torstai 14. helmikuuta 2019




PETOLINTUKATSAUS VALKEAKOSKEN LINTUHARRASTAJIEN ALUEELTA 2018

Jorma Ahola, Keijo Ruuskanen

Tämä katsaus käsittää alueen seuraavien kahdeksan kunnan alueelta: Akaa, Kalvola, Kangasala, Lempäälä, Pirkkala, Pälkäne, Valkeakoski ja Vesilahti joiden yhteispinta-ala lähentelee 3500 km². Kuten hyvin muistetaan, muutamien kuntien osalla on tapahtunut muutoksia ja näin ne vähitellen poistuvat niminä monista yhteenvedoista. Kuntaliitoksissa ovat jo aiemmin Viiala liitetty Toijalaan jolloin muodostui Akaa, johon vielä liitettiin Kylmäkoski vuoden 2011 alusta. Kalvola, joka tässä katsauksessa on mukana, kuuluu nykyisin Hämeenlinnan kaupungin alueeseen, mutta käsitellään kuitenkin Hämeenlinnasta erillisenä.
    Aineisto on kuten aiemminkin rengastajien ja ns. avustajien, eli havainnoijien yhteistyön tuloksena saatu kokoon. Satojen tuntien työ on tuottanut taas tähänkin vuosikatsaukseen kiitettävän määrän aineistoa.
    Rengastajat 12 henkilöä: Honkiniemi Mikko, Kaunisto Tapani, Kokkala Lauri, Lagerström Martti, Mäkelä Jonne, Niskanen Tero, Nääppä Mikko, Painilainen Ilpo, Ruuskanen Keijo, Saurola Pertti, Savolainen Jyrki, Toivola Jere.
    Havainnoijat 7 henkilöä: Ahola Jorma, Jokinen Heikki, Kallio Jussi, Leuhtonen Juha, Marjamäki Esa, Marjomaa Pekka, Syrjänen Jukka. Havainnoijien osalta on varmasti jäänyt mainitsematta joitain henkilöitä, joiden antamien vinkkien perusteella on saatu tietoja uusista pesistä tai reviireistä.
   
Kuten hyvin tiedetään, petolinnut ovat siivekkäitä, jotka kiinnostavat ihmisiä ja niitä seurataan hyvinkin tarkasti. Joka tapauksessa on selvää, että kaikki petolintujen pesinnät eivät koskaan tule rengastajien tietoon, aina jää osa pesinnöistä löytymättä. Alueen kokoon nähden maastotyön tekijöiden määrä on täysin riittämätön siihen, että saataisiin edes suurin osa petolintujen pesinnöistä selville. Osa petolinnuista pesii vuosi toisensa jälkeen samaan pesään, pesäpönttöön, samalle rinteelle tai kalliolle. Toiset lajeista sitä vastoin pesivät joka vuosi tekemäänsä uuteen pesään tai toiseen pesäkoloon joskus kaukanakin edellisvuotisesta. Toki nuo ensin mainitutkin vaihtavat pesäpaikkaa, vaikkakin harvemmin joko uuteen pesään tai vaihtopesään, jopa vuoro vuosina.

Kesä 2018 oli säätilaltaan varsin poikkeuksellinen, sillä lähestulkoon koko kesäkuukaudet olivat huomattavan sateettomia. Lisäksi etenkin myyriä ravintonaan käyttävät petolinnut kärsivät heikon myyrävuoden tuomasta ravinnon niukkuudesta.


Oheinen kartta on ns. ”nuppineulakartta”, johon on jo vuosikymmenien ajan aina vuosittain merkitty kartan alueelta löytyneet petolintujen pesät syksyisin pidettävässä Pertti Nikkasen aloittamassa petolinturengastajien saunaillassa. Kartan alueelta ovat nuo vuosien 1984 - 2018 pylväsdiagrammit, joissa näkyvät kartan alueella vuosittaiset ko. lintujen pesämäärät. Kyseessä on siis koko kartan alueelta löydetyt pesät, mutta tämän katsauksen pesinnät käsittävät karttaan merkityn Valkeakosken lintuharrastajien alueen, joten määrät eivät ole tässä suhteessa vertailukelpoiset. Diagrammit antavat kuitenkin hyvän kuvan eri lajien pesimäaikaisista muutoksista ja pesimäkantojen vaihteluista yli kolmen vuosikymmenen ajalta.

    Mehiläishaukan poikanen

MEHILÄISHAUKKA
Mehiläishaukkaa pidetään yleisenä pesimälintuna maamme Keski- ja eteläosassa, mutta katsausalueella pesimäaikaiset havainnot antavat olettaa lajin olevan hyvin harvalukuinen. Touko-kesäkuun vaihteen aikaan pesivät parit ovat hetken aikaa näkyviä lentäessään aaltoilevaa soidinlentoaan. Useimmiten koiras lentää metsän yllä liitää eteenpäin ja kaartaa siivet koholla ylöspäin, pysähtyy ja lyö voimakkaasti siipiään yhteen selän yläpuolella, liitää eteenpäin ja toistaa ylös koukkaamisen ja siivenlyönnit useita kertoja. Soidinlennossaan lintu ei ääntele, mutta kaarrellessaan lintu ääntelee hiirihaukkamaista, heleää ”klyeee ”-huutoa, joka poikkeaa vain hieman hiirihaukan naukuvasta äänestä.
Kesän taittuessa syyspuolelle, aurinkoisina hellepäivinä mehiläishaukat muuttuvat taas näkyvimmiksi. Niitä saattaa usein olla jopa puolenkymmentä yksilöä kaartelemassa pilvettömällä taivaalla usein jopa tuntikaupalla. Tällöin ne saattavat ajautua kaarrellessaan kymmenien kilometrien päähän lähtöpisteestään.
Pesä on yksi päiväpetolintujen vaikeimmin löydettäviä pesiä. Pesämetsäkuusikko saattaa olla usein hyvin tiheä, tiheämpi kuin ns. kanahaukkakorpi, lähinnä rehevän tyyppinen. Tämä tarkoittaa sitä, että kasvavien suurtenkin kuusten alaoksat ovat neulaselliset, oksat kuusissa ovat yleensä vaakasuorassa, joten sopivia pesäpuita löytyy runsaasti. Usein pesä sijaitsee lähellä järven rantaa ja mielellään rinnemaastossa, peltojen reunametsissä ja monesti kulttuurivaikutteisessa seudussa. Usein mehiläishaukan pesä on myös vaikea havaita vaikka pesäpuun juurella sitä etsii. Mehiläishaukka ei pesi välttämättä joka vuosi samaan pesään. Lintu saattaa käyttää aivan mitätöntäkin oravan pesää pesäalustana, mutta usein koristelee kaikki reviirillä olevat vanhat pesänsä tuoreilla lehtipuun oksilla.
Ei mikään ihme, että mehiläishaukan pesälöydöt ovat ”kiven” alla, pitää hyvin paikkansa tuo toteamus, että lajin pesä on päiväpetolintujen vaikeimmin löydettäviä. Tämän vuoden 2018 ajalta ei käsiteltävältä katsausalueelta löydetty kuin yksi asuttu pesä Valkeakoskelta, josta rengastettiin kaksi poikasta.
Eipä mehiläishaukasta ole aiemmilta vuosiltakaan sen paremmin saatu pesälöytöjä, vuoden 2017 ajalta on yksi pesintä Valkeakoskelta. Tuosta vuoden 2017 pesinnästä ei ole tietoa etenikö pesintä poikasvaiheeseen saakka? Vuodelta 2016 Vesilahdelta löydetystä pesästä pääsi sitä vastoin lentoon kaksi poikasta.  


    Aikuinen merikotka

MERIKOTKA
Kotkaa kookkaampi, suurin petolintumme, lentokuvassa tyypillisesti pitkä kaula ja lyhyt kärkeä kohti kiilamainen pyrstö. Suorakaiteen muotoiset tasaleveät siivet, käsisulat näkyvät selvästi. Kaarrellessa pitää siipiä vaakatasossa tai hieman yläviistossa, liitäessään kärjistä lievästi alaspäin taivutettuna. Aikuinen lintu yleisväriltään tummanruskea, pää ja kaula kellanvalkeat, pyrstösulat valkoiset. Selkä ja siiven yläpeitinhöyhenet vaaleamman ruskeat tummiin siipisulkiin verrattuna. Nokka jykevä, kellertävä, voimakkaasti kärjestä alaspäin kaartuva, vahanahka keltainen. Jalat keltaiset, kynnet mustat.
Nuori lintu hyvin tummanruskea, valkeiden höyhenten kirjavoima. Lennossa alta katsottuna vaaleat kainalohöyhenet selkeä nuoren ja esiaikuisen linnun tuntomerkki. Siiven isojen ja keskimmäisten vaaleatyviset peitinhöyhenet muodostavat siiven alle kainalosta siiven kärkeen, käsisulkien peitinhöyheniin, ulottuvan juovan. Selkäpuolella siiven peitinhöyhenet muodostavat siiven keskiosaan vaalean alueen, selkähöyhenet vaaleatyvisiä ja pyrstösulat keskeltä vaaleat leveälti tummanruskeareunaiset. Silmä tummanruskea, nokka sinertävän musta tyveltä vaaleahko, vahanahka mustanvihertävä. Jalat keltaiset. Aikuispuku viisivuotiaana, silmä saa keltaisen värin vasta muutamaa vuotta myöhemmin.
Meneekö merikotkalla nykyisin Valkeakosken lintuharrastajien katsausalueella hyvin, vaiko hyvin huonosti, sillä vuoden 2018 saldo oli kaksi löydettyä pesää. Molemmat tällä kertaa Valkeakosken alueelta, joten tämä oli ensimmäinen vuosi kun Valkeakoskella pesi merikotka. Harmillisesti vain toinen pesistä putosi puusta kesken pesinnän ja molemmat siinä olleet poikaset menehtyivät. Toisen pesän kohdalla pesintä jostain syystä keskeytyi, sillä siitä ei löytynyt viitteitä munista eikä poikasista.
Vuonna 2017 pesintöjä oli katsausalueella vain yksi, mutta sitä aiemmin vuonna 2016 kaksi pesintää, niin vaikea tuosta on päätellä kuinka merikotkalla menee, tulevaisuus näyttää. 

