sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

PETOLINTURENGASTUKSIA VALKEAKOSKEN LINTUHARRASTAJIEN TOIMIALUEELLA KESÄLLÄ 2016

   Kanahaukan poikasta rengastetaan

Jorma Ahola & Keijo Ruuskanen

Petolintukatsauksien kirjauksia Valkeakosken lintuharrastajien alueelta lienee tehty muutama vuosikymmen sitten. Eli aikaa on mennyt suhteellisen pitkään ja ehkä siksikin on hyvä päivittää viimeisen täyden vuoden rengastuksista yhteenveto siitä kuinka petolintuja on merkitty vuoden aikana.
    Pertti Nikkasen poismeno uhkaa jättää suuren aukon paikallisen petolintututkimuksen vuosikymmenien mittaiseen ketjuun. Pertin jälkeen on alueen petolinturengastukseen tullut useita muutoksia ja suurin lienee se, että suurimman taakan tuosta Pertin petolintualueesta ottaa kantaakseen Keijo Ruuskanen. Keijon aloitteesta ja hänen aktiivisesta panoksestaan on tämä yhteenveto vuoden 2016 VLH:n alueen petolinturengastuksista koottu ja aikaansaatu.
    Kuten kaikki lintuja harrastavat hyvin tietävät jaetaan petolinnut kahteen lahkoon päiväpetolintuihin ja pöllöihin. Lintuharrastajien ja varsinkin rengastajien keskuudessa kyseiset lintulajit ovat suuressa suosiossa. Aktiivisella ja vuosittain samanlaisina toistuvin menetelmin on petolinturengastuksen avulla saatu vertailukelpoiset tulokset petolintukantojen muutosten seurantaan.
    VLH:n alueeseen kuuluu kahdeksan kuntaa: Akaa, Hämeenlinnan Kalvola, Kangasala, Kylmäkoski, Lempäälä, Pälkäne, Vesilahti ja Valkeakoski. Seuraavaksi käydään lajeittain ja kunnittain rengastetut määrät vuodelta 2016.

    Mehiläishaukan pesäpoikanen ja kuoriutumaton muna

PÄIVÄPETOLINNUT
MEHILÄISHAUKKA (Pernis apivorus)
Mehiläishaukan osalla näkyy lajin harvalukuisuus, vaikeus pesien löytämisessä ja lopun kaiken vähäinen harrastus petolintujen pesien havainnointiin ja etsimiseen. Kärsimysornitologia ei ole samaan tapaan harrastajien aktiviteetteina kuten joskus 1950-1960 lukujen aikoina. Joka tapauksessa mehiläishaukasta, tästä usein varsin lähellä asutusta pesivästä linnusta ei ole vuodelta 2016 VLH:n alueelta kuin yksi pesä Vesilahdelta, josta rengastettiin se kahden poikasen määrä joka yleensä mehiläishaukan pesimätuloksena syntyy.
MERIKOTKA (Haliaeetus albicilla)
Merikotkahavaintojen yleistyessä sisämaassa, ja varsinkin talvisin selkävesillä kymmenittäin partioivat merikotkat saivat lintuharrastajat uskomaan näiden suurten petolintujen pesinnän olevan vain ajan kysymys. Hämeessä on merikotka pesinyt jo joitain vuosia ja nyttemmin pesiä on jo muutama saatu tietoon myös Valkeakosken lintuharrastajien toimialueeltakin. Kesällä 2016 varmistui kaksi pesintää alueemme länsiosassa. Toinen pesinnöistä tuhoutui jo munavaiheessa ja toisesta saatiin varmuus asutusta pesästä, mutta sen enempää ei tietoon pesinnän vaiheista ole tullut.

    Ruskosuohaukan poikaset on rengastettu sekä alumiini, että lukurenkaalla

RUSKOSUOHAUKKA (Circus aeruginosus)
Ruskosuohaukka on järviruokokasvustojen pesimälaji, joka usein nähdään saalistamassa laajojen peltomaiden yllä. Kahdeksan pesää viiden kunnan alueella, näistä Lempäälässä kolme pesää joista rengastettiin yhteensä 15 poikasta. Kangasala kaksi pesää, kahdeksan poikasta niistä renkaisiin. Kalvolassa 1 pesä ja kolme poikasta, samoin Vesilahdella yksi pesä ja kolme poikasta rengastettiin. Valkeakosken ainoa pesä joko tuhoutui, tai siitä ei jostain syystä rengastettu poikasia.
    Ruskosuohaukalle tehtiin kaksi tekopesää ja tulos oli mainio, sillä molemmissa pesissä kasvattivat ruskosuohaukat poikaset maailmalle. Ruskosuohaukan poikaset pyrittiin myös rengastamaan ns. lukurenkailla (kuva), jolloin linnut pystytään tunnistamaan yksilöllisesti kaukoputken avulla tai tarkasta valokuvasta.

    Kanahaukan poikaset on rengastettu

KANAHAUKKA (Aggipiter gentilis)
Kanahaukan pesälöydöt ovat varsin vähissä, varsinaista harrastusta pesien etsimiseen ei lintuja harrastavien piirissä 1950-1960-lukujen tapaan enää ole. Näin metsänhakkuiden jäljiltä hävinneiden ja toisaalle siirtymään joutuneiden parien uuden pesäreviirin etsiminen jääkin yleensä rengastajan aktiivisuuden ja ehtimisen varaan.
Ainoastaan Kangasalan alueella voi sanoa harrastusta pesien etsimiseen olevan. Kun muissa kunnissa on ollut vain yhdestä kahteen asuttuun ja poikasrengastukseen saakka säilyneeseen pesään oli Kangasalan pesämäärä seitsemän pesää, joista rengastettiin 21 poikasta.  Akaassa ja Valkeakoskella molemmissa vain yksi asuttu pesä joista molemmista neljä poikasta renkaisiin. Lempäälässä kaksi pesää joista kuusi poikasta renkaisiin, Pälkäneellä myös kaksi pesää, mutta vain neljä poikasta rengastettiin. Aikuisia kanahaukkoja rengastettiin yksi ainoa ja pesältä kontrolloitiin yksi emolintu.
VARPUSHAUKKA (Aggipiter nisus)
Kanahaukan pikkuserkun varpushaukan pesinnät ovat kanahaukkaan verraten hivenen vaikeammin löydettäviä, sillä laji ei välttämättä pesi vanhassa pesässä vuosittain kuten kanahaukka. Tosin mikäli pesämetsä pysyy ennallaan ja säästyy harvennushakkuilta löytyy pesä yleensä varsin läheltä edellisvuotista pesäpuuta. Varpushaukkojen poikasia rengastettiin kuitenkin vain neljässä kunnassa ja Kangasala oli taas kahdeksan pesän ja 29 rengastetun poikasen määrällä kärjessä. Lempäälän alueelta löytyi viisi pesää ja poikasia rengastettiin 23 yksilöä. Valkeakoskelta kolme pesää 16 poikasta renkaisiin ja Vesilahden ainoasta pesästä rengastettiin kuusi poikasta.

    Varpushaukan untuvapukuiset poikaset risupesässään

HIIRIHAUKKA (Buteo buteo)
Laji alkaa olla varsin harvalukuinen, sillä Alueemme kahdeksasta kunnasta löydettiin vain kuusi pesää ja nämäkin neljän kunnan alueelta. Hämeenlinnan Kalvolasta kaksi pesää joista rengastettiin kuusi poikasta. Kangasalta myös kaksi pesää, mutta rengastettuja poikasia edellistä yksi vähemmän eli viisi poikasta renkaisiin. Lempäälästä vain yksi pesä jossa kaksi poikasta, eikä paljon paremmin mennyt Vesilahdellakaan vain yksi pentu enemmän kuin Lempäälässä eli kolme poikasta renkaisiin.

