sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Talven viimeisiä lumia


Talven viimeisiä lumia, vai takatalvi? Vielä talvi tappelee kynsin hampain kevättä vastaan, kuten Reino Kalliola kirjoittaa kirjassaan Suomen luonto Vuodenaikojen vaihtelussa: "Maaliskuun lopulla tai viimeistään huhtikuussa talven ja kevään valtataistelu alkaa täydellä todella. Päivisin on kevät voitolla, mutta yöllä pakkanen ottaa menetyksensä takaisin. Näin voi jatkua viikkokausia, kunnes eräänä yönä tuuli kääntyy etelään ja nostattaa myrskyn. Sää suojistuu äkkiä ja hanget humahtelevat kasaan. Tiheä sumu käärii metsät ja pellot harmaaseen vaippaansa ja hautoo maat lumettomiksi. Kevät on koittanut."

Koko sunnuntain vastaisen yön oli satanut lunta, kosteaa, lähes räntää, mutta joka tapauksessa sitä oli paikoin viitisen senttiä. Pyörällä ajaminen sujui kohtuullisesti varsinkin kun aikaisin aamulla jalankulkijat eivät olleet ehtineet sotkemaan pyöräteitä. Lähdin matkaan heti auringon noustua, vaikka kellon siirtojen vuoksi se tapahtui tuntia ennen eilistä. Kaupungin alueelta päästyäni lauloi mustarastas ja peippo kilpaa lähellä Lotilansalmen siltaa. Mustarastaita oli jo lähes kaikkialla ja yllättävän aikaisin peippokin jo lauloi, vaikka maisema oli lumesta valkoisena.

Holmin alueella matkasi pieni töyhtöhyyppäparvi kohti etelää, huomattuaan että reissu alkoi käydä hankalaksi lumisilla peltomailla. Tienvarsien sula-alueilla ruokailu sentään onnistuu, mutta saattaa käydä kohtalokkaaksi liikenteen vuoksi. Parempi siis etsiä laajoja peltoalueita, joilla sataneesta lumesta huolimatta joitain lumettomia  pälvipaikkoja olisi mahdollista löytää.


Pyöräilin lopulta joksikin aikaa talviselle lintujen ruokintapaikalle. Polulla olivat aamuiset ketun jäljet, repolainen oli käynyt myös ruokintapaikalla katsastamassa sopivaa saaliseläintä. Paikalla oli täysi talvi, lintuja silti tai ehkä juuri sen vuoksi runsaasti. Tiaiset, varsinkin sinitiaiset ajoivat toisiaan takaa, eivätkä antaneet levähtämään jäävälle lajitoverilleen hetkenkään rauhaa. Virtaa riitti ruokailun lomassa kisailemiseen. Kuusi-, hömö- ja talitiaiset sen sijaan ruokailivat kuin mikään ei olisi muuttunut. Mustarastaiden määrä oli taas lisääntynyt, tällä kertaa niitä oli parhaimmillaan kuusi yksilöä, viisi keltanokkaista koirasta ja yksi naaras. Viimemainittu oli ilmeisesti tuo paikalla koko talven viihtynyt lintu.

Peippo oli täällä uusi laji, niitä ruokaili paikalla neljä koirasta. Linnut olivat varsin arkoja, pudottautuivat puusta monen kymmenen metrin päähän ja hyppivät varovasti ruokailemaan. Viherpeippo oli talvella vain harvakseltaan vieraileva laji, mutta nyt niiden ryystävää laulua kuului joka puolelta. Myös tikli lauloi korkealla koivussa ja välillä pariskunta kävi alhaalla aterioimassa. Vihervarpusia oli tullut koko ajan lisää, nyt niiden määrää oli jo vaikea laskea, mutta arviolta määrä lähenteli kolmeakymmentä. Nämä pienet peippolinnut eivät juuri arkailleet vaan laskeutuivat ruokailemaan ihmisestä piittaamatta.


Lumen putoillessa puista vietin paikalla useamman tunnin kunnes päätin käydä vielä Isovuolteen sulan partaalla, Tavaksenniemen kärjessä. Taustalla mekastaneet harakat olivat ilmeisen tyytyväisiä lähdöstäni, pääsivätpä ruokailemaan kameramiehen häiritsemättä.


Tavaksenniemeen tullessani Isovuolteen sula-alueella oli joutsenpari neljän nuoren linnun kanssa. Kaukana Kärjenniemenselän puolella jään reunalla lepäili kaksi aikuista laulujoutsenta. Sulassa oli myös yksi telkkäkoiras ja viisitoista isokoskeloa. Härkökivien liepeillä kierteli harmaalokkeja, muutama varis haki syötävää jään reunalta, ja jostain taivaan sinestä kuului ylilentävän pulmusparven ääniä. Kiikariin niitä en löytänyt, sillä ilmeisesti ne lensivät yli rantapuiden takana. Aurinko lämmitti jo kummasti ja valkoinen jään päällä oleva lumi häikäisi, olisi pitänyt älytä ottaa aurinkolasit. Lämpöä oli jo niin, että puista sulava lumi putosi välillä niskaan kuin parhaana kesäsateena. Oli syytä poistua paikalta, ja vielä ennen lähtöä kävin tarkistamassa jään reunalla lumessa olevat jäljet. Saukko oli kulkenut paannejään alla olevasta onkalosta avoveteen ja poistunut muualle.


sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Maakotka, elämänpinna pojalle






















Tänään 18.3. oli merkittävä päivä meidän Ronille! Hän oli jo vuosia odottanut maakotkaa, vaan eipä sitä koskaan tuntunut sattuvan kohdalle, ei edes silloin kun koitimme bongata sen täysin varmalta paikalta.

Päiväruoan jälkeen pakkasimme kamat reppuun ja kävelimme Jyräänmäen vesitornille. Ensimmäisenä taivaalta löytyi varpushaukka, paikallisen oloinen lintu otti korkeutta ja kaarrellen tutkaili kaupunkia allaan, katosi silmistämme jossain Laiskan yläpuolella. Hetkeä myöhemmin löytyi vanha merikotka, joka otti korkeutta Mattilan kylän yllä, nousi hirvittävän korkealle ja lopulta lähti pitkään liukuun kohti koillista. Vienanmeren pesimäseudut taisivat olla sillä mielessä.

Seuraavaksi olikin vuodenpinnan vuoro, kun yksinäinen sepelkyyhky paineli vauhdilla pohjoiskoilliseen. Variksia muutti jonkin verran, samoin harmaalokkeja löytyi tosi korkealta selvässä matkalennossa pohjoiseen.

Sitten Roni huomasi kaksi isoa petoa kaartelemassa lounaan suunnalla. Käänsin putken niiden suuntaan ja saman tien sydän sykähti - näin jo toisen profiilista ettei se ollut merikotka... ja hetken päästä näkyivätkin kaikki tutut tuntomerkit; nuori tai esiaikuinen maakotka! Äkkiä kaukoputki Ronille ja poika sai kauan odottamansa elämänpinnan! Hymy loisti niin pojan kuin isän kasvoilla :)

Seuranaan sillä oli esiaikuinen merikotka ja hetken kaarreltuaan kumpikin jatkoi matkaansa koilliseen. Olipa mukavaa muutonseurantaa taas vaihteeksi! Taidankin tänä keväänä panostaa taas vaihteeksi vähän enemmän staijaamiseen ja Ronikin haluaa mukaan uudelleen. Mikäs siinä, mukavaa harrastaa lintuja yhdessä juniorin kanssa.

- Olli -