    Koiras ruskosuohaukka

RUSKOSUOHAUKKA
Ruskosuohaukan tunnistaa lennossa ollessa liidossa sen siivet ovat loivassa V-asennossa ja liidon välillä se lyö siivillään harvakseltaan, kevyen tuntuisesti. Aikuinen koiras on harmaapyrstöinen ja samaa harmaata on laajalti kyynär- ja käsisulissa, sekä ylä-, että alapuolella ja siiven kärki on musta. Selkä ja vatsapuolelta ruskosuohaukkakoiras on ruskea, selkäpuolelta tummempi, pää, leuka, kaulan etuosa ja kyynärsiiven etureuna ovat kellertäviä. Naaras on tummanruskea, päälaki, leuka ja kaulan etuosa sekä kyynärsiiven etureuna vaaleankeltaiset. Nuorilla linnuilla väritys on kuin naaraalla, mutta tummemman ruskea ja vaaleat alueet lähes okrankeltaiset.
Ruskosuohaukka on laajojen ruovikoiden pesimälintu, matalien pikkujärvien ja järvenlahtien tiheät ruovikot ovat sen suosimia pesimäkohteita. Ruskosuohaukka tekee pesän tiheään ruovikkoon se on pääosaksi rakennettu kuivista pajun ja koivun oksista, sekä lopulta suuresta määrästä järviruokoa ja kortetta. Naaras kuljettaa koko pesimäajan pesään tuoreita kasvinosia, heiniä ja muuta vastaavaa ilmeisesti pitääkseen pesän puhtaana, tai vain koristellakseen sitä.
Ruskosuohaukan pesä, joka on osin kelluva, mutta usein kuitenkin sidoksissa ruovikon kasvustoon, niin että mikäli vesi nousee pesinnän, varsinkin muninnan ja haudonnan aikana, niin on selvä että epäonnistuminen on lähestulkoon varma. Näin myös usealla aloitetulla vuoden 2018 pesällä kävi, vesi nousi ja munat jäivät veteen, eikä linnulla ollut mahdollisuuksia tehdä asialle mitään.
Pesintätulos 2018 romahti totaalisesti, vain kaksi onnistunutta pesintää Valkeakosken lintuharrastajien katsausalueella, Akaassa yksi pesä josta rengastettiin vain yksi poikanen. Toinen onnistunut pesintä Kalvolassa ja sieltä sentään viisi poikasta saatiin renkaisiin.
   Edellisissä katsauksissa vuonna 2017 pesintöjä oli kuuden kunnan alueella yhdeksän ja näistä rengastettiin yhteensä 28 poikasta. Vuonna 2016 pesiä oli yksi vähemmän ja rengastettuja poikasia silti yksi enemmän eli 29 poikasta.



    Naaras kanahaukka

KANAHAUKKA
Vakituinen pesimälintu sopivilla biotoopeilla. Kanta suhteellisen vankka huolimatta metsänhoitotoimenpiteistä, jotka muuttavat nopeassa tahdissa reviirit asuinkelvottomiksi. Pesinnän seuraaminen on vaikeutunut useilla reviireillä metsänhakkuiden jatkuvasti osuessa uudelle pesäpaikalle ja viime vuosina vielä kesken pesimäajan. Kanahaukka on pääasiassa paikkalintu, vanhat linnut pysyvät ympäri vuoden reviireillään, mutta nuoret linnut saattavat tehdä pitkiäkin vaelluksia aina Venäjälle saakka. Toki mikäli esimerkiksi talvi on normaalia kylmempi ja olosuhteet epäedulliset ravinnon saannin puolesta, lähtevät vanhat linnutkin usein joskus pitkillekin vaelluksille.
Pesällä emojen käyttäytyminen ihmistä kohtaan on kovin yksilöllistä, lisäksi pesän sijaintikin vaikuttaa lintujen käyttäytymiseen. Suurin osa linnuista, joko hautovista tai poikasia lämmittävistä, lähtee pesästä pienimmästäkin ihmisen aiheuttamasta häiriöstä. Jotkin yksilöt ovat sinnikkäästi kuitenkin pesässä ja lähtevät vasta pesälle kiivettäessä. Useimmiten linnut ovat äänessä koko sen ajan jonka ihminen viipyy pesällä. Linnut, yleensä kuitenkin vain naaras kiertää lentäen pesäaluetta hieman puiden latvojen yläpuolella, jäkättäen lähes tauotta. Koiras kiertää kauempana, korkeammalla tai on usein saalistamassa, joten se ei aina ole edes paikalla häiriön tapahtuessa.
Pesämaasto on aiemmin ollut ns. kanahaukkakorpea; suuripuista kuusivaltaista tuoretta kangasta. Kaikki pesäkohteet ovat normaalisti olleet kylien takamailla, joitain ”kulttuurihaukkoja” lukuun ottamatta. Näiden asutuksen lähellä pesivien lintujen pesät ovat lähimmillään sijainneet jopa vain vajaan sadan metrin päässä asutusta pihapiiristä.
Koska linnut ovat pakotettu siirtymään tuulituhojen vielä harventamiin hoitometsiin, sopivia vahvaoksaisia kuusia on yhä harvemmassa, näin kanahaukalle rakennetut tekoalustat ovat tulleet yhä enenevässä määrin pesinnän kannalta tärkeämmiksi.
    Jätän tässä tekstissä toistamatta vuoden 2017 ajatukseni, jotta en pahoita lintuja harrastavien henkilöiden mieltä, siksikin kun jokainen harrastaa lintuja tavallaan ja toki sen heille suon. Vaikkakin sitä ns. kärsimysornitologiaa toivoisin näkeväni harrastuspuolella edes hitusen enemmän.
   Ei tuosta sen enempää, mutta kanahaukalla taitaa olla tilanne, että ne metsät, jossa vielä pesintään on mahdollisuus, ovat jostain kumman syystä vielä pysyneet entisellään. Kun katsotaan vuoden 2018 pesimäkautta ja yllätykseksi pesintöjen määrä on sentään niinkin ”hyvä” kuin 16 onnistunutta pesintää kuuden kunnan alueella. Noista pesistä rengastettiin 41 poikasta, joka on viisi poikasta vähemmän kuin vuonna 2017 ja kaksi poikasta enemmän kuin vuonna 2016.
   Pesivien parien määrä vuonna 2018 putosi yhdellä vuodesta 2017 jolloin pesintöjä oli 17, mutta vuosi 2016 jäi pesivien parien määrässä jostain syystä vain kolmeentoista.



    Varpushaukan pesä tyypillisellä biotoopilla

VARPUSHAUKKA
Varpushaukka on kanahaukan pikkuserkku. Olemukseltaan kuin kanahaukka, mutta kuitenkin erilainen. Varpushaukan voi sekoittaa ainoastaan kanahaukkakoiraaseen ja tällöinkin vain varpushaukkanaaraan. Kuitenkin varpushaukka on kanahaukan jykevään olemukseen nähden solakampi, sen lento on kevyempää ja hieman aaltoilevampaa kuin kanahaukalla. Tämä johtuu lähinnä siitä että varpushaukka liidon jälkeen räpytellessään siipiään kohoaa kevyempänä hieman ylöspäin. Varpushaukka vaikuttaa myös hieman laihemmalta kuin kanahaukka ja sen pää ei ole lennossa niin paljon ulkona hartioista kuin isomman serkkunsa. Varpushaukka pystyy lentämään tiheässäkin metsässä suhteellisen helposti, nopeita käännöksiä mahdollistavien lyhyiden siipien ja pitkän pyrstön avulla.
Varpushaukka elää pesimäkautensa aivan toisen tyyppisessä maastossa kuin serkkunsa kanahaukka. Kun kanahaukka on mieltynyt järeäpuustoiseen, kuusivoittoiseen, vanhaan korpimetsäpainanteeseen, on varpushaukan pesimäalue yleensä nuoressa kuusikossa sekapuuna koivua ja leppää kasvavassa kuusikkokorvessa. Viime aikoina siirtymistä kuiville kovapohjaisille alueille on vähittäin tapahtunut ja pesiä on löytynyt isoistakin puista. Normaalisti varpushaukka rakentaa pesän keskimäärin kuuden seitsemän metrin korkeuteen. Pesäpuu on yleensä ohutoksainen muuhun puustoon nähden keskikokoinen kuusi, varpushaukkarengastaja Keijo Ruuskanen ilmoittaa keskivahvuudeksi metrin korkeudelta maasta 22 cm. Pesä on puussa aina ns. tappopaikalle päin, eli kohteelle jonne koiras tuo saaliin ja josta naaras sen noutaa sekä kynii saalislinnun mikäli koiras ei sitä ole pyyntipaikalla jo tehnyt.
Pesäalueelle varpushaukat tulevat usein yhtä aikaa peippojen mukana kun viimemainitut saapuvat muuttomatkaltaan. Pesärakennus aloitetaan välittömästi ja etupäässä naaras rakentaa. Pesä on kuivista oksista kuusen- ja koivunoksista rakennettu litteä luomus, suhteellisen tukevilla oksilla ja vuorattu ohuilla männynkuoren liuskoilla. Pesäalueen varpushaukat merkkaavat syönnösjätöksillä, kantojen juurakoiden tai sopivan liekopuun rungolla ja ympärillä on saalislintujen höyheniä. Näistä merkeistä on helppo päätellä varpushaukan oleskelevan alueella ja hyvällä onnella on mahdollista löytää pesäkin.
Kumma kyllä varpushaukan pesien ja rengastettujen poikasten määrä pysyy varsin tasaisena, joskin lievää heilahtelua tapahtuu koko ajan. Kun nyt 2018 katsauksessa löytyi 16 asuttua pesää ja niistä rengastettiin yhteensä 68 poikasta, niin vuonna 2017 pesämäärä oli 17 asuttua pesää ja 70 rengastettua poikasta, 2016 myös 17 asuttua pesää ja 74 rengastettua poikasta.
Tällä kertaa 2018 asutut pesät löytyivät kolmesta kunnasta: Kangasala 8 pesää 37 rengastettua poikasta, Lempäälä 5 pesää 24 rengastettua poikasta, Pirkkala 3 pesää 7 rengastettua poikasta.
Vuonna 2017: Kalvola 1 (4), Kangasala 9 (39), Lempäälä 5 (22), Pirkkala 2 (5).
Vuonna 2016: Kangasala 8 (29), Lempäälä 5 (23), Valkeakoski 3 (16), Vesilahti 1 (6).