    Hiirihaukan pokaset odottavat renkaita nilkkoihinsa

SÄÄKSI (Pandion haliaetus)
Sääksi oli päiväpetolintujen pesien määrässä toisella sijalla tuulihaukan jälkeen vaikka jäikin poikasmäärän osalta tuossa sarjassa kolmanneksi varpushaukan taakse. Asuttuja pesiä viidessä kunnassa yhteensä 27, joissa poikasia 58.
    Kunnittain määrät olivat: Kalvolassa neljä pesää ja kuusi poikasta renkaisiin. Kangasalan lukema oli peräti 15 pesää, joista renkaisiin saatiin yhteensä 35 poikasta. Lempäälän kolmesta pesästä rengastettiin kahdeksan poikasta ja Pälkäneeltä kahdesta pesästä neljä poikasta. Valkeakosken kolmesta pesästä renkaisiin saatiin viisi poikasta. 

    Sääksenpojat suon keskellä olevassa tekopesässä

TUULIHAUKKA (Falco tinnunculus)
Toisen alueellamme pesivän jalohaukan tuulihaukan pesimämenestys on sitten aivan toista luokkaa kuin nuolihaukan. Tämän nyttemmin pääosin latojen ja rakennusten seinillä olevissa ns. tuulihaukkalaatikoissa pesivän lajin pesiä löydettiin peräti 89 kappaletta.  Kaikista kahdeksasta kunnasta saatiin rengastettua yhteensä 406 tuulihaukan. Kunnittain määrät jakaantuivat seuraavasti: Akaa yhdeksän pesää 43 rengastettua poikasta, Kalvolasta vain yksi neljän poikasen pesä. Kangasala yhdeksän pesää ja 37 poikasta renkaisiin. Kylmäkoskella pesintöjä jo 19 joista rengastettiin 89 poikasta, Lempäälästäkin 14 pesää ja tasan 60 poikasta renkaisiin. Pälkäneeltä 13 poikasta kolmesta pesästä, mutta Vesilahden saldo oli jo niinkin komea kuin 29 pesää ja peräti 135 poikasta renkaisiin. Valkeakoskelta vielä viisi pesää ja 25 poikasta merkittiin renkailla. 

    Tuulihaukka pesälaatikollaan

NUOLIHAUKKA (Falco subbuteo)
Nuolihaukkojen pesämäärä jäi vain kolmeen pesään. Näitä komeita jalohaukkoja kyllä löytyisi pesivänä enemmänkin, mutta nykyisellä aktiiviharrastajamäärällä ei juuri tulosta saada. Kun vielä varsinainen lajiekspertti puuttuu, jää pesien etsiminen varsin vähälle ja siksikin pesivien nuolihaukkojen määrä on vain arvailujen varassa. Syyskesällä kun nuoret linnut ovat maastossa voi vain todeta, että ilmeisen paljon pesäreviirejä jää tietymättömiin. Kolme pesää vuoden 2016 kesältä löydettiin Akaasta yksi josta saatiin kaksi poikasta rengastettua. Valkeakosken alueelta kaksi pesää, mutta ei rengastettu yhtään poikasta.

PÖLLÖT
HUUHKAJA (Bubo bubo)
Hämmästyttävältä tuntuu, että tämän palavasilmäisen yön kuninkaan pesinnöistä saatiin vain kaksi havaintoa. Molemmat Akaasta, eli kaksi pesää joista rengastettiin yhteensä kuusi poikasta. Tiedossa on kuitenkin useampiakin kohteita lähes joka kunnassa alueita, joiden voidaan sanoa olevan asuttuja monien havaintojen perusteella. Laji vaatii kuitenkin nykyisen hakkuualuemäärän vuoksi yhä enemmän maastotunteja sillä pesintä saattaa vuosi toisensa jälkeen siirtyä hyvinkin paljon, mikäli vanha pesäkohde kasvaa umpeen.

    Huuhkajan vielä lentokyvytön poikanen seikkailemassa pesän läheisyydessä

HIIRIPÖLLÖ (Surnia ulula)
Hiiripöllöstä ei vuoden 2016 pesimäkaudelta saatu yhtään pesälöytöä, mutta yksi aikuinen lintu kuitenkin rengastettiin.
VARPUSPÖLLÖ (Glacidium passerinum)
Varpuspöllö vaikka on myös osin riippuvainen myyrien esiintymisestä, pystyy kuitenkin pesimään myös linturavintoa lisänä käyttäen heikompanakin myyrävuonna. Varpuspöllön nykyinen pesimäkanta on paljolti, ellei osin kokonaan riippuvainen lajille varta vasten kehitettyjen pesäpönttöjen varassa. Siksikin voidaan hyvin olettaa, että alueemme pesivän varpuspöllökannan vuosittainen vaihtelu näkyy hyvin löydettyjen pesien määrässä.
    Seitsemän kunnan alueelta löydettiin 32 asuttua pesäpönttöä ja näistä rengastettiin yhteensä 203 poikasta. Ainoastaan Kalvolasta ei saatu varpuspöllöä raportointiin. Kunnittain pesä ja poikasmäärät olivat seuraavat: Akaa kaksi pesää joiden rengastettujen poikasten määräksi tuli 16. Kangasala 10 pesää ja peräti 68 rengastettua poikasta. Kylmäkoskelta kaksi pesää ja näistä rengastettiin yhteensä 10 poikasta. Lempäälä kuusi pesää, rengastettuja poikasia näistä 37. Pälkäneeltä ja Vesilahdelta vain yksi pesä molemmista kunnista joista Pälkäneen pesästä viisi poikasta ja Vesilahden pesästä seitsemän poikasta renkaisiin. Valkeakoskelta 10 pesää ja näistä yhteensä 60 poikasta renkaisiin.

    Varpuspöllöemo poikastensa kanssa pesäpöntössä

LEHTOPÖLLÖ (Strix aluco)
Pesäpöntöt joita lintuharrastajat ja rengastajat ovat kuljettaneet maastoon, ovat olleet suurelta osin lehtopöllön pesintöjen edellytys, eikä laji enää nykyisellään kovin usein luonnonkolossa juuri pesi. Myös lehtopöllö on esiintymisessään ja pesintöjen onnistumisen suhteen paljolti riippuvainen myyräkantojen vaihteluista. Kylmäkoskelta ei lehtopöllön pesintöjä tähän katsaukseen saatu, ja Kalvolastakin vain yksi pesintä, josta renkaisiin saatiin neljä poikasta. Akaasta ja Vesilahdelta molemmista tavattiin kaksi asuttua pesäpönttöä, joista Akaan pesistä yhteensä seitsemän ja Vesilahden pesistä samoin seitsemän poikasta renkaisiin. Lempäälän kolmesta löydetystä pesinnästä tosin niinkin hyvin kuin 14 poikasta saatiin rengastettua. Pälkäneen kahdeksasta pesästä tasan 20 poikasta sai nilkkaansa renkaan ja Kangasalan yhdeksän pesän poikasmäärä nousi 31 rengastettuun poikaseen. Valkeakosken pesämäärä nousi ainoana yli kymmenen 15 asuttuun pesäpönttöön ja näistä rengastettiin 61 poikasta.

