keväänä VLH.n alueella, kuten oheinen kuva todistaa. 18. huhtikuuta onnekas havainnoitsija olisi nähnyt sen esimerkiksi Kalvolassa, missä Tönn on lentänyt ilmeisesti suoraan Pirttikosken lintutornin kohdalta.

Tönn suuntasi jälleen Suomen kautta Perämeren kiertäen Ruotsiin, aivan kuten viime vuonna. Tällöin se meni vielä lähempää Valkeakoskea, jolloin sen olisi voinut nähdä 20.4. esimerkiksi Linnasten peltoaukean yllä. Vaikuttaa siltä että Tönn etsii nyt puolisoa Ruotsista, mikä on kyllä sille melkoisen haastava tehtävä.

Saapa nähdä onko Tönn hengissä vielä ensi vuonna. Jos on, niin ensi huhtikuun puolenvälin jälkeen kannattaa staijata Valkeakosken eteläpuolella Tönnin lähestyessä.

Tönnin ja muiden satelliittilintujen seikkailuja voin seurata virolaisella sivustoilla.