 
Hiirihaukka

HIIRIHAUKKA
Hiirihaukka on nykyisin erittäin harvalukuinen pesimälaji Valkeakosken alueella. Pesän lintu rakentaa useimmiten mäntyyn tai kuuseen, joskus jopa lehtipuuhun koivuun tai haapaan, muutaman kerran pesä on löytynyt korpin pesästä. Pesää käytetään usein vuodesta toiseen ja lähistöllä saattaa olla kaiken lisäksi yksi tai useampia vaihtopesiä, joissa pesitään epäsäännöllisemmin.
Huhtikuun lopulla hiirihaukkanaaras munii kahdesta kolmeen vaaleata, ruskeapilkkuista munaa. Haudonta kestää jonkin verran yli kuukauden ja poikaset viipyvät pesässä viitisen viikkoa, kunnes tulevat lentokykyisiksi ja vähin erin itsenäistyvät ja lähtevät omille teilleen.
Ei mennyt hiirihaukallakaan kovin kaksisesti tämä 2018 vuoden Petolintukatsaus toi kirjoihin vain kolme pesivää paria, kolmesta kunnasta yksi pesä jokaisesta ja vain viisi poikasta rengastettiin. Kangasalasta pesä ja 2 poikasta ja Lempäälästä pesä sekä 3 poikasta rengastettiin. Valkeakoskelta pesä, mutta havainto vain yhdestä lentopoikasesta. 
   Vuonna 2017 tuloksena oli neljä pesivää paria ja yhteensä 11 rengastettua poikasta. Vaikka hiirihaukkakanta on taantunut, niin siitä ja hakkuiden aiheuttamista pesäalueiden menetyksistä huolimatta aina joitain pareja jää alueellemme pesimään: Akaa, Kangasala ja Lempäälä, näissä kunnissa yksi pesä kussakin ja jokaisessa kolme rengastettua poikasta. Vesilahdessa myös yksi pesä, kaksi rengastettua poikasta. Valkeakoskella yksi pesä, josta ei ole tiedossa pesintätulosta. Kalvolassa ei pesintöjä, vaikka edellisen 2016 yhteenvedon tulos oli siellä kaksi pesää ja yhteensä kuusi poikasta.


    Sääksi

SÄÄKSI
Sääksi on maamme kauneimpia petolintuja. Se on kotkien jälkeen suurin päiväpetolintumme. Sukupuolet ovat väreiltään lähes saman näköiset. Selkäpuoli on tummanruskea, vatsapuoli lähes valkoinen. Rinnan yli kulkeva ruskea vyö on yleensä naaraalla voimakkaampi kuin koiraalla, mutta sukupuolen määrityksessä se ei aina ole täysin selkeä tuntomerkki.
Sääksen pää on lähes valkea lukuun ottamatta silmän takana niskaan ulottuvaa tummanruskeaa juovaa. Alapuolelta katsottuna lentävä sääksi tekee valkean vaikutelman, sillä alapuolisten tummien kuvioiden osuus on vähäinen.
Lokkimaista vaikutelmaa sääksen lentokuvaan tuovat kapeat ”kulmalle” taipuneet siivet ja lyhyehkö pyrstö, mutta suuri koko ja raskas siivenlyönti paljastavat linnun nopeasti sääkseksi.
Pesänsä sääksi rakentaa aina mahdollisimman korkealle, puun tai jonkin rakennelman latva- tai yläosaan. Toisin kuin muilla päiväpetolinnuilla sääksen pesä ei ole koskaan oksien suojassa puun latvan alapuolella. Pesään pitää päästä laskeutumaan tuulen suunnasta riippumatta aina vastatuuleen.
Koska pesä vuosien mittaan kasvaa parhaimmillaan lähes pari metriä korkeaksi ja halkaisijaltaan metriseksi, pitää pesäpuun latvan olla vahva ja tukevaoksainen. Nykyaikaisen metsänhoidon aikaan kunnon pesäpuusta on huutava puute. Usein heikkoon latvaan rakennettu pesä tuhoutuu kesken pesinnän, joka kovan tuulen tai latvaoksien pettämisen vuoksi.
Petolinturengastajat sekä lintuharrastajat ovat jo vuosia rakentaneet sääksille tekopesiä suojeluhenkisten metsänomistajien maille. Nämä ovat lisänneetkin pesintöjen onnistumisen todennäköisyyttä. Nykyisin Hämeen sääksistä lähes 90 prosenttia pesiikin tekopesissä.
   Sääksen pesien määrä oli tämän petolintukatsauksen 2018 vuoden aikana 23 asuttua pesää, joista saatiin rengastettua 39 poikasta.
   Pesämäärä pysyi siis samana kuin edellisvuoden 2017 katsauksessa, vaikka se vuonna 2016 oli sentään 27 pesivää paria.    
   Edellisten vuosien pesä- ja poikasmäärät 2017: Kangasala 5 (11), Lempäälä 5 (7), Pälkäne 4 (9), Kalvola 4 (8), Valkeakoski 4 (11).
   Vuonna 2016: Kangasala 15 (35), Lempäälä 3 (4), Pälkäne 2 (4), Kalvola 4 (6), Valkeakoski 3 (5).


  
    Nuori tuulihaukka

TUULIHAUKKA
Pellon yläpuolella lekuttaa paikallaan pienikokoinen petolintu, sen pää on kuin naulattuna samalla paikalla kun se tutkii pellon pintaa löytääkseen sopivan saalismyyrän. Lopulta se saa näköhavainnon, laskeutuu puolenkymmentä metriä alemmas, pysähtyy vielä lekuttamaan ja varmistamaan kohteensa. Viimeinen syöksy on nopea, siivet puoliksi supussa se pudottautuu pellon pintaan, levittää viime tipassa siipensä. Peltomyyrä kynsissään lintu nousee ilmaan ja lähtee määrätietoisesti kuljettamaan sitä muutaman kilometrin päässä, järvenselän saaressa olevalle pesälleen.
Tuulihaukka oli aikaisemmin hyvin yleinen näky maaseudun peltomailla. Sittemmin tuulihaukkakannat alkoivat taantua ja paikallaan pellon yllä lekutteleva kaunis petolintu oli varsin harvinainen näky saalistamassa peltolakeuksien myyriä, tällöinkin lähes pääsääntöisesti Linnasten ja Metsäkansan seutuvilla, sekä muutamilla muilla ympäristökuntien laajoilla peltoaukeilla. 1970-luvulla oltiin jo huolestuneita tuulihaukan tulevaisuudesta. Tuulihaukkakannat lähtivät nousuun valistuksen ja aktiivisen suojelutyön johdosta, johon oleellisimpana ja näkyvimpänä olivat nuo latojen päätyihin sijoitetut tuulihaukan pesälaatikot. Näin myös joka puolella lisääntyneet peltoalueiden latojen päätyihin sijoitetut tuulihaukan pesälaatikot ovat tuoneet tuulihaukoille männynlatvojen ylivuotisia variksenpesiä turvallisemman pesäpaikan. Nyt tuulihaukka on taas yksi peltolakeuksien yleisimmistä päiväpetolinnuista, istuessaan tienvarren sähkölangalla tai saalistaessaan peltoalueen yllä.
Tuulihaukan määrä putosi 2018 katsausalueella 74 pesivään pariin ja 303 rengastettuun poikaseen. Pudotus edellisiin vuosiin oli melkoinen 2017 tuulihaukkoja pesi alueella 98 paria ja poikasia rengastettiin 358. Vaikka vuonna 2016 pesiviä pareja oli 89, niin silti rengastettujen poikasten määrä oli ennätyksellisesti 406, eli sata ja kolme poikasta enemmän kuin tänä vuonna.
Kunnittain pesä ja poikasmäärät olivat seuraavat:
Akaa 2018 13 pesää 57 poikasta. Vuonna 2017 29 pesää ja 96 poikasta, ja 2016 28 pesää ja 132 poikasta.
Kalvola 2018 1 pesä josta 3 poikasta renkaisiin. Vuonna 2017 samoin yksi pesä, mutta nyt kaksi rengastettua poikasta, vuoden 2016 määrä oli taas tuo sama yksi pesä, kuitenkin neljä rengastettua poikasta.
Kangasala 2018 viisi pesää, joista rengastettiin yhteensä 10 poikasta. Vuoden 2017 määrä oli seitsemän pesää ja 26 poikasta, vuonna 2016, 9 pesää ja 37 poikasta.
Lempäälä 2018 15 asuttua pesää, joista 70 poikasta saatiin rengastettua.  2017 18 pesää ja 74 poikasta ja vuonna 2016, 14 pesää ja 60 poikasta.
Pälkäneeltä ei tältä vuodelta saatu yhtäkään pesähavaintoa, mutta 2017 löydettiin yksi pesä ja rengastettiin kaksi poikasta, vuonna 2016, kolme pesää ja 13 poikasta.
Pirkkala 2018 6 pesää ja 20 rengastettua poikasta. Vuonna 2017 kolme pesää ja 11 poikasta Vuosi 2016 oli Pirkkalassa nollavuosi.
Valkeakoski 2018 10 asuttua pesää ja 35 poikasta renkaisiin. Vuonna 2017 12 pesää ja 41 poikasta, vuonna 2016, viisi pesää ja 25 poikasta.
Vesilahti 2018 asuttuja pesiä 24 ja näistä 108 poikasta rengastettiin. Vuonna 2017 27 pesää ja 106 poikasta, vuonna 2016, 29 pesää ja 135 poikasta.



    Nuolihaukka

NUOLIHAUKKA
Vetävin siivenlyönnein etenevä nuolihaukka, on yleisilmeeltään tummahko, lentäessään nopeasti joko matkalentoa tai kiihdyttäessään saaliin perään. Pitkät teräväkärkiset siivet, sukkulamainen ruumiinmuoto sekä kärkeen kapeneva pyrstö ovat tunnusomaisia nopealle lentäjälle. Nuolihaukan vakiosaalista ovat pääskyt, kirviset, västäräkin ja rastaat. Sydänkesän aurinkoisina hellepäivinä, sen tapaa saalistamassa usein ruovikkoisten järvien ja järvenlahtien luhtaniittyjen yllä sudenkorentoja. Taidokkain syöksyin lintu nappaa ilmasta sudenkorennon kynsiinsä, ja syö sen ilmassa. vain sudenkorennon siivet putoavat välkehtien saraikkoon kun lintu kohoaa uudelleen ylös kaartelemaan ja valmistautuu uuteen saalissyöksyyn.
Nuolihaukka pesii ampu- ja tuulihaukan lailla yleensä aina varisten ylivuotisiin, mäntyjen latvuksissa oleviin pesiin.
”Kun viimeksi soutelin kotimaassa pitkiä suurjärvilenkkejäni Itä- ja Koillis-Suomessa kesällä 1988, löysin rannoilta ja saarista 18 petolinnun pesää, ja ne olivat kaikki nuolihaukan.” Näin Pentti Linkola kirjassaan –Voisiko elämä voittaa- nyt taitaa olla niin, että nykyiset harrastajat eivät juurikaan soutele vesistöjen rantoja tai saaria tutkaillen.
Tämän katsauksen vuoden 2018 saaliina on vain yksi nuolihaukan pesä Akaasta, josta rengastettiin kaksi poikasta. edellisiltä vuosilta onkin ainoastaan tieto ainoastaan Valkeakoskelta kahdesta nuolihaukan pesästä. Sitten olisikin palattava useita vuosia taaksepäin aina Pertti Nikkasen aikoihin.