    Lehtopöllö rengastettu renkaalla D-270624

VIIRUPÖLLÖ (Strix uralensis)
Viirupöllön uhkaavaa haukahtelua saatiin kuulla 34 paikalla, mutta tämänkin lajin pesälöydöt puuttuivat Kylmäkoskelta kuten lehtopöllökin. Näiden pesintöjen yhteinen poikasmäärä nousi 99, eli yli sadan poikasen ei päästy kuten lehtopöllöllä.
    Vesilahdelta nyt vain yksi neljän poikasen pesä ja Akaassa kaksi pesää joita yhteensä kuusi poikasta rengastettiin. Valkeakosken kolmesta pesästä saatiin rengastettua kymmenen poikasta. Pälkäneeltä asuttuja pesäpönttöjä löytyi viisi, poikasia rengastettiin 15 ja vaikka Lempäälästä löytyi yksi pesä enemmän kuin Pälkäneeltä saatiin renkaisiin vain yhdeksän poikasta. Kangasalan seitsemän pesän yhteinen poikasmäärä nousi sentään 22 rengastettuun poikaseen, mutta Kalvolan Kangasalaan verraten lähes kaksinkertainen pesämäärä tuotti vain 33 poikasta renkaisiin. Viirupöllön pesinnässä lieneekin iso osa sillä kuinka hyvin reviiriltä löytyy myyriä ja usein pesimätulosta parantaa, mikäli alueelle osuu runsas vesimyyräpopulaatio.
SARVIPÖLLÖ (Asio otus)
Myyrien määrän vähyys vaikuttaa ilmeiseltä sarvipöllön pesintätuloksessa, vain kolme pesää kolmessa kunnassa yksi pesä kussakin. Tosin pesälöytöjen tekemiseen vaikuttaa lajin pesiminen vanhoissa variksen tai harakan pesissä, joiden etsimisessä on omat ongelmansa. Akaassa yksi pesä josta rengastettiin viisi poikasta, Vesilahden ja Valkeakosken ainokaisista pesistä molemmista rengastettiin kolme poikasta.

    Helmipöllö tutkailee maassa olevaa rengastajaa

HELMIPÖLLÖ (Aegolius funereus)
Kevät öiden puputtaja helmipöllö on varsinainen myyräspesialisti ja se onkin laji jonka esiintyminen seuraa varsin tarkasti myyrien esiintymistä. Vuoden 2016 aikana myyriä ei kovin runsaasti ollut ja se näkyy myös helmipöllön pesien määrässä.  Ainoastaan kahdessa kunnassa tavattiin yksi pesivä helmipöllö. Kangasala yksi pesä josta rengastettiin neljä poikasta ja Pälkäneellä myös yksi pesä ja sieltä viisi poikasta renkaisiin.

RENGASTAJAT
On täysin selvää, että yllä olevaa petolintujen pesä- ja rengastettua poikasmäärää ei pysty yksi henkilö pesimäkauden aikana käymään läpi. Siksikin tällä Valkeakosken lintuharrastajien toimialueella on ollut rengastustyötä suorittamassa runsas rengastajien määrä, lähes kaksikymmentä rengastajaa: Mikko Honkiniemi, Tapani Kaunisto, Juhani Koivu, Harri Koskinen, Martti Lagerström, Heikki Lokki, Jonne Mäkelä, Pertti Nikkanen, Tero Niskanen. Mikko Nääppä, Ilpo Painilainen, Jani Pihlman, Pentti Rikkonen, Keijo Ruuskanen, Sauli Sarkanen, Pertti Saurola, Jyrki Savolainen, Jukka Tanner, Jere Toivola.
    Lisäksi on useita henkilöitä joiden havainnoilla ja pesien etsinnällä on ollut suuri merkitys rengastustyön tulosten kannalta. Kaikkia henkilöitä ei tähän ole saatu nimeltä koottua, mutta muutamia kuitenkin kaikille nimeltä mainituille ja nimeltä mainitsemattomille suuri kiitos: Jorma Ahola, Heikki Jokinen, Jussi Kallio, Esa Marjamäki, Jukka Syrjänen.
    Lopuksi vielä kiitos Helsingin yliopiston rengastustoimistolle ja varsinkin Kalle Mellerille, joka avulla saatiin petolintujen rengastustiedot koottuna vuodelta 2016 Valkeakosken lintuharrastajien toimialueelta. 

Oheisessa taulukossa vielä yhteenveto vuoden 2016 rengastuksista Valkeakosken lintuharrastajien toimialueella:


Lajit
Pesät
Reng. poikasia
Reng. täysikasvuisia
Kontrollit pesällä
Mehiläishaukka
1
2
0
0
Merikotka
2
0
0
0
Ruskosuohaukka
7
29
0
1
Kanahaukka
13
39
1
1
Varpushaukka
17
74
0
0
Hiirihaukka
6
16
0
0
Sääski
27
58
1
0
Tuulihaukka
89
406
0
0
Nuolihaukka
3
2
0
0
Huuhkaja
2
6
0
0
Hiiripöllö
0
0
1
0
Varpuspöllö
32
203
22
8
Lehtopöllö
40
144
11
38
Viirupöllö
37
99
7
41
Sarvipöllö
3
11
2
0
Helmipöllö
2
9
2
0
                  Yhteensä
281
1098
47
89

maanantai 5. syyskuuta 2016

LINTURALLIMUISTIO 2.-3.9.2016


Useista pyynnöistä johtuen, joustan nyt sen verran, että laitan tämän retkiblogin tännekin tuon fb-muistion lisäksi:
“Heinäkuun aamun aurinko tähtäsi ovelan näköisenä kaukaisen Mykrävuoren huipulta, erään kuusen latvasta. Soiden reunat sinersivät autereesta ja lampien pinnat liekehtivät. Kanahaukka söi viimeisen lihanmurusen tappamastaan tavinrääpäleestä Huolainlammen rannalla ja lehahti sitten lentoon…” hups! siis ei pitänyt kopioida tuota teosta vaan kirjoittaa ihka ikioma tarina siitä kun viisikko matkasi periferiaan. Syyskuun alun ilta-aurinko kultasi maisemaa kun pääsimme kaartamaan ensimmäiselle syyslinturallin pikataipaleelle – ja heti jarru pohjaan! Harakka oli näkösällä jo odottaessamme tiimimme nuorinta jäsentä kyytiin, ja nyt sitten peippo lensi muutaman muun pikkusiivekkään kera tienvarren pihavaahteraan. Nuo toiset osoittautuivat viherpeipoksi ja sinitiaiseksi. Taas liikkeelle lähtiessä tienvarresta siirtyi varis sen verran sivuun, että ei jäänyt auton alle. Tosin tämä viimemainittu on vain hämärä muistikuva, sillä saattoihan varis tulla kuvioon mukaan vasta viitisentoista minuuttia myöhemmin Sassin risteyksen naakkaparvessa. Kirjuri oli vielä tuolla hetkellä sen verran jälkijunassa, että noinkin tärkeä pointsi oli vallan unohtua.
    Monontien ja Sääksmäentien risteyksen aitapensaasta etsimme varpusta ja pikkuvarpusta, mutta tällä kertaa saaliiksi jäi vain useampikin pikkuvarpunen. Varpusen metsästys jatkui heikolla menestyksellä, joten suuntasimme lopun kaiken Sääksmäen tielle ja heti Sassin risteyksen kohdalla pysähdyimme tarkistamaan muutaman kymmenen yksilön varislintuparven, jossa oli pääosa naakkoja sekä sitten ilmeisesti se varis ja kaiken päälle neljä kesykyyhkyä. Matka jatkui Sääksmäen kirkolle, Huittulaan ja vanhaa reittiä Vatastentielle. Hiukan ennen Ollilan pihatien risteystä pellon yllä parveili haarapääskyjä jotka välillä lepäilivät tienvarren sähkökaapelilla ja läheisissä pihlajissa. Tien vastapuolella takapenkin porukka huomasi katajan latvassa olevan peippolinnun. Kiikarit siihen suuntaan ja lähes kuorossa tuli tunnistus – hemppo! Juurikin samalla kun se lähti lentoon vaivautuneena aiheuttamastaan huomiosta.
    Kalistajan navetan jälkeen pysähdys pellon laiteelle valtaisan tukkipuupinon viereen ja nyt sitten vasta löytyi koko alkumatkan kaivattu västäräkki, puusta josta edellisessä syyslinturallissa saimme lähes kaksikymmentä lintulajia. Pitkästenmäen puolella olevalla pellolla lähti lapinkirvinen äännellen lentoon, aivan kun se olisi vain tullut näyttäytymään, jotta paikalla ollaan. parin lentokierroksen jälkeen se laskeutui heinäpeltoon saatuaan esittelylentonsa tehtyä. Heti perään näkyi kaukana Ritvalan kylän ja Vähäjärven suunnalla havainnoijia kohti lentävä kurkiperhe. Vatasten peltoalueen yllä kurjet aloittivat kaartelun ja suuntasivat lopulta kohti Vanajanselkää. Tie jatkui ja Vatasten peltojen pohjoisreunalla tienvarresta lähti valkeaa yläperää välkkyvä varpuslintu, kivitasku se siellä herkullisten lietelantatuoksujen höyryissä kierteli einettä etsien. Kokkosmäen autiotalon kohdalla yksinäinen sepelkyyhky suvaitsi sitten tuoda lajin lopulta näytille, sillä tuon jälkeen niitä sitten näkyikin lähestulkoon kaikkialla, yksin, kaksin ja pieninä parvina. Kumma muuten, kun yhden lajin lopulta saa haettua puoliväkisin näkyville, niin sen jälkeen ne tuppaavat sitten jatkuvasti silmille. Ritvalan kylälle tultaessa Vatastentien risteyksen pellolla kymmenien yksilöiden varislintuparvessa pellolla ruokaili kolme nuorta kalalokkia. Täällä Helkajuhlien kotiseudulla päätimme suunnata kulkuneuvomme keulan kohti Viidennumeroa. Matkalla tosin lajilistaa lisäsi tiellä hyönteispyynnissä ollut punarinta.


    Kuten arvata saattaa ja useimmat sen tietävätkin ovat Viidennumeron sillan ensimmäiset linnut lokkeja. Tällä kertaa kun kerran uusia lajeja haettiin, oli katseiden kohteena tietysti sillan yllä kaarteleva harmaalokki. Kurvatessamme sillan alle johtavalle tielle saimme heti näkyviin rantavedessä uivan silkkiuikun, jonka lajitovereita sitten seilasi pitkin selkävettä. Vanajanselän suunnalla Aidassaaren ja Niittysaaren välisillä luodoilla päivysti merimetso. Lisäksi jo alhaalla olevan auringon säteissä lensi harmaahaikara Mäntyrin suuntaan ja toinen kahlaili läheisen saaren rannassa. Matkatessamme eteenpäin Rauttunselkää halkovaa pengertietä oli Mäntyrin edustalla koskeloparvi, joka osoittautui alueella jo pidempään viihtyneeksi tukkakoskelopoikueeksi.
Käännyimme Uittamontielle kohti laskevaa aurinkoa ja kovasti häikäistyneinä sen jälkeen Päivöläntielle. Metsänhakkuun raiskaaman Päivölänmäen ylitettyämme suuntasimme Kuurilantietä kohti Linnasta. Laihialan peltoaukealla pysähdyimme tarkastelemaan varislintujen, töyhtöhyyppien ja kottaraisten ”väkirikasta” yhteisparvea. Vaikka jo matalalla oleva aurinko vääristi värejä niin, että silmämääräisesti parvesta pystyi havaitsemaan useitakin eri kahlaajalajeja, niin kaukoputki ei antanut yhtään ainutta uutta lajia parvesta noiden edellä mainittujen lisäksi. Tien varressa pienen matkan päässä ”traktorinmunakasan” vieressä sentään vielä yksinäinen pensastasku lisäsi lajilistaamme, ennen matkan jatkumista.
    Maatialantietä emme ehtineet kulkea montaakaan sataa metriä kun havaitsimme sähkölinjapylvään päässä päivystäneen tuulihaukan. Auton pysähdyttyä lintu lehahti siivilleen ja siirtyi sitten uuteen kohteeseen myyräjahti mielessään. Alikujan kautta yhytimme radanvarsitielle ja sitä kautta Kumpulantielle josta Hopeavuorentietä kohti Linnasten kylää. Ennen saapumista Kuurilantielle pohjoispuolen peltoalueen ylittävän sähkölinjan langalla istui isolepinkäinen ja aivan lähistöllä olkirullan päällä toinen ”teurastaja” = Lanius.
    Käännyimme tuon jälkeen Linnasten käynnin vakikohteeseen Kalvolan puolelle kuntarajaa (Hämeenlinna Kalvola). Tuolta tienvarsikohteelta on laaja näkyvyys Itkon kartanon sekä laajan Oikolanjoen pellonvarsialueen yli Riuttankallion ja Kaskenmäen suuntaan. Useimmiten täältä on aina jotain ”havaintohaaviin” tarttunut, niinpä tälläkin kertaa. Yksinäinen uuttukyyhky lensi editsemme ja pari räkättirastasta laskeutui pellolle Kuurilan kartanon jättiläisnavetan tuntumaan. Toki siellä muitakin lintuja oli runsain määrin, mutta ne olivat jo aiemmin kirjattuja lajeja. Munteen kyläkeskuksessa listamme lajimäärä lisääntyi kolmella: Talitiainen, varpunen ja harmaasieppo. Viimemainitulla koetin testata seurueemme jäsenistöä, toteamalla sähkölangalla istuvan linnun keltasirkuksi. Yllättävän asiantunteva ryhmä oli koossa, kun ”lajimääritykseni” ei mennyt läpi, ja siksi toisekseen lintu petti odotukseni aloittaen lajityypilliseen tapaan hyönteisten saalistuksen. Pettymykseni lintuun oli suuri, sillä pelkkä habitus olisi pitänyt riittää määritykseen.
    Munteentie, Lahistentie ja Jutikkalantie ilman yhtäkään uutta listalajia, mutta sitäkin hauskempi oli Jutikkalantien ylittänyt kettu. Otus jäi jopa hetkeksi tienvarren rinnemetsään tarkkailemaan autossa olijoita, kunnes lopulta lähti omille teilleen. ”Järkevämpääkin tekemistä kun katsella autossa hihkuvia ihmisiä!” Sata metriä eteenpäin ja heti perään kolme valkohäntäkaurista tuijotti tienvarteen pysähtynyttä autoa, olivat otukset omenavarkaissa maalaistalon puutarhassa.
Aurinko valaisi enää puiden latvoja kun Jutikkalantieltä käännyimme Hämeenlinnantielle ja kohti Viidennumeroa. Kohta kuitenkin takapenkin naisääni huomautti Takaportinmetsän korkeimman kuusen latvassa olevasta petolinnusta. Edessä istuva vanhemman puoleinen keski-ikäinen herrasmies totesi linnun olevaan tuulihaukka. ”Katohan tarkemmin” totesi takapenkin naisääni. No olihan se tunnustettava, kiikarilla katsoessa näkyivät hyvin vanhan kauniin nuolihaukan tunnusmerkit. ”Jatketaan nyt vaan matkaa!” Rauttunselän ylittävän pengertien länsipuolen karikolla, aivan kaukana horisontissa mailleen laskevan auringon viime säteissä, näkyi seitsemän laulujoutsenen siluetit. Siinä olikin tuon ensimmäisen päivän viimeinen laji, sillä tämän jälkeen päädyimme siihen, että päivä olisi pulkassa. Enää oli jäsenistön siirtäminen omiin asuin kohteisiinsa ja kello 20:20 osuuden kirjaaminen päätettiin.
3.9.2016
Aloitus toisen päivän suoritukseen tapahtui hyvin nukutun yön jälkeen kello 07:00 ja lähtö kohti uusia seikkailuja. Ensin koukkasimme läpi kaupungin Hakalantielle, tarkistamaan näkyisikö Putaanvirralla kanadanhanhia, mutta eipä kai niitä väkisellä esiin saa, niin kuin ei saanutkaan. Pikimmiten suuntasimme sitten kohti alkuperäissuunnitelman Kalatonlahtea Niementien kautta Holmin infopisteelle. Hetimiten pysäköityämme ja ulostauduttuamme autosta alkoi tapahtua. Tiaisparvi kiersi metsän reunan lehtikuusikossa ja lajit jotka heti ensihakemalla alueelta saimme, olivat: hömötiainen, vihervarpunen, pajulintu, tiltaltti hippiäinen. Vielä siirtyessämme Kalatonlahden maisemoidulle kaatopaikalle lensi närhi pienteollisuusalueen puolelta metsään.