HUUHKAJA
Tämän palavasilmäisen yön kuninkaan osalta on todettava, että ei mennyt kovin hyvin huuhkajallakaan, ei tänä 2018 katsausvuonna, jos ei aikaisempinakaan. Ei yhtään havaittua asuttua pesimähavaintoa katsausalueelta. Huuhkajan menestys on ollut todella heikko, mutta onko syy myyräkadon, vai sitten noiden kaatopaikkojen saneeraus jäteasemiksi, joilla ei jätteitä enää läjitetä kentälle, vaan siirretään lavoilla ja konteilla jätteenkäsittelylaitoksille. Huuhkajan ravintopöydältä alkavat rotat olla vähissä.
    Tämä 2018 katsausvuosi oli nollavuosi, ei yhtään asuttua pesintää kun 2017 yhteenvetoon oli vielä sentään ilmoitettu kuusi pesää ja niistä yhteensä 10 rengastettua poikasta.    

    Varpuspöllö

VARPUSPÖLLÖ
Vielä joitain vuosia taaksepäin varpuspöllöä luultiin todella vähälukuiseksi lintulajiksi. Jopa niin, että se otettiin uhanalaisten lajien luetteloon. Viimeaikaisten tutkimusten perusteella varpuspöllökannan on todettu olevan oletettua runsaampi ja laji poistettiin uhanalaisluettelosta.
Vieläpä aikoinaan voimakas uskomus sydänmaiden aarnimetsien lajista, on nyttemmin muuttumassa. Samoin olettamus, ettei varpuspöllöä saada pesimään pöntössä, murentuu sitä mukaan kun varta vasten varpuspöllölle kehitettyjä pönttöjä on metsiin viety. Valkeakosken alueella ensimmäinen pöntössä pesivä varpuspöllö tavattiin Lahisten Porsasvuorelta, Jussi Kallion rakentamassa pöntössä. Tätä ihmettä kävivät pöllöharrastajat sekä –rengastajat eri puolilta Pirkanmaata ihmettelemässä. Saattaa myös olla kuten joku on maininnut, että tästä pöntöstä saatiin malli nykymuotoiseen varpuspöllön pönttöön? Tavallinen pönttölintu varpuspöllö ei vielä ole, eikä varmasti sellaiseksi tulekaan, mutta enää ei päde vanhojen lintukirjojen yksivakainen väite ”Kelpuuttaa kodikseen vain luonnonkolon”.
Huhti-maaliskuun taitteessa viimeistään varpuspöllöt siirtyvät asutuksen piiristä pesimäseudulleen. Ovat ne sitten vanhoja, nyttemmin jo uhanalaisiksi muuttuneita aarnimetsiköitä, tai pellonlaiteiden ja hakkuuaukioiden välisiä hoitometsiä. Joka tapauksessa pesimäbiotooppi on pesäkolon ympäristössä yleisesti metsäbiotooppia, vain joitain harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta.
Luonnonkolosta on varpuspöllön pesintää vaikea varmistaa pesinnän alkuvaiheessa. Vasta pesinnän edistyessä pesäpuun alle kertyvät saalisjätteet, joita naaras koko pesinnän ajan poistaa pesästä, paljastavat pesäkolon asutuksi. Pöllönaaras ei puuta koputettaessa ilmaannu kurkistamaan kolon suulle, kuin aivan poikkeustapauksessa.
Tämän katsausvuoden 2018 asuttujen pesien määräksi kertyi 13 pesää, joista rengastettiin 69 poikasta.
Kun verrataan tuota tulosta kahden edellisen vuoden määriin, 2017 jolloin asuttuja pesiä oli sentään 43 ja niistä saatiin 193 poikasta renkaisiin, ja toisaalta vuotta aiemmin 2016 pienemmällä 32 pesän määrällä se oli 203 rengastettua poikasta, on pudotus melkoinen. Lähinnä tässä tulee ensinnä mieleen ravinnon saatavuus, mutta kuinka paljon mukana alamäkeen on pesimäbiotooppien heikentyminen?



Lehtopöllön ruskea muoto, renkaalla D-259345 23.5.2013 

LEHTOPÖLLÖ
Hämeen rantalehtojen kevät öiden värisevä-ääninen huhuilija. Mustasilmäinen ja  mustanruskeiden, harmaiden, mustien ja valkoisten täplien ja juovien vipevöimä pyöreäpäinen pöllö. Silmien ympärillä selvät naamakiehkurat, joiden väritys seuraa linnun perusväritystä, harmaavoittoisella harmaat ja punaruskeavoittoisella kauniin punaruskeat. Lehtopöllöllä onkin kaksi värimuotoa, sekä harmaa, että ruskea ja lisäksi runsaasti välimuotoja.
Lehtopöllö pesii nykyisin pääosin suurikokoisiin pönttöihin, niin telkänpönttöihin kuin myös niille varta vasten asetettuihin uuttuihin. Siellä missä pönttöjä ei ole kelpaavat palokärjen vanhat pesäkolot ja lahojen puiden onkalot. Pääosa lehtopöllöpareista pesii joka tapauksessa pöntöissä ja useimpien pesivien parien pesäpöntöt ovat tiedossa. Nuo linnut ovat myös tarkan seurannan kohteena, sillä lehtopöllön pesimäkantoja on seurattu jo useita vuosikymmeniä.
Tämän vuoden katsaukseen saatiin vain 23 asuttua pesää, joista renkaisiin 68 poikasta. Edellisillä katsauskausilla pesintöjä löytyi vuoden 2017 pesimäkaudella 36 kappaletta ja rengastettiin 100 poikasta, kaudella 2016 vielä 40 asuttua pesää, joista 144 rengastettua poikasta.     
Kunnittain pesä ja poikasmäärät olivat:
Kangasalla 2018 kuusi pesää ja rengastettiin 17 poikasta. 2017 kahdeksan pesää ja näistä 25 poikasta renkaisiin.
Lempäälästä 2018 vain 2 pesää ja kaksi poikasta ainoastaan rengastettiin. 2017 neljä pesää joista yhdeksän poikasta rengastettiin.
Pirkkala 3 asuttua pesää ja näistä rengastettiin 7 poikasta. 2017 kahdesta löydetystä pesästä rengastettiin kuusi poikasta.
Pälkäneeltä 2018 seitsemän asuttua pesää joista rengastettiin 21 poikasta. 2017 löytyi viisi pesää ja renkaisiin saatiin yhteensä 17 poikasta.
Valkeakoski 2018 viisi pesää ja 13 poikasta renkaisiin. 2017 alueella pesiä löytyi peräti 12 kappaletta ja näistä 35 poikasta sai renkaan jalkaansa.



    Naaras viirupöllö seuraa rengastajan touhuja

VIIRUPÖLLÖ
Viirupöllön luontainen pesäpaikka on katkenneen suurikokoisen puun yläpäästään ontoksi lahonnut, ylhäältä avoin onkalo. Nyttemmin lähinnä rengastajien asettamat suurikokoiset pöntöt kelpaavat viirupöllölle, pesimätuloskin on näissä katollisissa pöntöissä avoimia pesäkoloja parempi. Vielä kuitenkin tavataan viirupöllöjä pesimässä avoimiin pesäpaikkoihin, jopa vanhoihin haukanpesiin.
Suurikokoisena ja aiemmin erämaiden lintuna tunnettu viirupöllö on tällä hetkellä juuri pöntötyksestä johtuen vuosittain pesivänä tavattava lintu. Pesintöjä on kuitenkin harvakseltaan ja joinain vuosina kun myyräkannat ovat alimmillaan, useimpien kuntien alueella pesii vain muutama pari, tuolloinkin vain jonkin rantakosteikon vesimyyräpopulaation turvin. Kun vesimyyräkannat  ovat pohjalukemissa on ollut vuosia jolloin ei löydetä yhtäkään pesivää viirupöllöparia.
   Viirupöllön pesien määrä oli 2018 vain 11 asuttua pesää, joista rengastettiin mitättömät yhdeksän poikasta. Vuonna 2017 asuttuja pesiä oli 37 kappaletta. Kuitenkin poikasia rengastettiin nyt 55, kun vuonna 2016 asuttujen pesien määrä oli myös tuo 37 saatiin silti jopa 99 poikasta renkaisiin.    
Kunnittain määrät ovat seuraavat:
Kalvolassa 2018 2 kaksi pesintää, mutta ei rengastuksia. 2017 asuttuja pesiä 11 kappaletta, poikasia noista yhdestätoista pesästä saatiin kuitenkin renkaisiin vain 16.
Kangasala 2018 kaksi asuttua pesää ja kaksi poikasta renkaisiin. 2017 kolmesta pesästä vain neljä poikasta.
Pälkäne 2018 neljä pesää ja vain neljä rengastettua poikasta. 2017 kuusi pesää ja näistä rengastettiin yhteensä 13 poikasta.
Vesilahti 2018 yksi ainoa pesä eikä yhtään rengastusta. 2017 yksi pesä, josta rengastettiin kaksi poikasta ja yksi aikuinen emolintu.
Valkeakoski 2018 kaksi asuttua pesää joista yhteensä kolme rengastettua poikasta.  2017 kuusi pesää, mutta vain kahdeksan rengastettua poikasta.



    Sarvipöllö saalistuslennolla

SARVIPÖLLÖ
Pitkäsiipinen vaaleanruskea pöllö ilmestyy kuin aave pellon reunametsiköstä, juuri auringon laskun aikaan. Otus risteilee matalalla pellon yläpuolella syvin, rauhallisin siivenlyönnein, välillä liitäen. Toisinaan se katoaa pellon notkelmaan tai valtaojaan, ilmaantuen taas näkyviin aivan eri paikasta kuin sieltä missä katosi näkyvistä.
Pöllön partiolennon keskeyttää sen havaitsema saalis, myyrä, sammakko tai linnunpoika. Lintu levittää leveät pitkät siipensä jarruksi, kääntyy kyljelleen ja pudottautuu alas. Kaikki tapahtuu nopeasti ja hetken kuluttua sarvipöllökoiras nousee maasta lentoon. Nyt sillä on kynsissään myyrä jota se lähtee kuljettamaan määrätietoisesti lentäen kohti pesämetsää. Täällä se luovuttaa saaliin naaraalle, yleensä säännönmukaisesti lähes aina samalla paikalla. Tämä saalistusnäytös toistuu useasti iltayön aikana ja vielä kymmeninä tulevinakin iltoina ja öinä, kunnes poikaset ovat varttuneet itsenäisiksi ja lähteneet omille teilleen.
Heikosti meni sarvipöllölläkin vain kaksi pesää katsausvuonna 2018, kun 2017 pesiä löytyi kolme. Poikasia rengastettiin 2018 neljä ja 2017 viisi. Huonot myyrävuodet vain jatkuvat, ellei sitten ole osin kyse rengastajien resurssien puutteesta, sillä pesimäkausi on lopulta lyhyt ja aika rajoitettua.