    Kalatonlahdella olivat uimasillaan hetkeä aiemmin Niementien yli tähän suunnannut laulujoutsenpari, joka ilmeisesti oli jostain kaukaiselta metsälammelta kotoisin koska arkana ajautui ulommas lahdelle koko ajan varoitushuutoaan toistaen. Metsäkirvinen rantakoivun latvassa aloitti kirjaamisen lomakkeelle. Lajeja tuli nopeassa tahdissa, joten kirjaaminen ei sitten tapahtunut aivan havaitussa järjestyksessä. Kaksi tavia kaarsi lennossa laskeutuen lahden länsirannalle, lehtokerttu, Rautiainen, Pajusirkku, telkkä, sinisorsa ja käpytikka. Poistuessamme sitten Holmin puolelle oli siellä taas lintupaljous tarjouksessa, mutta ikävä kyllä vain jo merkatut tiaislajit, kymmenittäin vihervarpusia ja ”määrättömästi” hippiäisiä ja lopun kaiken yksi puukiipijä etsimässä hämähäkkejä lehtikuusen oksissa. Ennen lähtöämme kaksi harmaahaikaraa matkasi vielä ylitse kohti Kärjenniemenselkää.


    Noista hippiäisistä tuli sitten huomattua, jotta olisiko ollut jonkin asteista vaellusta, koska niitä oli lähestulkoon jokaisella metsäkohteella pysähtyessä kymmenittäin liikkeellä. No, joka tapauksessa Holmilta siirryimme Tampereentien kautta Savijärven tielle, mutta pyy ei vain iskostunut eteemme, kuten niin monesti aiemmissa syyslinturalleissamme. Savijärventien ja Aittokalliontien välisellä nimeämättömällä tieosuudella pysähdyimme tauolle hakkuuaukion kohdalla, jolla oli liikkeellä kymmenien peippojen parvi. Läheiselle hakkuujätekasalle pöllähti rastasparvi, kolme laulurastasta, punakylkirastas ja lopun kaiken niitä taisi olla muutama enemmänkin.
    Aittokalliontien ja Kopolantien kautta Nikkarinhankoon ja metsäkansantielle jossa Yhteistenmäen kohdalla yhytimme rastasparven ja siitä saimme mustarastaan lajiluetteloon. Sata metriä edellisestä kohteesta pysähdyimme ja jalkauduimme taas hetkeksi, uutena lajina punatulkku. Nuorin jäsenemme kuuli palokärjen äänen lyhyesti, mutta muille ei enää kuuloalue niin kauaksi ulottunut, joten se jäi sitten lopulta uupeloon. Kuusitiaisen ääniä joku myös kuuli, mutta vaikka kuinka koetimme hippiäisten määrättömästä joukosta sitä löytää, ei se vaan kohilleeen osunut. Pienen matkaa kun olimme tulleet Niittystenjärven ohi, ylitti tien edessämme matalalla lentävä, todella kauniin siniselkäinen koiras varpushaukka. Oli siinä muutamalla naisenpuolella ihmettä, kuinka voi noin tummaselkäinen olla?


    Horkantie, on aina ollut se tienpätkä, jonka varrelta löytyy, ainakin viime kaiken se hiirihaukka, mutta eipä vaan. Niittylän autiotilan pihapiirissä puolenkymmenen keltasirkun parvi ja seuraavalla pysähdyskohteella ei ollut lietteellä kahlaajia, vaikka tuoksusta olisi voinut toisin olettaa. Tullessamme Ylenjoentietä Alikylään lensi varisten kiusaama naaras sinisuohaukka läheisen peltosaarekkeen ympärillä. Kauempana parinkymmenen västäräkin parvi matkasi isolepinkäinen seuranaan, joko koettaen saalistaa västäräkkejä tai västäräkkien kiusatessa sitä, mene ja tiedä, sinne ne kuitenkin hävisivät kaukaisuuteen.
    Matkalla Kankaronpään peltoalueelle, lensi korppi Vedentaantien suuntaisesti ja laskeutui pellonreunan kuusen latvukseen. Kankaronpäältä odotimme paljon, tosin jonkin aikaa kiikaroituamme alkoi vaikuttaa siltä, että turhan aikainen retki aina ennen niin hyvälle lintukohteelle. Sitten! Ja taas haukansilmä, josta alkaa tulla jo legenda, havaitsi linnun joka oli pidemmän aikaa ollut kaukaisella peltokivellä ”Olisiko räkättirastas, mutta miksikö noin kauan samalla paikalla?” Kaukoputki sen sitten paljasti koiras ampuhaukaksi joka tarkasti tutkaili saalistusmahdollisuuksia avoimella peltoalueella. Tuon jälkeen Rantoolla Mustinojan tuntumassa varis ja naakkaparvessa kurkiperheen seurassa ruokaili yksinäinen mustavaris. Vielä Ruokatauolle suunnatessamme poikkesimme Isovuolteen seisakkeella, josta kävimme kiikaroimassa yhdeksän isokoskelon parven Tavaksenniemen pohjoiskärjen tuntumasta. Kaukana Härkökivillä lepäili kolme merimetsoa kymmenkunnan lokin seurassa.

Ruokatauko, kävimme syömässä sen enempiä mainostamassa Papachi Kebab Pizzeriassa aika noin 50 minsaa.


Määränpäänä nyt Lempäälän Ahtialanjärvi, mutta ensin Kopolantien kautta, täällä pellolla ennen Aittokalliontien risteystä parveili parikymmentä niittykirvistä. Seuraavaksi oli poikkeaminen Mäyhäjärven rantaan jossa vedenottamon rannasta kiikaroimme nelikymmenpäisen kanadanhanhiparven Almolahden karikolta. Ahtialanjärveltä kuusi lajia, kaukoputken näkökenttään Lokkisaaresta kaksi tylliä, kolme suokukkoa ja puolentoistakymmenen liron parvi. Kymmenkunta nokikanaa ruokaili eri puolilla järveä, lennossa nuori ruskosuohaukka ja Lokkisaaresta lähtenyt ylitsemme lentänyt taivaanvuohi.
    Kun aikaa oli rallin päättymiseen enää parisen tuntia, päädyimme ajamaan Lipon kautta Konhoon ja Toijalan läpi Hämeenlinnan- ja Uittamontien kautta Saarioisjärvelle. Heti lähdettyämme kävelemään autolta tornille, rätisi polun varressa terhakka peukaloinen. Jutikkalanharjulla sitten lopulta se kauan etsitty kuusitiainen tuli näkösälle ja Haukansilmä pääsi tuskastaan. Saarioisjärven vesilintujen joukosta ei sitten monen henkilön kaukoputkiseulonnan jälkeenkään löytynyt listaan muuta kuin haapana uutena lajina. Oltiin jo viisitoista minuuttia kitutunnin puolella kun koko muutaman sadan vesiäisporukka nousi siivilleen. Kaikkien tornissa olijoiden katseet seuloivat ympäristöä, kunnes Make huomasi suuren petolinnun lentävän Santinsuon yllä kohti Päivölää. Kaukoputkella saatiin lopulta lajimääritys ryhmämme viimeiselle lajille, merikotka kello 16:17.