HELMIPÖLLÖ
Helmipöllö oli vuoden 2018 katsauksessa taas nollalaji, eli ei yhtään pesähavaintoa katsausalueelta, kuten ei myäskään vuonna 2017.




tiistai 1. tammikuuta 2019

1.1.2019 - hieno talviretki

Pikku-uikku oli edelleen pirteänä Valkeakosken Putaanvirrassa
1.1.2019 valkeni harmaana, sumuisena ja tyynenä, lähestyvän myrskyn edellä. Lähdin Risto Vilppaan kanssa retkelle, vuoden ensimmäisiä lintuja etsimään ja samalla hieman pohjustamaan tulevaa talvilinturallia. Eri joukkueissa ollaan, mutta hällä väliä.

Sumu muuttui pian vesisateeksi, mutta eipä se isommin haitannut kun oli oikein varustautunut, vai mitä Riku? 😉. Ainoa hankaluus oli kiikareiden linssien huurtuminen aina kun siirryttiin sateesta autoon...

Aluksi etsimme Valkeakosken Antinniemestä västäräkkiä joka oli Asematiellä vielä edellisenä päivänä 31.12. Vaan eipä löytynyt, eikä näkynyt myöskään sairasta peippoa joka oli ollut ruokinnalla hieman aiemmin. Ei siis ihan onnistunut alku retkelle...

Putaanvirrassa talvehtinut pikku-uikku oli edelleen paikalla, ei siis ollut ottanut nokkiinsa edellisyön ilotulituksista. Lintu oli aluksi aika kaukana, mutta lähti yhtäkkiä meitä kohti ja tuli lopulta erään kuvaajan paimentamana aivan meidän viereemme, kunnes kuvaaja taas lähestyi sitä. Opetus aloitteleville lintukuvaajille: lähtökohtaisesti, älkää koskaan lähestykö lintua, antakaa lintujen lähestyä teitä, koittakaa pysyä piilossa. Sukeltelevaa vesilintua voi lähestyä silloin kun se on sukelluksissa, mutta kuvaajan on pysähdyttävä heti kun lintu nousee pintaan.

Putaanvirralta siirryimme Apian kanavalle, jossa oli 30.12. ensimmäinen koskikara. Vaan eipä ollut tänään karaa, eikä mitään muutakaan. Apian kanavalta matka jatkui Alakanavalle, mistä löytyi vanha telkkä naaras. Mistäköhän se oli sinne tupsahtanut, ei nimittäin ollut näkynyt telkkää enää pitkään aikaan Valkeakoskella. Myllypirtillä oli mukava 23 punatulkun parvi ja Tervasaaren Sahanlahdelta kuului laulujoutsenten toitotus.

Matka jatkui Lotilansalmelle, mistä löytyi heti Tervasaaren lauhdevesiputken suulla kalasteleva harmaahaikara. Kalatonlahden ruderaatti oli tyhjyydessään pettymys, eikä lahdenpohjukan ruokintapaikallakaan ollut perusvieraita kummempia lintuja.

Iso-Vuolteen sula oli laajentunut pitkälle kohti Härkökiviä, mutta tyhjä linnuista. Sieltä siirryimme Pastellinpuistoon kurkkimaan Ranta-Eilolan Markun ruokintapaikkaa, lintuja oli paljon, mutta ei mitään peruslajistoa kummempaa. Ja samalla tuli viesti Lintutiedotuksesta: Lempäälässä allihaahka! Sinne siis!

Lempäälä on onneksi lähellä ja pian olimme "pelipaikalla". Kun nousimme autosta ulos, paikalla ollut porukka kertoi sen juuri uineen ylävirtaan niemen kärjen taakse näkymättömiin. Odottelimme jonkin aikaa jos lintu tulisi uudelleen näkyviin, mutta ei. Päätimme siis lähteä joen toiselle puolen, josko näkisimme linnun sieltä. Minuutin ajamisen jälkeen Rikun puhelin soi - allihaahka tuli uudelleen näkyviin uiden alavirtaan päin! U-käännös ja takaisin. Ja juuri kun pääsimme autosta ulos, se oli taas uinut katveeseen - eikä tullut enää näkyviin.

Lähdimme siis uudelleen joen toiselle puolen. Ja siellähän se ui - eikun.... nyt löytyikin mustalintu. Ja laulujoutsen. Mutta ei allihaahkaa...

Allihaahkaa etsiessä löytyi mustalintu...

...ja laulujoutsen
Koska allihaahkaa ei näkynyt Herralankosken suunnassakaan - missä ui vain telkkiä ja isokoskelo, päättelimme sen uineen jonnekin Salonsaaren taakse. Siispä suuntasimme ainoaan paikkaan mistä sinne näkee helposti eli Sarvikkaan puolelle jokea. Ja lopulta sitkeys palkittiin, allihaahka löytyi! 😄

Jarmo Koiviston löytämän allihaahkan bongaus onnistui - lopulta
Lempäälän kosket ovat kyllä viheliäinen paikka etsiä vesilintuja, liikaa mutkia ja katveita. Mutta positiivisena puolena kuitenkin mukavaa talvilajistoa, mitä täällä VLH:n alueella ei muualta yleensä löydä.

Yhteensä löysimme 1.1.2019 VLH:n alueelta sen enempää etsimättä 27 lajia. Saapa nähdä tuoko lähestyvä talvimyrsky Atlantilta vielä jotain kovempaa lajistoa. Olisi hienoa löytää uusi laji VLH.n alueelle, vaikka lunni tai pohjankiisla. No, pikkuruokki tai pikkukajavakin kelpaisi. Sendari, ole armollinen!



keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Lähiluonnossa tapahtuu

ainakin joskus.
Joku ilta taaksepäin istuskelin taas rannalla tututuksi tulleella paikalla seuraamassa pääosin lintujen elämää.  Ylhäällä järven ylle kaartuvien mäntyjen oksien kärjissä ruokaili sinitiasten lentopoikue, 8 tai 9 nuorta kerjäten ruokaa  emoiltaan.




Noh, kuvaaminen koti taivaita on vaikeaa joten katse kohti järveä.  Eikä aikaakaan kun jotain plumpsahti järveen noin kolmen metrin päähän rannasta.  Rantakasvusto peitti näkyvyyden kohteeseen.  Kävyn tai mitälie poikue saanut pudotettua?
Parinkymmenen metrin päässä karikolla pesinyt ja nyt kivellä päivystänyt kalalokki näki kyllä mitä putosi ja oli ns. haukkana  paikalla.



Noukki järvestä saaliin  ja palasi pesäkivelleen.  Hitaanpikin kuvaaja ymmärsi ettei tainnut käpy olla!


Jo kameran etsimestä näkyi, että sinitintin poikanenhan se oli.
Oliko joku poikueesta tönäissyt heikomman pois ruokajonosta vai kerjuuinnon ylittäessä lentotaidon tapahtunut virhearvio?


Joka tapauksessa lokin poikanen otti mielellään vastaan aterian.



Kovasti saaliin nieleminen töitä teetti, mutta lopulta onnistui.

Poikasen nauttiessa ateriaansa emolokki palasi mäntyjen alle.


 Ilmeisesti odottelemaan josko ylhäältä putoilisi lisää evästä.
Eipä pudonnut, joten lokki palasi takaisin kivelleen.


Ruokailusta uupuneena lokin pentu päätti ottaa pienet ruokaperäset.


Puolen tunnin kuluttua se oli toipunut urakastaan ja suki itseään tyytyväisenä.

Että tämmönen tarina tällä kertaa!




lauantai 2. kesäkuuta 2018

Kotkan pesällä ja pieniä pöllöjä

  Keskiviikkona 30.5.18 tapaamme klo 8 sovitussa paikassa: Keke, Pekka, Hannu ja minä itte.  Hetken tarinoituamme sulloudumme Keken autoon ja matka alkaa.

  Palataanpa hetkeksi ajassa taaksepäin.  Pirjon kanssa kulkiessamme huomasimme toisen talvilaskentareittini varrella olevassa petäjässä risulinnan alkuvaiheet.  Kävimme paikalla muutaman kerran ja silloin tällöin näimme myös merikotkat lähistöllä. Toinen oli selvästi valkopyrstöinen, toisen pyrstöä emme levällään nähneet.  Sain kuitenkin vaikutelman, että pyrstön kärki olisi musta.  Ennen muninta-aikaa jätimme pesäalueen rauhaan.  Kevään kuluessa soittelin Pekalle, että kävisivät Keken kanssa katselemassa, josko merikotkan pesintä Valkeakoskella olisi totta.  Sain myös puhelut parilta muulta lintuharrastajalta, että olenko huomannut merikotkan pesän alueella. Kerroin tietenkin huomanneeni ja hoitaisin ilmoituksen rengastajille.

  Toukokuun puolenvälin aikoihin sainkin Pekalta soiton, että pesä näyttää tai paremminkin ympäristö näyttää asutulta.  Kalkkia löytyy ja paljon, kertoili Pekka.  Sovittiin myös aika jolloin pesälle mentäisiin rengastusaikeissa.

Palataan hetkeen 30.5.18
Jonkin aikaa ajeltuamme tulimme ns. "pelipaikalle" ja pysäköimme  mökkitien levennykselle. Paikalle saapui renkaat savuten (tai ehkä tie pölisi) myös mukaan kutsuttu Markku.
Tervehdykset vaihdettiin ja eikun kamat kantoon. Keke määräsi minut kärkeen, koska osaan Pekan mukaan paikalle vaikka unissani. Niinpä lähdin vetämään porukkaa tunnetusti riuskalla askeleellani.

  En kuitenkaan ollut ilmeisesti unissani, koska puolessa välissä hiipi epäilys mieleeni. Maisema mokoma onkin aivan erillainen kuin alkukeväällä; lehti puussa ja  ruoho kasvanut ja polun tapainenkin oli hävinnyt.  Levittelin käsiäni oikealle ja vasemmalle todeten, että tästä voidaan mennä tuonne missä on märkää tai tuonne missä on kuivempaa mutta pidempi matka.  Keke ei vauhtiaan hidastanut vaan totesi: "Mennään tästä suoraan nyt vaan".  Näin saavuimme piakkoin pesäpetäjän juurelle.

Keke alkoi varustautua kiipeilyyn ja me muut hetken huokaisimme.

         
              Köysien selvittelyä, Pekka ja Keke


                     Kohde: merikotkan pesä


 

Vielä on matkaa jäljellä

Puolesta välistä matkaa Keke vilkaisi alas ja huomasi muun porukan istuskelemassa ja juttelemassa mukavia. Komento ylhäältä kuului : " Kattelkaas vähä ympärillenne löytyskö materiaalia tutkijoille, sulkia, höyheniä tms!"  No, näin teimme.

Kohtalaisen läheltä maasta löytyikin jotain, jota emme toivoneet; nimittäin osa pesää ja kuollut poikanen. Pesä oli siis kevään tuulissa sortunut. 



 Lisäksi jokusen matkan päästä löytyi toinen kuollut poikanen.
Tiedotimme asian yläilmoihin ja muutaman painokelvottoman sanan jälkeen Keke totesi käyvänsä pesällä josko jotain havaintomateriaalia löytyisi.  Ja löytyihän yhdet punaiset räpyläjalat,  mustat liuskaräpyläjalat ja tietysti kalanruotoja.

Ylhäältä kuului myös kommentti, jonka mukaan kyseinen pesä on selvästi ensikertalaisten huterasti rakentama pesän tekele, jonka kohtalo on usein samanlainen.

Alas tultuaan Keke mittaili poikasten jäännöksistä siiven mitat sekä nokan pituuden ja korkeuden.
Keke teki myös muita tärkeitä tieteellisä mittauksia ympäristöstä.

Sellainen oli siis kohtalo ensimmäisten Valkeakoskella syntyneiden kotkanpoikien kohdalla!

Kamat kasaan ja kohti autoja.  Matkalla Keke kyseli olisiko porukalla halua käydä jonkin matkan päässä olevalla lehtopöllön pöntöllä. Tiedon mukaan siellä olisi poikue, jollei näätä ole vieraillut pöntössä.  Mitäpä tuota kyselemään, porukka oli valmis kuin Melperi sotaan! (vanha isävainaan sanonta, jonka merkitystä ei koskaan tullut kysyttyä)

Eikun kamat ja miehet autoon ja etiäpäin.  Hetken ajettuamme Keke pysäköi auton mökkitien päähän vahvan tien sulkevan kettingin eteen ja totesi: "Jaaha, eipä olla mökillä paikalla eli kävelyksi menee".  Eipähän siinä mitään, kamat kantoon, tikkaat mukaan ja menoksi.  Matka ei lopultakaan ollut pitkä.
Pekka asetteli tikkaat kohdilleen ja Keke kiipesi pöntölle.  Kansi auki ja leveä hymy miehen naamalla kertoi tuloksen.  Ei ollut näätä käynyt vaan pöntöstä löytyi kolme poikasta.
                                          Kaksi potraa poikaa ( pöllömpi oikealla)


Hyvin ruokaa saaneita ja tuhdissa kunnossa olivat.

                                         Poikaset saivat renkaat jalkaansa ja tarvittavien mittausten ( siiven pituus ja poikasen paino) jälkeen, poikaset palautettiin takaisin pönttöön.

Sivu huomautuksena totean, että pienin poikasista painoi eniten!
Paikalle tullut maanomistaja myhäili tyytyväisenä lehtopöllön pesinnän onnistumisesta ja kannan vahvistumisesta, koskapa " #¤%¤"¤% " vesimyyrät ovat jo tarpeeksi myllänneet hänen perunapeltoaan.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin mukava ja mieliinpainuva reissu tapahtumineen. Keken ja  Hannun (petolinturengastaja Hämeenkyrö-Sastamala- akselilla) jutustelu rengastusmääristä ja tapahtumista oli mukavaa kuultavaa.

Kiitos kaikille mukana olleille!

Juha Leuhtonen

Ps.
Kiitän myös Pirjoa, joka aikaa ja vaivaa säästämättä oikoluki ja korjasi kirotusvirheet.
Sekä oli mukana pesän alkuvaiheen seurannassa, mutta ei arkipäivän vuoksi päässyt mukaan reisulle.









lauantai 26. toukokuuta 2018

Lahden takana ruoho on vihreämpää eli retki Eestiin 10.-13.5.2018


Valkoposkihanhia Matsalunlahden Haeskassa
Aina sinne tekee mieli lähteä retkelle, Eestin linnusto ei petä koskaan. Jotenkin tuo lahti meidän ja eteläisen naapurimaan välillä muuttaa linnustoa huimasti. Toki naapurimaan luonnonsuojelulainsäädännöllä hoiualoineen ja maastikukaitsealoineen on suuri merkitys myös linnustolle, Eestin aktiivisesta luonnonsuojelualueiden ja maisemanhoitoalueiden kunnossapidosta olisi otettava mallia myös Suomessa. Karja pitää kurissa rantojen ja niittyjen umpeenkasvun, samoin olisi tehtävä myös täällä, hävitettävä rantapuustoa ja pusikoita lintujärviltä ja annettava karjan luoda pysyviä rantaniittyjä.


Länsisataman lokkien akrobatiaa kovassa itätuulessa
Mutta se siitä, mennäänpä itse retkeen.

10.5.2018 Tämän kirjoittaja lähti Rainer Häggblomin kanssa matkaan helatorstaina alkuillasta. Länsisataman ja Helsingin uloimman luodon, Halliluodon välillä näkyi mm. riskilöitä, satoja haahkoja, lapintiiroja ja vanha merikotka. No, merikotkia näkee nykyään täällä Keski-Hämeessäkin läpi vuoden, mutta muut edellä mainitsemani lajit ovat täällä harvinaista herkkua, niitä on mukava katsella laivan kannelta.



Keltavästäräkki Pakrin jyrkänteen reunalla
Rainer Pakrissa
Tallinnassa ei lintuja katseltu juuri muuten kuin auton ikkunasta ja pian pääsimmekin suurkaupungista pois. Ensimmäinen mukava laji tuli vastaan Nõmmessa, turkinkyyhky tien varressa. Emme jääneet kuitenkaan turkinpulua sen enempää ihailemaan, vaan suuntasimme ensimmäiseen retkikohteeseen, joka oli Pakrin kalkkikivijyrkänne Paldiskissa. 

Paldiskiin saapuessa komea teerikukko yllätti ja ilahdutti, täysin odottamaton laji tuolta entisen neuvostotukikohdan alueelta. Pakrissa ei tällä kertaa paljoa lintuja näkynyt, mukavimpana ehkä keltavästäräkkiparvi jyrkänteen reunalla. Karjalanpeippo ryysti majakan vieressä metsässä, miksiköhän niitä on Eeestissä, muttei lähellä Etelä-Suomessa?


Pakrista jatkoimme lounaaseen illan hämärtyessä. Suursoo-Leidissoon kohdalla hakkuulla lenteli suohaukka, joka paljastui nopeasti koiras niittysuohaukaksi! Hienoa, ja vielä hienompaa kun samaan aikaan lullula eli kangaskiuru lauloi taukoamatta tien varressa!


Kangaskiuru iltahämärässä (kuvaa vaalennettu reippaasti). Huomaa lyhyt pyrstö.
Käkiä kukkui joka puolella, laji on Eestissä hämmentävän yleinen Suomeen verrattuna. Kirjosieppoja puolestaan näkyi ja kuului huomattavasti vähemmän kuin maitamme jakavan lahden pohjoispuolella. Mistä nämä erot johtuvat? En tiedä. Jos sinulla on tietoa tai teoria tästä, kommentoi blogin alle, kiitos!

Auringon laskiessa saavuimme Haapsaluun, jossa vietimme ensimmäisen yön, Hotel Baltic Promenaadissa. Hotelli on edullinen, sekä lintuharrastajien suosima, eikä ihme, se sijaitsee aivan Haapsalunlahden rannalla, ja hotellihuoneiden parvekkeilta sekä ravintolasta voi tarkkailla lintulahden elämää. Hotellin katolla on jopa torni jonne voi kiivetä lintuja tarkkailemaan! Illan hämärtyessä emme paljoa kerinneet lahden linnustoa tarkkailemaan, sentään muutaman pikkujoutsenen sieltä spottasimme. Yllätys oli hotellin viereisessä puistossa äännellyt tammitikka ja se olikin todella mukava päätös päivälle! Sen kunniaksi yksi olut ja sitten sikeään uneen.


Merihanhi Haapsalun Väike Viikillä

























11.5.2018 Perjantaina aamulla nousimme ylös jo ennen kuutta, ajatuksena laskea lintulahden linnut ennen aamupalaa. Ja lintujahan riitti; avosetteja, kapustarintoja, heinätaveja, harmaasorsia, jalohaikaroita, pikkulokkeja. merikotkia ja paljon muuta. Pienestä sisälahdesta, Väike Viik'istä, löytyi mustakurkku-uikkuja. Kaupungin nurmikoilla tepasteli mustavariksia ja keltavästäräkkejä, pensaissa ja ruovikoissa kerttuja ja kerttusia. Pakko sanoa, Haapsalu olisi hieno vanha kaupunki asua!

Pian olimme jo matkalla etelään, kohti kuuluisaa Matsalunlahtea. Pangasta löytyi ensimmäinen vähän isompi hanhiparvi, jossa oli noin 3000 valkoposkihanhea, noin 60 tundrahanhea ja kaksi tundrametsähanhea. Ensimmäinen nokkavarpunenkin tiksutteli tien varressa. Pangasta jatkoimme Põgari-Sassiin, mistä löytyi mm. noin 2000 valkoposkihanhea lisää, kapustarinta, tundrakurmitsoita, pari avosettiä ja jälleen paljon muita lajeja.
Seuraava pysähdys oli Puise Ninan kylä, jossa sinne saapuvaa lintuharrastajaa tervehtii Itämeren alueen iloisimman värinen lintutorni.


Puise Ninan kylän lintutorni 
Puise Nina ei tällä kertaa tarjonnut mitään mieleen painuvaa, ei ollut edelliskertojen muuttohaukkoja eikä peltopyitä, mutta silti jotain kivaa katseltavaa ja kuunneltavaa, parhaina kaksi kirjokerttua, niiden lisäksi mm. jälleen tundrakurmitsoja, isosirri, ristisorsa, lapasotkia ym.
Punavarpunen Puise-Ninassa
Puise Nina jäi pian taakse, sieltä ajoimme Haeskaan, joka on myös Matsalunlahden rannalla. Pensaista löytyi pussitiainen, etelänsuosirrit soidinsivat, suokukkoja oli rannalla ja niityillä noin 220, tylli, pohjoisia suosirrejä lapinsirrejä, punajalka-, valko- ja mustavikloja, kuovi, mustapyrstökuiri, töyhtöhyyppiä ja meriharakoita. Lajistollisesti ihan mukavasti kahlaajia, mutta määrällisesti vähän, vaan eipä sitä korkeapaineella voinut odottaakaan. Hellettä riitti koko retken ajan, pudotuskeleistä ei ollut tietoakaan.

Haeska tarjosi myös retken suurimman hanhiparven, yhteensä noin 12 000 hanhea, joista tonni tundrahanhia, parikymmentä merihanhea ja loput noin 11000 valkoposkihanhia. Alla video tilanteesta jossa merikotkat ajoivat koko hanhilössin lentoon. Kova tuuli valitettavasti peittää valtavan hanhiparven äänet.