    Vielä oli aikaa siis vain tarkkailemaan maisemaa, oli jo hiukan kuin harkinnassa hiljaksiin siirtyä autoa kohti. Siinä samassa Haukansilmä huomasi hirvisonnin tornin edustalla uimasillaan. Hirvi oli jo nousemassa ylös vedestä, kun tajusi, että ihmisiä on torni väärällään, eli ei kun uimaan eteenpäin. Niinpä se ui vielä lähes sata metriä Jutikkalan kartanon suuntaan ja koetti siellä rantautua. Kun sitten otus totesi, että ei tästä tule lasta eikä… se suuntasi uimalla takaisin. Kohdalle tuli sitten tuo Lapinnokan venevalkama ja siinähän sitä voi nousta kuivalle maalle, kas kun en sitä aiemmin huomannut. Hetken siinä meni rohkeutta kerätessä kun rannan puolella oli kolme epämääräistä hahmoa, mutta hitot, kyllä tästä ylös noustaan kun kerran tähän asti on jo tultu! Ja niin hirvisonni nousi ylös, siirtyi rantapuiden suojaan josta sitten jatkoi omille teilleen. Siinä sitä oli varsin mieliinpainuva lopetus syyslinturallillemme. Taas voi todeta, jotta mikään ei ole parempi tapa viettää aikaa kuin kiireetön matkanteko saman mielisten ystävien seurassa. Josko sitä vielä tällainen keski-ikäinen vanhemman puoleinen erakko vielä vastaisuudessakin jaksaisi. Jää nähtäväksi ensi vuonna – niin ja onhan tuo talvilinturallikin vielä välissä.
    Se lainattu juttu tuolta alusta jatkui “...Rauhallisin siiveniskuin se huopaili vihreän metsän päällä puiden latvoja hipoen, nousi laiskan näköisesti Havukan rinnettä ylöspäin, teki pari syöksyä hätääntyneen jäniksen perään, mutta ei viitsinyt kehittää hurjempaa ajoa. Se lehahti Havukka-ahon veräjäntolpalle istumaan. Siinä se liikehti raukeasti höyhenpukuaan oikoessaan ja herpaantui sitten liikkumattomana istumaan ja tuijottamaan. Oli tulossa hellepäivä, ilmassa oli kaukaisen kulon tunkkainen haju. Haukka aukaisi nokkansa ja läähätti muutaman kerran kupeet heilahdellen. ...” (Veikko Huovinen; Havukka-ahon ajattelija) Suosittelen kaikille luettavaksi!
JVU 
 


maanantai 4. heinäkuuta 2016

Pertti Nikkasen muistolle



Kaksi kalasääskeä kaartelee korkealla hellepäivän taivaalla, hentoa ääntään toistaen. Ilta-auringon valossa suon mäntyjen lomassa lentävät sudenkorennot siivet välkkyen ja suopursun tuoksu tuntuu väkevänä. Tulemme toverini kanssa lopulta etsintämme kohteelle ja löydämme ystävämme menehtyneenä sääksen pesältä. Tämä oli meille Pertin ystäville sääksen pesäkäyntien pitkässä ketjussa, käynti jota ei koskaan olisi kohdalleen halunnut tulevan.

Pertti Nikkanen menehtyi tuntemattomasta syystä 29. kesäkuuta, ollessaan rengastamassa kalasääsken poikasia Valkeakosken Saarioispuolen Santinsuolla. Näiden suurten mäntyjen latvassa pesivien sääksien rengastus oli Pertin sydäntä lähellä, monien muiden petolintulajien rengastamisen ohella.

Pertti oli täyttänyt juuri muutamaa viikkoa aiemmin 17.6. 69 vuotta ja oli syntyperäinen valkeakoskilainen.

1960-luvulta alkanut rengastusura, varsinkin petolintujen parissa kehittyi Pertillä huippuunsa. Alueen petolinnut tulivat, päiväpetolintujen, mutta varsinkin pöllöjen osalta vuosi toisensa jälkeen rengastettua. Vuosi vuodelta Pertin rengastamien petolintujen määrä lisääntyi, jopa siinä määrin, että esimerkiksi pöllörengastuksista pystyi usean lehto- ja viirupöllöyksilön sukupuuta seuraamaan kymmenien sukupolvien taakse. Petolinturengastusten määrä oli Pertillä jo vuosia aiemmin ylittänyt 10 000 rengastetun yksilön rajan.

Usein ollaan siinä luulossa, että rengastaja harrastuksessaan pitäytyy vain kevään ja kesän aikaan jolloin on lintujen pesimäkausi meneillään. Näin ei kuitenkaan ole, eikä petolinturengastajan harrastus ole aina vain hauskaa rengastamista, vaikka mielekästä ja mielenkiintoista onkin. Pertti tiesi harrastuksen hyvät ja huonot puolet, mutta intohimo joka oli mieleen iskenyt jo nuorukaisena, ei päästänyt otteestaan edes iän karttuessa. Samaa intohimoa Pertti siirsi nuoremman ikäpolven harrastajiin, ottamalla usein aloittelevia harrastajia rengastusretkilleen avustajiksi.

Kun ajatellaan niitä tuhansien tuntien, maastossa kulkemista, hakkuuryteikköjen, suo- ja metsäojien ylityksiä, soutamisia jalohaukkojen pesimiin saariin ja kiipeämisiä milloin helpompiin, mutta useimmiten vaikeisiin ja vaarallisen hoikkiin mäntykonkeloihin. Voi hyvällä syyllä sanoa, että Pertti teki oman leipätyönsä ohessa toisen työrupeaman petolinturengastajana.  Eläkkeelle jäätyään Pertti jatkoi petolinturengastusta, mutta nyt ei työ enää haitannut harrastusta.

Tähän on hyvä lisätä se työ joka vuosien mittaan tapahtui pöllönpönttöjen ylläpidossa ja petolintujen tekopesien rakentamisessa. Varsinkin sääksen pesien rakentaminen ja kunnossapito yhdessä Valkeakosken lintuharrastajien aktiiviryhmän kanssa oli Pertille sydämen asia. Pertin johtamalle ryhmälle myönnettiin Sääksisäätiön toimesta Valkeakosken kaupungin lahjoittama apuraha vuonna 2001.

Pertin petolintujen pesinnöistä Valkeakosken seutukunnalta keräämä aineisto on valtava. Pesivien petolintujen pesähavaintoja on kirjattu lähes 20 000 ja kun useimpien kohdalla on enemmän kuin yksi käyntimerkintä nousee havaintokirjausten määrä moninkertaiseksi. Esimerkiksi tuulihaukan osalta ensimmäiset pesälöytökirjaamiset alkavat jo vuodelta 1961, mutta varsinaisen systemaattisen kirjaamisen kaikkien rengastamiensa petolintujen osalta Pertti aloitti vuodesta 1974.

Vuosi 1974 oli myös Valkeakosken lintuharrastajien yhdistyksen perustamisvuosi ja Pertti toimi yhdistyksen ensimmäisenä puheenjohtajana perustavan kokouksen jälkeen usean vuoden ajan.

Pertin ystäväpiiri oli laaja ja luonteeltaan sosiaalisena, ei tuo ystäväpiiri jäänyt pelkästään rengastajaystävien piiriin.  Jo 1960-luvun alussa Pertti liittyi jäseneksi Olavi Liukkosen johtamaan ja organisoimaan Tykölän rengastuskerhoon, aiemmin jo rengastajana toimineen ystävänsä Risto Juvasteen mukana.

Vuonna 1978 Pertti järjesti ensimmäisen Hämeen petolinturengastajien kokoontumisen saunaillan muodossa. Tuosta kokoontumisesta muodostui sitten vuosittainen petolinturengastajien yhteistapahtuma Valkeakoskella. Varsin pian osallistujiin kuului myös Pirkanmaan alueella toimivat petolinturengastajat. Pertti teki vuosittain aina viime vuoteen saakka suuren työn, järjestäessään tuon kokouksen ja sinne esitelmöitsijät kertomaan ajankohtaisista petolintuihin liittyvistä asioista. Yksi näiden kokousten traditio oli Pertin vaimon Saaran, varta vasten tätä tilaisuutta varten leipomat herkulliset korvapuustit kahvituksen kera.