Ohessa myös muutama kuva Haeskan lintumaailmasta. Mukavaa oli ja aina sinne vaan haluaa uudestaan poiketa!


Suokukko koiras juhlapuvussa Haeskan rantaniityllä

Mustapyrstökuiri Haeskassa
Matsalusta jatkettiin yhä etelämmäksi, tavoitteena Avastemägi. Sitä ennen pysähdyimme Vanamõisan puistometsässä. Hieno, lehtomainen, avara metsä. täynnä elämää. Pikkusieppo lauloi, pähkinänakkeli kiipeili puun rungolla. kultarinta luritteli, kolme käenpiikaa kiikitti kilpaa, sirittäjä lauloi koko ajan, pikkutikkakin näkyi ja metsän reunassa oli kattohaikaran pesä.


Kattohaikara pesällään Vanamõisassa
Hieman Vanamõisasta etelään tuli vastaan taas niittysuohaukka ja pian olimmekin Avastemäellä. Mäki on meikäläisessä mittakaavassa aikas vaatimaton. vain noin 13 metriä ympäröivää maastoa korkeammalla. Mutta ihan riittävästi että sen ylittävän tien varresta on mukava seurata ympäristön peltoja ja soita. Ja täällä niitä niittysuohaukkoja sitten vasta olikin, yhteensä 4 paria jotka saalistelivat aktiivisesti ympärillämme!

Niittysuohaukka koiras @ Avastemägi

Niittysuohaukkojen lisäksi paikalla oli mm. 1-2 pikkukiljukotkaa, hiirihaukka, varpus- ja kanahaukkoja, ruskosuohaukka, nokkavarpusia, ruisrääkkä ja kattohaikaroita. Niittysuohaukoista jäi mietityttämään, ovatkohan ne eri populaatiota kuin Suomessa pesineet linnut? Eestin niittysuohaukat nimittäin pesivät soilla ja myös saalistelevat avosoilla ja mäntyisillä rämeillä mielellään. Mutta Suomessa ja Ruotsissa ne ovat tyypillisesti ruovikkoisten lintujärvien ja merenlahtien lintuja. Eli olisiko Suomen kanta siis kotoisin Ruotsista, eikä Eestistä? Eestistä kotoisin olevien niittysuohaukkojen pitäisi kaiken järjen mukaan asettua esim. Tammelan Torronsuolle, Oriveden Siikanevalle tai Pyhtään Valkmusaan.

Avastemäestä jatkoimme yhä etelään, kohti Lavassaarea. Matkalla näkyi mielenkiitoisimpana taas tammitikka, taitaa laji yleistyä Eestissä. Pian oli aika kääntyä länteen, kohti Virtsua ja lauttaa Saarenmaalle. Lauttamatkalla Suur-Väinin salmen yli Virtsusta Kuivastuun, oli hyvin aikaa seurata alueen merilinnustoa; alleja, mustalintuja, pillkasiipiä, lapasotkia ym., parhaana ehkä vaalea merikihu.

Ennen Saarenmaalle siirtymistä poikkesimme Muhun saarella Kõinastussa. Paikka on Eestin paras kahlaajaparatiisi, neliökilometreittäin hiekkalieterantaa. Tällä kertaa oli sää tosin ihan jotain muuta kuin pudotuskeli, joten lietteet loistivat pääosin tyhjyyttään, ainoastaan Lõpemeren puolella oli vähän isompi parvi, noin 210 kahlaajaa, tyllejä, suokukkoja, tundrakurmitsoja, jokusia vikloja ja merimetsoja.

Hiirihaukka Muhun Igakülassa
Väike Väinin pengertiellä pysähdyimme pikaisesti laskemaan linnut. Hanhia noin 4600, joista tundrahanhia 2600, tundrametsähanhia 2000 ja 30 merihanhea. Kyhmyjoutsenia 650, laulujoutsenia 6 ja pikkujoutsenia 2. Muutama avosetti, rastaskerttunen, hieman pieniä vesilintuja ja lokkilintuja.

Pieni osa suuresta hanhiparvesta Väike Väinissä
Auringonlaskun aikoihin saavuimme Lõmalan Mattun kylään, jossa yövyimme seuraavat pari yötä. Kylään tullessa villisika kirmasi pakoon tietä pitkin. Kävimme vielä kylän satamassa katsomassa mm. pikkutiiroja sekä ristisorsia ja löysimme myös ison avosettiparven, 20 lintua! Mattun pelloilta löytyi kautta aikojen ensimmäiset paikalliset kattohaikarat, oliko vain sattumaa vai ennakoisiko jopa pesintää? Nähtäväksi jää.... Alla muutama kuva illalta.

Mattun ensimmäiset paikalliset kattohaikarat

Pikkulanttu eli naaras pikkulepinkäinen Lõmalan satamassa

Isokauris (ex - saksanhirvi) Mattussa
Ennen nukkumaan menoa teimme vielä yöalaulajaretken Salmen Kalmrin kylään nimettömälle lintujärvelle. Ilves päätien varressa Kalmrissa oli melkoinen yllätys! Se kyyhötti matalana tien penkalla ja näkyi hyvin auton valoissa. Järveltä kuului mm. luhtakanan ääni, mutta tavoitelajit, eli pikkuhuitti ja pikku-uikku puuttuivat äänimaisemasta, ei edes atrappi auttanut.Varpuspöllö oli mukava yllätys, uusi laji Eestissä tämän kirjoittajalle.

12.5.2018 Muutaman tunnin unien jälkeen taas ylös ja ulos! No, toki ensin nopea aamupala, mutta sitten mentiin taas. Pikkusieppo ja pari kultarintaa lauloivat pihapiirissä, valkoposkihanhia lensi yli pari tuhatta, jostain kuului pikkujoutsenen ääntä, yhtäkkiä puiden takaa tuli matalalla ristisorsa. On kyllä hienolla paikalla Rainerin mökki!

Aamustaijia Lõmalan satamassa
Lõmalan satamassa seurasimme aamumuuttoa, jonka valtavirta menee hieman yllättäen itään/kaakkoon. Monet merilinnut eivät halua lentää suoraan Saaremaan yli koilliseen, vaan suuntaavat Salmen kannaksen yli Riianlahden puolelle, missä ne vasta kääntyvät koilliseen. Osa menee rantaa seuraten luoteeseen ja vain pieni osa lähtee Saaremaan ylitse. Muutolla näkyi tyllejä, suokukkoja, pikkulokkeja, keltavästäräkkejä,kaakkuri, isokoskeloita, tukkakoskeloita, uiveloita, telkkiä, haahkoja, härkälintuja, mustalintuja, alleja ja parhaana 1 mustatiira. Paikallisista linnuista mielenkiintoisimpia olivat noin 10 pikkutiiraa, riuttatiira ja 29 avosettia.

"Isti" eli niittykirvinen Lõmalan satamassa
Satamasta jatkoimme rantatietä luoteeseen. Riksu, Kotlandi, Kipikoovi, Pilguse ja lopulta Katri Pank. Paljon lintuja, rantaniityt pullollaan kiurureviirejä, valkoposkihanhiparvia valui jatkuvasti ohi, kangaskiuru lauloi männikön reunassa. Täällä unohtaa maailmanmenon, kaikki murheet haihtuvat tuulen vieminä jonnekin kauas. Oli upeaa olla ilman TV:tä, radiota, uutisia, nauttia vain luonnosta ja linnuista.

Pilgusen vihreitä rantaniittyjä, kiurujen ja kahlaajien valtakuntaa

Rantaniityt ovat täynnä kiurureviirejä, mahtava äänimaailma, kunpa tällaista olisi kotikulmien pelloillakin...

Ristisorsa Katri Pankilla

Valkoposkihanhiparvia meni ohi koko ajan
Keskipäivä lähestyi ja oli aika siirtyä takaisin kaakkoon, Salmen peltoaukeille seuraamaan petolintumuuttoa. Navakka itätuuli painoi Latviasta tulevat petolinnut poikkeavasti suoreen nimen länsirannalle, mistä ne kääntyivät koilliseen, ja Salmesta katsoen valtavirta menikin kaukaa peltojen länsipuolelta koilliseen. Siitä huolimatta onnistuimme tunnissa näkemään 45 muuttavaa petolintua, valtalajina mehiläishaukka, yllättävimpinä ehkä pari myöhäistä piekanaa, eikös niiden pitäisi olla jo Lapissa?

Mutta Salmen staijauksen isoin yllätys tuli vasta viime miinuteilla, petomuuton jo hiljennettyä. Etelästä lähestyi parvi suuria lintuja, kurkia? Mutta mites ne noin hajallaan tulevat - hei, nehän onkin kattohaikaroita! Hieno 28 haikaran parvi valui suoraan ylitsemme pohjoiseen! Wau! Mitähän luppohaikaroita nämä olivat, kun muualla Eestissä ne jo hautoivat pesillään. Jände Nordblad kertoi tähän liittyen että pari vuotta sitten nähtiin kesäkuussa Tallinnan yllä 100 kattohaikaran parvi, eli ilmeisesti nämä luppohaikarat ovatkin aika tavallinen ilmiö Eestissä.

Kurkia - ei kun kattohaikaroita, komea 28 linnun parvi Salmessa muutolla
Tässä vaihessa alkoi jo olla nälkä, joten seuraavaksi suuntasimme Kuressaareen syömään. Lounaan jälkeen auton nokka koilliseen, Saaremaan kaakkoisrannikon lintulahdille. Pientä kivaa löytyi sieltä täältä; liejukana Kastilahdelta, Sandlasta mustavarisyhdyskunta, Laidevahen Looduskaitsealasta kuhankeittäjä ja sokerina pohjalla yllätys: 2 aroharmaalokkia Sandlan satamassa! Linnut olivat kolmannen vuoden lintuja, eivät siis vielä aikuisen puvusssa. Lokit olivat harmittavasti hieman kaukana kuvattavaksi. Täytyy muuten hankkia kaukoputkeen adapteri, jotta saan dokumenttikuvia kännykällä tällaisissa tilanteissa...

Laidevahesta jatkoimme hiljalleen yhä koilliseen, aina välillä pysähtyen tarkistamaan autosta nähtyjä lintuja ja lopulta päädyimme sitten Väike-Väinin kaakkoispään suulle, Kübassaaren satamaan (Pae Sadam). Ilta oli tässä vaiheessa jo aluillaan, joten laskimme nopeasti vesilintuparvet - ja niitä olikin paljon! Salmen suulla kellui noin 4600 lapasotkaa, 7200 allia, 200 mustalintua, 3600 tundra/tundrametsähanhea ja pienempiä määriä muita vesilintuja. Väike-Väinissä oli myös pieni parvi haahkoja ja Rainer huomasi että yksi niistä onkin hieman poikkeava... Wohooo! Juhlapukuinen koiras kyhmyhaahka! Taas uusi laji minulle Eestistä!

Toisen kalenterivuoden merilokki Kübassaaren satamassa
Pääkohteemme tänä iltana oli kuitenkin Kuivastun satama, Suur-Väinin salmen Muhun puoleisella rannalla ja iltamuuton seuranta siellä. Kännykässäni oli Trektellen appi asennettuna ja Annika Forsten oli ladannut käyttäjätililleni Eestin staijipaikkoja, mm. juuri Kuivastun. Appi olikin todella tarpeen, sillä muutto oli välillä todella vilkasta, Rainer laski parvikokoja ja minä näpyttelin niitä nopeasti talteen Trektelleniin. Seurasimme muuttoa hieman yli tunnin ajan, pääosaa esittivät allit, joiden summa kohosi 11 298 lintuun. Mustalintu oli kakkonen 5085 linnulla. Paljon muutakin meni, mm. kaksi vaaleata merikihua. Loppusummaksi tuli 19 533 muuttavaa lintua, ks. kaikki muuttohavainnot. Paikallisten lintujen helmiä olivat 4 riuttatiiraa ja 2800 lapasotkan parvi.

Lopetimme staijauksen Kuivastussa klo 20:08, koska tarkoitus oli etsiä vielä pöllöjä Saaremaalta auringon laskiessa. Eikä Saaremaan pohjoispuolen metsät pettäneet! Metskülassa helmipöllö miltei törmäsi autoomme, ja pysähdyksen jälkeen vastasi atrappiin. Lähellä surisi myös kehrääjä! Kumpikin oli minulle uusia Eestin pinnoja! Võhmasta löytyi toinen kehrääjä ja metsästä kuului huuhkajan poikasen kerjuuääntä. Sarvipöllö saalisti hakkuuaukealla tien vieressä. Järise tarjosi vielä 1-2 kehrääjää lisää sekä lehtopöllön! Melkoista pöllötykitystä!

Yhdestä kohdasta kuului kerran mahdollinen mustahaikaran ääni - mutta kun se ei toistunut, jäi havainto epävarmaksi, enkä vieläkään voi sanoa havainneeni lajia Eestissä, vaikka olen etsinyt sitä monesta paikkaa. Ehkä pitää lopettaa etsintä, josko se sitten tulisi vihdoin vastaan?

Yötä myöten sitten taas Mattuun ja nukkumaan....

13.5.2018 Aikainen herätys, jotta ehdimme poikkeamaan uudelleen Kõinastussa. Mattussa tiksutteli nokkavarpunen, Linnulahdella raksutti rastaskerttunen, Tahulassa yllätti valkoselkätikka - lajia ei pitäisi Eestin Lintuatlaksen mukaan olla Saaremaalla pesintäaikaan. Mielenkiintoinen havainto siis!

Mutta Kõinastu... on se vaan upea paikka! Ja ne kahlaajat, korkeapaineesta ja helteestä huolimatta lietteillä oli noin 400 suosirriä, 2 kuovisirriä, 2 pikkusirriä, 1 punakuiri, 35 tundrakurmitsaa, 40 tylliä, 4 meriharakkaa, 2 mustavikloa ja liro.

Tundrakurmitsoita Kõinastussa
Heinätavipari Kõinastun lietteillä
Kauaa emme kerinneet Kõinastussa olla, piti keritä lautalle jotta pääsisimme seuraamaan aamumuuttoa mantereella Virtsun majakalla. Suur-Väinin salmessa oli paljon arktisia vesilintuja; alleja noin 3000 paikallista, lapasotkia noin 100. Vesilintujen lepäily merellä ei ollut hyvä merkki... ja niinhän siinä kävi että aamumuutto oli täysi pannukakku, vain 936 muuttavaa lintua tallentui tunnin staijisession ajalta Trektelleniin. Ks. aamun muuttohavainnot, jos kiinnostaa. Paikallisten lintujen mielenkiintoisimpia olivat pikkutiirat, riuttatiira ja vieressä luritellut kultarinta.

Pikkutiira Virtsun majakalla
Virtsusta siirryimme Mõisalahden pengertielle, Puhtu-Laelatun luonnonsuojeluelueelle. Tien tukkona oli iso linja-auto, jossa luki jotain suomeksi. Kiikarit silmille ja kappas, Pirkanmaan Lintutieteellisen Yhdistyksen porukkahan se siellä, isosta joukosta löytyi mm. VLH:n pitkäaikainen entinen taloudenhoitajamme Olli Lehtimäki! Maailma on pieni... :)

Mõisalahdella lauloi kolme rastaskerttusta, viiksitimalit lentelivät ruoi'kon yllä, tien poskessa kiemurteli pieni rantakäärme, meren puolella näkyi noin 1000 merimetsoa.


Yllä olevassa videossa rastaskerttunen jankuttaa ruovikon kätköissä, ei suostunut tulemaan näkyville. Poistuessamme Mõisalahdelta, rantametsän yli lensi matalalla pikkukiljukotka. Harmi että peto katosi nopeasti puiden taa, kuvat jäivät saamatta. Pivarootsista löysimme vaihteeksi kirjokertun, tien vierellä kaarteli hiirihaukka hienosti.

Hiirihaukka Pivarootsissa
Jatkoimme eteläkaakkoon, pysähtelimme välillä ja poikkesimme meren rannassa. Löysimme taas kangaskiuruja, merimetsoyhdyskuntia ja paljon muita lintuja, mutta ei juurikaan mitään uutta tälle retkelle. Kävimme katsomassa miltä Varblassa näyttää, kun olimme kuulleet että rantahotelli tekee jotain laajennusta. Aika iso työmaa siellä olikin, taisivat rakentaa satamaa. Varblasta poistuessamme Rainer äkkäsi yllättäen tuulimyllyfarmin kohdalla hiekkakuopan rinteessä liikettä. Puhuin samalla hetkellä Risto Vilppaan kanssa puhelimessa, kun Rainer hihkaisi "Nummikirvinen!" Puhelu katkesi siihen ja hyppäsin autosta ulos. Missä, missä? Ei muuta kuin komppamaan... ja pian kuuluikin nummikirvisen kutsuääni ylärinteestä ja samantien lintu nousi lentoon ja katosi jonnekin hiekkakuoppa-alueen perukalle. Taas tuli minulle Eestin pinna, eikä mikään sälä-laji, nummikirvinen on nykyään harvinaisuus Eestissäkin. Siispä Rariliiniin hälytys, toivottavasti joku muukin onnistui linnun näkemään.

Jatkoimme matkaa itään jonkin aikaa, pysähtelimme silloin tällöin, mutta mitään kovin mielenkiintoista ei nyt näkynyt; merikotkia, harmaahaikaroita, sirittäjiä, kultarintoja ynnä muuta. Päätimme käydä kahdella järvellä, Ermistu ja Tõhela - järvillä. Ensinmainittu oli aika köyhä, vaikka olikin ruovikkorantainen iso järvi. Hieman naurulokkeja, silkkiuikkuja, heinäsorsia, merikotka taas... Mutta Tõhela palkitsi; uimarannan kupeessa lauloi kuhankeittäjä, järvellä lenteli 10 mustatiiraa, laulujoutsenpari oli pesällään. Kummallakin järvellä oli rastaskerttusia, laji on Eestissä huikeasti yleisempi kuin täällä Suomen puolella.

Jatkoimme matkaa Tuhusoolle päin. jälleen pysähdellen sopivan oloisilla paikoilla.Yksi niistä oli Kärun peltoaukea Tuhun eteläreunalla. Ei paljoa lintuja, mutta.... yhtäkkiä peltosaarekkeesta kuului peltosirkun laulua! Upeaa! Taas minulle uusi laji Eestistä, peltosirkku on täälläkin voimakkaasti taantunut laji.

4-kv maakotka Tuhusoon yllä
Sitten Tuhusoolle. Heti kun pysähdyimme avosuon keskelle, oli ympärillämme lintujen kuhinaa; mustapyrstökuiri varoitteli kiivaasti, samoin yksinäinen liro ja punajalkaviklo pari. Syy selvisi pian, iso petolintu taivaalla. Äkkiä kaukoputket esiin ja voilà! Maakotka! Noin nelivuotias lintu, rundasi pitkään yllämme, otti korkeutta ja katosi länteen. Samalla suo hiljeni, kahlaajat rauhoittuivat ja katosivat suokasvuston sekaan. Niittysuohaukkakoiras saalisteli myyriä lähellä, ja kauempana kaarteli hiirihaukka, mutta ne eivät kahlaajia hermostuttaneet.

Tuhun itäpuolella kohosi linkkimasto. Huomasimme sen huipulla jotakin joka ei sinne sopinut... Se ei ollut pelkkä BLO (bird like object), vaan sen oli miltei pakko olla jokin kotkalaji. No, havaintovihkoon se päätyi kuitenkin nimellä ALO = ELO, eli Aquila like objet  = Eagle like object. Olisi tehnyt mieli koittaa lähemmäksi linkkimastoa, mutta aika oli jo kortilla, nyt oli pakko kaasutella kohti Tallinnaa...

Tuhun alueella näimme vielä lapinharakan aka isolepinkäisen, ihan kunnon Pohjois-Euroopan excubitor eikä mikään etelänisolepinkäinen tms. Matkan varrella Tallinnaan näkyin vielä useita kattohaikaroita, mustavariksia ja käet kukkuivat. Huom! Nykyään on varattava satamaan menoon parikymmentä minuuttia enemmän aikaa, sillä matka on nyt pidempi, kun suoraan keskustan läpi sinne ei enää pääse vaan liikenne on ohjattu satamaan rantaa pitkin Piritan suunnasta idästä päin.

Megastarilla jäimme lähes koko matkan ajaksi kannelle staijaamaan. Lapintiiroja muutti koilliseen koko ajan, yhteensä noin 100 ja mitä lähemmäksi Suomea tulimme, muuttavien allien määrä kasvoi koko ajan, valtavirran osuessa Hallikarin kohdalle. Helsingin länsipuolella kellui valtava allilautta, jonka kooksi arvioimme nloin 13 000 allia. Kaikkiia vesilintuja muutti noin 35 000, joista 95% oli alleja. Hieno päätös retkelle!

Alliparvi keskellä Suomenlahtea
Osa isommasta alliparvesta lähellä Helsinkiä

Hyvästelin Rainerin, siirsin omat kamat omaan autooni ja lähdin ajamaan Valkeakoskelle. Hieman ennen Valkeakoskea, Vallonjärven peltoaukealla, Haapasaaressa, narisi ruisrääkkä. Mukava piste i:n päälle. Sen pituinen se... ja ehkä taas syksyllä uudelleen.