Pertti osallistui Valkeakosken Reserviupseerikerhon toimintaan. Vaikka rengastus urheilusta kävikin, Pertti nautti suunnistamisesta, osallistuen myös Jukolan viestiin ainakin kolmena vuonna Säteri Oy:n joukkueessa: 2003, 2004 ja 2005.

Yksi aikakausi on päättynyt Pertin poismenon myötä. Tulevaisuuden haasteita onkin kuinka saadaan Pertin jälkeen jäänyt aukko täytettyä ja jatkuvuus hänen tällä seudulla tekemälleen valtaisalle rengastustyölle petolintujen osalta turvattua. Jäljellä on surutyö joka on tehtävä, aikaa myöten kuitenkin muistot hyvistä menneistä hetkistä nousevat päällimmäisiksi ja jäävät mieleen elämään.

Pertti sai rengastajien keskuudessa legendaarisen maineen saavuttaneen, rengastustyöstä ansioituneelle rengastajalle vuosittain jaetun rengastuspokaalin vuonna 2000. BirdLifen hopeinen ansiomerkki Pertille myönnettiin vuonna 2013.

Perttiä jäivät kaipaamaan vaimon lisäksi lapset ja lastenlapset, sekä sukulaisten lisäksi laaja joukko ystäviä ja rengastajia.

Muistokirjoituksen kirjoitti Jorma Ahola

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

SISIS 2016 - arktinen aamu, kovaa tuulta ja sadekuuroja

Etelänsatakieli oli rallin harvinaisin laji.
Kuva: Frebeck - CC BY-SA 3.0 Wikipedia Commons
VLH:n kesäralli, SISIS 2016, järjestettiin nyt toista kertaa 12 tunnin rallina 11.6.2015. Sisis - termi lienee tuttu ainakin kokeneemmille lintuharrastajille, tarkoittaa siis sisämaan lintuharrastajaa. No, on rallin nimessä tietysti pieni vihje edelleen ajankohtaiseen maailmanpolitiikkaankin ;)

Mukaan ilmoittautui 4 joukkuetta, joissa rallasi yhteensä 10 lintuharrastajaa. Viime vuodesta poiketen kaikki joukkueet etsivät lajeja lähes koko rallialueelta. Ajokilometrejä kertyi joukkuille 165 - 350, keskimääräinen kilometrilukema oli 255.

Odotukset olivat korkealla, olihan jo ennakkoon tiedossa että rallialueella on mm. etelänsatakieli, ruokosirkkalintu, rastaskerttunen, viiriäinen ja ilmeinen keltohemppo. Varsinaista pohjustusta ei ollut tehnyt yksikään joukkue, joten lajien löytäminen oli spontaanin retkeilyn ja Tiiraan tallennettujen havaintojen varassa.

Tämä kuvastaa petojen löytämisen haastavuutta, kova tuuli piti ne paikoillaan,
tässä naaras tuulihaukka hautoo laatikossa ja koiras lepäilee seinän raossa
Aamu oli tänäkin vuonna arktisen kylmä, vain 3,5°C, mutta tyyni, päivällä kova pohjoistuuli ja sadekuurot haittasivat havainnointia vaikka lämpötila nousikin +15°C korville. Jatkuvalta sateelta onneksi vältyttiin. Kylmä aamu kuitenkin vaikutti selvästi joidenkin hyönteissyöjien lauluintoon, ne ilmeisesti keskittyivät ruoanhakuun mikä teki löytämisestä haasteellisempaa. Kova tuuli piti myös taivaan tyhjänä, pääskyt saalistelivat monin paikoin aivan veden pinnassa eikä petoja näkynyt kuin jokusia - esim. hiirihaukkaa ei nähty ollenkaan. Viime vuodesta poiketen kahlaajia oli varsin vähän, tulvapeltoja ei ollut enää ja järvien vedenpinnatkin olivat korkealla.

Kisaan osallistuivat tänä vuonna:
  • "Peräkylän Spedet": Ilkka Hakala, Niklas Paulaniemi ja Lassi Kangasmäki
  • "Eldoradon Kurpat": Risto Vilpas ja Olli Haukkovaara
  • "Pyyttömät Ponnistajat": Lasse Kosonen, Aatu Rundgrén ja Joni Raivio
  • "Fiinit Dudet": Jani Vastamäki ja Petri Salo

Juhlapukuinen harmaahaikara oli ässä Eldoradon Kurpille
Ässiä eli vain yhden joukkueen havaitsemia lajeja oli 18 ja ne jakaantuivat seuraavasti:

Peräkylän Spedet: viirupöllö, pikkulepinkäinen, käenpiika, kulorastas, kultarinta, törmäpääsky, merikotka, pikkutylli, tylli

Eldoradon Kurpat: liro, pikkutikka, harmaahaikara, mustakurkku-uikku, varpushaukka, luhtakana

Fiinit Dudet: lehtokurppa, ruisrääkkä

Pyyttömät Ponnistajat: valkoviklo

Rallin harvinaisimmat lajit olivat etelänsatakieli Pälkäneellä ja ruokosirkkalintu Akaassa. Kaikki joukkueet eivät onnistuneet saaman näitä lajeja, yölaulajiiin kuin ei ollut paljoa aikaa panostaa.

Voittajiksi nousivat Peräkylän Spedet hienolla 113 lajin tuloksella! Viime vuonna voittajilla oli 100 lajia eli parannusta tulokseen tuli paljon! Kakkoseksi nousivat Fiinit Dudet 98 lajilla ja viime vuoden voittaja Eldoradon Kurpat jäi pronssille 96 lajilla. Pyyttömät Ponnistajat olivat neljänsiä 81 lajilla, yhden jäsenen flunssa hidasti joukkuetta.

Rallin purku pidettiin mukavissa tunnelmissa Mallasmajalla, hyviä lihaisia makkaroita mutustellen. Saunaan ei jaksanut enää kukaan ja se jääkin purusta ensi vuonna sitten kokonaan pois.

Ja ensivuonna ralli järjestetään osallistujien toiveesta 24 tunnin rallina syysrallin tapaan, mikä mahdollistaa kunnollisen yölaulajien kuuntelun ja pöllöjen etsinnän.

Kiitokset osallistujille, syysrallissa sitten tavataan toivottavasti!

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Pääsiäisen lämpö toi muuttolinnut


Sää lämpeni Valkeakosken seudulla pääsiäisenä. Kylmä, talvinen sää hellitti ja Suomeen virtasi lämmintä ilmaa Brittein saarten suunnalta. Kauneinta ja lämpimintä säätä saatiin pääsiäispyhien loppupuolella. Lämpötila nousi poutaisina, sunnuntaina ja maanantaina reilusti plussan puolelle, lähes kahdeksaan lämpöasteeseen. Runsasta auringon paistetta ei saatu ja tuulikin oli kohtalaista tai peräti navakkaa, mutta tuulesta huolimatta siivekkäiden ja muutto pääsi voimakkaaseen käyntiin. Leuto sunnuntai toi suuren joukon suurella sydämellä lurittelevia kiuruja Sääksmäen Linnasten peltoaukeille. Samoilta viljelysmailta kiikaroitiin myös suuri joukko riemullisesti ja heti soidinhurmioissaan naukuvia töyhtöhyyppiä, sekä ensimmäiset paikalliset pelloilla harppovat kurjet.
Harmaita hanhia
Metsähanhi on pohjoinen soiden laji, joka pesimäaikaan on arka ja viihtyy kaukana ihmisasutuksesta. Lajin pääasiallista pesimäympäristöä ovat rimpinevat ja -aavat, sekä rämeet. Koskin seudulla niitä havaitaan vain kevät- ja syysmuutolla sänkipeloilla lepäilemässä, tänä kevään Kuurilan kartanon pelloilla lepäili noin nelisenkymmentä yksilöä. Samasta joukosta yhytettiin myös viisi valkealla otsalla merkittyjä tundrahanhia, sekä kaksi lyhytnokkahanhea. Tundrahanhet pesivät Koillis-Venäjän ja Siperian tundralla nimensä mukaisesti. Lyhytnokkahanhet ovat Huippuvuorten ja Islannin pesimälinnustoa.

Lempäälän Ahtialanjärven sorsat
Matala ja rehevä Ahtialanjärvi on nykyisin Pirkanmaan selvästi monipuolisin lintujärvi. Järven pinta-ala on rantaluhdat ja -pensaikot mukaan lukien 168 hehtaaria. Sen peltoihin rajoittuneet rannat ovat säilyneet pääosin rakentamattomina. Viimevuosina Valkeakosken Lintuharrastajien toimialueen kevään ensimmäiset vesilintujen suurimmat parvet on havaittu aina täällä. Järvi on valtakunnallisestikin arvokas lintuvesi. Toinen pääsiäispäivänä ei tehnyt poikkeusta; järveltä ynnättiin kymmeniä vesien lintuja: haapanoita, taveja, punasotkia, nauru- ja kalalokkeja sekä nokikanoja.
Seuraavaksi lintuharrastajat odottelevat peippoja, västäräkkejä ja rastaita.
Linturetkien ohessa voi VLH:n alueen pelloilla voi törmätä myös upeisiin nisäkkäisiin. Akaan Käyrälän peltoaukeilla on liikuskellut läpi talven seitsemän metsäkauriin lauma.

Teksti ja kuvat Risto Vilpas

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Laskennat kertovat talvilinnuston muutoksista

Teksti Jukka Leskelä, Kuvat Olli Haukkovaara

Taakse jäänyt lintutalvi ei tarjonnut kovin paljon ikimuistoisia ilmiöitä. Parhaiten varmaan jää mieleen valkoselkätikkojen syysvaellus, jonka jäljiltä niitä löytyi maastosta ja oli bongattavana monessa paikassa. Lämmin alkutalvi jätti vesilintuja talvehtimaan, mutta tammikuun paukkupakkaset siirsivät viivyttelijät etelään.


Talvella oli poikkeuksellisen vähän urpiaisia, ei juuri lainkaan käpylintuja, tilhet ja räkättirastaat olivat lähes kokonaan kadoksissa ja hävisivät tyystin vuodenvaihteen jälkeen.

Valkeakosken lintuharrastajien alueella suoritettavat talvilintulaskennat paljastavat kuitenkin näiden näkyvien lintumaailman ilmiöiden takaa monia talvilajiston muutoksia. Osa niistä on pitkäaikaisia kehityssuuntia, joskus havaitaan yllättäviä ja nopeita muutoksia, joita ei voitaisi todentaa ilman laskentoja.

Laskennat kertovat, että pitkällä aikavälillä talvilajistomme on monipuolistunut ja runsastunut. Monet lajit ovat runsastuneet: korppi, naakka, mustarastas, tali-, sini ja kuusitiainen, viherpeippo, palokärki ja harmaapäätikka. Ja kokonaan uusi talvilaji pikkuvarpunen on nyt yksi runsaimmista. Monet tuiki tavalliset talvilajit ovat myös vähentyneet, kuten varpunen, hömötiainen ja keltasirkku.

Viime vuosina on kuitenkin tapahtunut merkittäviä muutoksia osaan näistäkin kehityssuunnista. Viherpeipon talvikannan hurja kasvu jatkui noin vuoteen 2005. Muutaman vuoden tasaisen jälkeen tuli melkoinen romahdus, josta laji ei ole toipunut. Tänä talvena viherpeippoja oli vielä vähemmän kuin edellisissä laskennoissa. Nyt ollaan 1990-luvun alun tasolla. Silti viherpeippo oli toki edelleen kevätlaskennan neljänneksi runsain lintulaji.

Varpunen ja hömötiainen ovat vähentyneet melko tasaisesti. Tänä vuonna hömötiainen romahti entisestään, varpunen jo edellistalvena. Molempia on nyt noin viidesosa siitä määrästä, jota havaittiin vuosituhannen vaihteessa. Hömötiaisen rinnalla töyhtötiainen näyttää myös pikku hiljaa vähenevän. Varpunen on hävinnyt esimerkiksi Valkeakosken keskustasta ja sen omakotitaloalueilta jo lähes olemattomiin. Maaseudulla on yksittäisiä runsaampia populaatioita, mutta ne voivat hyvin helposti hävitä pientenkin ympäristönmuutosten seurauksena. 

Pikkuvarpunen valloitti VLH:n alueen vuosituhannen vaihteen jälkeen. Vielä 1990-luvulla pikkuvarpunen oli laskennoissa erikoisuus. Nyt se on yksi runsaimmista lajeista ja sitä havaitaan suunnilleen samoja määriä kuin varista, keltasirkkua tai viherpeippoa. Mielenkiintoista kuitenkin on, että pikkuvarpusen kanta näyttää nyt tasaantuneen. Onko tämä tasanne ennen uutta kasvua, vakiintuminen nykytasoon vai ennen kannan alenemisesta? Sen aika näyttää. Vaikea kuvitella, miksi pikkuvarpunen vähenisi, mutta niin kävi viherpeipollekin, johon ovat ainakin taudit vaikuttaneet.

Naakka oli joululaskennan runsain talvilintu ja kevätlaskennassa niukasti kakkonen talitiaisen jälkeen. Tämä on huikea kasvu. Osittaismuuttajana naakan talvikantaan toki vaikuttaa erityisesti alkutalven lämpötila ja talvikannan vaihtelu on suurta. Naakka on kuitenkin ehdoton ykkösmenestyjä talvisessa linnustossamme.

Talvista linnustoamme rikastuttavat monet vähälukuisemmat paikkalinnut kuten kanalinnut, tikat, pöllöt ja petolinnut. Näistä kanalintujen ja pöllöjen kannanmuutoksia on vaikea talvilintulaskentojen avulla havaita. Pyyn ja teeren osalta kulunut talvi näyttäisi kuitenkin laskentojen valossa olleen melko heikko parin vahvemman talven jälkeen. Sen sijaan näyttää siltä, että harmaapäätikka- ja palokärkikanta on melko vahva ja kasvanut takavuosista. Vakoselkätikkojakin löytyi muutamia vaelluksen jäljiltä.

VLH:n alueella viihtyy varsin niukasti kana- ja varpushaukkoja talviaikaan. Niitä ei havaita edes joka laskennassa, vaikka laskettavia reittejä on yli 20 ja laskentojen biotoopit kattavat hyvin näiden lajien talviset reviirit ja ruokailupaikat.

Talvilintulaskenta on erinomainen tapa kartoittaa talvista linnustoa ja sen kannankehitystä. Laskijalle saman reitin toisto vuodesta toiseen tarjoaa ainutlaatuisen näköalapaikan sekä kotiseudun että sen linnuston elämänmuutokseen.  Nykyään laskentojen tuloksia koko maan osalta sekä alueittain ja reiteittäin voi seurata melkein reaaliajassa. VLH:n alueen laskentojen yhteenvedot julkaistaan yhdistyksen sähköpostilistalla ja yksityiskohtaiset tulokset toimitetaan laskijoille.

Itse olen laskenut talvilintuja Valkeakoskella yhtäjaksoisesti syksystä 1979. Olen osallistunut laskentareitin havainnointiin 239 kertaa ja kilometrejä on tullut käveltyä 2674. Havaintoja on 159 828 lintuyksilöstä. Myös omien tilastojen ja aikasarjojen pitäminen on muodostunut osaksi harrastusta. Keväällä, kesällä ja syksyllä kiikaroidaan muuttajia ja nautitaan monipuolisemmasta lintumaailmasta. Mutta ensi marraskuun alussa ovat taas talvilaskennat mielessä.